Hifi vai kotiteatteri vai molemmat?

  • Keskustelun aloittaja salla
  • Aloituspäivämäärä
S

salla

Mitäs mieltä täällä kansa kotiteattereista?

Itse kyllä ymmärrän hyvällä laitteistolla olevan kotiteatterin (jota itselläni ei ole). Mutta henkeen ja vereen olen kakskanavan ystävä :D Dvd:t olen katsotut tähän asti tyytyen television omiin kauttimiin. En ole vielä halunnut tuoda kaiuttimia television väliin vaan tyydyn toistaiseksi telkkarin omaan äänentoistoon. Lisäksi dvd:t on tällä hetkellä vain ja ainoastaan musiikki-dvd:tä, ei siis leffoja.
 
Minulla oli 5.1 tsydeemi mutta palasin takaisin 2-kanavaan kun halusin putkivahvistimen. Kaikkeen ei ole varaa. DVD soitin on toki kiinni sekä tv:ssä että vahvistimessa ja tv äänikin on saatavilla vahvistimen kautta.

Joissain elokuvissa oli toki kiva saada kolmiulotteinen äänimaailma mutta varsinkin musiikkivideot haluan kaksikanavaisina. Elokuvissa, joissa ääni on tärkeää riittää kun saa tarpeeksi matalat äänet toistumaan. Tulee sitä hurjuuden tuntua.
 
Aikoinaan hurahdin hetkeksi 5.1 vehkeisiin mut tulin järkiin ja nyt ollaan kakskanavafani :D Mut hairahdukset sallittakoon. Sit siirrän värkit teltsun viereen ku siirryn taulutv aikaan jotenkin sointuu paremmin kuin muovilaatikon välistä.. Nykyinen tv kun loistava 28" panasonic.
 
Itse harkitsin pitkään mitä teen että saan integroitua monikanavan ja stereon, mietin ensiksi että olisi voinut
ostaa esivahvistimen jossa olisi ollut ht-loopback + monikanava esivaffen + päätteet, mutta tuo olisi käynyt kalliiksi.
Lopulta päädyin sitten tuohon Pathoksen monikanavavaffeen (vaikka tämäkään ei halvaksi tullut). No nytpä saa sitten
lisätä joskus kajareita kun haluaa leffasettiä tehdä. (Monikanava putkisoundi :D)
 
Minulla on haaveena nelikanavainen äänentoisto. Mutta ei tuo pääasiassa elokuvia varten vaan monikanava sacd ja dvda äänitteitä varten.

Pääosa kuuntelusta tapahtunee jatkossakin kaksikanavaisena. Monikanavaisuutta olen tähän mennessä vain testaillut tilapäisin järjestelyin, jossa esim. kaikkien kanavien äänenvoimakkuutta pitää erikseen säätää. Omistan muutaman klassisen monikanava sacd-äänitteen ja täytyy sanoa että ne on kyllä hienosti äänitetty. Tämä on innostanut suunnittelemaan systeemiin lisäkanavia. Homma on vielä alkutekijöissä.

En näe estettä sille että kaksi- ja monikanava voisi toimia sulassa sovussa. Aika paljon se kuitenkin vaikeuttaa ja rajoittaa äänilähteen ja esivahvistimen valintaa. Lisäkanaville tulee myös lisähintaa.

Itselläni on moniformaattisoitin äänilähteenä, eli haluan että yksi soitin hoitaa kaiken. Ei ole runsaudenpulaa vaihtoehdoista. Moniformaattisoitin minulla jo on ("paranneltu" Denon DVD2900), joten jatkohankinnat ovat vahvistinpuolella.

Esivahvistimeksi haen analogista vaihtoehtoa. Ei siinäkään ole liikaa vaihtoehtoja. Copland olisi hieno, mutta ajattelin että neljä kanavaa riittäisi, joten kaksi kanavaa jäisi käyttämättä. Coplandin saatavuuskin on hämärän peitossa. Ehkä päädyn rakentamaan etuvahvistimen itse. Ehkä putkilaite?

