Hifi-messut

  • Keskustelun aloittaja salla
  • Aloituspäivämäärä
S

salla

Oliko millainen tarjonta ja mitä kivaa uutta löytyi tänä vuonna? "Retkikertomuksia" kuvienkin kera voisi kirjoitella.
Itse en tänä vuonna päässyt lähtemään.
 
salla sanoi:
Oliko millainen tarjonta ja mitä kivaa uutta löytyi tänä vuonna? "Retkikertomuksia" kuvienkin kera voisi kirjoitella.
Itse en tänä vuonna päässyt lähtemään.

Tuohon vielä lisäten, kertokaahan mitä settejä kannattaa käydä kuuntelemassa? Huomenna on tarkoitus käydä katsastamassa tilanne (vaikka en sitä alennuskuponkia saanutkaan) ;)
 
Parasta mun mielestä oli Accuphase+revot, ääni oli ku ruisleipää; vahva ja rehellinen, ilman turhia kimalluksia.
Hifihuoneen Lindeman-Sonus oli varsin tarttuva ja Krunikan halpis pönttöjä kuunnellessa piti esittää, ettei ollut yllättynyt.
Huonointa viulunkielenkiree Argon 3.
 
Korvanlehden erikoinen Phy-Hp kaiutin kuulosti yllättävän hyvältä.
Ensemblen ääni oli tuttua Ensembleä. Ääni aivan omanlaisensa. Ehkä hieman armoton, mutta ei ainakaan tasaista mössöhifiä.
Linnin aktiivikaiutin + vinyylisetin äärellä viihdyin pitkään.
Druidit Ratilaisella tietysti kannattaa kuunnella. Huoneen akustiikka oli tosin aika kamala.
Jamon baffelit ja jättimäiset Dalit (230 cm korkeat) on pakko kuulla yleissivistyksen vuoksi.

Oli siellä muitakin mielenkiintoisia settejä, mutta ei tule heti mieleen. Hyvät messut oli. Ja huomenna gurulle kuulemaan Burmesteria.
 
Laitetaanpa tänne puolelle tämä vähän reippaampi kommentointi. Seuraavat mielipiteet ovat tarkoituksella kärjistettyjä, ettei menisi ihan pelkäksi hymistelyksi.

Kyllähän tuolta joitain kattauksia jäi mieleen. Ehdottomana ykkösenä oli McIntosh-setti B&W:n kaiuttimin. Musiikki soi, eli ja hengitti, rytmi rullasi eikä paikalta olisi millään malttanut poistua ja sitten piti vielä tulla takaisin - toisenkin kerran. Ja kaikki tämä siitä huolimatta, että esittelypaikka oli aivan toivoton, messujen kovin taustamelu ja eniten kaiuttimien edessä hengailevia ihmettelijöitä.

Concept Hifi oli myös koonnut varsin toimivan kokoonpanon. Kuten Ossi sanoi, ilmavaa, kaunista ja rytmikästä sointia. Lähinnä tavoittamatta jäi soinnin viimeinen realismi, ne vihoviimeiset resonanssit, jotka saavat soittimet todella laulamaan.

Hifihuoneen Sonus Faberit Lindemannien perässä olivat varsin kuunneltava esitys. Pääosassa musiikki.

Zu - J.C.Verdier - Sugden kattauksella oli omat ansionsa, rytmisesti todella vetävä esitys. Soinnissa oli jotain hyvin ehjää ja kokonaista, vaikka se olikin jonkin verran värittynyt ja verhoutunut, kuin olisi kuunnellut nurkan takaa.

Kruunuradion Naim-kattaus oli kohtuullisen toimiva. Audiostarin esityksistä Ensemble oli selkeästi kuunneltavampi, ihan miellyttävä.

