Hifilehti 10/2006 Vertaisverkkojen käyttäjät ostavat levyjä muita enemmän.

  • Keskustelun aloittaja Matti Lehtinen
  • Aloituspäivämäärä
M

Matti Lehtinen

Tuomas Kallion tekemä tutkimus Teostolle. Aihetta käsitellään uusimmassa hifilehden numerossa.

Tuossa linkki, (pdf), itse tutkimukseen:http://www.teosto.fi/Teosto/Webpages.nsf/0/ae101d0b5e4e9909c22571d9003cc3f3/$FILE/Tuomas%20Kallion%20tutkimus.pdf

Mitäs mieltä täällä?

Voisin ainakin itse sanoa vertaisverkkojen käyttäjänä, notta tuossa on perää. Olen monta levyä ostanut alkuperäisenä jälkeenpäin, ladattuani ne ensin vertaisverkoista. Varmasti olisi monta levyä jäänyt myös ostamatta, ellen olisi niitä etukäteen jo kuunnellut.

Tottahan toki olen kuunnellut monia levyjä mitä en ole jälkeenpäin ostanut, mutta kumminkin ihan levy-yhtiöitä ja artisteja ajatellen olen käyttänyt enemmän rahaa musiikkiin puhtaasti siitä syystä, että olen ne etukäteen verkosta ladannut, kuunnellut ja todennut hyviksi. Monilla kavereillani on sama homma.

Artisteista mainittakoon H.I.M yhtyeen solisti Ville Valo, joka on julkisesti myöntänyt vertaisverkkojen laittoman musiikin jakelun, olleen hyödyksi yhtyeen suosiolle Yhdysvalloissa. H.I.M on ensimmäinen Suomalaisyhtye, joka on myynyt kultalevyrajan edestä levyjä Yhdysvalloissa. 500 000kpl.

Itse näen vertaisverkkojen olemassaolon ja musiikin laittoman nettijakelun olevan hyödyksi, varsinkin pienemmille yhtyeille, miksei isoimmillekin. Uskoisin samoin ajattelevia musiikin kuuntelijoita löytyvän enemmänkin.

Millä kannalla musiikin "suurkuluttajat" ovat täällä?
 
Jos nuo vertaisverkot tosiaankin lisäävät levyjen ostamista, niin hyvä! Itselläni ei asiasta ole kyllä minkäänlaisia kokemuksia, en ole koskaan ladannut musiikkia netistä (liekkö edes osaisin), enkä omista edes cd-r -lyvyjä (omia demoja lukuunottamatta, mutta nykyinen soittimeni ei soita edes niitä).
 
Itsellä olisi moni hyvä tuotos jäänyt myöskin ostamatta, mikäli en olisi ladannut albumeja ensin. Eli jatkamme lataamista ja ostamista.
 
Samoilla linjoilla. Kyllä koeajo pitäisi sallia vaikka tottakai osa levyistä jää tällä tapaa myös koeajolleen. Voihan levyjä kuunnella liikkeessä mutta kuuntelu varsin pikainen eikä kaikissa liikkeissä ole tämän tyyppistä mahdollisuutta eikä kaikkia levyjä yleensä mahdollista kuunnellakaan, jos tilaat: ostat. Lisäksi kun ottaa huomioon suhteellisen suolaisen hinnan mitä albumilta pyydetään ja minkä verran esiityy tätä pari hyvää ja loput roskaa kategoriaa lienee ihan paikallaan punnita onko se todella sen kaksikymppisen arvoinen kokonaisuus.

Sikäli kun tuottajat ja yhtyeet tietävät vertaisverkkojen vaikutuksesta olisi ihan mielenkiintoista tehdä tutkimus paljonko tätä hyödynnetään. Tottakai piratismia virallisesti vastustetaan ja onhan se todella harmillista jos koko levy vuotaa pari päivää ennen julkistamista kokonaan jakeluun mutta samaan aikaan en pitäisi mitenkään tavattomana jos sopivaan promotyyliin sinkku tai pari sopivassa muodossa olevia hyviä kappaleita sattuisi lipsahtamaan vertaisverkkoihin ennen levyn julkistamista...

Jussi
 
Jussi Toivanen sanoi:
Sikäli kun tuottajat ja yhtyeet tietävät vertaisverkkojen vaikutuksesta olisi ihan mielenkiintoista tehdä tutkimus paljonko tätä hyödynnetään.

