Hifiharrastus ja lapset - mahdoton yhtälö?

  • Keskustelun aloittaja PMT
  • Aloituspäivämäärä

PMT

Käyttäjä
Liittynyt
16.1.2010
Viestejä
1 861
Kaupunki
Hellsinki
Tästäkin lienee ollut aiheita loputtomiin, mutta päätänpä tilittää tänne hieman. Ehkäpä vertaiskokemuksista saa lohtua.

Itsellä nimittäin ykkössetti majailee normaaliin tapaan olohuoneessa, jossa on myös perheen ainoa televisio. Perheessä on myös 6- ja 2-vuotiaat lapsukaiset, joiden pääasiallinen valveillaolotila samainen huone on. Onneksi ongelmia ei tule laitteiden räpeltämisestä, sillä ihmeen rauhassa ovat saaneet olla. Sen sijaan vääntöä tulee television katsomisesta ja musiikin kuuntelusta. "laita hiljemmalle isi", "älä soita musiikkia, isi" jne. Muutenkaan ei kunnolla voi luukuttaa taikka örri-mörriä soitella kun vekarat ovat kotona.

Rauha koittaa, kun nukkumatti tulee, mutta silloinkaan ei voi musiikkia juurikaan soitella. Pahimmassa tapauksessa emäntä sitten parkkeeraa sohvalle katsomaan jotain seuraamaansa sarjaa ja isi on taas luurit päässä ihmettelemässä, että milloinkos näitä kaakattimia oikein voisikaan kuunnella rauhassa.

Tästä kun alkaa laskea hintaa käyttötunneille niin aika kalliita minuutteja tulee^^

Muilla samankaltaisia kokemuksia ja miten olette asian ratkaisseet? Tällä hetkellä itselle on yksi eniten verenpaineita nostattava asia, kun tuli hiljattain sijoitettua kohtuullinen summa laitteistopäivityksen yhteydessä parempaan äänentoistoon ja siihe pääsee käsiksi turhan harvoin. Kuunteluhuonetta ei meille oikein pysty tähän hätään rakentamaan.
 
Stereot vanhenevat kauhean nopeasti ja muuttavat pois luotasi. Panosta hifistelyyn kun vielä voit.

:) v-a
 
Kaikkienhan pitää löytää yhteisestä kodista aika ja paikka tärkeille asioilleen. Se vaatii neuvottelua ja sovittelua, mutta luultavasti onnistuu. Kerro vaimollesi, että haluaisit saada sovittua jonkun määrän tunteja viikosta, jolloin saisit rauhassa kuunnella kaiuttimilla, koska se on sinulle tärkeää. Älä pyydä mahdottomia, koska elätte elämän ruuhkavuosia. Yksi arki-ilta, jolloin tv on kiinni, mutta stereot auki ja viikonloppuna joku puolentoista – parin tunnin rako, jolloin voi soittaa vähän kovempaakin. Luulisi onnistuvan, ellet sitten vietä jo valmiiksi paljon aikaa pois perheen parista jostain muusta syystä, jolloin tilanne on hieman toinen.

:) v-a
 
Phage sanoi:
Itsellä nimittäin ykkössetti majailee normaaliin tapaan olohuoneessa, jossa on myös perheen ainoa televisio. Perheessä on myös 6- ja 2-vuotiaat lapsukaiset, joiden pääasiallinen valveillaolotila samainen huone on. Onneksi ongelmia ei tule laitteiden räpeltämisestä, sillä ihmeen rauhassa ovat saaneet olla. Sen sijaan vääntöä tulee television katsomisesta ja musiikin kuuntelusta. "laita hiljemmalle isi", "älä soita musiikkia, isi" jne. Muutenkaan ei kunnolla voi luukuttaa taikka örri-mörriä soitella kun vekarat ovat kotona.

Rauha koittaa, kun nukkumatti tulee, mutta silloinkaan ei voi musiikkia juurikaan soitella. Pahimmassa tapauksessa emäntä sitten parkkeeraa sohvalle katsomaan jotain seuraamaansa sarjaa ja isi on taas luurit päässä ihmettelemässä, että milloinkos näitä kaakattimia oikein voisikaan kuunnella rauhassa.

