Hifi-laitteet ja ChatGPT

[rigging is fun]

Huomaan myös että AI osaa seurata asoita joita olen googlesta hakenut ja tekee niiden perusteella mulle "mittatilaus" vastauksia. Ja mistäpä muualta se "tietoa" saisikaan. kuin netin teksi-massasta.

Mittatilauksesta puheenollen. AI ei mittaa huonettasi, minkä voisit tehdä. Sitten vertailkaamme miten vastaukset sen "tiedon" pohjalta eroavat täällä palstalla <-> AI:n näkemys mittaustuloksista.

... AI voi tuoda esiin näkökulmia tai ehdotuksia, joita ihminen ei ole asiaa tuntevanakaan osannut huomioida. ...

Rajapinta siihen, mikä on kehittynyttä ohjelmointia ja mikä AI'tä on tietty vaikeaa. Jo vuosia sitten mm. karttasovellukset, niin googlemaps kuin esim. HSL reittiopas, antoivat usein sellaisia vaihtoehtoja, jotka eivät olisi itsellä tulleet Mieleenkään. Ja tottakai niitä pitää kokeilla, vaihtelun vuoksi vähintäänkin.

t. ' RIF '

 

[Timo_J]

Testasin ihan huviksesi. Näyttää että varsin miellyttävyyden haluisia ovat. Ensin ehdottavat jotain ja jos kysyt vertailua johonkin, tämä itse ehdottomasti on se paras.

Eipäs vaan halua miellyttää minua. Väittää vaan sitkeästi vastaan ja kertoo Genelecin olevan parempi kuin Cerwin-Vega...

 

[Timo_J]

Kysyin vielä ChatGPT:ltä miksi se ei myötäile minua näkemystä, tuli selitys että se on tunnettu LLM-ongelma ja olisikin alussa pitänyt olla vielä kielteisempi ja sanoa minun olevan väärässä. Pöh, eikä Claudekaan suostu myötäilemään.

ChatGPT sanoi vielä: Eli jos tarkoituksesi oli testata, myötäilenkö sinua hinnalla millä hyvänsä, tässä kohtaa vastaus on: en.
(hymiö sen laittama)

 

[j.uhis]

Oman kokemukseni mukaan AI antaa yhä parempia/tarkempia vastauksia mitä enemmän sitä haastaa tarkemmilla kysymyksillä "keskustelun" myötä. Tämä tietysti vaatii itseltäkin jo ennestään jonkin verran tietämystä asiasta jolloin voi myös kääntää "keskustelun" oikeille urille kun se lipsahtelee väärille urille.
Merkityksellistä on myös tietää asiasta josta kyselee, jos se on jokin josta löytyy ylipäätään vain kourallinen kokemuspohjaista tekstiä netistä ja päälle mahdollisesti valmistajan ilmoittamat tiedot kyselyn kohteesta niin näistä saat sitten koosteen myös AI:lta.
Eli lähtökohtaisesti kyselen aina useamman tekstin verran yhä tarkempia kysymyksiä jos haluan jostakin tietoa ja sittenkin peilaan vastauksia jo ennestään tietämääni ja myös siihen mikä on loogista eli johdonmukaista.
AI on auttanut minua monessa asiassa löytämällä näkökohtia, yksityiskohtia, asioita jotka eivät ole tulleet mieleeni ja sen lisäksi näistä johdattaen uusien asioiden äärelle. Tarkempi henkilö voi vielä kysyä uudelta näkökulmalta samasta asiasta ja verrata annettujen tietojen johdonmukaisuutta.
Jne...