Ajat ovat varmasti muuttuneet ja uskon että hyödynnetään kasvavassa määrin, esim. jos bändiä ei löydy myspacesta, niin sitä "ei ole olemassa".
 
Kyllä tuota jossain määrin tulee hyödynnettyä eli kaikki todella hyvältä kuullostava päätyy kyllä ostolistalle cd tai vinyyliformaatissa..
 
Näin se menee.. Opiskelijabudjetilla kun ei ole varaa tehdä näitä mielenjohdeostoksia, joten onkin huomattavasti kannattavampaa suorittaa mielenjohdelatauksia joista mieleiset päätyvät ostolistalle. Harvoin sitä kuitenkaan enempää tulee kuunneltua biisiä joka ei nappaa, tai toisaalta jos jokin kuulostaa tosi hyvältä, niin ei sitä vaan halua kuunnella huonolaatuisena mp3-tiedostona, jolloin levyn hankkiminen on järkevää. Budjetin antamissa rajoissa mennään, mutta itse yritän hankkia mahdollisimman paljon kuunneltavaa laillista kautta, kunhan ensin varmistuu musiikin hyvyydestä.
 
Ongelma varmaankin syntyy siinä tapauksessa että jonkun kovalevyltä löytyy noin 10 000 levyä. Ei varmaan voida sanoa, että ne kaikki on vain koekuuntelussa ja ostoslistalla. No, tulee sitä joskus netistä jotain latailtua kun niitä siellä on. Lähes kaikki on kyllä kokeilun jälkeen poistuneetkin sinne bittiavaruuteen mistä tulivatkin. Yksi vaihtoehto näille vertaisverkoille on muuten youtube. Sieltä tuntuu löytyvän paljon musiikkipätkiä jos haluaa demota levyhankintojaan. Ne ovat ilmeisesti myös täysin laillisia?
 
Jani P sanoi:
Yksi vaihtoehto näille vertaisverkoille on muuten youtube. Sieltä tuntuu löytyvän paljon musiikkipätkiä jos haluaa demota levyhankintojaan. Ne ovat ilmeisesti myös täysin laillisia?
Kyllä vaan, jossain välissähän Youtube ilmoitti jopa hankkivansa kaikki koskaan tehdyt musiikkivideot valikoimaansa.
 
Tawe sanoi:
Ajat ovat varmasti muuttuneet ja uskon että hyödynnetään kasvavassa määrin, esim. jos bändiä ei löydy myspacesta, niin sitä "ei ole olemassa".
Myspacesta... mikä se on? (älkää kertoko, minua ei kiinnosta... saan niin paljon tietoa uudesta musiikista etten tarvitse lisäpaikkoja)

Ajat muuttuvat mutta laki on edelleen sivistyneen yhteiskunnan tapa sopia siitä mikä on sallittua ja mikä ei. Vertaisverkot ovat yksiselitteisesti laittomia, mikäli niissä levitetään tekijöiden luvatta tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia. Sieltä imuttaminen on sama kuin jos sanoisi että pöllin aina ensin kaupasta ennenkuin päätän ostanko. Tai oikeastaan, koska kyse on yksilön omistusoikeudesta hengentuotteisiinsa parempi vertaus olisi että vetäsen ensin lupaa kysymättä viikseen tyttöä ja päätän vasta sitten että rupeenko oikeesti pokaamaan.

Tästä ei kannata kinata ennenkuin laki muuttuu. Minä en vertaisverkkoihin koske kepilläkään.

Eriasia on jos artistit itse asettavat musiikkinsa vapaasti kokeiltavaksi. Moni näin varmasti tekeekin ja myspace kait on sellainen paikka. Silloin ollaan luvalla asialla eikä pikkurikollisia.
 
Matti toi esille hyvän ja tärkeän aiheen.

Mielestäni Pirkan tulkinta asiasta on tyhjentävä. Olen täsmälleen samaa mieltä musiikin laittomasta jakelusta. Vaikka jotkut artistit antavatkin luvan omien kappaleiden verkkojakeluun, niin se ei oikeuta varastamaan kaikilta artisteilta/levy-yhtiöiltä.

Joidenkin mielestä äänitteiden hinnat ovat korkeat. Olen asiasta eri mieltä. Suurimman osan äänitteistä saa (cd-muodossa) mukavaan noin 10 euron hintaan vuosi tai pari julkaisun jälkeen .. ja jos ei saa, niin sitten täytyy maksaa se mitä pyydetään tai jättää ostamatta. Sama asiahan pätee jokatapauksessa myös silloin, kun olet ostamassa leipää tai vahvistinta.