Päätevahvistimen hankinta kaksi/monikanavajärjestelmään on sinänsä helppoa koska mikä tahansa kaksikanavapääte käy, niitä tarvitaan vain tuplamäärä. Valikoimaa siis on mutta hintavammaksi tulee. Plussana on että kaksikanavakuuntelussa vahvistimien virtalähteet ovat enemmän kuin riittävät kun ovat mitoitetut tuplamäärälle kanavia. Tulee siis kaksoismono-rakenne stereokuunteluun kaupan päälle. Itse olen päätynyt rakentamaan päätteetkin itse koska se on suuri osa harrastusiloa. UCD pohjaiset päätteet ovat työn alla.
 
Kotiteatteri on mielestäni ihan OK juttu, jos nyt ei puhuta mistään paketti härdelleistä. Itse olin alkujaan ihan stereo miehiä, mutta tuossa joskus 2000 luvun alussa tuli sekaannuttua kotiteatteri laitteisiin ja kyllähän 5.1 äänet elokuvia katsottaessa aika paljon paremman elämyksen antavat kun pelkkä stereo ääni. Musiikilla homma ei sitten 5.1 niin hyvin toimikkaan. Eli tuon kotiteatteri vaiheen jälkeen oli pakko panostaa myös stereoon ja nyt on sitten molemmat systeemit ihan erillisinä. Ei maailman järkevin ratkaisu, mutta kotiteatterin 'päivittäminen' äänellisesti haluamalleni tasolle olisi maksanut maltaita, joten päädyin kahteen eri järjestelmään.
Eli elokuvat ja televisio ohjelmat av-järjestelmällä, oikea musa stereo-sydeemillä.
 
Mun mielestä dolby- tai dts-äänellä varustetut olevat elokuvat on sisällöltään pääsääntöisesti niin surkeita, ettei niitä varten viitsi haaskata centtiäkään. Jos leffalla on oikeaa sisältöä se aukeaa ilman teatteriääniä. Efektejä käytetään pääsäntöisesti paikkaamaan mitätöntä juonta ja dialogia etc. Ei noita filmejä muutenkaan monia kertoja kestä katsoa, vaikka olis hyviäkin. Musiikki kestää helposti kymmeniä ellei satoja kuunteluita. Kakskanavaa rulez. Viis+1 on kyllä kokeiltu sekin.

Kyllähän hyvän vaihetoiston omaava kakskanava systeemikin autaa pääsemään tunnelmaan, jos sitä leffan ääntä tarvii parantaa, tosin ainakin Kurosawoista osa on monodolbyä
 
Kyllähän tosi on että surkeita elokuvia tehdään tätä nykyä aivan liikaa. Eikä se sisältö siitä parane vaikka millaisilla vehkeillä toistettaisiin. Mutta onneksi poikkeuksiakin löytyy ihan kivasti kun jaksaa etsiä. Ja noita poikkeuksia sitä sitten mieluummin kuuntelee/katselee sillä 5.1 laitteistolla ja tykillä kun töllöllä ja sen omilla kaiuttimilla.
Lisäksi itse en ainakaan ole ylikriittinen noitten leffojen ääniraitojen suhteen. Ne ovat mitä ovat ja jos ääniraita tai efektit jostain syystä ovatkin elokuvassa onnistuneet niin se on sitten vain plussaa.
 
Joo. Kyllähän tässä pohtii tuota ihan samaa asiaa. Kompromisseihin johtaa molemmat. 2-kanavaisuus olisi osaltaan tehtävissä ns järkevästi, paljonko lie sitten painoarvoa monikanavaisella musiikilla (SACD, DVD-Audio) ja elokuvien monikanavaraidoilla. Lieneekö tähän yleispätevää vastausta olemassakaan? :p

Jussi
 
Molemmat, suhteellisen kompromissittomasti :D

Musiikkidikkarille riittää luonnollisesti 4.0 tsydeemi tykillä ryyditettynä.

Eli surroundpuolen hoitaa Linn unidisk SC, jossa siis myös surroundesivahvistin. Genelecin 8020/ 8030 tulossa jossain välissä taakse.

2-kanavalähteenä toimii sama unidisk SC (CD puolikin kunnossa), avantgarden model 5+ vahvari, sekä avantgarden unot.

