Hifiharrastus ja perhe-elämä

Tawe sanoi:
Ja mikä pahinta, sisällä voi lymyillä pikku flättäri ja parin puolen vuoden päästä alkaa valittamaan ettei jalka vippase paneeleilla sittenkään tarpeeksi... tee testejä lisää.

Sitten saa kaivaa vanhan muovisen mankkansa esille :p Ja jos tuosta kahden panelistin taivasliitosta syntyy joskus pikkuflättäreitä niin silloin saa syyttää vaikka mittarinlukijaa. Sen verran vierasperäisiä ovat ko. geenit :D
 
Tähän treadiin tuli kirjoiteltua kesällä vain vähän ennen esikoisen syntymää. Nyt on aika päivittää edellistä vastausta. Eli: miten hifin ja perhe-elämän yhdistäminen on onnistunut? Vastaus kuuluu: ei ole onnistunut lainkaan. Olen myynyt kaikki laitteeni ja levyni pois sekä tilannut XXL-kokoisen "Isi on kiva" t-paidan. Not.

Todellisuudessa perheellistyminen on ollut huomattavasti leppoisempi tapahtuma kuin olisin ikinä ajatellut. Toki asiaan vaikuttaa myös se, että olemme vaimoni kanssa molemmat opiskelijoita ja ajankäytölliset ongelmat ovat siten huomattavasti helpommin ratkottavissa. Eemeli-poika on tottunut musiikkiin jo ensipäivistään saakka. Nukutusbiisinä toimi pitkään Nick Cave & The Bad Seedsin ei-niin-rauhallinen Babe I'm on Fire. Hitaat rallit eivät toimineet lainkaan.

Nyttemmin kuuntelemme 4kk pojan kanssa musiikkia laidasta laitaan. Herra makoilee lattialla tai heiluu isin sylissä mm. Marillionin levykoteloa mutustaen. Ja pitihän vauvan kunniaksi hankkia uudet kaiuttimetkin... On toki totta, että menemisiä ja tekemisiä tarvitsee lapsen myötä priorisoida, mutta olen kokenut sen ainoastaan helpottavaksi asiaksi. Hifiharrastuksessa on etuna myös se, että "harrastaminen" tapahtuu pääsääntöisesti kotona ja on sitenkin helpommin toteutettavissa.

Ja oli miten tahansa, pikkuherran hymy voittaa upeimmankin putkivahvistimen tai muun materian mennen tullen. :)
 
tokunen sanoi:
Ja oli miten tahansa, pikkuherran hymy voittaa upeimmankin putkivahvistimen tai muun materian mennen tullen. :)

Jep!

Nyt kun nostit tämän topicin niin päivätänpä minäkin tilannetta. Jätkä on nyt 3 ja puoli vuotta. Rakastaa Janis Joplinia, Vivaldin sellokonserttoja ja Nieminen Litmasta. Silti oma kuuntelu on painottunut nyt kuulokekuunteluun. Osasyynä on musiikkimakuni; 4 tunnin sessiot Wagnerin oopperoiden kanssa tai Messiaenin urkuteokset ei hivele lapsen eikä vaimon korvia. Laitteisto on kiinnostanut poikaa yllättävän vähän. Siitä huolimatta kaiuttimet ovat kärsineet, tökkäsi mokoma Jordanin elementit ruttuun, ihan uteliaisuuttaan. Ei ole osoittanut sitä ennen eikä sen jälkeen mitään kiinnostusta kaiuttimiin.

Ainiin, poika tykkää myös Matista ja Teposta.

Edit: nauratti, hävetti ja olin ylpeä yhtä aikaa kun innostui junassa laulamaan mestariteosta Et voi tulla rajan taa. Aamuyön yksinäisyys sulaa sun hyväilyys...
 
Meillä perhe-elämä ainakin muokkaa hieman tätä harastusta, mutta ei se mitään. Joskus on enemmän aikaa harrastaa ja joskus vähemmän. :)

Lapset (melkein)8v, (melkein)6v, (melkein)2v ja kuukauden vanha, pieni prinsessa, saavat kyllä perhe-elämän tuntumaan aika vilkkaalta perhe-elämältä. :D

Hetket jolloin ahtaudumme yhdessä kuuntelemaan musiikkia, ovat kyllä erittäin hienoja ja ikimuistoisia. :D

Olen hieman miettinyt pienimuotoista kuulokejärjestelmää yöpöydälle, jotta musiikin kuuntelu hoituisi aavistuksen helpommin tässä tilanteessa. Siis niihin hetkiin jolloin väsyttää liikaa siirtyä omaan kuunteluluolaan. Mutta saa nyt nähdä...
 
Perheen ja harrastuksen keskinäinen balanssi on hienosäätöä helpoimmillaankin. Vakava kuuntelu kun on aina itsekäs prosessi, jossa hälytekijät minimoidaan ja nautinto maksimoidaan. Perheen kanssa vietetty yhteinen musiikkituokio on enemmän sellainen toiminnallinen tapahtuma, ainakin meillä.

Päädyin itse pitämään vielä erillisen kuunteluhuoneen, ja muutin kalustoa kyseiseen tilaan paremmin soveltuvaksi. Vanhempi poika (kohta 8v) voi halutessaan osallistua kuunteluun, mutta nuorempi täystuho (kohta 2v) ei pääse "säätämään" yksin vahingossa.

Sen sijaan iTunesin arkisto soi langattomasti milloin keittiössä, milloin olohuoneessa, alakerrassa, yläkerrassa...Ja kaikilla on mukavaa.
 
Meillä kävi aikoinaan silleen että kun olin aina tottunut soittamaan musiikkia kotona ollessani, en muuttanut tytön syntyessä tapojani mitenkään. Kun en muutenkaan ole koskaan soittanut hirveän lujaa niin ei tämä muutos vaatinut mitään erikoistoimenpiteitä. Siinä kävi itseasiassa sitten niin, että tyttö tottui siihen niin voimakkaasti ettei esim suostunut nukahtamaan jos oli liian hiljaista :D En ole koskaan ollut mikään äänikuvabongari vaan enemminkin tätä foorumia mukaillen "flättäri", joten musiikin kuuntelu esim lapsen kanssa touhutessa sujui ihan hyvin. Nyt eron jälkeen aina kun tyttö on minulla (yhteishuoltajuus) soi mulla edelleen aina musiikkia. Jos tyttö haluaa katsoa lastenohjelmia hän laittaa Sennheiserit päähän ja istuu telkkarin eteen, ja hyvin toimii. Tarkistan tietty ettei ole voluumit liian kovalla, vaikka hän kyllä itse ilmoittaa heti jos on liian kovalla. Mutta, näin ei mun ole koskaan tarvinnut luopua harrastuksesta, vaikka toki tyttö melko usein on vienyt huomion musiikista, mutta sehän on melko odotettavaa. En tiedä, meillä tuo musiikki on vain ollut aina jotenkin niin itsestäänselvää ettei kukaan ole siitä koskaan nostanut meteliä.
 
Back
Ylös