Tästä kun alkaa laskea hintaa käyttötunneille niin aika kalliita minuutteja tulee^^

Muilla samankaltaisia kokemuksia ja miten olette asian ratkaisseet? Tällä hTästäkin lienee ollut aiheita loputtomiin, mutta päätänpä tilittää tänne hieman. Ehkäpä vertaiskokemuksista saa lohtua.Meetkellä itselle on yksi eniten verenpaineita nostattava asia, kun tuli hiljattain sijoitettua kohtuullinen summa laitteistopäivityksen yhteydessä parempaan äänentoistoon ja siihe pääsee käsiksi turhan harvoin. Kuunteluhuonetta ei meille oikein pysty tähän hätään rakentamaan.

Meillä on musiikkisetti myös olohuoneessa, mutta televisiota ei siellä ole, vaan löytyy erillinen TV-/pelihuone. Lisäksi on toinen televisio, joten kahta ohjelmaa voi katsoa samaan aikaan. Tästä huolimatta arkipäivinä keskittynyt musiikinkuuntelu keskeytyy helposti lasten (9 ja 6 v) haluamaan huomioon. Meillä lapset ovat kuitenkin oppineet sekä metallimusiikkiin, että koviin äänenpaineeseen. Lisäksi lapset eivät herää yllättävän kovaankaan musiikinkuunteluun, joten nukkumaanmenoaika ei estä musasta nauttimista.

Joka tapauksessa lasten vanhemmiltaan haluama huomio on se suurin "häiriötekijä", eikä sitä oikein voi ratkaista edes erillisellä kuunteluhuoneelta. Eikä varmaan olisi hyväksikään. Se, mikä voisi olla mahdollista, olisi aikataulutetut kuunteluhetket, joihin on koko perheen kesken sovitut pelisäännöt. Tällöin lapsetkin tietävät, että kuuntelulle on varattu tietty aika ja lapsille on aikaa sen jälkeen. Asiassa voi lohduttautua myös sillä, että lapset ovat pieniä vain tietyn ajan ja sen jälkeen heitä harvoin näkee. Hifiharrastus ei ole ainoa asia, josta joutuu elämässä tinkimään lasten vuoksi.
 
kaverilla on diapasonit ja isem-setti olohuoneessa, alle 2v lapsi ja koiro eivät näytä haittaavan. mitä nyt lapsi joskus tykkää vetämään volume-nupin kaakkoon :D . sekin on ratkaistavissa vahvarin sijoittelulla.
 
Jos televisio on ongelma, niin onneksi nykysin saa pieniä, sisustusystävällisiä ja kevyitä littunatelkkareita seinälle nostettavaksi muutamalla satasella. Yhden makkariin, toisen lastenhuoneeseen, kolmannen keittiöön. Ja dvd-elokuvia voi katsella tietokoneella kuulokkeet päässä.

:) v-a
 
Hyviä pointteja ja tietenkään ei hifiharrastus mene lasten tarvitseman huomion edelle. Olen pitkään pohtinut toisen telkkarin ostamista ja sijoittamista esim. lastenhuoneeseen tai työhuoneeseen, mutta jotenkin olen halunnut pitää lasten mediapuuhan "näkyvillä" jo telkkarinkin tasolla ja tulevaisuudessa asia on netin kanssa erityisen tärkeä.

En erityisesti juokse talosta ulkona, pikemminkin enempi tuulettuminen voisi olla terveellistä eli sieltä ei tuule. Neuvottelua ollaan aiheesta usein käyty, mutta aika laihoin tuloksin (TV on tärkeä). Osasyy on iänikuinen arjen rytmitys ja emännän aikainen herääminen, jolloin häiriintyvä tekijä iltaisin ei välttämättä ole nukkuvat lapset vaan herkkäuninen vaimoke. Muksut tosiaan unenpäästä kiinni saatuaan eivät tuon taivaallista välitä, jos musiikki soi kohtuullisella volyymillä. Lisänärää vaimokkeen välillä aiheuttaa erilainen musiikkimaku. Pitäisköhän otsake muuttaa hifiharrastus ja perhe - mahdoton yhtälö?^^ Paras termi, joka täältä uutena on tullut (ja jolle olen jaksanut naureskella kerta toisensa jälkeen) on hellasärö.
 
^ Valitettavan tuttu kuvio, etenkin tuo vaimo+tv+musiikkimaku. Vielä en ole patenttiratkaisua löytänyt eli luen uteliaana tätä ketjua.
 
Täältä suunnalta ei apuja löydy. Meillä on vaimon kanssa samansuuntainen musiikkimaku. Hellasärön suhteen olen tullut siihen tulokseen, että yleensä niillä homma toimii paremmin, jotka ovat olleet hifistejä jo parisuhteen alkaessa.

