Jan Allaertsin äänirasiat

idealehifi

Yhteistyökumppani
Liittynyt
11.2.2009
Viestejä
239
Hei,

Huomasin, että Vinyyli-palstalla keskustellaan Janin askeista, vinkkimiehetkin muistuttivat.
Koska en saa osallistua keskusteluun siellä (mikä on idioottimaista), voisin laittaa tähän muutaman pikaisen kommentin.

Olen tuntenut Janin yli 20 vuotta ja vaikka mikään ei ole täydellistä, niin minun maailmassa, Janin äänirasiat ovat.

Kerrataan Simon Yorken luonnehdinta Janista – ”Jan Allaerts is same for cartridges than NASA is for space”.
Tosin en tiedä, mikä on nykyisen USAn hallinnon sitoutuminen tieteellisen NASAan… eli JA saattaa olla jopa enemmän, kuin NASA:)

Joka tapauksessa, kaikki, mitä Jan on luvannut, on pitänyt. Jopa pitkä toimitusajat.



Tässä muutama huomio:



Toimitusajat.
Mahdolliset toimitusajat uusille äänirasioille voivat olla kuukausia, jopa 1-2 vuotta.
Näistä on kuitenkin selvitty, kun päätös on tehty, mulla voi olla ”avustuksia”.
Aski voidaan käämiä puolessa tunnissa, siitä on netissä videoita, mutta Allaertsit eivät ole niitä.
Valitettavasti myös korjaukset ja uudistukset ottavat aikaa, mutta niistäkin on selvitty.



Tekniset ominaisuudet (ja mc-muuntajat).
Tähän pitää luultavasti palata myöhemmin, mutta täytyy muistaa, että kun Jan aloitti, moving coil ja aktiivinen mc-riaa oli ”state of the art” in ”The Western World”. Siitä riippumatta, ei se kauhean väärä lähestyminen ole ollut, muttei nyt siitä.



Mutta siis asiaan palstan kysymyksistä:



Allaerts ja mc-muuntaja

Teoreettisesti on selvää, että Janin askien speksit eivät suosi mc-muuntajia. Hänen oma ”suosittelunsa” yli 20 vuoden takaa oli, että koeta välttää… ”tuloksista ei voi tietää” tai ”unpredictable belgiaksi”. Eikä ole ollut tarvettakaan. Minulla.
Mutta sinänsä, en lopullisesti tyrmäisi ajatusta jonkinlaisesta sovituksesta. Paljon riippuu muustakin setistä.
Jos kuitenkin mietitään setin neutraalisuutta, voisi olla hyvä testata äänirasiaa myös aktiivisen mc-riaan kanssa, jos muuntaja on toinen vaihtoehto. Ihan vaan testaamaan, kuinka hyvin muuntaja sopii ja mikä on luonnollista.
Olettaisin kuitenkin, että pelkästään ”speksien” mukaisesti muuntajaa ei voi rakentaa. Pitäisi olla lukuisia vaihtoehtoja, pahimmillaan omaan makuun sovitettuina. Ja lisäksi mukana on se tuleva mm-riaa, piuhat, yms…

Pointti ei siis ole siinä, etteikö soi tai ääni tule, mutta onko se ”oikea”. Toki… JA on sen verran hyvä, että eiköhän se nyt vähintään kelvollisesti pelaa vaikka… tosiassa... sähköiset ominaisuudet luultavasti muuttavat muuntajan läpi tulevan JA:n ääntä


Allaerts ja kuormitusvastus

Tässä ei ole mitään erityistä Allaerts spesiaalia.
Pikemminkin juttu on, että vaikka mikä tahansa äänirasia "suosii"100 ohmin "kuormitusta", kukaan ei voi tietää, miten eri phonoasteiden "100 ohmia" toimivat käytännössä. Oikeastaan olisin valmis hylkäämään kaikki äänirasioiden "suositukset" tuon suhteen ja kokeilemaan omalla riaa:lla, mikä soi parhaiten. Toisella 100 ohmia, toisella 500... Siis myös äänirasian toiminnan kannalta. Eli seuranta yms.

Huomioikaa kuitenkin, että on joitain vahvistimia vs. äänirasioita, jotka voivat olla vähän liian kiivaita toisilleen. Omani hoidan ja "ongelma" on harva eli omistajat tietävät.


Allaerts ja very low output

Janin perusvalikoima, ECO – MC1B – MC1B Mk II, on hyvin ”helppo” tavalliselle, aktiiviselle mc-vahvistimelle. Rasiat antavat mukavasti vähintään totutun ulostulon, noin 0,5 millivoltista ylöspäin, no problems. Eli sinänsä ei ole mitään tarvetta käyttää muuntajia.

Mutta ”paremmat” mallit eli MC2 Finish ja MC2 Formula One ovat aika vaikeita. Hentoinen ulostulo, toiveena vähintään 70db hiljaista vahvistusta, oikealla kuormitusvastuksella. Lähes tekemätön juttu, mutta jotain on tiedossa ja lähes onnistuneenakin. Muttei ihan helppo juttu ja mullakin vielä samppanjat korkkaamatta, +20 vuoden jälkeen. Mutta pian, pian…


Allaerts ja pitkä käyttöikä

Tuota tuodaan myös usein esille, eikä se ole ihan perusteeton.
Yritän nyt koota tähän tärkeimmät asiat.