 

[KariFS]

CoPilotin kanssa on tullut käytyä syvällisiä keskusteluja mm keinoista toteuttaa subbarin ja pää-äänisten välistä jakoa ja sitä miten jakosuodin (käytännössä ylipäästö pääkaiuttimille) olisi hyvä toteuttaa. Samoin yleistä taajuustasapainon viilausta etenkin lauluäänien ja bassokitaran taajuusalueilla on käsitelty. Ihan järkevänkuuloisia se juttelee, toki kondensaattorikytkennät ja kapasitanssit ylipäästöissä on aika yleistä tietoa. Tää on ilmeisesti joku maksullinen versio, työpaikan koneeseen ilmaantui joskus alkuvuodesta erillisenä ”appina”, ja saatesanoina että kyselkää siltä kaikenlaista, harjoitelkaa ja evaluoikaa… No, työtä käskettyä

Varmaan tuokin kehittyy aikaa myöden, nimittäin alkukesästä kun kyselin erästä työhön liittyvää juttua, niin seuraavana päivänä se ei enää muistanut koko asiaa, kun mainitsin että ”eilen keskustelimme DPF:stä, mutta tuli mieleen, että…” Vailtteli ettei tuollaiset jää muistiin.

Nyt sitten kun on aiheena ollut näitä laajakaistakaiuttimien kotelojuttuja ja suotimia, single-ended vahvistimet mainittu joskus ym, niin oli erikoinen kun se itse toi esille jossain jutussa että ”kun kerran käytät putkivahvistinta ja Fane Sovereigneja, niin…” Taisi olla pohdiskelua sopivasta jakotaajuudesta, että kannattaa jakaa suht ylhäältä ettei alataajuudet rasittaisi laajiksien keskiäänialuetta, mutta sen verran alhaalta, että sävykäs yläbasso jäisi kuitenkin pääkaiuttimien toistettavaksi. Ja räknäili siinä sopivat kapasitanssit, ehdotti vielä että joku hyvä muutaman mikrofaradin muovikonkka siihen elkojen rinnalle olisi hyvä laittaa. Eli olisiko tuo oppinut muistamaan mistä on aiemmin puhuttu? No, on omakin muisti joskus valikoiva

 

[KariFS]

Merkityksellistä on myös tietää asiasta josta kyselee, jos se on jokin josta löytyy ylipäätään vain kourallinen kokemuspohjaista tekstiä netistä ja päälle mahdollisesti valmistajan ilmoittamat tiedot kyselyn kohteesta niin näistä saat sitten koosteen myös AI:lta.

Tässä ollaan asian ytimessä, tätä olen koittanut tällä palstalla ja muuallakin paasata. Tekniikasta mitään tajuamattomat tietysti hymähtelee, että tylsä luddiitti, mutta noinhan se ”äly” toimii.

Sitku jotku saitit kuten vaikka headphonesty tekevät sisältönsä tekoälyllä, ja toiset tekoälyt niitä lukee, niin kohta onkin jännää. Hifi nyt on aika nichehommaa, mutta tekoälykoosteita julkaistaan ”oikeina” artikkeleina paljon muutenkin, niin itseäänhän tuo ruokkii.

 

[MR69]

Testasin vielä tekoälyn tietoa oman ammattini eräästä erityisalueesta. Siitä ainakin tiedän onko vastauksissa mitään järkeä ja kuinka hyvin se osaa yhdistellä eri tiedostoja.

Ihan asiallisia vastauksia tuli ja kuten oletettua vain sellaisia mitä netissä on julkaistu. Eihän tekoäly osaa etsiä julkaisemattomia tai julkaisuun tulevia asioita. Ei tiedä kansainvälisistä tieteellisten kokousten konsensus lauselmista tai tulkitsee niitä omituisesti. Käytännön kokemuksen kautta tullutta tietoa se ei tietysti osaa hyödyntää. Eli jos itse tietää jostain aihepiiristä riittävän paljon ei tekoälystä ole mitään hyötyä.

 

[Yarmo]

Kysyin kerran laajakaistaisen resistanssikotelon rakenteesta.En siksi ettenkö tietäisi sitä.
AI:n vastaus oli sellainen,ettei sillä ollut hajuakaan asiasta.