Unidiskiä en ole saanut toimimaan haluamallani tasolla musiikinkuuntelussa etusena - siksi model 5 toimii normaalisti integroituna ja päätteenä vain surround kuuntelussa. Mukavaa unidiskissä on myös se, että model 5 kanavatasapaino ei ole kovin hyvä todella pienillä "yövolyymeillä", jolloin unidiskiä voi käyttää myös täydellisesti toimivana etusena.

Olen tykännyt kokonaisuudesta, simpeli, helppo käyttää ja kuulostaakin ihan mukavalta:)
 
Juuri myin keskikaiuttimen, takakaiuttimet ja 5.1 vahvarin pois ja ostin tilalle CA 640A V2:n. Kaiuttimina vielä vaatimattomasti Tannoyn Fusion 2:t. Mutta ei tosiaan ole leffoja enää tullu katseltua ja silloinkin kun katsoo niin yleensä röhnöttää sohvalla niin että surroundien suuntaukset menevät ihan päin seiniä (eli hyöty lähes nolla). Siispä 2ch riittää tällä erää.
 
Itseltäni löytyy sterosetti ja "kotiteatteri" yhdistettynä eli perusstereo + videotykki. Ainoastaan subia jää kaipaamaan nykyisillä kaiuttimilla ja tämä siis myös musiikilla. Halpaa "leffasubia" en ole viitsinyt ostaakaan, kun hakusessa on myös musiikilla toimiva paketti. Ja ne eivät ole kovin halpoja, joten vieläkin säästellään ja tutkaillaan käytettyjen markkinoita...

Itse en voisi kuvitella laittavani erillistä ja merkittävästi stereosettiä heikompaa monikanavalaitteistoa tuohon rinnalle, koska elokuvissa oleva puhe, musiikki, yms. jäisivät vaisuiksi stereosettiin verrattuna. Lisäkanavat eivät mielestäni korvaa sitä äänenlaatua, mikä menetetään stereosettiin verrattuna. Eli jos ei ole rahaa pistää monikanavaa stereosetin tasolle, niin erillisiä laitteistoja ei minun mielestäni kannata hankkia. Hankkii tykin ja subin (jos sellaista ei jo ole), ilman videotykkiä ei luonnollista ja "elokuvamaista" kuvaa saa. Tarkkuutta, terävyyttä ja kontrastia löytyy lcd:stä ja plasmoista kyllä, mutta leffojen suhteen ei mielestäni ole videotykkiä voittanutta. Ja jos kuvan koko ilmoitetaan tuumissa (vrt. kuvan leveys metreinä tykin kanssa) niin hakoteillä ollaan ;)

Monikanavaetunen, hyvät päätteet (samat käytössä sekä stereo- että monikanavalla) ja hyvät etukaiuttimet + subi + muut kaiuttimet tulevat aika kalliiksi, mutta noin saisi yhdistetty stereon ja monikanavan saumattomasti. Tietty pitää löytää cd-soitossakin hyvä dvd-soitin, että pysyy laitekasa aisoissa :) Tämä viimeinen olisi minun suosikkini, mutta eihän siihen rahat riitä millään...
 
Onhan noita mahdollisuus yhdistellä, eli teatteripuoli ja CD-toisto samassa laitekasassa. Itsellä on ollut integroitu vahvistin ns. kotiteatterikytkennällä jolloin integroidun äänenvoimakkuus ohitetaan surroundkäytössä. Nyt on taas päätevahvistin jossa on kahdet ottoliitännät ja valintakytkimellä voi etupaneelista valita kumpi on käytössä. Tuotahan voisi periaatteessa käyttää myös kaksikanavaesivahvistimen ja monikanavaesivahvistimien yhtäaikaiseen käyttöön.

Tyystin toinen juttu on sitten se ettei nykyisellään oikein ole mahdollisuutta kotiteatterielokuvista nautiskella ja toisaalta monikanavamusiikin tarjontakin on tullut jo koettua eikä itselle pelkät hyvät klassiset levytykset riitä enää perusteeksi aloittaa monikanavaista pelleilyä uudelleen... ei sillä että monikanavapelleilyssä itsessään mitään pahaa olisi, päinvastoin olisin kiinnostunut jos vain olisi levytarjontaakin.
 