On aika säälittävää, jos musiikin laittomalle jakelulle yritetään hakea oikeutusta mokomasta tutkimuksesta. Ja kuten aina ennenkin .. tätä kirjoitusta ei ole suunnattu ketään palstalaista vastaan.
 
Jani P sanoi:
Yksi vaihtoehto näille vertaisverkoille on muuten youtube. Sieltä tuntuu löytyvän paljon musiikkipätkiä jos haluaa demota levyhankintojaan. Ne ovat ilmeisesti myös täysin laillisia?

Tästäkin on ollut juttua erinäisissä medioissa eli täysin laillista ei youtuben touhukaan ole. Isot levy-yhtiöt ym. taitavat lähinnä odotella, että youtuben omistava firma saa jostain rahaa tai se ostetaan, jolloin se tai uusi omistaja kannattaa haastaa tekijänoikeusrikkomuksista/rikoksista oikeuteen. Persaukisen firman haastamisessa ei ole mitään hyötyä kun jäisi korvaukset saamatta...
 
petri sanoi:
Joidenkin mielestä äänitteiden hinnat ovat korkeat. Olen asiasta eri mieltä. Suurimman osan äänitteistä saa (cd-muodossa) mukavaan noin 10 euron hintaan vuosi tai pari julkaisun jälkeen .. ja jos ei saa, niin sitten täytyy maksaa se mitä pyydetään tai jättää ostamatta. Sama asiahan pätee jokatapauksessa myös silloin, kun olet ostamassa leipää tai vahvistinta.

Samaa mieltä tuosta laittomuudesta, mutta silti en ymmärrä levy-yhtiöitä, sillä itsellä ainakin musiikkimakua
rajoittaa se ettei tiedä mitä kannattaa kokeilla, usein on jääny outo levy ostamati, tämä ei voi olla hyvää bisnestä
levy-yhtiöille. Joskus kun kuulee kaverin luona tai muuten jonkun hyvän piisin tuleekin sitten ostettua koko levy,
joten tuntuisi siltä että "maistiaiset" voisi olla hyvää bisnestä...

... tai sitten ne-pöljät kuvittelevat että musiikkia ei ole top-20 listojen ulkopuolella ja jokainen ladattu britnöö
spears sinkku on suoraan levymyynnistä pois.

Oli muuten mielenkiintoinen tuo k.o. lopputyö kun pikaiseen selasin sitä. Suomalaiset ostavat keskimäärin kaksi
levyä vuodessa(?!). Ilmeisesti hifismi on vaarallinen sairaus sillä nykyään ostan noin kaksi levyä viikossa,
vaikkakin ainut top-20 kama minkä olen viimeaikana ostanut on ollut dixie chickisin levy ja ehdin jo miettimään
että onko tuo sen arvoinen. Oikeampi hinta levylle voisi olla siellä 5-10 euron luokassa, jolloin tulisi kokeiltuakin
enemmän. Aivan varmasti tämäkin vaikuttaa piratismiin, mutta rahaahan pörssi-yhtiöt vaan haluavat :-X

Laadun puutteestakin voi puhua, nykyään vaan joutuu kattomaan tarkkaan mitä ostaa alennuskoristakin. Monien (vanhojenkin) artistien levyt on nykyään "digitally remastered" mikä yleensä tarkoittaa että kompura vedetty täysille ja levystä tehty muutoinkin ylikuuma. Ja tässä ei laitteilla ole merkitystä, tän paskuuden pystyy kuulemaan jo 50E ghetto-blasterilla (joskus kun ostanut uuden levyn ja kuunnellu sitä niin olo on hetken että wtf. hajosiko multa joku elementti ??? sillä eihän kukaan masteroi noin paljon säröä, eihän)
 
Vs: Hifilehti 10/2006 Vertaisverkkojen käyttäjät ostavat levyjä muita enemm

Itse ostan toisinaan levyjä kuuntelematta niitä etukäteen. Mikäli levy ei miellytä, niin ongelmaa ei ole, koska sen voi aina myydä eteenpäin. Sama kohtalo koituu usein myös niille levyille, joihin on totaalisen kyllästynyt. Tässä jälkimmäisessä kannattaa olla varovainen, sillä muutamaan otteeseen on tullut hommattua levy, josta on jo kertaalleen hankkiutunut eroon.
 
petri sanoi:
Itse ostan levyjä toisinaan kuuntelematta niitä etukäteen.

