Inspiraatioapua kookkaaseen, mutta "sivistyneeseen" DIY-kaiuttimeen

Keteli

Käyttäjä
Liittynyt
26.11.2022
Viestejä
325
Palautetta ja ideoita ottaisin vastaan. Pahoittelen pitkää harhailevaa viestiä. Kertoisin tiiviimmin jos osaisin.

Täällä tekisi mieli lähteä tekemään jossakin vaiheessa kookas herkkä kaiutinpari. Katsellut läpi puolihuolimattomasti DIYaudiota ja noita audiovideon projekteja. Hieman vielä auki mennäänkö kotelolla vai open--baffle ratkaisulla. Voi myös jäädä koko homma toteuttamatta, muutama projekti tulisi saada omakotitalossa valmiiksi ennen tätä. Suoraan sanottuna vähän tökkii "insinöörilähtöisyys" ja tekniikan korostus ulkonäössä valtaosassa valmiista projektimalleista. Oma pää ei tahdo riittää tyhjästä suunnitteluun. En myöskään haluaisi tehdä hiilipaperikopiota La-Scalasta, vaikka sekin kiehtoisi.

Haluaisin karkuun "katsokaa mun komponentteja" muotokielestä. Näitä kaiuttimia tuli takavuosina kasa tehtyä, jotenkin oma maku mennyt näiden edelle. Voisi kokeilla esimerkiksi verhoilla sopivalla kehikolla tekniikkaa piiloon. Hyvän tekijän sopuhintaan tietäisin kangastöille. Myöskin nuo 60-luvun rarkaisut joissa elementit rimoitettiin piiloon hienoja, ääni voipi olla vain haastavaa tässä. Tätä tosin voisi feikata sopivalla mallilla. (Eli elementti ei sen takana) Helpoimmallahan pääsisi kun modaisi jonkin tuollaisen olemassa olevan paketin: Vaihtaisi kyljet parempaan materiaaliin ja piilottaisi koko etulevun verhoilun alle tms.

Haussa malli, jossa olisi tiettyä "hionostuneisuutta" ulkonäössä. Hakisin siis kärjistettynä jotakin Klipschin heritagen pelkistystä tai jos taidot tai laitteet riittäisi niin jopa Tannoyn paremman pään laitteista inspiraatiota. Tannoyt tosin menee ehkä turhan prumeluureiksi omaan makuun. Design saa myös olla todella moderni, eli ääripääkin käy kunhan se selkeää, esimerkiksi tietty veistosmaisuus voisi toimia. Katsellut inspiraationa myös lapsuuden kodista löytyviä Wharfdaleista:

(Kuvat varastettu alle netistä)
Hakisin siis ennemmin tätä:
iu

Kuin tätä:
kaiutinrakennusohje-piste-aloitus-2630.jpg


Pohtinut myös sitä miten teknisesti toimisi open-baffle jossa myös taustaa lähdettäisiin verhoilemaan piiloon. Näitä pyöritellyt ajatuksen tasolla paljonkin. Kevyellä rimoituksella tai metallikehikolla joka toimisi samalla jalustana esimerkiksi naamioida open baffle näyttämään matalalta kotelolta tms. Varmaan teknisesti saisi kaiutin olla mahdollisimman yksinkertainen, eli herkkä ja kookas elementti. Nyt olisi loistava open-baffle setti poistossa tuolla kaupallisella alueella. Valitettavasti tunnen itseni niin hyvin, etten jaksa katsella elementtejä ja taustakaapeleita olohuoneesta keittiönpöydässä istuessa.

Meinaa olla hukassa tällaiset DIY-aihiot, tai sitten en osaa hakea oikeilla termeillä. Haussa olisi siis inspiraatiokuvia, ideoita, ajatuksia tai tietoa vastaavista valmiista projekteista. Kaipaan myös rehellistä palautetta onko idea kuinka tuhoon tuomittu. Avasin uuden ketjun kun en viitsinyt alkaa kaappaamaan olemassa olevia sivuraiteille. Toki voisi esimerkiksi tuonne pisteen tai minkä tahansa muun kaiuttimen ketjuun avata keskustelua kotelon modaamisesta haluamaani suuntaan.

Pakko ei ole olla DIY, saa myös olla jonkun valmiiksi tekemä.

Edit. Jos analogiaa haluaa antaa. Autoissa aina tykännyt tietynlaisesta sivistyneestä "sleeper"-mentaliteetistä. Mieluummin "perhe-sitikka" akustoiduilla ikkunoilla, suurella moottorilla ja hierovilla penkeillä kuin mersu, tesla tai bemari jonka perään kirjailtu koko varustelista. Samaa mentaliteettia haussa tässäkin projektissa.
 
Viimeksi muokattu:
"Hakisin siis ennemmin tätä" ulkoäön saa kun tekee sen näköiset. Jos jossain rakennusohjeessa on kuva valmistuneesta yksilöstä niin eihän siitä tarvi rakentaa samannäköistä.
 
Nämä on tietty niitä makuasioita ja nämä kommentit sitten huiman parin DIY kajarin kokemuksella. Minusta aika pienilläkin asioilla saa "tapettua" sitä DIY laatikko fiilistä. Verhoiluja itsekkin joskus mietin, mutta pysyin ennemmin puutöissä.