Pahimmista pettymyksistä vastasivat nämä paljon kohutut Linn-kalustot. Rytmisesti ne olivat ihan svengaavia tapauksia, mutta ikävä kyllä, sillä ei pitkälle pötkitä. Jotta näitä voisi käyttää musiikin kuunteluun, pitäisi hyväksyä Linnin näkemys siitä, mitä ja miten musiikissa on kuunneltava. Ei laitteiston (ainakaan minun laitteistoni) tehtävänä ole tulkita musiikkia, sen tehtävänä on panna musiikki esille niin, että kuuntelija voi itse tehdä omia valintojaan. Linn-huoneessa oli Talking Headsiä soimassa, vanha tuttu bilebiisi Psycho Killer Stop Making Sense levyltä. Tulkinta oli varsin omituinen: Byrnen pintaan miksattu laulu oli kuiskailua taustalla, kitarat pinnassa ja rumpujen raivokas jyske oli hävitetty vaimeaksi tussahteluksi, joka kyllä rytmisesti piti pintansa. Bassokitara, joka on biisin aivan olennainen eteenpäin vievä voima, soi vähän alas viritetyn kitaran kaltaisena jossain taustalla. Kyllähän ne kitarat ihan hienosti soivat, ei käy kieltäminen.
Olli
 
Terveiset messuilta. Laitan tänne hiukan kuvia jos joku ei pääse paikalle niin onpahan jotai mitä ihmetellä. Laitteista en aio paljoa sanoa koska en niistä mitään ymmärräkään. Jonkun huolettoman kommentin voin sekaan heittää.

Korvanlehti osaston virolainen laajakaista / putkisetti:

s_IMG_2747.JPG

s_IMG_2748.JPG


ja kahdeksan torvinen sinäkaiutin:

s_IMG_2750.JPG

s_IMG_2751.JPG


Kuulokekuunteluun kruunuradiosta Lehman ja supraa ja Goldring

s_IMG_2752.JPG


Bluenoten kanadalainen setti, jossa CD pyöritin (ylempi) riippuu pleksistä ja on kovin vaimennettu. Kanadalaiset kajaritkin oli ja ihan tarkka sointi mutta verrattuna Sonus Fabereihin niin pikku pöntöt...

s_IMG_2754.JPG


Linn on täällä! Ja niitä esittelee Björn Eriksson:

s_IMG_2761.JPG

s_IMG_2764.JPG


Mulle yks tällainen kattaus kiitos:

s_IMG_2767.JPG

s_IMG_2768.JPG


Toinen jättimäisistä Daleista:

s_IMG_2770.JPG


Kalevala laajakaista on kelpo kaiutin. Kannattaa käydä kuuntelemassa. Eikä maksa siis mitään:
s_IMG_2772.JPG


Tapsa ei tykännyt mutta minusta nää oli kivat, keittiöön vaikka:
s_IMG_2777.JPG


Tawe voi kertoa tästä lisää:
s_IMG_2779.JPG


Reganh uusi CD soitin ja kyynarainen kaiuttimia:
s_IMG_2781.JPG


Mummon piirongista en sano mitään mutta tää toinen tässä edessä soi ihan mojovasti:

s_IMG_2782.JPG


Pikkunäppärää ProJecktilta:

s_IMG_2783.JPG

s_IMG_2784.JPG


Yksi messujen mielenkiintoisin setti. Jamo baffeli ja Corrado Faccionin (kuvassa) virittämä änilähde, jossa sonyn kuoressa on ihan jotain muuta ja virtaa varten on ihan voimalaistostekniikkaa:

s_IMG_2785.JPG

s_IMG_2788.JPG

Kun kysyin Corradolta että kuinka merkittävä osa muulla laitteistolla kuin Jamoilla on ääneen hän sanoi "Jamot on setin huonoin lenkki...." hän käyttää yleensä omia kaiuttimiaan. Kuitenkin Jamo kannattaa käydä kuuntelemassa. Onhan se hintava pari mutta on toistokin ison kaiuttimen toisto. Bassoa kun saisi hiukan hillittyä...
 
