Ihmisen kuulo-ja aistitaajuuksista

[jku]

Mitäpä sanotte tästä tutkimuksesta?
http://www.cco.caltech.edu/~boyk/spectra/spectra.htm

Helsingin yliopisto on tutkinut myös eri soitinten taajuusalueita.
http://www.music.helsinki.fi/tmt/tutkimus/jousisoitinanalyysi/index.html

Eikö nämä nykyään jätetä tietoiseti pois digitaalisessa musiikintallentamisessa?
Mielestäni nämä ylätaajuudet ovat yhtä tärkeä nyanssi, kuin kaiutinkaapelit tms musiinkintoistoon vaikuttavat asiat. Paitsi, että tässä on tehty tahallinen laadun alentaminen!

 

[Jyrki_H]

Mitäpä sanotte tästä tutkimuksesta?
http://www.cco.caltech.edu/~boyk/spectra/spectra.htm

Helsingin yliopisto on tutkinut myös eri soitinten taajuusalueita.
http://www.music.helsinki.fi/tmt/tutkimus/jousisoitinanalyysi/index.html

Eikö nämä nykyään jätetä tietoiseti pois digitaalisessa musiikintallentamisessa?
Mielestäni nämä ylätaajuudet ovat yhtä tärkeä nyanssi, kuin kaiutinkaapelit tms musiinkintoistoon vaikuttavat asiat. Paitsi, että tässä on tehty tahallinen laadun alentaminen!

CD:n taajuusalue on valittu ihmisen kuuloaistista tehtyjen tutkimustiedon mukaan, sekä sen perusteella, mikä oli 70-luvun lopussa teknisesti/kaupallisesti mahdollista.
Viittaamasi tutkimukset kertovat, että soitinten spektri todellakin jatkuu ultraäänien alueelle. Tätä tuskin kukaan on koskaan kiistänytkään. Onko näillä kuuloaistin yläpuolisilla taajuuksilla sitten merkitystä? Ensimmäisessä tutkimuksessa viitataan Oohashin ultraäänitutkimukseen, jonka perusteella ultraäänillä on jotain merkitystä. Tuo Oohashin tutkimus on ainoa, minkä aiheesta tiedän. Myös Penaudio taisi tehdä jotain ultraäänitutkimusta, mutta sen tuloksista en tiedä.
Vinyylisoitin pystyy toistamaan jonkin verran myös ultraääniä, mutta toinen asia on sitten se, että löytyykö näitä ultraääniä itse äänitteiltä ja pystyvätkö kaiuttimet näitä toistamaan.

Voisitko myös laittaa viittaukset niihin tutkimuksiin, jossa todetaan kaiutinkaapeleiden vaikutus musiikintoistoon.

 

[Lpylkkanen]

Myös Penaudio taisi tehdä jotain ultraäänitutkimusta, mutta sen tuloksista en tiedä.

Tutkimus taidettiin tehdä Jyväskylän Yliopistossa. Jossain Hifilehdessä oli siitä juttua.. Ei pysty kyllä muistamaan, että missä ja milloin..

Terv, Remara

 

[toksi]

Tutkimus taidettiin tehdä Jyväskylän Yliopistossa. Jossain Hifilehdessä oli siitä juttua.. Ei pysty kyllä muistamaan, että missä ja milloin..

Hifi 2004/12, s. 32:

"Äänilähteenä toimi Sonyn laajakaistainen sacd-soitin ja Electrocompanietin esivahvistin, joiden tuotama ääni suodatettiin tarkoitusta varten teetetyllä filtterillä. Suodattamattoman äänen yläraja oli noin 36kHz, kun taas suodatettu ääni vastasi jotakuinkin tavallista cd-levyn taajuuskaistaa"

"Kaksi kolmesta kuuntelijasta piti enemmän suodattamattomasta äänestä; vaikutus näkyi myös kuuntelijoiden aivosähkökäyrässä. Lisäksi useimmat kuuntelijat - nekin, jotka eivät välttämättä pitäneet täyden taajuuskaistan äänestä - kuvailivat täydenkaistan ääntä pehmeämmäksi, tilavaikutelmaltaan paremmaksi ja miellyttävämmäksi."

