Jalka ei vippase, ei niin millään!

[moti]

” jalka lähtee naputtamaan”

” jalka tai käsi rupeaa pakosta löymään tahtia”

” jalka heiluu...”

” jalka alkaa väkisin vipattamaan”

” etsin sitä vipattavaa jalkaa niin, ettei..”

” jalka lattiaa naputtaen”

” hetkittäin vipatuttavat jalkaa”

” Hyvällä kaapelilla jalka heiluu”

” kuuntelijakin huomaa jalkansa napsaavan”

” ja jalka alkoi vipattamaan”

” jokaisessa levyssä rupesi jalka vispaamaan rytmin tahdissa”

” olla lähellä asian ydintä ja jalka alkoi vipattamaan”

Pitäiskö olla huolissaan kun ei vaan jalka vippase? Toisaalta meneteehän tuo kun nostaa jalat rahille, ottaa mukavan takanojan ja relaa kuunnellessa täysin nauttimaan esityksestä olematta itse osa sitä...

 

[pirkka]

Jos tämä on tosissaan tänne Hifi osioon laitettu (eikä off topick) niin ymmärrän viestin siten että PRaT ei ole em kirjoittajalle kovin tärkeä asia. Näin on itsenikin laita. Tottakai tansseissa jalka vipattaa mutta kuuntelen harvoin musiikkia rytmin vuoksi. Muu sisältö on monin verroin tärkeämpää. Itsekään en siis jalkojani pyri vipajoimaan vaan mieluummin liitelen uusiin maailmoihin musiikin siivin ja nautiskelen tulkintojen sävyistä ja instrumenttien monisyisistä äänistä.

Ondine voitti taas kerran kultaa jossain eurooppalaisessa levyjuhlassa ja levy oli sellainen, jossa soitettiin sibben lauluja orkesterin säestyksellä. Suurin syy palkintoon oli Soile Isokosken suunnattoman sävykäs ääni ja herkkä tulkinta. Ei ollut rytmillä tasan mitäään merkitystä.

Toisaalta minusta rytmi ja se paljon jossain puhuttu melodiakin ovat niin triviaaleja asioita systeemille ettei niistä kannata suurta haloota pitää. Koherenssi eli eri äänten yhteissointi on tärkeää ja vaativaakin ja sitten se suurin ja vaikein eli sävykkyys: siitä syntyy (tai kuolee) musiikki!

 

[Jari]

Aika uskomatonta... rytmillä ei mitään merkitystä
Go on!

 

[ovaisanen]

Pirkka,

Aika monessa proge-levyssä on sellainen rytmi, että minä vain kuuntelen niitä, ehkä pää
voi vähän heilua, mutta sekin taitaa johtua niskan jäykkyydestä .

 

[pirkka]

Anteeksi kovasti mutta näin minä musiikin koen. En tarkoittanut etteikö rytmillä ole mitään merkitystä. Sanoin että siinä palkinnon myöntämisessä ei ollut. Ja sanoin myös että rytmiikka on siten triviaali suoritus laitteistolle eli silloinhan sitä tottakai on mutta minulle se ei oloe siis se tärkein osa-alue, ei klassisessa, ei progessa ekä edes jazzissa joka näistä on eniten rytmimusiikkia. Siellä sillä on jo suuri merkitys mutta silloinkin minulle (saanko olla oma itseni?) muut seikat ovat merkityksekkäämpiä. Sulkekaa vaikka laitokseen!

 

[Jari]

Kuuntelemme pojan kanssa parhaillaan gregoriaanista kirkkomusiikkia (liittyy poitsun koulujuttuihin). Upea draivi, omalla tavallaan. Poikani systeemissä tämä sama levy muuttuu 'kauniiksi ääneksi', mutta olkkarin setissä gregoriaanimusa herää eloon ja laukkaa!

 

[pirkka]

mutta olkkarin setissä gregoriaanimusa herää eloon ja laukkaa!

