Hyvin tuotettu biisi tai albumi

  • Keskustelun aloittaja rami
  • Aloituspäivämäärä
Kun selaa Kingston Wallia alaspäin niin tulee others kohta, jonka alla on tuo uusin. Ei ole Albums kohdassa.
 
Lähinnä hiteistään tunnettu Middle of the Road teki hienon LP:een Italian RCA-studiossa. Minulla oli LP lainassa joskus 70-luvulla ja jo silloin kuuntelin levyn soundia. Nyt uudelleen kuuntelin kyseisiä kappaleita Qobuzilla ja onhan se hienoa studiotyöskentelyä, lukemattomia laulun äänityksiä oman äänen kanssa, todella paljon eri ääniä taustalla, jotkut todella hiljaa eli äänitysporukka on tehnyt paljon työtä, tuottaja on Giacomo Tosti. Levy Accleration löytyy monesta paikkaa, itsellä oli lainassa vähän toinen levy, jossa oli studion kuvia, mutta sitä levyä ei nyt löydy netistä.
Itse musiikkihan on tehty vähän kukka hatussa, varsinkin sanoitukset, mutta soundi on monessa kappaleessa hyvä.
Tässä yksi ko. LP:ltä
 
Yksi tuottamisen ja äänenlaadun yleensä osa-alue, mihin olen havahtunut vasta aika hiljattain, on esityksen sisäisen draaman hallinta ja välitys kuulijalle. Että todellakin kuulee voimakkaa(mma)n tunteen esimerkiksi laulussa, ja soiton tai säestyksen voimaerot, näiden muuntumisen, myös saman biisin/osan sisällä. Ääni ei ole draamallisesti ottaen "tasaista paahtamista", vaikka olisi miellyttävästi ja dynaamisesti tehtyäkin yleisilmeeltä. Vaan äänen pinta ikään kuin eläisi, "rikkoutuisi", esityksen mukana. Kompuroidumpikin teos kykenee kyllä tällaiseen sisäisten tunnepoikkeamien välitykseen.

Kokemuksessani tämä on aika vaativa tehtävä jo, ja vaatii koko ketjun riittävää onnistumista, niin tuotanto kuin toisto, ja vielä aika hyvätasoista akustiikkaa kuuntelussa. Tuntuu, että olen vasta suht viime aikoina tavoittanut tällaista toistoa.
 
PJK sanoi:
Yksi tuottamisen ja äänenlaadun yleensä osa-alue, mihin olen havahtunut vasta aika hiljattain, on esityksen sisäisen draaman hallinta ja välitys kuulijalle. Että todellakin kuulee voimakkaa(mma)n tunteen esimerkiksi laulussa, ja soiton tai säestyksen voimaerot, näiden muuntumisen, myös saman biisin/osan sisällä. Ääni ei ole draamallisesti ottaen "tasaista paahtamista", vaikka olisi miellyttävästi ja dynaamisesti tehtyäkin yleisilmeeltä. Vaan äänen pinta ikään kuin eläisi, "rikkoutuisi", esityksen mukana. Kompuroidumpikin teos kykenee kyllä tällaiseen sisäisten tunnepoikkeamien välitykseen.

Kokemuksessani tämä on aika vaativa tehtävä jo, ja vaatii koko ketjun riittävää onnistumista, niin tuotanto kuin toisto, ja vielä aika hyvätasoista akustiikkaa kuuntelussa. Tuntuu, että olen vasta suht viime aikoina tavoittanut tällaista toistoa.
Napsauta laajentaaksesi...

Hyvää pohdintaa. Millä levyillä tälläistä on tullut vastaan ?
 
  • Tykkää
Reaktiot: PJK
pertti sanoi:
Hyvää pohdintaa. Millä levyillä tälläistä on tullut vastaan ?
Napsauta laajentaaksesi...
Kyse on enimmäkseen nyansseista, joten esimerkkejä olisi useita. Tyypillisesti esimerkiksi laulajan tai soittajan voimakkaampi tulkinta kappaleen lopulla, joka välittää tunnetta. Jos löydän harvinaisen selkeän esimerkin, voin kertoa.
 