 

[Juha]

Kyllä uskon vahvasti siihen, että digitaalinen äänentoistoformaatti pitäisi ylettää korkeammalle kuin sinne 22kHz asti, koska ymmärtääkseni cd:n näytteenottotaajuudella korkeimmat äänet periaatteessa on karmeaa säröä. Siis jos on yhtä taajuutta kohden ainoastaan kaksi näytettä äänestä, ei se voi olla riittävä määrä - olkoonkin se kuuloalueen ylärajoilla. Vähän kärjistäen ilmaistu, mutta kuitenkin...

 

[Gretch]

Kyllä uskon vahvasti siihen, että digitaalinen äänentoistoformaatti pitäisi ylettää korkeammalle kuin sinne 22kHz asti, koska ymmärtääkseni cd:n näytteenottotaajuudella korkeimmat äänet periaatteessa on karmeaa säröä. Siis jos on yhtä taajuutta kohden ainoastaan kaksi näytettä äänestä, ei se voi olla riittävä määrä - olkoonkin se kuuloalueen ylärajoilla. Vähän kärjistäen ilmaistu, mutta kuitenkin...

Kuulostaa kyllä melkoiselta mutkat suoraksi analyysiltä. Miksi ääni olisi "karmeaa säröä" ja minkä takia kaksi näytettä ei ole riittävä määrä.

Tuossa vielä linkki jos aiheesta haluaa lukea -> Lavry Engrineering (pdf). Nyquistin teoriahan sanoo, että alkuperäinen signaali voidaan konstruoida täydellisesti kun näytteenottotaajuus on noin tuplat signaaliin nähden (44.1KHz näytteenottotaajuudella saadaan konstruoitua se 20KHz aika näppärästi).

 

[Tiukkapipo]

Kyllä uskon vahvasti siihen, että digitaalinen äänentoistoformaatti pitäisi ylettää korkeammalle kuin sinne 22kHz asti, koska ymmärtääkseni cd:n näytteenottotaajuudella korkeimmat äänet periaatteessa on karmeaa säröä. Siis jos on yhtä taajuutta kohden ainoastaan kaksi näytettä äänestä, ei se voi olla riittävä määrä - olkoonkin se kuuloalueen ylärajoilla. Vähän kärjistäen ilmaistu, mutta kuitenkin...

Tämä on suosittu ajatus, koska intuitiivisesti ajatellen ("yhdistetään pisteet viivalla") prosessissa tuntuisi käyvän juuri noin. En varsinaisesti hallitse matematiikkaa, mutta Nyquistin teoreeman merkitys tämän kysymyksen kannalta selitettiin jossain meille maallikoille suurin piirtein näin (ja nyt mennään hieman heikoilla jäillä): kun signaali on kaistanleveydeltään rajoitettu, signaali voidaan rekonstruoida täydellisesti jos näytteenottotaajuus on yli kaksinkertainen kaistanleveyteen nähden. Tasan 2 näytettä / aaltojakso ei riitä, mutta vaikkapa 2.001 jo riittää. Kun kaistanleveysehto täyttyy, noiden 2.001 samplepisteen läpi voi kulkea ainoastaan yksi siniaalto. Siksi tiedämme noiden 2.001 samplen perusteella kaiken mitä niiden välillä kulkevasta siniaallosta voidaan tietää. Voisimme samplata sitä vaikka 10 kertaa useammin, mutta se ei enää lisäisi tietoa tuosta aallosta (tiheämpi sämpläys mahdollistaisi sitten korkeampien taajuuksien rekonstruoinnin, minkä tarpeellisuus on sitten oma keskustelunaiheensa).

Paremmin tietävät tarkentakoot ja oikaiskoot.

 

[Juha]

Joo, kiitos noista kommenteista. Täytyy paneutua aiheeseen enempi...

 

[veskelin]

Mitäpä sanotte tästä tutkimuksesta?
http://www.cco.caltech.edu/~boyk/spectra/spectra.htm

Hieman yllättää että trumpetin äänessä on @20kHz vielä noin -30dB harmonisia komponentteja. Omien havaintojen mukaan useimmilla instrumenteillä komponenti liikkuvat -60dB luokassa tai alle, ellei mukana ole rumpupeltejä jotka voi olla -30dB@20kHz.
Tarkennetaan vielä, että -60dB on miljoonasosa teho. -30dB on tuhannesosa.

Toisekseen trumpetin harmoninen komponentti @20kHz, on jotain 20. astetta. Kannattaa opiskella psykoakustiikkaa ja peittoilmiötä. Sen jälkeen voi tehdä sivistyneen arvion ko yliharmonisten signaalikomponenttien kuuluvuudesta.