Open bafflestakin saa tyylikkään kun hieman pyöristää ja hakee omaan silmään väriä

Laatikkokajareissa esim. kaarevat kyljet pehmentää hienosti ja on itseasiassa rakenteenakin jäykkä, itse tykkään näistä 😁. Eikä ne itseasiassa ole ihan mahdottoman hankalia toteuttaa kun vähän funtsii. Toki esim. Evidencen ympäriverhoiltu laatikko on aina puhutellut itseä.

Sitten pienemmät asiat. Etulevyn viisteet, reunukset ja värit. Noitahan paljon oikeatkin valmistajat ovat käyttäneet.

Toki kaikki nämä sen "sähköisen" toiminnan rajoissa, mutta pienillä asioilla niihin saa fiilistä.
 
Samoilla linjoilla kuin edelliset. Pienillä asioilla saa omaa ilmettä. Reunojen pyöristykset vaikuttaa yllättävän paljon. Samoin tässä ilmeisesti haetaan ns. lämpimiä värisävyjä ja niille ominaista vintage tyyliä.

Lämpimillä/pehmeillä väreillä terävä nurkka on esim. ystävällisempi otus kuin kylmillä/kovilla väreillä. Esimerkkikuvat yllä ;)
 
Olen myös miettinyt, että jos joskus rakentaisin open baffle -tyyliset kaiuttmet, ne voisi ehkä verhoilla ympäriinsä. Tätä nykyä kuuntelen kuitenkin Magnepanin paneeleilla, nämähän ovat edestä ja takaa saman näköiset kaiutinterminaaleja lukuunottamatta. Ehkä tuon terminaalinkin voisi halutessaan verhoilla jotenkin.
 
"Hakisin siis ennemmin tätä" ulkoäön saa kun tekee sen näköiset. Jos jossain rakennusohjeessa on kuva valmistuneesta yksilöstä niin eihän siitä tarvi rakentaa samannäköistä.
Helposti tämä vain itsellä menee, ettei jäljelle jää muuta yhteistä kuin kaiutinkotelon sisämitat :) Tässä ei tosin mitään vikaa ja tämä varmaan se lopullinen ratkaisu onkin. Aika monesta noista DIY-piirrustuksesta saisi pelkistetymmän version esimerkiksi upottamalla etulevyn muutaman sentin syvyyteen. Toisin sanoen tekemällä vähän syvemmät levyt kylkiin. Tämän jälkeen eteen kangaskehikko joka on koko etulevyn kokoinen. Tässä myös monimateriaali kikkailu gradientin tyyliin voisi toimia? Tällä saisi myös todella helpon rakenteen kasata / viimeistellä.

Kyselyä laitoin sillä, että luulisi jonkun muunkin näitä jo tehneen. Inspiraatiota siis haussa. Tuntuu, että voisi löytää parempaa designia kuin olisi alusta saakka mietitty, eikä vain modattu olemassa olevaa.

Katselin tuossa yhtenä iltana todella pitkään DIY-audion kuvavirtaa ja vähän meinaa omaan makuun olla liikaa "tein-itse-ja-säästin" ulkoasua. Vaihtoehtoisesti todella hienoja koteloita, joissa korostetaan kalliita komponentteja tai materiaaleja. Todella paljon myös prumeluurikikkailua materiaalipuolla. Tulee vähän huonolla tavalla mieleen kaiuttimen vastineet teinipoikien neonväripelitietokoneille. Kaiutin huutaa visuaalisesti "look at me! I am expensive" ;)

Tuo Pulmasin ympäriverhoilu muuten voisi olla kanssa kiinnostava idea. Tuollahan saisi esimerksi elementtiä kulmaan kaiuttimen pysyessä suorana. Ratkaisisi myös jalustaongelmaa Bafflessa. Tekisi esimerkiksi jalopuiset nurkkalistat, joista ympäriverhoilemalla kotelo. Mahdollistaisi myös muiden materiaalien käytön kuin puu. Tulee heti myös industrial henkisiä ratkaisuja mieleen. Vaihtoehtona myös ympäri verhoilla tausta ympäri ja piilottaa tällä elektroniikat.

AnttiHarille kommenttina. Nykyisissä omissa tehdas laajakaistoissa käytetty tuota tehokeinoa. Eli pyöristelty ja kallisteltu vähän joka suuntaan:

HECO-Direkt-Einklang_2310x742_d3ce561b-a755-45b2-b99a-8aa00c3f1747_1296x.jpg

(Kuva jälleen pöllitty netistä.)
Edit. Nuo hecot muuten jakaa mielipiteitä vieraiden ja talonväen keskuudessa ulkonäön osalta.
 