Yritän lähinnä saada @PJK n ajatuksesta kiinni. Minusta tuossa biisissä toteutuu sellainen draaman tunne, ei pelkästä laulusta (joka toki kontribuoi) mutta muutenkin esitys sykkii omasta mielestä hienosti.
 
Tähän suuntaan.

Kokemukseni ydin oli kuitenkin, että saan jotenkin aiempaa paremmin kiinni artistien tunnetilasta voimakkaamman esitys/ilmaisutavan suuntaan. Siis aiemmin tämä puoli olisi jäänyt huomaamatta yhtä yksityiskohtaisella tavalla. Tätä on aika haastava konkretisoida koska kokemus ikään kuin on piirtynyt esiin vasta nyt. Toisin sanoen minulla se vaatii poikkeuksellisia olosuhteita kauttaaltaan.

En ole muuttanut laitteita, akustoinnissa sain toisen hh-resonaattorin toisen päälle torniksi nurkkaan, aiemmin olivat vieretysten, tästä kuitenkin jo pian puoli vuotta. Se paransi basson tilannetta lisää. On avoin kysymys toimivatko putket (vaihdettu viimeksi etuvahvistimessa) nyt jotenkin hieman eri tavoin (sisäänajo, ym.). Se olisi toki vähän outoa koska arviolta miltei 1000 tuntia kuuntelua näilläkin takana.

Eroavuutta on ollut ainakin jo useammalla levyllä ja tyypillisesti kappaleen loppua kohti. Mutta niin analyyttisesti en ole kuunnellut, että osaisin tähän listata kohdallani selkeitä esimerkkejä koska ero on kuitenkin hienovarainen enemmän kuin kategorinen. Ehkä on parempi ettei analysoi liikaa tätä uutta tunnekuormaa koska se on enemmän upotettu esitykseen kuin irrallinen ja juuri siten nautinnollinen. Sikäli toki vähän mystinen, mutta niinhän moni laadullinen ilmiö on. Ilmiö vie mukanaan positiivisesti.

Voin katsoa jos saisin analysoitua etäisemmin jonkin näytteen (esittäjä, teos, tarkempi kuvaus), mutta filosofisesti se tuntuu väkivaltaiselta ilmiölle.
 
Olipa tässä tuotantona aivan huippulevy SHM-CD-muodossa (The Moody Blues - To Our Children's Children's Children (alkuteos 1969, remasteroitu 2010, JP)). Äänikuva on aivan valtava suorastaan, jopa surrealistinen, resoluutiota on roppakaupalla ja joka suuntaan ja myös moneen eri korkeustasoon. Vähän kuin iso kupla, jossa on kuitenkin luonnollista tarkkuutta ja erottelua samalla eli ei mene silti epämääräiseksi. Hieno ja erittäin ilmava esitys.
20240417_143857.jpg
 
PJK sanoi:
Olipa tässä tuotantona aivan huippulevy SHM-CD-muodossa (The Moody Blues - To Our Children's Children's Children (alkuteos 1969, remasteroitu 2010, JP)). Äänikuva on aivan valtava suorastaan, jopa surrealistinen, resoluutiota on roppakaupalla ja joka suuntaan ja myös moneen eri korkeustasoon. Vähän kuin iso kupla, jossa on kuitenkin luonnollista tarkkuutta ja erottelua samalla eli ei mene silti epämääräiseksi. Hieno ja erittäin ilmava esitys.
katso liitettä 297381
Napsauta laajentaaksesi...
On The Threshold Of A Dream soimaan. Todella mieleinen levy mulle kuulokkeilla :) Toimii myös ihan kajareistakin. Siitä joku surround tai atmos versio niin avot!
 
Sinun on kirjauduttava sisään tai rekisteröityä kirjoittaaksesi tänne.
Back
Ylös