Olohuone on usein naisten valtakuntaa, eikä asiaa auta yhtään, jos mies yhtäkkiä "pirahtaa" hifiin ja alkaa kantamaan sinne kalliita ja rumia laatikoita. Mitä jos vaimo innostuisi mattojen kudonnasta ja hommaisi kangaspuut olohuoneeseen? :D
 
No meilläpä on olohuoneessa yimääräinen pöytä, jolla on emännän ompelukamat (eli ei niin kaukana olla tuosta kangaspuut-kauhuskenariosta) ja tietysti sweet spotissa^^. Musiikissa on se ongelma, että sitä ei oikein pysty olemaan kuulematta - ilman suojaimia ja se lienee liikaa omassa kodissa keneltäkään vaadittu. Itteä ei tuo värkki muuten häiritse (ei ole muutenkaan mitään Innoa kämpässä, kun pari automaattista entropian lisääjää piirtelee seiniin) muuten kuin sijoittelun puolesta. Haluaisin siihen sohvan :)

Hauskaa muuten, miten sitä eniten haaveilee siitö, että sais olla kämpillä yksikseen ja soitella levyjä. Siitä puhe, mistä puute vissiin. Hienoa (tavallaan, toisaalta surullista) huomata, ettei ole yksin tämän kanssa.

Tähän vähän tuumittavaa itse kullekin, omapahan soppa ollaan keitetty:

http://maddad0467.newsvine.com/_new...ief-two-eagles-where-the-white-man-went-wrong
 
Meillä ei ole juurikaan ongelmaa.... TV - kanavia ei ole katseltu analogisten lähetysten loppumisen jälkeen. Muksut (8 ja 10v) pelaa, tai poika lähinnä, pleikkaria jonkun verran ja emäntä viipottaa harrastustensa parissa työpäivän jälkeen melkein päivittäin. Mitäs jos poistat sen TV:n siitä yhtälöstä, niin ehkä alkaa tulemaan aikaa kuunnella musiikkia ;)

No, muksuille on yläkerrassa toinen töllö jos haluavat katsella jotain dvd:tä silloin kun itse kuuntelen. Ja silloin kun kuuntelen, niin halutessaan saa pelailla samaan aikaan ilman ääntä. Kyllä niitä erilaisia sovitustapoja löytyy.
 
Osta vaimolle lahjaksi makuuhuoneeseen televisio niin, että hän saa nukahtaa suoraan töllön ääreen.

Jos se ei käy, niin sitten varmaan kummankin pitää arki-iltoina käyttää kuulokkeita, eihän tuohon oikein muita vaihtoehtoja jää.

:) v-a
 
Phage sanoi:
En erityisesti juokse talosta ulkona, pikemminkin enempi tuulettuminen voisi olla terveellistä eli sieltä ei tuule. Neuvottelua ollaan aiheesta usein käyty, mutta aika laihoin tuloksin (TV on tärkeä). Osasyy on iänikuinen arjen rytmitys ja emännän aikainen herääminen, jolloin häiriintyvä tekijä iltaisin ei välttämättä ole nukkuvat lapset vaan herkkäuninen vaimoke. Muksut tosiaan unenpäästä kiinni saatuaan eivät tuon taivaallista välitä, jos musiikki soi kohtuullisella volyymillä. Lisänärää vaimokkeen välillä aiheuttaa erilainen musiikkimaku.

Tutulta kuullostaa, tosin telkkarin katsominen on meillä aika vähäistä. Kuulokkeilla kuuntelu muiden nukahdettua on mulla ollut ratkaisuna, vaikka ei se kaiutinkuuntelua täysin korvaakkaan. Ja niihin kuulokkeisiinkin menee rahaa (liikaa). Toisaalta kyllä ymmärrän vaimoa ja lasta tuon musiikkimaun suhteen. Jos tykkää kuunnella Wagnerin oopperoita niin ei se neljän tunnin ulina perheelle herkkua ole. Semmoinen aikataulutus että varataan vaikka viikonloppuna parin tunnin aika siihen kuunteluun ja perhe on muualla voi toimia. Mutta se vaatii että pitää olla just silloin innoissaan kuuntelusta eikä värkätä mieluummin jotain muuta. Ei aina toimi mulla.

Mites vaimolle kuulokkeet TV:n kuuntelemiseen?
 
^Vastamelukuulokkeilla voisi toimiakin. Kokemukseni mukaan muuten tahtoo kuulua läpi tai sitten luurit ovat niin raskaat ja epämukavat, ettei vaimoväki tahdo niitä käyttää.