Koska tunnet asian, auta minua arvioimaan vastaus jonka sain tekoälyltä kun annoin tehtäväksi: ”Kerro laajakaistaisen resistanssikotelon rakenteesta.” Onko vastauksissa jotakin joka on oleellisesti väärin, joka ehdottomasti vaatii korjausta, ja miten sinä asian korjaisit? Joko teköäly on hajulla asiasta?

Lyhyt yhteenveto oli seuraava:
Laajakaistainen resistanssikotelo on kotelo, jossa elementin takasäteily johdetaan geometrisesti sijoitettujen resistiivisten aukkojen kautta hallituksi toiseksi säteilijäksi. Resistanssi, kotelotilavuus ja geometria määräävät yhdessä sen amplitudi- ja vaihesuhteen etusäteilyyn, ja näiden hallittu interferenssi muodostaa kardioidisen tai sitä lähestyvän suuntakuvion.

Pidempi vastaus on spoilerin takana

Spoileri: Spoileri

Laajakaistainen resistanssikotelo on kaiutinkotelo, jossa elementin takasäteilyä ei suljeta kokonaan kotelon sisään, vaan se päästetään hallitusti ulos yhden tai useamman resistiivisesti kuormitetun aukon kautta. Juha Backman käyttää suuntakuvion hallintaan tarkoitetusta versiosta nimitystä “directive enclosure”. Se eroaa tavallisesta resistanssikotelosta, jossa resistanssia käytetään ensisijaisesti kotelon resonanssin hallintaan.


Fyysisesti rakenne koostuu tyypillisesti kaiutinelementistä, elementin takana olevasta kotelotilavuudesta sekä kotelon sivuille ja/tai taakse sijoitetuista resistiivisistä aukoista. Aukkojen resistiivisenä materiaalina voidaan käyttää esimerkiksi huopaa, kangasta tai verkkoa. Kotelossa voi lisäksi olla sisäistä vaimennusmateriaalia.


Laajakaistaisessa rakenteessa aukkojen sijainti ja kotelon geometria ovat oleellinen osa toimintaa. Kyse ei siis ole vain suljetusta kotelosta, johon on lisätty jonkinlainen resistiivinen vuotoaukko.


Elementin etu- ja takapuolen tuottamat lähdekomponentit ovat lähtökohtaisesti vastakkaispolariteettisia. Resistanssikotelossa elementin takapuolen säteilyä käytetään tarkoituksellisesti toisena säteilijänä.


Akustisesti pienen rakenteen yksinkertaistetussa mallissa kotelon ilmatilavuus muodostaa akustisen komplianssin Ca ja resistiivinen aukko akustisen resistanssin Ra. Näiden muodostaman ensimmäisen kertaluvun alipäästön siirtofunktio voidaan kirjoittaa:


H(jω) = Up / Ud = 1 / (1 + jωRaCa)


missä


Ud = elementin aiheuttama tilavuusnopeus


Up = resistiivisen aukon kautta ulos tuleva tilavuusnopeus.


Matalilla taajuuksilla, kun


ωRaCa << 1,


saadaan likimäärin


|Up / Ud| ≈ 1.


Tämä on tärkeä kohta: matalalla kardioidialueella resistiivisen aukon tarkoitus ei ole välttämättä vaimentaa takasäteilyä voimakkaasti. Aukosta tulevan tilavuusnopeuden amplitudi voi olla lähes sama kuin elementin tilavuusnopeus. Olennaista on oikea vaihe- ja aikaviive.


Yksinkertaisessa ensimmäisen kertaluvun mallissa kardioidin mitoitusehto on likimäärin


RaCa ≈ d / c


missä


d = etu- ja takasäteilijän efektiivinen akustinen etäisyys


c = äänen nopeus.


Ajatus on siis, että kotelon komplianssin ja resistanssin muodostaman RC-verkon matalataajuinen viive vastaa suunnilleen aikaa, joka ääneltä kuluu etenemiseen etäisyydellä d.