Vanhoina hyvinä vinyyliaikoina levyjä saattoi ainakin paremmissa levykaupoissa kuunnella ennen ostopäätöstä mutta tämä mahdollisuus näyttää kadonneen cd-aikana ainakin niistä kaupoista, joissa itse olen asioinnut. Harmi :mad:

Juhani
 
Hinkkanen sanoi:

Kyllä oikeissa levykaupoissa voi vieläkin kuunnella levyjä ennen ostopäätöstä. Mikäli tätä mahdollisuutta ei jossakin paikassa ole, niin siitä kannattaa antaa ankaraa palautetta.
Niin, tämä koskee siis cd-levyjä. Itse en tiedä yhtään levykauppaa, jossa voi kuunnella vinyyliä etukäteen. Tämä jälkimmäinen olisi tosi tärkeä asia etenkin käytettyjen levyjen kohdalla. Samoin oikeastaan myös uusien vinyylien kohdalla, sillä niissäkin on harvinaisen paljon laatupoikkeamia.
 
Vs: Hifilehti 10/2006 Vertaisverkkojen käyttäjät ostavat levyjä muita enemm

petri sanoi:
Itse ostan toisinaan levyjä kuuntelematta niitä etukäteen. Mikäli levy ei miellytä, niin ongelmaa ei ole, koska sen voi aina myydä eteenpäin. Sama kohtalo koituu usein myös niille levyille, joihin on totaalisen kyllästynyt. Tässä jälkimmäisessä kannattaa olla varovainen, sillä muutamaan otteeseen on tullut hommattua levy, josta on jo kertaalleen hankkiutunut eroon.

Näin myös itse teen. Huutonet on oiva paikka kierrättää itselle epämieluisa musa. Ei haittaa vaikka jäisin tappiolle. Kokeulu saakin maksaa hiukan.

Vakavaa tässä vertaisverkkotouhussa on se että niiden tehokäyttäjille se mp3 formaatti on se lopulinen ja sen saaminen suoraan tarvitsematta ripata kaverin cd:eeltä vain helpottaa asiaa. Me täällä hifiharrastajissa olemme poikkeava ryhmä musiikinkuluttajia, jotka varmaankin ostamme lopulta vaikka puolikiloisen vinyylin jos oikein musasta tykkäämme. Ongelma on se ns massa, joka kuuntelee pikku mp3 soittimillaan tasan ja vain varastettua musaa.
 
Itse en polttele levyjä enkä lataile. Nettiradiot riittää näin verkkojen kautta saatavaksi musiikiksi. Itse asiassa cd-soitin ei soita edes poltettuja levyä 8) Itse "testaan" uudet/vanhatkin tuntemattomat levyt aika usein kirjaston loppuunkuluneilla levyillä. Jos levy mielyttää niin hankintaan. Näin kävi vähän aikaa sitten tuntemattomille jazz -levyiille.
 
petri sanoi:
Kyllä oikeissa levykaupoissa voi vieläkin kuunnella levyjä ennen ostopäätöstä. Mikäli tätä mahdollisuutta ei jossakin paikassa ole, niin siitä kannattaa antaa ankaraa palautetta.
Niin, tämä koskee siis cd-levyjä. Itse en tiedä yhtään levykauppaa, jossa voi kuunnella vinyyliä etukäteen. Tämä jälkimmäinen olisi tosi tärkeä asia etenkin käytettyjen levyjen kohdalla. Samoin oikeastaan myös uusien vinyylien kohdalla, sillä niissäkin on harvinaisen paljon laatupoikkeamia.

Ainakin Isabellassa Hyvinkäällä voi kuunnella lp-levyjä etukäteen.Niin ja toki myös cd-levyjen kuuntelu onnistuu.
 
vaakko sanoi:
Tästäkin on ollut juttua erinäisissä medioissa eli täysin laillista ei youtuben touhukaan ole. Isot levy-yhtiöt ym. taitavat lähinnä odotella, että youtuben omistava firma saa jostain rahaa tai se ostetaan, jolloin se tai uusi omistaja kannattaa haastaa tekijänoikeusrikkomuksista/rikoksista oikeuteen. Persaukisen firman haastamisessa ei ole mitään hyötyä kun jäisi korvaukset saamatta...

Nyt se on ostettu:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/business/6034577.stm
http://news.bbc.co.uk/2/hi/business/6038116.stm

Juhani
 
Back
Ylös