Impedanssin mittaaminen

Ei varmaan tarvitse ottaa hepuleita asian suhteen (!!!) , moni jo yllä yritti asiaa vääntää rautalangasta ja itsekin koitin taivuttaa sinulle rautatankoa sopivaan muotoon. Mielestäni jlaakso esitti asian kaikista selkeiten kyseisillä arvoilla ei ole juurikaan mitään virkaa. Mikäli laskentasi oli nettilaskuri tyylinen ja mittaus tulos yleismittarilla.

Itse käytin oman vastaavan Baffle ratkaisun 2x15" ja 1x8" osalta putkivahvistimessa 4ohm ja 8ohm valintoja hieman mielialan ja musiikkityylin mukaan. Molemmilla tuntui toimivan oikein ja varmasti myös 16ohm asetuksellakin toimii. Kuulostele miltä eri asetuksien osalta kuulostaa ja valitse sitten itselle mieleinen. Alapään toiston iskevyyden osalta pitäisi erot huomata.

Olin ymmärtänyt, että on riskialtista kytkeä 4 ohm kajarit 16 ohm tappeihin. Virtamuuntaja, putket ja ulostulomuuntaja joutuu kovalle rasitukselle - voi jopa rikkoutua.Siksi olisi ollut oleellisen tärkeää tietää ettei kaiuttimeni ole 4 ohmia 20 sijaan. Tiesin kyllä että impedanssi muuttuu paljonkin taajuuden myötä. Ilmeisesti siis tuolla nimellisimpedanssilla ei ole muten niin väliä. Täytyypä vissiin perehtyä tuohon tarkempaan mittaukseen.

Kiitos kaikille kun jaksoitte jankata.
 
^Yleismittarilla voi mitata resistanssin, joka tehdään tasavirralla. Impedanssi ei ole sama asia.
 
Heti ensimmäisenä pahoitteluni vanhan topicin esiinkaivamisesta, toivottavasti kukaan ei häiriinny.

Varsinainen ongelmani liittyy impedanssijohdon,-jigin tai -minkälie rakentamiseen ja toimintaan. Käytän mittausohjelmana REWiä, ja impedanssijohdon rakentamiseen siten loogisesti REWin omaa ohjetta (https://www.roomeqwizard.com/help/help_en-GB/html/impedancemeasurement.html). Kytkentäkaaviossa ei kuitenkaan mainita mitään siitä, mitä saman kanavien plus- ja miinusjohtimille pitäisi tehdä. Pienellä googlailulla asia ei valottunut yhtään, varsinkin kun joka maassa on käytössä hiukan eri termit ja piirrosmerkit.

Voiko joku siis teroittaa minulle juurta jaksain, miten äänikortti, vastus ja mitattava elementti tulee kytkeä toisiinsa? Kuva, josta selviäisi eri johtimien napaisuudet, helpottaisi todella paljon. Fysiikkaa on sen verran takana, että pitäisi periaatteessa ja ehkä onnistua itseltäkin tuon pähkäily, mutta haluan pelata varman päälle, etten polta äänikorttiani tai jotain muuta. Ei pitäisi olla näin vaikea asia hiffata, mutta minkäs tekee kun aivot jumittaa...

Jonkun mielestä varmasti tyhmä kysymys, itse en ainakaan vielä kommentoi. :)

Edit: Jaa, tämä olikin sticky...
 
Muutaman päivän ihmettelyn jälkeen sain kuin sainkin mittauksista järkeviä tuloksia. Diyaudion ketjusta oli huikea apu: https://www.diyaudio.com/forums/multi-way/319740-impedance-measurement.html

Kaikki miinukset (eli maat) kytketään siis yhteen, ja loput kysymykset ratkeavat luultavasti topicin aloittajan hyvien kuvien avulla. Tämä vain informaatioksi niille tuleville harrastajille, joilla aivot jumittaa tai laiskuus yllättää.
 