:) v-a
 
-Volumea hivenen pienemmälle.
-Kriittistä spotissa kuuntelua vähemmälle ja rennompaa taustakuuntelua enempi.
-Anna lasten ja vaimonkin valita välillä kuunneltavaa musiikkia.
-Valitse laitteisto jota on mukava ja miellyttävä kuunnella eri puolilla asuntoa.
-Valitse laitteisto jonka kuuntelua taustamelu(esim Lapset) häiritsevät vähemmän.
-Ota siis vain hivenen rennommin, ja käytä kaikki mahdollinen oma aika hyväksesi.
:)
 
Tee kellarihuoneesta dedikoitu ja topattu kuuntelubunkkeri. Lukitse ovi sisäpuolelta ja niele sitten avain. No jos ei ny sentäs... ;)

Muistaakseni ainakaan yhdestä lapsesta ei ollut hirveesti kiusaa kun käytti olkkaria spottailuun. Ekoilla plastiikoilla v.-95 äänikuvia pällistellessä 3v. tytärkin viihtyi toisinaan jonkun biisin sylkyssä. Iltasoittokin onnistui vielä tuutuajan tultua kun on parit ovet ja eteisaula välissä.

Vasta v.-02 totesin että kyllä se erillinen iskän oma leikkihuone on kuitenkin saatava ja sinne hankittava järeintä välinettä mtä sielu sietää. Tähän oli kimmokkeena enempi jokapäiväinen telkkutarjonta, salkkarit ym. kestohitit. Toisten kytätessä tuollaista on hyvä aika hiljentyä hifialttarin äärelle :D
 
Parien kuulokkeiden kytkeminen televisoon (ja pelikoneisiin!) muuten rauhoittaa kodin hälinää kummasti. Tv-ohjelmathan ovat usein täynnä erilaisia kuvaan liittyviä tehosteääniä, jotka kuvaa näkemättömälle ovat pelkkää meteliä. En tarkoita, että tv-melun siirryttyä kuulokkeisiin talo pitäisi heti täyttää millään muullakaan äänellä. Hiljaisuuskin tekee hyvää.

:) v-a
 
sepi_1 sanoi:
Tee kellarihuoneesta dedikoitu ja topattu kuuntelubunkkeri. Lukitse ovi sisäpuolelta ja niele sitten avain. No jos ei ny sentäs... ;)

Muistaakseni ainakaan yhdestä lapsesta ei ollut hirveesti kiusaa kun käytti olkkaria spottailuun. Ekoilla plastiikoilla v.-95 äänikuvia pällistellessä 3v. tytärkin viihtyi toisinaan jonkun biisin sylkyssä. Iltasoittokin onnistui vielä tuutuajan tultua kun on parit ovet ja eteisaula välissä.

Vasta v.-02 totesin että kyllä se erillinen iskän oma leikkihuone on kuitenkin saatava ja sinne hankittava järeintä välinettä mtä sielu sietää. Tähän oli kimmokkeena enempi jokapäiväinen telkkutarjonta, salkkarit ym. kestohitit. Toisten kytätessä tuollaista on hyvä aika hiljentyä hifialttarin äärelle :D
moi
kyllä väittäsin jos on erillinen kuunteluhuone,niin .että sielä voi soittaaniin.ettei se häiritse muita.on lapsiongelmaan,hyvä ratkaisu'
luulisin että ,alle kymmenvuotiaat lapset.pitäs olla nukkumassa viimeistään klo 22,00 sen jälkeen pitäähän ihmisellä olla omaakin aikaa,voit kuunella rauhassa,tietenkin edellyttää että on hoitanut,emännän tyytyväiseksi,tavalla tai toisella muutamaksi tunniksi 8)ei sekään kyllä ole ongelmaton juttu,riippuu naisesta.rupeeko kitisemään,että vietät liikaa aikaa sielä,kuuntelupunkerissa,
ter,reiska
 
ikis60 sanoi:
moi
kyllä väittäsin jos on erillinen kuunteluhuone,niin .että sielä voi soittaaniin.ettei se häiritse muita.

No, jos on bunkkerista katsottuna vaikka yksi kerros välissä ennen "pannuhuonetta". Täällä taitaa vesipatterit kierrättää muutakin kuin nestettä kun oikein luukuttaa. Saahan niihin putkiin väliin letkunpätkän mutta ei ole tarvis.
 
Back
Ylös