Hifimaailma 6/2009

  • Keskustelun aloittaja kre
  • Aloituspäivämäärä
Pekan linjoilla, eli kaunistelematta, mulle ei tuolla läpyskällä ole juurikaan annettavaa, pari viimeistä numeroa on ollut kiinnostavuudessaan ex-Hifin tasoa, mutta silti, tilaan niin kauan kuin pienellä kielialueellamme joku edes yrittää, pidetään edes joku euro kotomaassamme. Näin täällä.
 
sepi_1 sanoi:
Saurama oli siinä hiukan väärässä että netti ei vieroita reaalitapaamisista vaan selvästi lisää niitä.

Kerrankin sepi olen täysin samaa mieltä kuin sinä. 8)

t: Pasi
 
Vs: Hifimaailman 6/2009 pääkirjoitus

kuzma sanoi:
Minusta pääkirjoitus ei ollut provokatiivinen, sisälsipä vain vanhempainilloista tuttua ja jo hieman kulahtanuttakin ajatusmallia tenavien hyödyllisestä ja hyödyttömästä ajankäytöstä. Kiistaton tosiasia on, että ennen tätä foorumia en tuntenut ainoatakaan henkilöä, joka olisi minun laillani edes hiukan kiinnostunut hifistiä. Ja en ole mikään 15- vaan 43-kesäinen tenava. Nyt tunnen maineensa perusteella ( :D ) jo kymmeniä ja olen ihan henkilökohtaisestikin tavannut jo pitkälle toistakymmentä tyyppiä. Että ei tämä nyt ihan hyödytön kanava ole (vaikka täten esitänkin pahoitteluni kaikille, jotka ovat minut tavanneet ja siitä henkisesti kärsineet).

Mr. Eräpuulle tiedoksi, että emme me täällä suinkaan 24/7 päivystä, sattuu vain tuo käyttäjätunnus usein unohtumaan auki, jolloin näyttää siltä niinkuin olisimme yötä päivää linjalla. Tuskin tuokaan Eräpuun kommentti keljuiluksi oli tarkoitettu, olipahan vaan pääkirjoituksen tavoin lehden täytteenä. Jotakin kun siellä pitää lukea joka sivulla, jotta tarvittava sivumäärä tulee täyteen. Että elekee nyt hyvät hifiharrastajatkaan ihan noin pienistä hermostuko.

Mr. Sauramalle esitin jo tuolla edellä ihan aidosti, oikeasti ja silkkaa ystävällisyyttäni hyvän kanavan etsiä se puuttuva Teräsluolat! On meinaan niin hyvä kirja, että sen eteen kannattaa nähdä jo hieman vaivaakin... ja ihan ikiomaa kirjaa ei mikään kirjaston varastokappale korvaa.
Mutta kun Saurama mun ymmärtääkseni ei ole mikään kalkkis vaan meitä molempia nuorempi. Mä ihan aidosti ihmettelen miten kenelläkään sen ikäisellä on tuollaiset ennakkoluulot. Onko toi siis normaalia tuonkin ikäiselle kaverille? Mä olen (ehkä oman ammattini puolesta) tottunut siihen, että foorumit on normaali keskustelukanava monessakin asiassa. Ja sähköinen viestintä on ihan arkipäivää. Olenko siis poikkeava?

Eräpuulle voisin vastaavasti itse sanoa, että osin aktiivisuutta tällä foorumilla nostaa yksityisviestit. Niistä kun tulee mulle ilmoitus sähköpostiin ja se nyt näkyy mulla jopa kännykässä. Sillä voi sitten surffata kanavalle vaikka sieltä flättärin spotista.
 
Vs: Hifimaailman 6/2009 pääkirjoitus

silmaauki sanoi:
Mutta kun Saurama mun ymmärtääkseni ei ole mikään kalkkis vaan meitä molempia nuorempi. Mä ihan aidosti ihmettelen miten kenelläkään sen ikäisellä on tuollaiset ennakkoluulot. Onko toi siis normaalia tuonkin ikäiselle kaverille? Mä olen (ehkä oman ammattini puolesta) tottunut siihen, että foorumit on normaali keskustelukanava monessakin asiassa. Ja sähköinen viestintä on ihan arkipäivää. Olenko siis poikkeava?