Palstoilla paljon referoidussa Oohashi tutkimuksessa testimusiikin spektri oli sellainen, että 20kHz signaali oli keskimäärin vaimentunut vain 30dB maksimeista. Kuulematta arvaan, että ko Gamelan musiikki sisältää siis pelkästään peltien pauketta. Voi olla, että tässä tapauksessa CD:n taajuuskaista alkaa ahdistaa, mutta se ei minua vaivaa, sillä en yleensä kuuntele ko peltikakofoniaa.

Ps.
Eräällä nimeltämainitsemattomalla tallennusformaatilla signaali-kohinasuhde on vain 60-70dB. Se ei paljon siis paljon auta jos taajuuskaista yltää 50kHz, mutta musiikin kontentti joka on tuolla ultra-alueella on jää lähes aina kohinatason alle.

 

[veskelin]

Tämä on suosittu ajatus, koska intuitiivisesti ajatellen ("yhdistetään pisteet viivalla") prosessissa tuntuisi käyvän juuri noin. En varsinaisesti hallitse matematiikkaa, mutta Nyquistin teoreeman merkitys tämän kysymyksen kannalta selitettiin jossain meille maallikoille suurin piirtein näin (ja nyt mennään hieman heikoilla jäillä): kun signaali on kaistanleveydeltään rajoitettu, signaali voidaan rekonstruoida täydellisesti jos näytteenottotaajuus on yli kaksinkertainen kaistanleveyteen nähden. Tasan 2 näytettä / aaltojakso ei riitä, mutta vaikkapa 2.001 jo riittää. Kun kaistanleveysehto täyttyy, noiden 2.001 samplepisteen läpi voi kulkea ainoastaan yksi siniaalto. Siksi tiedämme noiden 2.001 samplen perusteella kaiken mitä niiden välillä kulkevasta siniaallosta voidaan tietää. Voisimme samplata sitä vaikka 10 kertaa useammin, mutta se ei enää lisäisi tietoa tuosta aallosta

Periaatteessa näin, mutta 2.001 säytettä/jakso vaatisi lähes ideaalisia anti-alias suotimia sekä tallennus- että toistopuolella.
Niimpä CD:n resoluutio voidaan sanoa olevan 20kHz.

 

[Audisa]

Asiaan vähän liittyen , tein aikoinaan itse tutkimuksia kanttiaalloilla ja huomasin , että kanttiaallon nurkassa olevan hunnun pystyi kuulemaan . Hunnun pituudesta , kun laskee taajuuden, on se huomattavasti yli kuuloalueen . Toisaalta, jos laittoi vain kyseisen hunnun pituisen pulssin, sitä ei pystynyt kuulemaan eli taajuus meni yli 20hHz:n eli mielenkiintoista tuo kuuleminen. Voi vielä todeta sen , että sini ja kanttiaaltoa sinällään ei erota toisistaan korkeilla taajuuksilla . Eli nyt oma arvio, olisko kuulo tavallaan tietynpainoinen heiluri , kun se lähtee liikkeelle myös pieniä värähdyksiä voi havaita(hermosolut) , mutta korkeilla taajuuksilla heiluri ei liiku.

 

[Mikael Nederström]

Toisekseen trumpetin harmoninen komponentti @20kHz, on jotain 20. astetta. Kannattaa opiskella psykoakustiikkaa ja peittoilmiötä. Sen jälkeen voi tehdä sivistyneen arvion ko yliharmonisten signaalikomponenttien kuuluvuudesta.

Mitä tarkoitat tässä yhteydessä peittoilmiöllä? Se toimii tehokkaasti vain kriittisten kaistojen sisällä, joten se ei kerro vielä mitään siitä, kuuluvatko ultraäänet vai eivät.

Sivistynyt arvaus vaatii IMO jo paljon enemmän kuin epämääräisen peittoilmiöön viittaamisen. Veikkaanpa, että kriittisen kaistan lisäksi joudutaan huomioimaan monta muutakin psykoakustista asiaa - niin monta, että ainakaan itse en uskaltaisi lähteä arvailemaan ultraäänien kuulumista noin kevyin perustein.

 

[veskelin]

Mitä tarkoitat tässä yhteydessä peittoilmiöllä? Se toimii tehokkaasti vain kriittisten kaistojen sisällä, joten se ei kerro vielä mitään siitä, kuuluvatko ultraäänet vai eivät.

