Hifiharrastajat.org nykytila

pkleemola

Käyttäjä
Liittynyt
3.8.2006
Viestejä
79
Kaupunki
Helsinki
Terve kaikki musiikin ja hyvän äänen ystävät!

Allekirjoittaneen musiikki- ja hifiharrastus on elänyt jonkinlaista tyhjäkäyntivaihetta viimeisen vuoden-puolitoista. Samaa olen ollut huomaavinani tästä aikanaan niin aktiivisesta harrastajayhteisöstä. Kesä on tietysti hengendysaikaa useimpien hifiharrastukselle, mutta viittaankin tällä pidempään ajanjaksoon, itse asiassa koko "uuden" foorumin olemassaoloaikaan. Salosen Janin rakentaman customoidun foorumin aikana yhteisöstä oli havaittavissa aitoa innostusta rakentaa kotiäänentoistoharrastuksen vaikuttaja- ja harrastajayhteisö Suomeen. Janin softa tuli tiensä päähän, toiminta siirtyi uudelle alustalle, mutta innostus näyttää jääneen vanhalle. Etusivukin on edelleen se "keskeneräinen".

Tyylilleni uskollisesti eli rakentavasti hivenen provosoiden haluankin kysyä, ettei kai tämä yhteisö ole luisumassa pelkäksi keskustelupalstaksi?

Tältä etäisyydeltä katsottuna uuden foorumin aikana harrastajakunnan aktiivisuus on romahtanut. DIY-osio on tyhjä, harrastajaprofiileita on kolme kappaletta, eikä alan kauppiaille ole vieläkään kassavirtaa yhdistykselle tuovia asiantuntija-mainossivuja. Ajatuksen näistä sivuista olen tuonut esiin ensi kerran vuonna 2004. Uutisia on tämän vuoden puolelta peräti kaksin kappalein ja oma vuonna 2005 kirjoittamani uutispätkä keikkuu tuoreimpien listalla.

Missä on se into, jolla porukka tuotti artikkeleita, keskusteli, järjesti harrastajakäyntejä, yleensäkin toimi aktiivisesti harrastajayhteisön kehittämiseksi, kuten vanhan foorumin aikaan?! Ehkä se itsejulkaisujärjestelmä toimi katalysaattorina osallistumishalukkuuteen. Ja kuten varmasti ymmärsitkin, en minä sitä vanhaa foorumipohjaa kaipaa, vaan sitä innokkuutta mitä oli havaittavissa silloin kun me perustajajäsenet aloimme alkuperäistä toimintaa vauhtiin laittamaan.

Hallituksen puheenjohtaja Pirkka Ruishalme viittaa toisaalla tällä foorumilla, ettei edellinen hallitus antanut uudelle hallitukselle toimintasuunnitelmaa (?). Eiköhän sen laatiminen, viestiminen ja toimeksipaneminen ole kuitenkin nykyisen hallituksen ihan oma asia. 14.5. Olleen yhdistyksen hallituksen kokouksen muistio - tai siitä julkaistavat otteet - olisi mielenkiintoista luettavaa. Nythän kokouksesta alkaa olla kuukausi kulunut.

Toivon, että nämä ajatukset herättävät rakentavaa keskustelua ystävällisessä hengessä.

ps. Eihän tuo musiikki ole suinkaan kokonaan unohtunut. Nytkin soi konejazzia tietokoneelta Arto Kolinummen mainion vSR model one kuulokevahvistin-äänikortin kautta, sennheiserin 650:sten toimiessa luureina.
 
Petteri Kleemola sanoi:

Tämä viesti saa lievää kritiikkiä osakseen rakentavien ehdotusten puutteesta. Järjestä jotain itse jos homma ei miellytä?
 
Taitaa hallituksen ja muun aktiiviporukan aika mennä kaiken virallisen homman hoitamiseen ja keskustelujen moderointiin?

Turhan lähellä ollaan ainakin tällähetkellä Hifimaailman palstaa, ja siellä vallitsevaa juupas-eipäs jauhantaa.
 
Moderoitu hieman eli yrittäkääs pitää keskustelu aiheesta asiallisena. Tämän voisi myös siirtää Ylläpito-osioon vai liekö aloittajalla syynsä miksi juuti tässä osiossa asiasta pitäisi keskustella.. ???
 
Petteri Kleemola sanoi:
DIY-osio on tyhjä,

Häiriö kansainvälisessä näköyhteydessä? Minusta tämän foorumin teeiteosio on yksi Suomen parhaimmista.

Ja tosiaan, jos ei aktiivisuutta ole->sitä pitää ITSE tehdä. Ole mies ja toimi.
 
kekexx sanoi:
Häiriö kansainvälisessä näköyhteydessä? Minusta tämän foorumin teeiteosio on yksi Suomen parhaimmista.

Puhe oli ilmeisesti tuosta etusivulta löytyvästä artikkeliosiosta.
 