Eräpuulle voisin vastaavasti itse sanoa, että osin aktiivisuutta tällä foorumilla nostaa yksityisviestit. Niistä kun tulee mulle ilmoitus sähköpostiin ja se nyt näkyy mulla jopa kännykässä. Sillä voi sitten surffata kanavalle vaikka sieltä flättärin spotista.

No ainakin kuvista päätellen Saurama on vielä ihan nassikka :D. Epäilen tässä nyt kaupallista messukytköstä, tai sitten muuten vaan "erilaista" porukan aktivointiyritystä.

Aijee, saako yv:stä tehtyä ilmoituksen meiliin? Onpa hienoa, pitääkin kokeilla.
 
Käsitänkö oikein, että HK:n vahvistimen da-muunnin hakkaa Samun mielestä selvästi Naimin cd5i:n soittimen tähän vahvistimeen analogisesti kytkettynä?
 
Vs: Hifimaailman 6/2009 pääkirjoitus

kuzma sanoi:
No ainakin kuvista päätellen Saurama on vielä ihan nassikka :D. Epäilen tässä nyt kaupallista messukytköstä, tai sitten muuten vaan "erilaista" porukan aktivointiyritystä.

Aijee, saako yv:stä tehtyä ilmoituksen meiliin? Onpa hienoa, pitääkin kokeilla.
No sitä mäkin tässä olen ajatellut. Vähän härski mainos.

Juu, tuo toimii ihan mainiosto. :)
 
Arto sanoi:
Pekan linjoilla, eli kaunistelematta, mulle ei tuolla läpyskällä ole juurikaan annettavaa, pari viimeistä numeroa on ollut kiinnostavuudessaan ex-Hifin tasoa, mutta silti, tilaan niin kauan kuin pienellä kielialueellamme joku edes yrittää, pidetään edes joku euro kotomaassamme. Näin täällä.

Höh, mun mielestä pari viimeistä numeroa on taas ollut ihan järjettömän hyviä ja antanut kiinnostavaa informaatiota ja viihdykettä. En hirveästi keksi lehteen edes parannettavaa joten aika hyvää "yritystä" on mun makuun äijät tehny alusta asti. Ehkä mä vaan osun kohderyhmään hyvin.

Mitä tulee uusimpaan pääkirjoitukseen, niin ensin sitä lukiessani nyökyttelin että näinhän se taitaa olla. Mutta tarkemmin ajatellen on myönnettävä että kyllä juuri tämä foorumi on lisännyt huimasti ihan oikeaa sosiaalista hifielämääni.
Muista nettifoorumeista puhuttaessa olisinkin valmis allekirjoittamaan Samun tekstin aika pitkälti (näin siis omalla kohdallani).
Se on hyvä vaan että Sauramakin sanoo ajatuksensa rehellisesti, sillä mistäpä me tiedetään vaikka päätoimittaja itse kokisi asian juuri kuten kirjoitti? Siihen ei kirjoittajan ikä tai muiden mielipiteet silloin varmaan paljoa vaikuta jos omalla kohdallaan tuntee virtuaalimaailman vievän harrastusta pois asian ytimestä/ tuhlaavan aikaa (jos sosiaalisia kontakteja on valmiiksi jo yllinkyllin ilman forumeitakin). joten miksipä ei tuota näkemystä toiselle sallittaisi jos näin asian kokee.

PS. Itsekin näkisin mielelläni levysoitin ja kaapelitestejä lehdessä...
 
Moikka!

Olen tavannut nettikontakteista johtuen erittäin monia harrastajia, eli netin ansiosta
ovat kontaktit lisääntyneet!
Tänäänkin tulen tapaamaan muutamia uusia kasvoja harrastuksen tiimoilta.

Hifimaailman numerot ovat minun mielestäni olleet epätasaisia,mutta kokonaisuutena
ollaan positiivisempaan suuntaan menossa.
Olen vuositilaaja ja jos ei tapahdu mitään merkittävää notkahdusta huonoon suuntaan,
niin tilaus jatkuu....

Jussi
 
miqueli sanoi:
Käsitänkö oikein, että HK:n vahvistimen da-muunnin hakkaa Samun mielestä selvästi Naimin cd5i:n soittimen tähän vahvistimeen analogisesti kytkettynä?