Aika usein mc-äänirasia tulee tiensä päähän, kun ”ripustus” loppuu eli vekotin kyykähtää. Usein se johtuu siitä – ei aina, että siellä on erilaisia kumimaisia materiaaleja, jotka ajan, ilman tai tärinän takia menettävän otteensa. Säädöillä voi saada lisää toiminta-aikaa, mutta..

Janin ripustuksen materiaali ei muutu. Mutta siitä joskus toiste.

Toinen juttu on – kuulemma – neulahionnan laatu. JA:n askeissa pitäisi olla äärimmäisen hyvin kiillotetut ja asennetut timantin; niin että jopa tuhansien tuntien käyttöikä on mahdollinen. Tämä vaatii tietenkin sen, että rasian mekaniikka, mutta myös äänivarren ominaisuudet, tukevat täydellisesti neulan ja timanttikärjen seurantaa urassa.

Mulla on +20 vuotta vanha ECO ja se toimii hienosti. Tosin… toimisi toki vielä paremmin, jos uusittaisiin.
Niin… pidänkö viestin viime vuosituhannelta, vain päivitänkö…





Muuta?

Mulla on jossain 10 sivuinen analyysi, mistä JA on tehty. Onkohan se ollut koskaan esillä? Oli saksaksi.
No, katsotaan myöhemmin.

Jos nyt jokin asia Allaertsissa kiinnostaa, olkaa ihan rohkeasti yhteydessä 0405590551.

En todellakaan tiedä kaikkea, mutta uskolliset JA-ystävät voivat auttaa.



Lopuksi…

Belgian koronatilanne on todella paha.
En ole halunnut häiritä Jania turhan usein, koska toiminta siellä on kuulemma erittäin vaikeaa. Pelkkä liikkuminen on niin rajoitettua, että osien, lähetysten tms. hallinnointi ei ole normaalia.



Toivotaan, että Jan ja perhe pysyvät terveinä – oikeastaan paljon muulla ei ole merkitystä.





Terveisin,



Kari
 
Viimeksi muokattu:
Mutta ”paremmat” mallit eli MC2 Finish ja MC2 Formula One ovat aika vaikeita. Hentoinen ulostulo, toiveena vähintään 70db hiljaista vahvistusta, oikealla kuormitusvastuksella. Lähes tekemätön juttu, mutta jotain on tiedossa ja lähes onnistuneenakin

Hiljaisuudesta en tiedä mutta kyllä niitä on sellaisia jotka 70db vahvistuksen lupaavat. Hinnatkin kyllä ihan kivoja. Ainakin tämä lupaa "jopa 70db":


Accuphasea ei tietääkseni ole kauheasti syytetty lupaustensa pettämisestä...

Ja onhan sitten tämmöinenkin olemassa:


Toi on jo sitten ruotsalaisen jäleenmyyjän hinnastossa 419.000 kruunua. Että silleen...
 
Hei,

Kiitokset kommenteista!

Dan D'Agostino...

Tuossa olisi kaunis paluu "entiseen" eli Jan on aikanaan suunnittelussa ja tuotannossaan käyttänyt Krellin ulkoista riaa-vahvistinta, jossa oli vahvistusta tarpeeksi ja myös tuo "maaginen" 845 ohmin kuormitus. Eli "voicing" MC2 Finishiin lienee tehty Krellillä ja sieltä se 845 ohmiakin taitaa tulla.

Mutta asiat kehittyvät, eikä 80-luvun huippu-riaa välttämättä ole niin ajan tasalla enää. Eikä Krell ollut koskaan mun "makuun", kun piti olla Levinson mies... ML 25 ei muuten ole huono peli, mutta jo auttamatta vanha sekin ja eikä tietenkään käy MC2:lle.

Uudet D'Agostinot? No, cost-balance ei osu edes kokeiluun, ellei joku halua lainata :)

Hyviä vinkkejä muutenkin, mutta vastaavat "kokeilut" pitkältä ajalta eivät aina kohtaa teoriaa eli speksejä. Ei tyrmätä kuitenkaan.
Mutta esim tuo taatusti hienon ARC:n + 70dB:n gainit saadaan ulos balansoidusta ulostulosta, joka taas vaatii vastaavaa ketjua eteenpäin. Luulisin. Ja epäilen, ettei MC2sta saada siltikään kaikkea ulos.

Allaerts MC2 Finish on siis vähän erikoinen tapaus, mutta taklaan sen vielä.

Projekti on oikeastaan lähestymässä jotain päätöstä(?) vielä tämän vuoden aikana. Eli Tom Evans, joka aikanaan kertoi itkien kuunnelleensa tuollaista askia, värkkää mulle juuri jotakin uutta. TEAD on ollut tuo varteenotettavin peluri mun mielessä jo vuosia ja lähelle on päästy ihan kohtuuhinnoilla. Yritetään nyt seuraavaa asteteta eli otetaan kaikki irti ja täysin spesiaali asetukset ja katsotaan, mihin päästään. Toivottavasti ennen brexitiä... pari askia odottaa innoissaan.

MC1 Boron MkII on sitten se "helppo" ratkaisu, joka yhdistettynä vaikka Tsuda-sanin SPA-4C FX vahvistimeen on sellainen setti, että parempaa en minä ole vielä koskaan kuullut. Vaikka iskemätön MC2 löytyykin. Saa nähdä, pääsenkö koskaan "edelle" ;)

Jos jollain on kuunneltava ehdokas MC2 Finish phonoasteeksi, olkaa toki yhteydessä. Tehdään tutkimustyötä!

Terv. Kari
 
Back
Ylös