Laitetaanpa tänne puolelle tämä vähän reippaampi kommentointi. Seuraavat mielipiteet ovat tarkoituksella kärjistettyjä, ettei menisi ihan pelkäksi hymistelyksi.
Kyllähän tuolta joitain kattauksia jäi mieleen. Ehdottomana ykkösenä oli McIntosh-setti B&W:n kaiuttimin. Musiikki soi, eli ja hengitti, rytmi rullasi eikä paikalta olisi millään malttanut poistua ja sitten piti vielä tulla takaisin - toisenkin kerran. Ja kaikki tämä siitä huolimatta, että esittelypaikka oli aivan toivoton, messujen kovin taustamelu ja eniten kaiuttimien edessä hengailevia ihmettelijöitä.
Concept Hifi oli myös koonnut varsin toimivan kokoonpanon. Kuten Ossi sanoi, ilmavaa, kaunista ja rytmikästä sointia. Lähinnä tavoittamatta jäi soinnin viimeinen realismi, ne vihoviimeiset resonanssit, jotka saavat soittimet todella laulamaan.
Hifihuoneen Sonus Faberit Lindemannien perässä olivat varsin kuunneltava esitys. Pääosassa musiikki.
Zu - J.C.Verdier - Sugden kattauksella oli omat ansionsa, rytmisesti todella vetävä esitys. Soinnissa oli jotain hyvin ehjää ja kokonaista, vaikka se olikin jonkin verran värittynyt ja verhoutunut, kuin olisi kuunnellut nurkan takaa.
Kruunuradion Naim-kattaus oli kohtuullisen toimiva. Audiostarin esityksistä Ensemble oli selkeästi kuunneltavampi, ihan miellyttävä.
Pahimmista pettymyksistä vastasivat nämä paljon kohutut Linn-kalustot. Rytmisesti ne olivat ihan svengaavia tapauksia, mutta ikävä kyllä, sillä ei pitkälle pötkitä. Jotta näitä voisi käyttää musiikin kuunteluun, pitäisi hyväksyä Linnin näkemys siitä, mitä ja miten musiikissa on kuunneltava. Ei laitteiston (ainakaan minun laitteistoni) tehtävänä ole tulkita musiikkia, sen tehtävänä on panna musiikki esille niin, että kuuntelija voi itse tehdä omia valintojaan. Linn-huoneessa oli Talking Headsiä soimassa, vanha tuttu bilebiisi Psycho Killer Stop Making Sense levyltä. Tulkinta oli varsin omituinen: Byrnen pintaan miksattu laulu oli kuiskailua taustalla, kitarat pinnassa ja rumpujen raivokas jyske oli hävitetty vaimeaksi tussahteluksi, joka kyllä rytmisesti piti pintansa. Bassokitara, joka on biisin aivan olennainen eteenpäin vievä voima, soi vähän alas viritetyn kitaran kaltaisena jossain taustalla. Kyllähän ne kitarat ihan hienosti soivat, ei käy kieltäminen.
Olli