En ole ihan hirveän yllättynyt vaikka näin olisikin. En ole juttua lukenut, mutta aikanaan kun HKn paremman pään monikanavahvaimen omistin, niin parhaan äänen sain mielestäni siten, että käytin tuota HKn sisällä olevaa texas instrumentin DA muunninta muunokseen, sitten preoutin kautta singaali pihalle Densenin prosesor loop sisään tuloon.

Omasta mielestäni tuo HK DA muunos on ollut tähän mennessä paras ääninen mikä minulla on täällä kotosalla soinut. Tällä hetkellä minulla onnistuu DA muunnos kotosalla kolmelta laitteelta. Densen B-410, HK 47 DVD ja Audio gd compass DAC. Mielestäni mikään noista ei tee äänestä yhtä miellyttävää kun silloinen HK 635 monikanavan texas instrumentin DA piiri.

Taso toki tippui heti jos sen DA muunnoksen jälkeen antoi singaalin tulla pihalle HKn päätevahvistimesta. Se ei toki pärjännyt alkuunkaan Densenin B-110 päätevahvistimelle äänellään. Mutta jos teki ainoastaan DA muunnoksen tuolla texasin piirillä ja otti preoutista singaalin pihalle, niin ääni oli kyllä ROCK.

Uskallan tämän tunnustaa vaikka hulluna minua moni tämän jälkeen pitääkin. No settini olen ennenkin omiin korviini luottaen kasannut enkä ostanut purkkeja sitä mukaan kun jotakin merrkiä on hypetetty foorumeilla.

Melko varmasti ostaisin sellaisen DAC boxin heti kotiin, missä olisi tuo sama taxasin piiri hoitamassa tuota DA muunosta. En vain tiedä miten sen saisi selville, että mikä piiri missäkin DACissa on tuon DA muunnoksen hoitamassa. Monikanava vahvistinta en viitsi kyllä enään takaisin ostaa tuon DA muuntimen takia vaikka nostaisikin settini äänentoiston selkeästi paremmalle tasolle.

Jyri
 
Jyri. Mikä laite tuo prosessorisi tarkemmin oli?

Itse tutkin juuri HK 990 huoltomanuaalia ja tuolla on erikseen mainittu ainakin 2 kpl AD1955ARS (Analog Devices) ja Wolfsonin XWM8740EDS. Olisiko kenties kuulokkeille omansa, vai mikä lienee tarkoitus eri muuntimilla. Oparipuolella digipiirilevyllä on ainakin OPA2134UA ja OP275GS SOIC8 (Analog Device).
 
Jyri, Huomaathan että DA-muunnin pitää sisällään myös analogiapiirejä, jotka vaikuttavat lopputulokseen paljon. Pelkkä muunninpiiri ei takaa mitään kokonaisuuden laadusta.
 
Juu, ei halukaan mitä muuta sen HKn sisällä oli vaikuttamassa siihen ääneen, minkä sen DACilta pihalle sain preoutin kautta.

Vahvaimen malli oli AVR 635 ja pikaisen goolettamisen jälkeen tuo texasin piiri, tai kortti mikä sitten olikaan on ilmeisesti Texas Instruments DA610 malli.

Kyllähän se vähän sääli oli soitella 1,5k€ Denseniä pelkkänä pyörittimenä, kun monikanava vahvistimen DA muunos hakkasi sen äänessä mennen tullen. No nyt in tuo Denseni saanut hoitaa singaalin analogisena pihalle asti kun ei tuota vahvainta enään ole.

Jyri

Edit: TAi sitten lisä googlettamisen jälkeen Texasin PCM1754 Audio Converters. Ei riitä aika eikä englanti selvitellä tuota tähän hätään enempää.
 
Kyllähän tuossa pitkän linjan journalistin kirjoituksessa oli pari hauskaa kohtaa. Foorumin 24/7 kyttääjät, prättipaavot :D ja sitten se uudet vinyyliharrastajat joille ei mikään riitä. :)
 
alspe sanoi:
Kyllähän tuossa pitkän linjan journalistin kirjoituksessa oli pari hauskaa kohtaa. Foorumin 24/7 kyttääjät, prättipaavot :D ja sitten se uudet vinyyliharrastajat joille ei mikään riitä. :)

Heh, osuvasti sanottu. Tarttee käydä hakees lehti aivan vaikka tuon takia.