Voi munkki parkoja...

 

[Toisinkuulija]

Oletko Pirkka keskustellut tuomariston kanssa?

Oletko aivan varma, ettei ajoituksilla ollut mitään tekemistä
palkitsemisen kanssa? Tai melodisuuden (niitä sävyjä
juuri, nekin, sävelkorkeudet..)?

Ossi

 

[pirkka]

Oletko Pirkka keskustellut tuomariston kanssa?

Oletko aivan varma, ettei ajoituksilla ollut mitään tekemistä
palkitsemisen kanssa? Tai melodisuuden (niitä sävyjä
juuri, nekin, sävelkorkeudet..)?

Ossi

Hohhoijjaa, joo ottihan nuo tietenkin heti minuun yhteyttä että oliko hyvä poljento... olen lukenut asiasta ja kuullut uutisen radiosta. Ei puhuttu muusta kuin että soilen laulun SÄVYT olivat niin ainutlaatuiset. Melodiat on varmasti sen tason laulajilla kaikilla kohdallaan. Sävelkorkeus ei ole sävy, ovatten kaksi eri asiaa.

 

[pirkka]

Tässäpä näitä arvioita:

The Daily Telegraph valitsi Sibelius-levyn viikon levyksi toukokuussa. Lehden kriitikko Geoffrey Norris totesi: ”Soile Isokoski on tehnyt loistavan levyn, joka sisältää 18 laulun lisäksi unohtumattoman karun, Kalevala-innoitteisen Luonnottaren... Isokoski laulaa teokset vahvalla sekoituksella hellyyttä ja intohimoa, äänen rikkautta ja hienovaraista dynamiikan vaihtelua... Sibeliuksen lauluihin ensi kertaa tutustuvat eivät löydä vakuuttavampaa johdatusta, harrastajat tulevat haltioitumaan.”

The Independent ­lehdessä kriitikko Rob Cowan antoi levylle täydet viisi tähteä ja kirjoitti: ”Jean Sibelius pystyi kohdistamaan sekunneissa tunnelmaan ja/tai mielialaan, mihin tavallisilta kuolevaisilta meni tunteja. Tämä loistavasti tuotettu Sibeliuksen orkesterisäestyksellisiä lauluja sisältävä tallenne todistaa väitteen, ja Soile Isokoskella on ihanteellinen ääni, hämmästyttävän kirkas tumman ja dramaattisen orkesterisoinnin ympäröimänä. Nämä teokset hyötyvät Leif Segerstamin johtaman Helsingin kaupunginorkesterin hienosti jännitteisestä soitosta. Suunnattoman ihanaa.”

The Observer-lehdessä toimittaja Anthony Holden totesi: ”On vaikeaa kuvitella taitavampaa tulkitsijaa kuin Soile Isokoski, tällä levyllä laulullisesti ja henkisesti luonnollisessa elementissään Helsingin kaupunginorkesterin ja Leif Segerstamin kanssa.”

Sunday Telegraph ­lehdessä kirjoitettiin: ”Soile Isokoski välittää Sibeliuksen musiikin mystisen ekstaattisuuden loistavan puhtaalla äänellään Leif Segerstamin johtaman täysin idiomaattisen säestyksen tukemana.”

Missään ei sanota sanaakaan että olipa rytmisesti hienoa...

 

[Jari]

Missään ei sanota... no mitä se sinun mielestäsi todistaa? Mihin pyrit, Pirkka?

 

[pirkka]

Missään ei sanota... no mitä se sinun mielestäsi todistaa? Mihin pyrit, Pirkka?

Lue ketjun alkupään viestit niin tiedät mihin pyrin.