Mun mielestä tässä vähintäänkin kolme pointtia.

http://www.ethanwiner.com/audibility.html

• Em linkin perusteella -30dB äärimmäisen ärsyttävä signaali kuuluu, mutta -60dB ei enää kuulu missään oloissa musiikkisignaalin alta.
• Mutta koska harmoniset komponentit (tai niiden puute) eivät ole riitasointuja itse musiikille, niin niiden kuulokynnykset ovat moninverroin pienemmät.
• Harmoniset jotka > 20kHz eivät ole enää korvan herkimmillä alueilla, joten tämänkin johdosta uskallan tehdä valistuneen arvauksen, että ko harmonisten kuulokynnys on vielä edellistä moninverran heikompi.

 

[Mikael Nederström]

Mun mielestä tässä vähintäänkin kolme pointtia.

• Mutta koska harmoniset komponentit (tai niiden puute) eivät ole riitasointuja itse musiikille, niin niiden kuulokynnykset ovat moninverroin pienemmät.

Tarkoitit ilmeisesti, että kuulokynnys on tällöin suurempi?

Muista pointeista sen verran, että molemmat pitänevät yksittäin tarkastellen paikkaansa. Mutta itse olen oppinut aika varovaiseksi yleistysten suhteen, mitä ihminen voi kuulla ja mitä ei. Jos olet erilaisia pakkaavia formaatteja kuunnellut, niin varmaan tiedät, että yksittäisten äänien kuulokynnys riippuu todella paljon siitä, mitä niiden ympärillä tapahtuu.

Tämä pätee todennäköisesti myös ultraääniin. Vaikka ne eivät yksinään ylittäisi kuulokynnystä, niin musiikin joukossa tilanne saattaa olla täysin toinen. Näin siitä huolimatta, että peittoilmiön pitäisi olla voimakkaampi, kun mukana on muita signaaleja. Veikkaan, että tietyssä tilanteessa asia saattaakin olla täsmälleen päinvastoin, eli hiljaisille signaaleille tapahtuu jonkinlainen käänteinen peittoilmiö. Ellen väärin muista, tästä on olemassa empiiristäkin näyttöä.

(Muistaakseni myös Oohashin tutkimuksessa huomattiin tällainen kontekstiefekti - kuulokynnyksen toiminta oli hyvin ennakoimatonta. Siksi pitäisi mieluummin tehdä lisää empiirisiä kokeita kuin pitätyä aikansa eläneissä teoreettisissa palikkamalleissa.)

 

[jku]

Muinoin (35 v sitten) harjoittaesani sähkö-ja elektroniikka-alan insinööriopintoja, nämä kuulokäyrän ylittävät taajuudet olivat hyvin populaari puheenaihe. Sanottiin ihmisen aistivane vaikka ei kuulekkaan. Kuten näyttävät tutkimuksetkin todistavan.

Tästä on siis selkeää faktaa, mutta en ole löytänyt samanlaista tutkimusta noista kaiutinkaapeleista. Antakaa vaikka linkkejä!
Minä mittailin parin erilaisen kaapelin resistansseja ja reaktanseja: 1,5 neliömm:n kaapelilla (15m*2) resistanssi oli 0,12 ohmin luokkaa. Reaktanssi 20kHz:llä samaa luokkaa. Joten impedanssi on siis n 0,17 Ohmia ( 20kHz:llä). Kaapeli oli hienosäikeistä, muttei mitään Litziä (hakkurimuuntajissahan ( f>20kHz) käytetään Litz-lankaa virranahdon eliminoimiseksi).
Tokihan tuo impedanssi jotakin vaikuttaa, mutta onko se kuultavissa tai aistittavissa?
Olisi mielenkiintoista lukea jostain vaikka sokkotestin tuloksia.

 

[kre]

• Mutta koska harmoniset komponentit (tai niiden puute) eivät ole riitasointuja itse musiikille, niin niiden kuulokynnykset ovat moninverroin pienemmät.

Menee vähän ohi aiheesta, mutta instrumenttien yläsävelsarjat menevät nimenomaan siellä korkeilla taajuuksilla "riitasoinnuiksi".

