http://www.hifimaailma.fi

Jani P sanoi:
Minusta tuntuu, että tuota aihetta ei nämä piirit hirveästi arvosta? Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Jotkut tahot puhuvat jopa hifin (high fidelity) kuolemasta. En kyllä usko, vaikka porukka saattaa koko ajan pienentyäkin. Tätäkin lintukotoa vaanivat samat uhkakuvat, joista onkin näkynyt oireita lähiaikoina. Toivottavasti tuo on vain ohimenevä ilmiö.

Mietin pitkään mikä Janin kahdessa viimeisessä virkkeessä jotenkin harhauttaa ja tekee sanoman oudoksi. Se on tuo lintukoto. Mitähän tällä
ajetaan takaa?

Nyt viiniä maistaneena yllyn kuitenkin sanomaan, että hifin kuolema (ja kaikki muut siihen liittyvät nimet samaan) on väistämätöntä, jos albumeita arvotetaan niiden miksauksen verukkeella alas. Tasavallan presidentin uusi levy on käsittämättömän hieno, lehdessä arvosteltu kuutonen jo sävellyksiltäänkin merkittävä. Suomalaiseen musiikkisyntymään, vanhoilta herroilta, join the music! (En ole edes pitänyt ennen tästä yhtyeestä, toisin kuin Wigwamista ja Tolosesta.)

On naurettavaa arvostella 'hifilehden' palstalla musiikkia, jota onneksemme soitetaan ja tehdään.. Onhan se myös paras osuus lehdessä.. Ristiriitaa? Kyllä. Levätköön vain, pihvi, on jo aikojen alussa kadonnut.

Pieni maa sentään.
Pyhäinhäväistys.
 
Toisinkuulija sanoi:
Ai mitkä piirit?

En usko, että sinulle Ossi tähän kysymykseen tarvitsee vastata. Enkä muuten vastaakaan. :D

---

Lintukoto? Jokainen varmaan näkee asiat tavallaan, mutta jos verrataan tätä palstaa julkisiin vaihtoehtoihin, niin eiköhän sekin ole selvää.

Itse asiassa olen yllättynyt, että täällä on näinkin kauan saanut puhua rauhassa omin korvin kuulluista asioista sekä valtavirtaa vasten uivista ilmiöistä.
 
Virtoja voi aina käännellä. Ei ehkä koko virtaa, mutta välillä aikamoisia osia.

Tulta päin! :D

Ossi

P.S. Ihan aidosti en ole vieläkään varma, mitä piirejä tarkoitit..
 
Voisiko tuo valtavirta pääpiirteissään tarkoittaa 'insinöörihifismiä' (mittauksin todennettava) vs. 'flättisporukkaa' (vipattaako tennari) ?
Jos ei itse ole kokenut tennarin vipattavan, on helppo määritellä PRaT-hommelit 'valtavirranvastaiseksi' anarkiaksi :p
No, ehkei kuitenkaan? Vai?
 
Nyt rupesi kiinnostamaan.Spesifioikaa "insinöörihifismi"
 
Insinöörihifismi? Sony CD-soitin ja kotimaiset kaiuttimet - ei siksi etteivätkö ne olisi ihan (tai parhaimmillaan älyttömän) hyviä vaan siksi että ne ovat insinöörien mielestä *täydellisiä*, maailman parhaita. Eli nostetaan joku miel. mitattavissa oleva asia muiden yläpuolelle. Flättärithän nostavat PRaTin kaiken muun yläpuolelle, mutta se on ihan eri asia ;)
 
Ahaa,alkaa valkenemaan minullekin.Tästähän puuttuu vielä että, sen(kaiuttimen)on kyettävä toistamaan puhtaasti hirmuisella äänenpaineella ja erittäin vähäsäröisesti.Ilman noitahan ei tietystikään voi nauttia autenttisesta elämyksestä vai?Nostan tämän siksi esille koska monella se tuntuu olevan se peruste.
 
Lämpenee. Kunhan vielä määritellään 'vähäsäröisyys', joka tässä tarkoittaa mitattavia parillisia ja parittomia harmonisia - koskapa kaiuttimessa ei 'voi' muodostua muita 'säröjä' (engl. distortion, vääristymä)
 
Ohuudestaan huolimatta ensimmäisessä numerossa riitti minulle luettavaa kolmen tunnin lennolle. Ehkä siksi, että aiheet olivat lähes poikkeuksetta kiinnostavia. Henkilökohtaisesti (ja kuluttajana) minua hiukan häiritsi erään hifikaupan esiintyminen sekä kolumnissa että parissakin tuoteuutisessa. Mielestäni tässä liikutaan rajamailla, varsinkin kun kolumnissa viitataan epäsuorasti tuoteuutisten laitteistoon (?). Ei tietenkään missään nimessä ole toivottavaa, että jokin jälleenmyyjä saisi pysyvän kolumnistin paikan lehdessä. Varmasti jokainen kauppias on aktiivinen omien tuotteidensa ja ajatustensa osalta, siksi vastuu asiasta onkin lähinnä toimituksella.

Kiitos uudesta lehdestä ja kaikille hyvää joulua!
 
[quote . Ei tietenkään missään nimessä ole toivottavaa, että jokin jälleenmyyjä saisi pysyvän kolumnistin paikan lehdessä. Varmasti jokainen kauppias on aktiivinen omien tuotteidensa ja ajatustensa osalta, siksi vastuu asiasta onkin lähinnä toimituksella.

Kiitos uudesta lehdestä ja kaikille hyvää joulua!




[/quote]

Huolesi on aiheeton. Kolumnistin tontti on kiertävä. Kuten tulet seuraavasta numerosta alkaen huomaamaan. Kirjoituksia editoidaan tarvittaessa tai ne jätetään kokonaan julkaisematta, jos ne eivät täytä asetettuja reunaehtoja.

Hyvää ja epäkaupallista joulua Sinullekin!

jaffae
 
milesdavis sanoi:
Henkilökohtaisesti (ja kuluttajana) minua hiukan häiritsi erään hifikaupan esiintyminen sekä kolumnissa että parissakin tuoteuutisessa.

Itse näkisin mielelläni tämän henkilön laitteiden kuunteluraadissa. Saataisiin hieman erilaisia näkökantoja asioihin ja ei pisteytyskään pysyisi niin paikallaan.
 
Back
Ylös