Mä olin sit messuilla se jolla oli källit mielessä: soitatin AudioPorin huoneessa ja Ratilaisen huoneessa messujen varmaan no, vaatimaton kun olen niin parhaan yllätyksen: Itsensäpelottelemislaulu esittäjänä Rölli-peikko. :D Enköhän mä pahennusta aiheuttanut tuolla biisivalinnalla tänäkin vuonna. :D

Tuo AudioPorin setti Jamoineen oli ihan positiivista samoin mieleen jäi MR Hifin kattaus. Geneleciltä löytyi taas kiva kassi. TivoliAudion monoradiot olivat ulkonäöltään ihan Ihq. Muuta ei nyt sitten tähän hätään muistu mieleen sillä jyväskylän LPB:n jengin vierailun "aikataulu" oli siksi verran tiukka. :)
 
Hyvät kuvat Pirkalla!!! Messut oli mukavat,vaikka ei siellä mitään ihmeellistä ollutkaan.

Virolainen Putki monot /PHY boxit jäi mieleen jäi mieleen ja soi hyvin,messujen esoteerisinta tavaraa.
Phy boxien toimintaperiaate jäi epäselväksi miksei kaveri suoraan laittanut tilavampaan koteloon "Frontloaded Horn" Fostex tyylin ? En tiiä??

Jamon Baffelit saivat kunnian parhaasta Bassoerottelusta ,tuntuvat olevan enemmän rokkaavat
kaiuttimetkuin Klasari orientoituneet?

Naim-settikin soi mainiosti, Fostexpohjaiset ei sytyttäny niinkuin ei Ceireenitkään (Ylöspäin nousevan vasteen ongelma,entiedä?)

McIntosh meni ohi harmillista.

Jos joku alkoi puuduttamaan niin jokapaikan ,huonolla hyötysuhteella varustetut kotimaiset Norjalais-elementti Desingit kuinkakohan paljon niitä on tehty onko niissä oikeesti eroja???
Eks kannattais täällä härmässäkin vaihtaa välillä lähestymistapaa näissä jutuissa??

Kiitokset vielä Harrastajakavereille Dia,Mummo,Johanna,Tapsa,ja tietysti vanha taistelukumppani Don Shancho Pirkka!

Pappa
 
Kerrankin kaks´kanavamessut moniformaatti julkaisulta. Tarjonta tasaista, mutta etenkin Audio Porin osasto kannattaa käydä kuuntelemassa harkiten. Hintaahan noille tulee, mutta mahdollisesti saa rahoilleen vastinetta. Prinkmannin tekniikka ja Jamon uudet lankut, sekä äänilähteenä rajusti modattu Sony.
Eivät nuokaan täydelliset ole, mutta musikkinkuuntelijalle sopivat.
 
Olli Mikkonen sanoi:
Bassokitara, joka on biisin aivan olennainen eteenpäin vievä voima, soi vähän alas viritetyn kitaran kaltaisena jossain taustalla.

Kävin tässä ihmettelemään, että mistäs tämä oli jäänyt mieleen, kun ei koko Psycho Killerissä ole bassokitaraa. No, kyseessä oli luonnollisestikin seuraavan kappaleen, eli Swampin bassottelu.

Olli
 
pappa sanoi:
Phy boxien toimintaperiaate jäi epäselväksi miksei kaveri suoraan laittanut tilavampaan koteloon "Frontloaded Horn" Fostex tyylin ? En tiiä??

Pappa

Pappa! Nyt sun pitää opetella venäjän kieli tietty, jos et ennestään osannut. Multa löytyy kyllä noiden Nosovin ortogonaalikaiutinten toimintaperiaate. Se on venäjänkielellä, noin viisi sivua ja täynnä fysiikan kaavoja. Ei auennut minulle, mutta sinähän voisit ottaa tehtäväksesi selvittää tuon toimintaperiaatteen, kiinnostaa minuakin. ;)

Oli kiva tavata tuttuja. t Tapsa
 
Hyvin pikainen oli minunkin vierailu, mutta kirjoittelen silti jotain kommentteja. Eihän tuolla oikein missään päässyt kunnolla kuuntelemaan, mutta näkipähän riittävästi erilaisia laitteistoja. Suurimmassa osasta paikoista kuultu materiaali kuulosti jotenkin rasittavalta, ehkä sillä on jotain tekemistä akustiikan kanssa sekä sillä, että ainakin omaan makuun volyymia oli väännetty monin paikoin turhan paljon. Etenkin Björnin Linn-esittelyssä oli volyymi aivan älyttömän kovalla, bassot jyräsivät sen hetkisellä materiaalilla kaiken muun alleen. Paljon puhutusta älppärisoittimestakin jäi vähän tylsä maku kun hyllystä piti ottaa älyttömän likainen levy lautaselle (The Wall). MRHifin Linnejä jaksoi jo paljon paremmin kuunnellakin, harmi vaan, että oli niin pieni kaiutin valittu niin isoon huoneeseen. Viime vuonna samassa huoneessa taisi olla Grand Utopiat.