 

[jku]

Minä en nyt tiedä, puhutaanko tässä taiteesta vai tekniikasta?
Teknillisesti ottaen noissa eri soittimein äänissä on aina erilaisia harmonisia yliaaltoja.
Näitä erilaisia aaltomuotoja analysoidaan matemaattiseti Fourier-analyysilla.
Siinä ääni, tai mikä hyvänsä värähtely, ajateellaan muodostuvan perustaajuudesta ja sen monikertaisista siniaalloista, harmonisista yliaalloista.
Perustaajuinen sinimuotoinen aalto on aika yksitoikkoinen ja "väritön" ääni.
Normaalissa äänessä on eri määrä eri kerrannaisia siniaaltoja, siis harmonisia yliaaltoja.
Yliaaltoja on sekä parillisia, että parittomia.
Siis ääni ikäänkin puretaan Fourier-menetelmällä eri taajuisiksi siniaalloiksi.

Siis olkoon ääni millainen tahansa, riitasointu tms, se on vain osa äänilähteen perusääntä ja kuuluu toistaa äänentoistoketjussa alkuperäisessä muodossaan.
Oheisen linkin ohjelmassa voi itse kokeilla erilaisten yliaaltojen vaikutusta alkuperäiseen aaltomuotoon. Ruudun oikealla puolella voi valita erilaisia aaltomuotoja. Tässä "noise" vastaa ehkä musiikin aaltomuotoja, muut ovat säännöllistä värähtelyä.
Alla voi valita kuinka suuria yliaaltoja halutaan mukaan!
Punaisella näkyy siten kuinka lähelle alkuperäistä aaltomuotoa päästään.
Mielenkiintoista, kuinka suuria yliaaltoja tarvitaan, että voidaan päästä lähelle esimerkiksi sakara-aaltoa!
Toiseksi myös se, että säännöllisillä aaltomuodoilla parittomien harmonisten määrä on suhteellisen pieni, kun taas noise-aallolla niillä on merkittävämpi rooli.
http://www.jhu.edu/signals/fourier2/

Taiteellinen vaikutelma on siten eri asia, se on aina hyvin kuuntelijakohtainen!
Kuten esimerkiksi putki/puolijohdevahvistimen äänen miellyttävyys.

 

[veskelin]

^

Juuri näin. Kantti-aalto on fourier kehitelmälle se kaikkein hankalin signaali. Signaali sisältää vissiin vain parillisia komponentteja jotka vaimenevat vain 6dB/oktaavi tahtia. Linkkisi "noise-aalto" signaali ei ole kyllä mitään oikeeta kohinaa, vaan jotain "matalataajuista" pseudoa. Jos ajatellaan signaalin alin fourier komponentti on < 50Hz, niin sen harmonisia mahtuu 20kHz sisään satoja. Btw. Appletin laskennallinen tarkkuus näyttää sekoavan jos kehitelmän n>100..

Kaikilla luonollisilla instumenteillä harmonisten vaimentuminen on nopeampaa kuin kanttiaallolla, ja itseasiassa parillisia komponentteja ei ole. On vain parittomia. Useimmilla soittimilla korkeimman nuotin perustaajuus on alle 1kHz. Sen jälkeen CD:n taajuuskaistalle mahtuu vielä kymmeniä harmonisia, jotka muokkaavat perustaajuisen signaalin ympärille instrumentille ominaisen soundin.
Hyvä linkki
http://www.independentrecording.net/irn/resources/freqchart/main_display.htm

Minun pointtini tässä keskutelussa on ollut harmonisten suuruus @20kHz on niin pieni, että ne komponentit eivät voi kuulua musiikin alta. On tullut jonkin verran selattua levykirjastoani spektrianalysaattorilla. Aika harvoin tulee vastaan tilanne, jossa CD kaistanleveys näyttää oikeasti ahistavan. Mutua on vain se että 50-60dB on riittävä vaimennus @ 20kHz.

Jos puhutaan ihmisen kuulotaajuuksista, niin kyse on tieteestä. Ei taiteesta, ei tekniikasta..
Viimeisen puolen vuosisadan aikana on tehty varmasti satoja ellei tuhansia tutkimuksia ihmisen kuulosta. Kaikki ovat tulleet tulokseen, että ihmisen kuulotaajuus on alle 20kHz. Näin lukee oppikirjoissa ja alan hakuteoksissa.