Mulle riittää 2-kanava laitteet. Pari vuotta ollut myös Sonyn perus DVD-soitin, mutta yhtään leffaa en ole hommannut, enkä sillä vielä katsonut. Muutama DVD-musiikkitallenne löytyy. Kotiteatterilaitteista nauttii kaiketi eniten toimintaleffojen katsojat. Mä en välitä niistäkään. TV on kytketty äänentoistolaitteisiin, jos sattuu tulemaan ohjelmaa jossa äänelläkin on merkitystä.
 
Pari ihmistä on jo maininnut että 4.0-systeemi riittää hyvin. Mites se keskikanava? Jossain parin vuoden takaisessa Stereophilessä ko. lehden monikanavamies (en muista nimeä) kirjoitti aiheesta vähän pidemmälti ja oli sitä mieltä, että keskikanava on erittäin tärkeä ja siihen kannattaa panostaa. Ja eikös esim. osa noista Living Stereo SACD-julkaisuista ole nimenomaan 3-kanavaisia, siis ihan alunperin sellaisina äänitetty?

Itselleni riittää stereo aivan hyvin, leffoille en tarvitse kummoistakaan äänenlaatua ja minua kiinnostavaa monikanavamusiikkia ei niin paljon ole, että laitteistoon kannattaisi satsata.
 
Minulla on musiikinkuuntelutilassa molemmat. Tykkään kuunnella (ja katsella) konserttitallenteita DVD:ltä ja kyllä siinä DD ja DTS 5.1 ovat omiaan!

Levyjen kuunteluun on oma kaksikanavainen laitteistonsa.

Ämyreitä on siis murju täynnä, ja välillä epäilyttääkin, vaikuttavatko passiivisina olevat kaiuttimet äänikuvaan.

Elokuvia en sotke sinne ollenkaan vaan tykki ja ihan paska kotiteatterivehkeistö ovat asumistiloissa. Leffoissa riittää mielestäni pienempikin kuin "elämää suurempi" ääni.
 
Harrastus aloitettiin aikanaan 2-kanava systeemeillä, 90-luvun puolenvälin tienoilla hurahdettiin täydellisesti kotiteatteriin dolby surroundin myötä, tässä x-määrä laitteistopäivityksiä, tykin osto ym.. Viimeisin hankinta on kiinasta tilattu 2-kanavasysteemi (cd, esi-, päätevahvistin) joka nykyään pölyttyy laitetelineessä käytön vähyyden vuoksi. Harkinnassa on nyt pistää kaikki äänipuolen laitteet kiertoon ja hankkia laadukas moniformaattisoitin, esivahvistin dekoodereilla + päätevahvistin joka tarjoaa äänellisesti laadukkaan toiston. TS kokemuksesi Pathoksen vahvistimesta?
 
Allekirjoituksesta tuo selviää.

Settien erottaminen on suurimmaksi osaksi budjettikysymys, mutta myös sijoittelu- ja käytettävyyskysymys. Rakennussarja-Tangbandit plus B1.36 riittävät ainakin toistaiseksi minulle elokuvakäyttöön. Hintaa paketilla ei ole paljoa ja pikkupöntöt saa maastoutettua kämppään puuttumatta stereosetin sijoitteluun. Näin voi keskittyä kahden kanavan paranteluun, kun ei tarvitse ottaa huomioon kotiteatterin tarpeita.
 
Mulla piisaa tuo stereosetti leffoillekin vallan mainiosti. Isompi töllötin pitäisi vaan hommata johonkin väliin. :D

No joo. Eipä ole oikeastaan semmoista tilaa mulla, mihin kotiteatterin törkkäisi, joten käyn ihan leffateatterissa sitten nautiskelemassa aina silloin tällöin..

Katson ja pidän kyllä elokuvista, näin muuten..
 
Meikäläiselle piisaa musalla toimiva 2-kanavasetti - musiikkia kun tulee pääasiassa kuunneltua - mutta kyllä tuo leffoillakin mukavalta kuulostaa, etenkin kun hiljattain laitevalikoimaan ilmaantui subbari ryydittämään alataajuuksia. Eipä sitä tämänhetkiseen kämppään olisi edes mahdollista hankkia monikanavaa, enkä moista toisaalta edes kaipaa.
 
Back
Ylös