 

[Jari]

Olen lukenut, kiitos. Tavallaan aika hassua ja turhaa todistella toisille jotain jota ei itse kuule tai halua kuulla.
Tuo levy on varmasti hieno (vaikkeivät kaikki Ondinet suinkaan ole olleet soinnillisesti A1), täytyy hommata ja kuunnella

 

[ealab]

En tähän voine muuta mainita, kuin että kaikessa musiikissa on rytmi. Vaikka sitä ei rautalangasta väännettäisikään.

 

[Janne]

Rytmiikan välittyminen on vähän tunnetilakin. Harvoin on ollut toistolaitteistoa, jolla jalka ei vippase silloin kun volyymia ja tunnetta on alkuedellytyksinä.

Esimerkiksi lukioaikoina muuan toveri viereisessä pulpetissa omisti ilmeisesti rytmisesti oikea-aikaiset toistovälineet kotosalla, koska pystyin tunnistamaan mitä Metallican kappaletta hän harjoitteli kulloinkin pulpetin kanteen ja luokan lattiaan hakkaamalla. Selkeä merkki rytmin välittymisestä.

Parempi esimerkki samoista kouluajoista oli jonkun sortin taideiltama, jossa kokeiltiin isommalla porukalla kaiken maailman lyömäsoittimia. Hommassa oli suorastaan alkuasukasmagiikkaa kun rytmin sai kohdilleen.

Näin myös jossain websaitilla videon, jossa tummaihoinen asemajengin rumpalivirtuoosi pelkällä tynnyripatteristolla teki sellaisen performanssin että rytmistä ei jäänyt epäilystä. Ehkä tässä tapauksessa visuaalinen rytmiikka ei ollut ihan koherenssissa äänen kanssa, mutta vaikutus oli sitäkin suurempi.

No joo, minusta varmaan pitäisi puhua toistolaitteiden osalta signaalin toiston vaihevirheettömyydestä ja sitä kautta koherenssista, kuin rytmistä. Magiaa ei minusta kuitenkaan asiaan liity, mitä vähemmän vaihevrirheitä aiheuttavia suotimia sitä parempi. Voisin kuvitella että myös rajoittamaton dynamiikka/signaalin rajoittamaton nousunopeus/attack edistää rytmin toistoa. Rytmi tai Prat on helppo sana niputtaa monta asiaa yhteen, mutta hankalampi tulkita mistä ominaisuudesta itse asiassa puhutaan. Saatikka nimetä minkälaisella kriittisellä kuuntelulla mikäkin ominaisuus havaitaan.

 

[Toisinkuulija]

Hauska posti Janne!

Juuri näin - elävä, hyvällä rytmitajulla varustettu rumpali on
mainio esimerkki hyvästä rytmiikasta. Mikä sen parempi voisi olla?
Niin, myös basistit, harpistit, sellistit jne jne... siis elävä soittaja!
(Ei, rytmikone ei ole yhtä hyvä..)

Ja myös täysin totta, että volyymilla saadaan iskettyä
kuuntelijan ruhoon rytmiikkaa. Se onkin aina ollut niin, että setti,
jossa PRaTia ei ole kehumiseen saakka, on usein saanut volyymiä
hiukan enempi vaivoikseen. Väännetään nuppia, jotta saataisiin
aikaan vaikutus kuulijaan. Discothan ovat aina olleet alusta loppuun
tätä ja subbarit tulivat pääasiassa täydentämään juuri tätä
vaikuttamistapaa.

Tämä on perinteisesti myös eräs varoitusmerkki
ammattilaiselle siitä, että systeemi ei ehkä soi kunnolla, jos kuuntelijalla
on kova tarve luukuttaa. Toki sallien, että joskus soitetaan kovempaa.
Se on toisinaan ihan paikallaan ja eri juttu. Ja hiukan volyymiä
tarvitaan usein jo siksi, että dynamiikka saadaan toimivaksi.