Petteri Kleemola sanoi:
Hallituksen puheenjohtaja Pirkka Ruishalme viittaa toisaalla tällä foorumilla, ettei edellinen hallitus antanut uudelle hallitukselle toimintasuunnitelmaa (?). Eiköhän sen laatiminen, viestiminen ja toimeksipaneminen ole kuitenkin nykyisen hallituksen ihan oma asia. 14.5. Olleen yhdistyksen hallituksen kokouksen muistio - tai siitä julkaistavat otteet - olisi mielenkiintoista luettavaa. Nythän kokouksesta alkaa olla kuukausi kulunut.

Hallituksen puolesta kommentoin tätä. Yhdistyksessä toimintasuunnitelman hyväksyy yhdistyksen kokous. Se puolestaan saa sen kokousta edeltävän hallituksen työn tuloksena. Periaatteessa hallitus ei voi muuten toimia. No tietenkin tässä tilanteessa hallitus on aloittanut toiminnan oma-aloitteisesti ja paljon asioita on työn alla, mm se kauppias alue. Muista hankkeista voi lukea hallituksen tiedotusaiheesta.

Hallituksen pöytäkirjat eivät ole julkisia dokumentteja eikä niitä sellaisenaan tulla julkaisemaan tällä palstalla. Tarvitessaan hallitus tiedottaa asioista.

Yksi tapa osallistua toimintaan on liittyä jäseneksi. Muilla kuin jäsenillä ei ole edes asiaa yhdistyksen vuosikokoukseen, jossa toiminnan linjauksia tehdään. Kiitos kuitenkin mielenkiinnosta.
 
Joo. Minäkin seuraan mielenkiinnolla mihin tämä foorumi ja koko ÄrYy etenee.
 
jiisimula sanoi:
Joo. Minäkin seuraan mielenkiinnolla mihin tämä foorumi ja koko ÄrYy etenee.

Tässä minun täytyy, valitettavasti, painottaa sitä tunnettua tosiasiaa, että yhdistykset elävät tai kuolevat jäsentensä mukana. Eli äxonia saa aikaiseksi jäsenenä. Ei muuta kuin liittymään... 8)

Lupaan, että päästän jäseniä kuuntelemaan omaa omituista vintage-roinavetoista settiäni kunhan saan yhden akustiikkarempan ensin alta pois... :D

t. jjahifi
 
Hyvä että keskustelua syntyy.

On aivan totta, että jos aktiivisuutta haluaa voi kukin aloittaa itsestään. En kohdista moitteita keneenkään, ja onhan joskus aikanaan muutama korsi minunkin tullut kannettua yhteiseen kekoon. Tiedä vaikka tulevaisuudessakin. Ajatuksena on lähinnä herättää keskustelua siitä, että mihin artikkeleiden ympärillä ollut kuhina on kadonnut.

Mika K, hyvä että siirsit tänne, tämä on varmasti oikea osio aiheelle.

Entä olisiko mahdollista saada kaikki vanhan foorumin artikkelit siirrettyä tänne nyt kesällä? Voin auttaa talkoissa.

Järjestetään vaikka artikkelinkirjoituskilpailu. Kaikki kirjoittamaan artikkeleita esim 31.8. mennessä ja sen jälkeen jokin elin esim hallitus tai sen nimittämä toimikunta valitsee voittajan/kärkikolmikon. Parhaathan voisi palkita esim hifiaiheisella kirjallisuudella tms.
 
Kunnia sille, jolle se kuuluu. Joku muu moderaattori nimittäin siirsi ihmettelyni jälkeen aiheen tänne ennenkuin itse kerkesin lastenhoidolta.. :)

Petteri Kleemola sanoi:
Entä olisiko mahdollista saada kaikki vanhan foorumin artikkelit siirrettyä tänne nyt kesällä? Voin auttaa talkoissa.

Järjestetään vaikka artikkelinkirjoituskilpailu. Kaikki kirjoittamaan artikkeleita esim 31.8. mennessä ja sen jälkeen jokin elin esim hallitus tai sen nimittämä toimikunta valitsee voittajan/kärkikolmikon. Parhaathan voisi palkita esim hifiaiheisella kirjallisuudella tms.
Tuosta artikkeleiden siirrosta on ollut puhetta kauan, ilmeisesti julkaisujärjestelmä ei ihan sen osalta toimi niinkuin olisi tarve. Myös tarvittavan kompetenssin omaavat ihmiset ovat olleet hieman hukassa. Kannattaa ottaa Vaakkoon yhteyttä jos halua siirtohommiin on, hän osannee kertoa asian tilasta tarkemmin.

Mitä tuohon kisaan tulee, niin idea on hyvä. Ehkä kuitenkin kannattaa ensin koittaa saada ne vanhat osittain loistavatkin artikkelit luettavaksi. Paljon artikkeleita olisi varmasti muutenkin tulollaan, koska julkaisujärjestelmästä on juttua tasaisin väliajoin. Ehkä siis kannattaa laittaa tuo kuntoon ennen tuommoisen kisan järkkäämistä..
 