Huomioi mittauksien osalta ettei "nakkisi" ole matkassa mukana mittauksessa, mittaa siis pelkkien mittapäiden avulla ettet ole itse mukana mittauksessa antamassa ohmeja matkaan. Ilmeisesti sinulla on myös laadukas yleismittari, itse käytän Fluken (arvo 400-600€ välillä) jotain keskisarjan mallia, enkä ollenkaan halpoja yleismittareita. Vaikea sanoa 1-20€ mittareiden tarkkuudesta mitään, välillä niiden kanssa omissa teisteissä lukemat vaihdelleen 3ohmin - 30ohmin välillä pelkän elementin osalta. Aikamoisia arpa generaattoreita jotkin mallit tuntuu olevan.

Toivottavasti joku auttaa laskenta pulmassasi, itse en nettilaskureita tai netissä annettuja ohjeita enää noudattanut moneen vuoteen. Edellisissä viesteissä pariin kertaan asiaan otettu tarkemmin kantaa.
Edullinen (ei trms) mittari näyttää siniaallolle ok 50 Hz:llä, sen ala- ja yläpuolella mittaustarkkuus yleensä heikkenee.
 
Muutaman vuoden olen käyttänyt DATS V2 usb-mokkulaa. Mittausten toistettavuus riittävä, voinee luottaa ainakin harrastekäytössä. Nykyisin saatavilla omaan koteloonsa rakennettu V3, siitä ei kokemusta.

https://www.daytonaudio.com DATS V2 129 amerikantaalaa

Mielestäni ei älyttömän hintainen, helppo käyttöönotto. Aina ei jaksa harrastaa ihan viimeistä piirtoa myöden. MAC-ihmisenä en ole kokeillut asentaa winellä OS-Xn puolelle, bootcampissä tuplaboottaus, toistaiseksi Windows 8:ssa pyöritän.

Tällä olen löytänyt myös huonot kontaktit sokeripaloilla kasatuista jakariprotoista, ihmettelin joskus kun vasen ja oikea proto ei kuullostanut stereoparilta, vaikka komponentit oli mitattu RLC-mittarilla vasempaan ja oikeaan kaiuttimeen pareina....Impedanssikäyrässä näkyi ero. Haukkui hintansa heti.
 
Mitäs hyviä edullisen pään vaihtoehtoja on tarjolla kaksikanavaiseksi USB -äänikortiksi? Tulee akustisiin (ja mahdollisesti myös sähköisiin) taajuusvaste- ja impedanssimittauksiin. Mikkinä on UMIK-1.
 
uskaltaakohan B&C 15CXN76:n dissen impedanssia mitata ilman mitään ylipäästöä/suojausta?
 
Kyllä mää oon ainakin mitannut tuumaisia noin 90 depalla.
 
koko kaistalla ja impedanssia? isoa tehoahan ei impedanssimittauksessa elukkaan mene.
 
Viimeksi näköjään vedin koko kaistalla, mutta oon laittanut aloitukseksi joskus jotain 200-500 hertsiäkin. Nuo oli vastemittauksia. Datsi mittaa impedanssia huimasti pienemmällä tasolla.
 
Onko kukaan mitannut impedansseja tällä ARTA:n manuaalin kaltaisella kytkennällä ja Focusrite 2i2 gen2:lla? Mulla on sattumoisin XLR-liittimet kiinni tyhjässa lootassa, ja jotain vastuksiakin saattaaisi löytyä, eli säästyisi (ehkä) kauppareissulta.

Elementtinä BMS 15C262 pienessä suljetussa lootassa, ja herkkä kompressioajuri siis diskanttina.

2i2 ottaisi sisään max +13 dBu instrumenttiliitännästä ja kuulokeliitäntä antaa max +10 dBu.

Osaako joku heittää lonkalta sopivan sense-vastuksen arvon?


Screenshot 2022-07-06 at 16.36.42.png
 
Back
Ylös