Kyllä se jalan vippaseminen sinänsä on aika hyvä indikaattori.
Varsinkin, jos se tapahtuu myös pienemmillä volyymeillä tietyillä
levyilla. Ei se ehkä vippase pitkillä vokaaleilla aavaalaakeaa
-kuoroesityksessä, mutta silloin vippaseekin sielu. Silloin
melodiat rulettavat, sävelkorkeuksien pientenkin erojen
vaivaton havainnointi. Miksei sävytkin, vaikka hiukan toisarvoisempana.

On todella vaikuttavaa kuunnella oikein hyvää settiä, joka
toistaa musiikin elävän kaltaisesti. Mutta ne ovat harvassa.
Harmaasävyjä on kuitenkin tuhansia ja siksi pyrkiminen parempaan
onkin niin kiinnostavaa ja mukavaa puuhaa. Sen ympärillä
varmaan about kaikki meistä oikeastaan tässä harrastaakin.

Sinänsä Pirkka on mielestäni aivan oikeassa kuvatessaan Soilen
lauluääntä ja sen erottumisen merkittävyyttä. Tuolla tasolla
laulajien äänten sävyissä ollaan juuri siellä, joka fraseerauksen
ohella erottaa huippulaulajat toisistaan. Ja ollaan siis tekemisissä
sävyjen osalta aika pitkälle henkilökohtaisten rakenne-erojen
ja äänen muodostamisen erojen kanssa. Toki hyvän hifisetin
tulisi kyetä osoittamaan laulajien erot tässäkin suhteessa.
Mutta myös sävelkorkeuksien tarkka ja hallittu laulaminen eroaa
eri laulajilla kaikilla tasoilla, samoin kuin ajoittaminen, joka armotta
eroaa kaikilla artisteilla, instrumentista riippumatta, kaikilla tasoilla.
Nämä ovat kaikki tärkeitä asioita ja äärettömiä haasteita ei vain
artisteille, vaan myös tallenteelle ja sen toistolle. Sävyjen merkitys
on ehkä vielä hieman korostuneempaa juuri laulajien, kuin muiden
instrumenttien kohdalla. Hieman.

Ossi

 

[Tawe]

jos vertaillaan jonkin klasariteoksen eri versioita toisiinsa, tai kapellimestarin tekemiä valintoja, tai orkestereiden laatua, tai solistin/sooloistin tyyliä, niin usein suurimmassa määrin ollaan tekemisissä osa-alueilla jotka liittyvät tavalla tai toisella PRaTtiin. Klasari ei ole mitään ilman PRaTtia.

 

[Toisinkuulija]

Oikein.

 

[Jari]

Sanoisinpa jopa, että jollei havaitse jossain musiikinlajissa rytmisten nyanssien merkitystä syy voi olla myös kuuntelulaitteisto joka ei välitä näitä nyansseja vaadittavalla tavalla.

 

[Tawe]

Sanoisinpa jopa, että jollei havaitse jossain musiikinlajissa rytmisten nyanssien merkitystä syy voi olla myös kuuntelulaitteisto joka ei välitä näitä nyansseja vaadittavalla tavalla.

Todennäköisesti juuri näin, koska muutoin nämä asia nousevat varmasti arvoon arvaamattomaan. Huippulaulajien ja -soittajien persoona, tyyli, fraseeraukset, heidän musikaalinen dna, ja jopa itse soundi on sidoksissa ja tunnistettavissa usein miten ajoitukseen liittyvissä hienouksissa. Ääni on ääntä, soundi soundia ja timbre timbeä - sulla voi olla laulajana maailman paras ääni, muttei se vielä riitä, voit saada säätiöltä stradivariuksen soitettavaksesi, mutta se ei vielä riitä.

Jos ajatellaan vaikka hienoimpia historiallisia klassisen musiikin äänitteitä, niin niitä arvostetaan varmasti jonkun muun asian kuin timbren vuoksi - musiikki on ajassa etenevää taidetta, jossa oikea ajoitus on kaiken A ja O. Jos musiikkia arvoitettaisiin timbren mittarein, niin päin honkia menisi.