Korvaa miellyttivät kuitenkin eniten osastot, joissa kohtuullinen kuunteluvoimakkuus yhdistyi miellyttävään musiikkiin. Kovin monessa huoneessa piti kääntyä kynnykseltä musiikkivalinnan vuoksi, mutta Naimeilla soitettu Kraftwerk kelpasi mainiosti :D Jopa Elacit kuulostivat paremmilta kuin monet ns. paremmat systeemit, siellä soinut klezmer vaan laittoi jalan vipattamaan mukavasti. Focalikin miellytti korvaa samoista syistä. Isoja Jamoja olisin mieluusti kuunnellut pidempään, mutta eihän sinne mahtunut kunnolla edes sisälle. Sen sijaan saman Hifilehden vertailun kalliit Pioneerit kuulostivat kovin rasittavilta, johtuneeko sitten sillä hetkellä olleesta monikanavamateriaalista, mene ja tiedä. Ehkä istuin turhan lähellä takakaiutinta, jotenkin korvaa riipivältä kuulosti diskantti. Saattoi tosin olla lähdemateriaalin ongelma. Oma levy pitäisi ottaa mukaan joka osastolle, mutten kuitenkaan kehtaisi tunkea omia levyjä tyrkyttämään joka paikkaan. Mutta eipä se kuuntelu taida loppujen lopuksi olla tuonkaan tapahtuman pääasiallinen tarkoitus. Pirkkaa, Tapsaa ja Johannaa näin ohimennen, mutten harmillisesti oikein ehtinyt juttelemaan kun kaverin kanssa olin liikenteessä. Joku toinen kerta sitten.
 
Ääni joka pysäytti kuuntelemaan, oli Hifihuoneen Sonus Faberit ja Lindemann.

ram = nykyisin rami
 
Selvästi parhaimman vaikutelman teki Focalin Electra 1007 Be. Huoneessa oli aika monta akustiikkalevyä. Jos olisi vielä voinut istua alempana, niin olisi saanut paremmin selkoa äänestä. Valtaosa muista oli pettymyksiä, akustiikka ja huudattaminen kai vei saundit huonoiksi.

Geneleciä olen aina käynyyt kuuntelemassa. Muuten ääni on hyvä, mutta diskantissa on joka kerta jotain, mikä riipii. DSP-versioilla saisi varmaan aika hyvän kotiteatterisetin aikaan...

Mika
 
Noista kuvista sen verran että nuohan on pienennysten kompressoidut paikanvaraajat :D Jos olet kiinnostunut täysresoluutiokuvista niin sellaisia voin postitella... koot vaihtelee 1-1,5 Mb / kuva.
 
pirkka sanoi:
Tawe voi kertoa tästä lisää:

Jaa, mitäspäs minä tosta voisin kertoa, kun en ole kuullut. Sen tiedän, että Michellin sointi on melko riippuvainen siitä millaisia oheistuotteita siihen kiinnitetään. Tuossa olleet Benz Micro ACE ja SME M2 ei mielestäni ole niitä parhaita mahdollisia valintoja, IMHO. Liekkö tuossa ollut HR PSU -virtalähde mukana? Se on merkittävä lisä. Millainen lie tuo Ensemble alusta? Noi sattavat jopa huonontaakin sointia. Hmm... Michell ei ole "Plug & Play" -soitin, jousitus täytyy säätää suht' huolella, "cable dressingiä" myöten. En tiedä miten tuo systeemi on soinut.
 
