Ihan kuin Astral Weeks

[v-a]

Van Morrisonin Astral Weeks on minulle ollut aina levy, jonka tapaista ei ole toista. Livemäinen tässä ja nyt syntymisen tuntu, tyylien ja ihmisten hedelmällinen yhteentörmäys ja hieno taiteilija uuden luomisvoimaisen soolovaiheensa kynnyksellä pelottomasti heittäytymässä – kaikki nämä tekevät levystä niin ainutlaatuisen, että en osaa verrata sitä mihinkään muuhun.

Osaatko sinä? Onko joku levy mielestäsi kuin Astral Weeks? (Paitsi sen uusi Hollywood-livetaltiointi, jota en ole kuullut.)

v-a

 

[miklas]

Kyllä mulle ajaa saman asian Pekka Strengin Kesämaa.
Nyt kun oikein miettii, niin sehän todella on Suomen Astral Weeks.

 

[kronos]

Tähän voisi vastata vertauksella. Tapahtui vuosia sitten New Yorkissa: menin siellä irkkupubiin ja tilasin Guinnessin. Myyjä sanoi ettei ole. Minulta meni vastauksesta pasmat aivan sekaisin, irkkupubissa ei Guinnessiä! Sopersin siihen sitten vain hölmönä että "no saisko sitten jotain samanlaista kuin Guinness". Vastaus oli tyly: "there is nothing like Guinness".

Kyllä toi levy on ihan omanlaisensa tunnelmaltaan ja nimibiisi on meikäläisen papereissa yksi kaikkien aikojen maagisimmista.

Jännä homma on, että kun tuo lätty on vuosien varrella menestynyt erilaisissa kaikkien aikojen parhaat levyt äänestyksissä valtavan hyvin niin Van the Man itse ei ole ollut ollenkaan innostunut levyyn liittyvästä hypestä ja soitellut myöhemmin urallaan keikoilla levyn materiaalia todella vähän ja harvakseltaan. On kertonut ettei levy nappaa ollenkaan ja että hän on nykyisin aivan muissa jutuissa kiinni. Paitsi että nyt sitten tuli tämä livepläjäys (jota en ole kuullut). Mistä yhtäkkinen uusi into levyä kohtaan? Yleisön odotukset eivät asiaa selitä koska Van on niin itsepäinen jukuripää ettei muiden odotukset ole aiemminkaan vaikuttaneet herran tekemisiin millään lailla. Joten miten on tuon livevedon laadun laita? Onko sen takana aito inspiraatio vai jotain muuta? Tavoittaako se alkuperäisen taiasta mitään? Onko kukaan kuullut?

 

[v-a]

Miklas: Kesämaa, hmm, ymmärrän. Not bad but not quite the same IMO. Minulla Streng kuuluu tuonne Draken suoriin sukulaisiin ja sikäli samantapaisia tuotoksia löytyy paljonkin. Mutta osuva heitto minunkin maalitauluni, sen myönnän.

Muita ehdotuksia, anyone?

v-a

 

[kronos]

Tim Buckleyn Happy/Sad samalta aikakaudelta liippaa läheltä...mutta vain läheltä. Enpä usko että missään muussa levyssä on samoja viboja kuin tuossa. Tai jos on niin kertokaa mullekin!

 

[v-a]

Pistetään vähän uppia kysymykselle, että nähdään löytyykö Astral Weeksille verrokkia vai onko asia kuten Kronoksen kanssa epäilemme. Jos ei löydy niin tämä jää sitten hifiharrastajien viralliseksi kannaksi.

;-) v-a

 

[Karlsson]

Tulee kyllä mieleen, että tässä lähdetään niin fiilispohjalta, että oikeastaan kovinkaan osuvaa vastausta välttämättä ei löydy. Itselläni ei kyllä varmaan kovin kauaa menisi hyllyn parissa kun saisin kasaan nipun levyjä, jotka toimisivat samalla fiilispohjaisella "playlistillä" Astral Weeksin kanssa, mutta en usko, että toimisivat välttämättä ollenkaan teillä.

 

[v-a]

Kokeile edes. Eikä niiden tarvitsekaan toimia kellekään muulle, mutta olisi kiva kuulla, mihin sinä AW:n fiilispohjalta "niputat".

v-a

 

[Karlsson]

Kokeile edes. Eikä niiden tarvitsekaan toimia kellekään muulle, mutta olisi kiva kuulla, mihin sinä AW:n fiilispohjalta "niputat".

v-a

En nyt kerkeä tarkemmin metsästää, mutta todennäköisesti samassa nipussa olisi Judee Sillin (siis Sill, ei silli) toinen levy, Nicon alkupään tuotantoa ja sen lisäksi mahdollisesti jatsin puolelta jotain. Esmes Gary Burtonin 60-luvun tuotantoa ja siitä suunnistusta esmes Roland Kirkin suuntaan.

Ei välttämättä kuulosta edes kovin loogiselta ulkopuoliselle, mulle kylläkin.

 

[v-a]

Kiitos.

v-a

 

[v-a]

Meni vähän yksipuheluksi tämä ketju, mutta ei se mitään. Onpahan oma ajattelu asian suhteen aktivoitunut.
(Jos tällaisen miettimisessä mitään mieltä nyt on.)

Mutta:

Syd Barret: Barret ja Madcap Laughs pyörähtivät pitkästä aikaa levylautasella ja tajusin, että näissä molemmissa on jotain samanlaista ainutkertaisuuden, hetken ja heittäytymisen tuntua kuin Astral Weeksissä. Tällä kertaa lopputulos on auttamattoman surullinen, koska heittäytyjän siivet eivät enää kantaneeet vaikka mieli halusi lentää.

v-a