Jyri
 
alspe sanoi:
Kyllähän tuossa pitkän linjan journalistin kirjoituksessa oli pari hauskaa kohtaa. Foorumin 24/7 kyttääjät, prättipaavot :D ja sitten se uudet vinyyliharrastajat joille ei mikään riitä. :)
Mähän sovin noihin jokaiseen määritelmään :D.
 
Itse naureskelin kanssa noille, ihan hyvä että tulee muistutusta siitä miten asiat ovat tuommoiselta taholta ;)
 
Menee jos aikas off topiciksi, mutta muistan, että joku palstalainen laittoi linkin jossain ketjussa sellaiselle sivustolle, missä oli listattu todella monen cd-soittimen ja DACin teidot siitä mitä lastuja ja muutakamaa niissä oli käytetty DA muunnoksen tekemiseen. Voi olla että se oli kuulokepuolella, tai jossain, mutta en yhtään muista asiayhteyttä missä tämä linkki tuli esille.

Aikaa tuosta ei muistaakseni kovin kauaa ole. Kuukauden/kahden sisällä kävin sellaista linkkiä vilaisemassa. Jos joku tietää mistä tämä sivusto löytyy, niin laittaisko tuleen linkin tänne, tai yv:lä, jos ei halua off topicia enään jatkaa pitemmälle.

Tekis vain mieleni niin kokeilla, että saanko samaa rock nirvanaa jostain cd soittimesta, tai dacista pihalle kun sain aikanaan sillä HK vahvaimella. Muistan niin elävästi kun taistelin aikanaan itseni kanssa Gilmouren kitarointia kuunnellessa kun vertailin HK:la tehtyä da muunnosta Densenin sointiin ja vaikka järki sanoi toista, niin HK:n kautta muunnettuna se kitarasoundi vain oli niin paljon parempi. Sellaista hieman karheaa resoluutiota tuli kitaran särkijään lisää HK:la ja kitara soi jotenkin ilmavammin, mutta samalla jotenkin muhkeammin myös. En oikein osaa selittää niitä tuntemuksia sanoiksi. Niin tai näin, järki sanoi, että tottakai 1500€ Densen pitää soida paremmin, mutta kun se ei vain soinut paremmin..

Jyri
 
Jyri sanoi:
Menee jos aikas off topiciksi, mutta muistan, että joku palstalainen laittoi linkin jossain ketjussa sellaiselle sivustolle, missä oli listattu todella monen cd-soittimen ja DACin teidot siitä mitä lastuja ja muutakamaa niissä oli käytetty DA muunnoksen tekemiseen.

http://www.vasiltech.nm.ru/files/cd-players/CD-Player-DAC-Transport.htm

Kuten Silmaauki jo tuossa yläpuolella mainitsi niin pelkällä da-muuntimella ei nyt kamalasti ole merkitystä kokonaisuuteen verrattuna. Pelkästään millaiset oparit yms siellä perässä on tekee valtavan eron ja huippuluokan muunnin voi kuulostaa kuralta jos vain sitä ruokitaan poloisella virralla ja paketti viimeistellään heikolla analogipuolella / omituisilla suotimilla.

http://www.lampizator.eu/

Tuossa yläpuolella on myös linkki, jonka takaa löytyy valtavasti tietoa da-muunninpiireistä ja niiden vertailusta. Toki materiaali on aika värikästä, eli kannattaa harjoittaa medialukutaitoja ja muistaa, että kyseessä on vain yhden miehen mielipide.
 
Juu, näinhän se varmasti on. Olisan se liian helppoa vain katsoa mitkä lastut missäkin on sisässä ja siitä tietäis, että kuin se soi.

Harmi sinänsä. On vain jäänyt vaivaamaan tuo HK:n hyvä ääni, niin AV vahvain kun onkin. Ei mitään maailman parhautta, mutta paras kuitenkin mikä minun kotona on soinut. Tosin pelkkä da muunto ja etuvahvain osuus tehtiin sillä harmanilla.

Jyri
 
No täällä onkin jo noista muista aiheista turistu, mutta minusta nuo JBL:n torvet olivat melkoiset: 10K€ pari, jolla saat hyvää rytmimusaa, mutta et oikein pianoa jne. Huhhuh.

Se lopun sarjakuva kyllä kolahti tällä kertaa maaliin, ainakin täällä. :D
 
Back
Ylös