T
terae
Matti Lehtinen sanoi:Näin sitä musiikkielämykseensä testailee hifiharrastaja, korvillaan kuunnellen. Ihan vaan mielenkiinnosta.
Mutta juu. Saa toki pohtia fysiikan ym. mukaan ja harrastaa tätenkin tätä meitin harrastusta. Ei siinä mitään. En tiedä tarvitaanko molempia, mutta samaa juttua mielestäni harrastellaan, elikkäs halutaan musiikin kuulostavan mahdollisimman hyvältä.
Matti.
Riippuu varmasti siitä, miten laajan alueen koko alasta täyttää jokin yksittäinen katsantokanta aiheeseen. Omat kommentit tietysti usein pohjautuu omaan näkemykseen kokonaisuudesta (vaikka pyrinkin mieltämään asian laajemminkin).
Oma näkemykseni on siis se, että sikäli kun havainnot korreloi kuitenkin pohjimmiltaan tietein selitettäviin asioihin, se objektiivinen tieteen selittämä näkökulma on hyvä perusta lähteä rakentamaan siihen suuntaan mihin haluaa (omat korvat ja mieli referenssinä pitäen) päätyä...
Kullakin on tottumuksensa, ja sikäli kun jotkin asiat on juuri itselle sietämättömän häiritseviä ja toiset tuottaa mielihyvää, ei siinä auta että joku kertoo sen tietyn brenkkulaadun olevan parasta - itse en ainakaan ole yhtä ainotta todella erityisen hyvän makusta viiniä löytänyt. Toisaalta enhän ole maistanut niitä tuhansien eurojen pulloja, tai vielä kalliimpia...
Eli eipä tässä sen kummosempaa tosiaan kukaan harrasta; toisille asiat vain ovat vaikeampia, pitää pyrkiä sekä objektiivisesti tinkimättömään että samalla myöskin itseä miellyttävään. Täten valinnat on tehtävä pääosin tietoisesti tiettyyn suuntaan, minkä voi myös järjellä perustella siltä pohjalta mitä omasta levyhyllystä ja korvista/korvien välistä löytyy.
Oma telineenihän ei ole suinkaan tehdastekoinen sekään, kuten taisin jo mainita, se on teetetty. Siinä on huomioitu budjetti ja tietyt lähtökohdat, sekä ulkonäöllisesti että myöskin joiltakin osin teknisesti. Pääosin ulkonäölliset seikat huomioitu, sitten seuraavana tietynlainen jykevyys ja modulaarisuus, sekä kohtuulliset valmistuskustannukset.
Tuon telineen osalta voi todeta ainakin sen verran, että eipä se mitenkään häiritsevästi värise ja kovaakin voi soitella vinyylisoitinta sen päällimmäisellä tasolla ilman mitään erillisiä virityksiä. Ei havaittu tähän mennessä mitään häiritsevää kytkeytymistä soittimen runkoon; hallitsemattomat värinät yleensä tuppaavat kuulumaan lopulta hyvinkin selvästi äänessä, kun volume-potikkaa vääntää riittävästi...