Oli Ylen kuuden uutisissa kiva juttu hifi-messuista. Näkykö tuttuja?
 
Nyt on sitten messut kierretty läpi. Mieleen jäivät positiivisessa mielessä seuraavat kattaukset/esittelijät jotka kaikki tarjosivat omalla tavallaan hyvää ääntä:
+++++Hifihuoneen setti
++++Isot Jamot
++++Audiostarin Gradientit
+++Concept hifin setti
+++Elacit

Pieniä ja vähän suurempiakin pettymyksiä olivat:
---Mr hifi
---Kruunuradion naimit
--Audiostarin Ensemblet
-Ratilaisen ZU:t

Monissa huoneissa oli selkeästi havaittavissa "kovasävyisyyttä". Esim. Ensemblet ja Zu druidit kärsivät varmasti liian pienestä tilasta ja huonosta akustiikasta. Naimit olivat mielestäni aika mitäänsanomattomat. Tila ei auennut ainakaan sillä materiaalilla mitä mä ehdin kuunnella. Mr hifin tila oli iso ja kaikuisa. Jamot olisivat varmaan sopineet sinne paremmin. Jamot soivat niinkin pienessä tilassa kun ne olivat suht hyvin. Bassoissa oli kyllä voimaa ja jyskettä joillain levyillä turhankin paljon. Liikalan Martti oli taas loihtinut musikaalisen setin jota oli ilo kuunnella. Tällaisia ajatuksia tuli mieleen.
 
Ennenkaikkea vaadin lisää elitismiä hifin harrastamiseen, tuntui kuin jo 10:30 olisi ollut huoneet niin täynnä, että oli jo hankala päästä oviaukkoa pidemmälle. Nokia ja nuorallakävelyä, WTF?

Märkäkorvan muistiin jääneet kuuntelukokemukset:
1) ForVoice - ei mitään sydäntä sykähdyttävää, eikä mitään vikaakaan.
2) Revolutionit - klassista ja propellerheadia, ois voinu kuunnella vaikka kuinka kauan.
3) Revojen naapurissa - täällähän soi Beatlesia vinyyliltä, kuunnellaampa... soipa lujaa... kylläpä käy lauluäänet korville... kylläpäs bassoelementit hyppii... ei siedä enempää.
4) Sonus Faberit - soi jotain kirkkomusiikkia, meinasi tulla kyynel poskelle urkujen ääntä kuunnellessa.
5) ZU Druid - muutaman kappaleen kuuntelin, joku nainen lauloi Stevie Wonderia, odotin jotenkin paljon enemmän, naisen lauluääni tuntui (paremman sanan puutteessa) raa'alta.
6) Focal - samat sanat kuin kohdassa 1.
7) Amphion - viime vuonna en kärsinyt kuunnella ion:ia kuin noin 5 minuuttia kun korvat saivat tarpeekseen, näitä (malli mainittu jossain aiemmassa postissa) taasen siedin hyvin, mutta joku siinä äänessä ei loksahda minulle paikoilleen.
8) Dalit - lähinnä ihmettelin, että näinkin paljon on rautaa ja kaiutinta saatu tungettua niinkin pieneen huoneeseen

Eli huipuiksi jäivät revot ja sonukset. Toinen havainto oli että akustiikka ja kuuntelusymmetria on mukavia juttuja, mutteivat pakollisia jotta saisi kuunneltua hyvää ääntä (toki se paranee), ja pieni tila ei ole este isoille kaiuttimille.
12:30 aikoihin meinasin mennä vielä kuuntelemaan revolutionia toistamiseen, mutta ilma oli jo niin paksua että lähdinkin syömään.
Illemmalla kävin kuuntelemassa RSO:n konserttia Finlandiatalossa, siinä oli avointa ja pakotonta toistoa.
 
McIntoshit olivat ainakin minusta messujen ylivoimaisesti kauneimmat laitteet. Äänestä en sano mitään kun niitä soitettiin meluisassa aulassa. Älytön ratkaisu! :mad: Hienoa kuitenkin, että tuota klassikkomerkkiä saa taas Suomesta. :)
 
Back
Ylös