Viimeksi muokattu:
Aika monesta noista DIY-piirrustuksesta saisi pelkistetymmän version esimerkiksi upottamalla etulevyn muutaman sentin syvyyteen. Toisin sanoen tekemällä vähän syvemmät levyt kylkiin. Tämän jälkeen eteen kangaskehikko joka on koko etulevyn kokoinen.
Tämän tyylisiä juttuja tarkoitin. Tämähän ei ole oikeastaan muuttamista vaan viimeistelyä. Tyypillisesti TSI-pöntöt tehdään minimivaivalla ja viilutukset sekä etukankaat jää pois kun niissä on ns. hirveä homma ja vaatii osaamistakin ihan eri tavalla. Jos elementit jää kovin syvälle niin ainakin teoriassa se voi muuttaa ääntä. Kun pitää tämän kehikon paksuuden sellaisena että se hoitaa elementtien upotuksen niin ei ole sitäkään huolta.

Tässä vähän vastaavaa. Puuttuu vaan ne reunat. https://foorumi.hifiharrastajat.org/index.php?threads/hermon-paja.138712/post-2364755
 
Viimeksi muokattu:
Tässä olisi erittäin hyvä ratkaisu linkki TRIO15 ja varmasti toimii voin suositella.
Ehdottomasti 2x15" ratkaisuna , omassa lisäksi 8" W8-1808 laajakaista elementti.
Toimii todella hyvin ja ääni erinomainen.


tai


Bassoina nämä ja jako 250Hz - 400Hz , jolloin korkea piikki vältetään osittain , mikäli se tulee mukaan , niin vaimennus EQ avulla.
Itsellä se ei ollut mittauksissa korostunut.


Helppo tehdä ja ei tarvitse väsätä mitään tiiviitä koteloita.
Itsellä oli vastaava rakennelma ja vaimo sanoi ääntä parhaaksi mitä olen näitä DIY rakennelmia tehnyt.
Kuvassa kaiuttimeni on testissä yläkerran aulassa ei kuuntelu huoneessa.


Baffle Rev.4.JPG
 
Viimeksi muokattu:

Tuossa designissa voisi olla jotain sellaista hillittyä tyylikkyyttä? Pikkusen viistettä ja jalopuulista upotettuna etukankaaseen.
 
  • Tykkää
Reaktiot: JHM
Sain jopa luettua ketjun aloitusviestin käsittääkseni ihan kokonaan. Ei se niin paha ollut, kuin aluksi peloteltiin.

1673720782333.png

Ällökontrastiksi voisi ottaa yhdistyksenkin omistamien kaiuttimien mahdollisen ulkonäön. Kauniimpia rendredöintejä ei ole saatu aikaan, mutta rahallahan kuvassa ruskean osan saa valmistettua pähkinäpuusta ja mustat sitten maalaa pianokiiltäviksi ja peittää käytännössä kankaalla. Jos ääntäkin tahtoo kuulla, niin pulttaa kuvassa näkyviin reikiin jotain sopivaa.

Ehkä enemmän se modernimpi ulkonäkö, mutta sekin käsittääkseni oli mahdollinen ajatus?
 
Täältä iso peukku kyseiselle projektille. Jarmon blogiin kannattaa tosiaan tutustua. Hän on ollut tyytyväinen ratkaisuun.
 
Täältä iso peukku kyseiselle projektille. Jarmon blogiin kannattaa tosiaan tutustua. Hän on ollut tyytyväinen ratkaisuun.
Tykkään kyllä. Tosin muutin Trio15 elementtien järjestystä niin, että laajakaista on lähes avoimena bassoelementtien yläpuolella. Minusta tämä järjestely kuulostaa paremmalta kuin laajis keskellä leveässä baffelissa.
 
Omnes audio:lla on hyvin saman tyyppinen toteutus. Hintakaan ei aivan paha. Foorumilla tais jollain tuollaiset ollakin, että niitähän vois päästä kuuntelemaan. Näihin sit tuollainen trio15 classic verhoilu niin olis kyllä komeat.
 
joku Spatial audion 2x15" kangastettuna, tai siis samaan tyylin, vai onko jo äänilevy...
 
Jos jostain saisi Amphion-tyylisiä ritilöitä elementteihin, perus laatikkokaiuttimestakin saa tosi modernin näköisen, ainakin luonnossa (tästä vaikea nähdä, mutta ritilä ei ole tasainen, vaan keskeltä kupera). Ite pistäisin tämmöset ritiltä, jos löytyisi sopivat:
1673803369112.jpg

Troelsin tuotantoa kannattaa scrollata läpi ideoita tuottamaan, esim Fusion on tosi high-tech näköinen (kuvissa):
1673803521408.jpg

Nykyään suositaan pyöristyksiä ja viisteitä etulevyssä ja ne ovat teknisesti kannattavia, jos tykkää ulkonäöstä. Tuohon on kyllä vaikea tehdä kangasta päälle, ehkä? Taipuu Kero:
1673804259591.jpg

Ja sitten taas toisaalta DIYssä mikään ei ole kiellettyä ja voit tehdä juuri sellaiset etukankaat mitkä haluat/taidot riittää.
 
Tässä toinen kuva Amphionista. Ja sitten toinen ihan hyvä ratkaisu, joka ainakin henkkoht. toimii hyvin on pelkän elementin peittävä kangas magneettikiinnityksellä (Arendal Sound Subwoofer):
1673804792718.png
 
Back
Ylös