Useampiakin henkilöitä on artikkelien siirtoapuun jo ilmoittautunut. Siirron suhteen on kuitenkin käsittääkseni teknisiä ongelmia jotka yhdistyksen pitää ensin ratkaista.

Artikkeleista osa on julkaistu muualla ja kaikkia vanhalla sivustolla julkaistuja juttuja ei luultavasti koskaan tulla täällä enää julkaisemaan. Toisaalta en tiedä onko hallitus keskuudessaan käsitellyt asiaa vielä lainkaan. Eli kenen ja millaisia juttuja sivustolle voitaisiin hyväksyä. On täysin selvää, että kaikki sivustolle liitetyt jutut henkilöityvät yhdistykseen, oli niiden kirjoittaja yhdistyksen jäsen tai ei.
 
Hyvä, Petteri, kun sorkit murkkupesää noitten artikkelien suhteen. Vanhalla voorumilla niitä tuli luettua melkein eniten. (Ja itekin kirjotettua jotain äänitearvosteluja. Olen niin huono kirjottaja, etten juuri viitti uudestaan niitä kirjotella..) Mut ois tosiaa kiva, jos sais noi vanhat kirjotukset kaikki tänne. (en tarkoita nyt välttämättä omiani.. :p ;)) Esim. Jossun ja Mummon kirjotukset oli hyviä...vaikkei kaikkien huumorintaju niitä sulattanutkaan... No.., toi oli sivupolku..., pointtina täs kuitenkin se, et ois kiva, kun kirjotustaitoset kirjottelis tänne jotain tai sais niitä vanhoja kirjotuksia esille...
 
Joo, artikkelien julkaisu on enemmän järjestelmästä ja ylläpidosta kiinni kuin artikkelien kirjoittajista. Nytkin taitaa uusia artikkeleita olla jonossa ainakin 4kpl. Hommaan tarvittaisiin nyt joomla-ammattilainen ("semiammattilainenkin" riittää hyvin), jolla olisi aikaa panostaa tähän hommaan. Julkaisujärjestelmään ei nykyisellään saa ihan "dummy"-tunnuksia tehtyä eli järjestelmän tunnuksilla saa helposti koko sivuston rikki jos osaaminen ei ole varmalla pohjalla. Tästä syystä tunnuksia ei voi heittää kenelle tahansa. Itselläni ylläpito-aikaa ei juuri ole työkiireiden takia, mutta ensi kuussa on hieman enemmän vapaa-aikaa, joten koitetaan silloin keksiä jotain ratkaisua tähän pulmaan...
 
vaakko,

eli onko johtopäätös se, että on siirrytty parempaan alustaan, joka on kuitenkin nykykunnossaan este yhteisön kehittymiselle?
 
Petteri Kleemola sanoi:
eli onko johtopäätös se, että on siirrytty parempaan alustaan, joka on kuitenkin nykykunnossaan este yhteisön kehittymiselle?

Periaatteessa se ei ole este, koska vanhassa systeemissä ei ollut mitään mahdollisuuksia pysyä, joten jotain oli pakko ottaa tilalle. Itse pidän hyvänä saavutuksena, että saatiin sieltä kuitenkin kaikki artikkelit ja keskustelut talteen vaikka niitä ei ole vielä julkaistukaan uudessa systeemissä :)

Mutta osaavaa ylläpitäjää tosiaan kaivattaisiin...
 
Miksi sen julkaisujutun pitää olla näin vaikea, että osaajia ei pitkänkään ajan kuluessa löydy? Kuitenkin pitkä aika kulunut uuden palsan avaamisesta, vanhoja artikkeleita ei pahemmin ole julkaistu yms.. Vaikka luvattu niitäkin on. Eikä uusiakaan kauheasti ole vaikka Jossukin taisi joskus sulle laitella artikkelia Tampereen kuunteluista..

Jos vaikeus on este sille että homma toimisi, niin eikö julkaisupuolta voisi tehdä sitten ihan vaikka wanhanliiton kotisivujen tyyliin..? - No, mä en ole IT nörtti, joten tiedän näistä about yhtäpaljon kuin orava Lötkön (lempinimi Kekkosen ajan Audille) virittämisestä.
 
jiisimula: tämä ala on välillä juurikin näin vaikea, jos pitää raahata perässä joskus aiemmin tehtyjä valintoja. Huutelen nyt täältä ovelta vain, mutta artikkelithan voi kirjoittaa tänne fooruminkin puolelle. Julkaisu on silloin helppoa.
 
Ei artikkeleiden kirjoittaminen foorumille ole mikään vaihtoehto, jos pyrkii edes jonkinlaiseen laatutasoon.
 
vaakko sanoi:
Mutta osaavaa ylläpitäjää tosiaan kaivattaisiin...

Voisiko joku hieman valottaa mitä 'osaavan ylläpitäjän' tehtäviin kuuluisi? Minä voisin tietysti lohkaista aikaani sivuston eteen. Jos joku nykyisistä ylläpitäjistä tahtoo kirjoittaa privaatisti niin jani@lasipalatsi.fi :sta tavoittaa.
 
Back
Ylös