On ehkä kourallinen tutkimuksia joissa on alettu puhua "hypersonic effect" ilmiöstä. Oohashin paperit näistä päälimmäisenä. Kunnon teoriota ko aiheesta ei ole vielä olemassa, ja/tai ne ovat ristiriidassa vanhojen teorioden kanssa. Olen samaa mieltä että asiaa tulee tutkia enemmän. Siihen saakka vanhat palikkateoriat ovat edelleen päteviä, vaikka asia tuntuu hifistiä harmittavan vietävästi.

Ps.
Eräiden huhujen mukaan Oohashi paperit eivät ole päätyneet JAES kansiin, koska eivät ole läpäisseet seulaa!

 

[jku]

Joo, näyttävät kaikki lähtevät siitä oletuksesta, että 20kHz on ihmisen aistien yläräja.
Käyttämämme laitteet ja standadit ovat vain kaupallisia komporomisseja, joissa on lähdetty tuosta oletuksesta.
Niiden standardien mukaisilla laitteilla kai nuo levykirjastonkin tuotteet on tehty ja toistettu.
Joten niiden mittaaminen antaa vain tuloksen, joka vahvistaa, että standardeja on käytetty ja täytetty.

Joten kiinnostavia mittauksia ovat spektianalysaatorilla mitatut soittimien luonnolliset äänet.
Aloitinkin keskustelun juuri tästä aiheesta. koska sellaisia mitauksia on tehty!
Linkkinä oli suomalainen tutkimus, jota voinee pitää luotettavana.

Mikä on sitten noiden yli 20kHz:n yliaaltojen merkitys äänessä, vai onko kaiutinkaapeleiden paksuudella suurempi vaikutus?
Näitä mittauksia peräänkuulutan!

 

[Mikael Nederström]

On ehkä kourallinen tutkimuksia joissa on alettu puhua "hypersonic effect" ilmiöstä. Oohashin paperit näistä päälimmäisenä. Kunnon teoriota ko aiheesta ei ole vielä olemassa, ja/tai ne ovat ristiriidassa vanhojen teorioden kanssa. Olen samaa mieltä että asiaa tulee tutkia enemmän. Siihen saakka vanhat palikkateoriat ovat edelleen päteviä, vaikka asia tuntuu hifistiä harmittavan vietävästi.

Ps.
Eräiden huhujen mukaan Oohashi paperit eivät ole päätyneet JAES kansiin, koska eivät ole läpäisseet seulaa!

Yksikin metodologisesti pätevästi tehty tutkimus riittää kumoamaan aikansa eläneen teorian. Jos teoria ei selitä kokeen tulosta, teoria on väärä ja sillä sipuli. Toki jos löytö on oikea, kuten Oohashin kohdalla mitä ilmeisimmin on, alkaa samansuuntaisia tutkimuksia tulla pikku hiljaa lisää. Näitä odotellessa.

Suurin osa noista kuulon palikkamalleista on sellaisia, joita on jouduttu jatkuvasti tarkistamaan, kun empiriaa on kerääntynyt enemmän. Ylipäänsä ihmisen tapa aistia on niin monimutkainen asia, että mekaaninen palikkateoria on lähtökohtaisesti aina huonompi kuin fiksusti tehty empiirinen koe.

Hyvänä esimerkkinä palikkateorioiden harhoista älyvapaa ajatus, että yksittäisten äänien kuulokynnys olisi jotenkin absoluuttinen, kontekstista riippumaton asia. Jo vuosia psykoakustiikan oppikirjoissa on tiedetty, että näin ei ole, mutta silti keskustelussa edelleen puhutaan absoluuttisesta kuulokynnyksestä siniäänellä, josta taas tehdään villejä tulkintoja ultraääniin.

Uusi tieto tulee siis varsin hitaasti insinöörikeskusteluun. Yksi syy tähän on todennäköisesti se, että JAES, joka on insinöörivetoinen lehti, ei tiedä hölkäsen pöläystä havaintopsykologiasta, vaan säveltää koeasetelmia arkijärkeen ja pelkkään mutuun turvautuen. Myös tilastotiede on usein hakusessa. Pieniä eroja on tutkittu 5 sekunnin näytteillä, vieraalla musiikilla, vierailla laitteilla ja pakkotahtisesti pimeässä labrassa istuen.

PS. Mielenkiintoinen huhu. Onko sille olemassa mitään metodologista perustetta? Luulenpa, että neuropsykologian lehdissä koeasetelmien kriteerit ovat aika paljon korkeammat kuin JAES:ssa. Vai oliko tulos vain liian ristiriitainen perinteisten palikkamallien kanssa?