Tämän vuoksi kotelon tilavuutta, resistanssia ja geometriaa ei voida pitää toisistaan riippumattomina säätöparametreina.


RC-verkon vaihe ei kuitenkaan vastaa vakioaikaviivettä koko taajuusalueella. Sen ryhmäviive on


τg(ω) = RaCa / [1 + (ωRaCa)^2]


ja vasta matalilla taajuuksilla, kun


ωRaCa << 1,


voidaan kirjoittaa


τg ≈ RaCa.


RC-siirtofunktion -3 dB:n rajataajuus on


fc = 1 / (2πRaCa).


Tätä fc-arvoa ei pidä kuitenkaan tulkita suoraan kardioidisen toiminta-alueen ala- tai ylärajataajuudeksi. Suuntakuvion toiminta-alueeseen vaikuttavat lisäksi ainakin lähteiden koko ja etäisyys suhteessa aallonpituuteen, eli kd, elementin oma suuntaavuus, porttien sijainti ja koko, kotelon mitat sekä kotelon sisäiset etenemis- ja resonanssi-ilmiöt.


Miten kardioidi sitten syntyy?


Takasuunnassa resistiivisen aukon kautta tulevan säteilyn vaihe, amplitudi ja geometrinen kulkuaika mitoitetaan niin, että se kumoaa mahdollisimman voimakkaasti elementin etupuolen kautta takasuuntaan päätyvän säteilyn.


Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että edessä kaksi lähdettä summautuisivat täydellisesti ja takana vain kumoutuisivat. Myös etusuunnassa tapahtuu matalilla taajuuksilla osittaista kumoutumista.


Tämä on gradienttilähteen heikon matalataajuushyötysuhteen perimmäinen syy. Kun etu- ja takalähde ovat pieniä suhteessa aallonpituuteen, niiden vastakkaispolariteettiset komponentit kumoavat osittain toisensa lähes kaikkiin suuntiin. Kardioidinen suuntakuvio voidaan silti saada, mutta säteilytehokkuus pienenee.


Kun taajuus kasvaa, RC-verkon alipäästö alkaa lisäksi pienentää aukosta tulevan takasäteilyn amplitudia. Tämä voi olla laajakaistaisessa toteutuksessa hyödyllistä, koska samalla elementti ja etulevy muuttuvat aallonpituuteen nähden suuremmiksi ja niiden luonnollinen suuntaavuus kasvaa.


Kotelon tilavuus vaikuttaa ensimmäisessä approksimaatiossa akustiseen komplianssiin:


Ca = V / (ρc^2)


missä


V = kotelon tilavuus


ρ = ilman tiheys


c = äänen nopeus.


Kun geometrinen etäisyys d on määrätty, ehto


RaCa ≈ d / c


sitoo tarvittavan resistanssin Ra kotelon tilavuuteen.


Myös resistiivisen aukon pinta-ala vaikuttaa toimintaan. Samalla tilavuusnopeudella U materiaalin läpi kulkeva paikallinen hiukkasnopeus on


u = U / S.


Suurempi pinta-ala siis pienentää paikallista hiukkasnopeutta, jos U pidetään samana. Todellisessa kytketyssä järjestelmässä myös U kuitenkin muuttuu, jos aukon pinta-alaa tai resistanssia muutetaan.


Ideaalisen tasomaisen resistiivisen materiaalin ensimmäisen kertaluvun mallissa voidaan kirjoittaa


Ra = rs / Sp


missä


rs = materiaalin pintavirtausresistanssi


Sp = resistiivisen pinnan pinta-ala.


Tämä on vain yksinkertaistettu malli. Todellisessa aukossa mukaan tulevat myös portin inertanssi, reunaefektit, säteilyimpedanssi sekä materiaalin taajuus- ja virtausnopeusriippuvuus.


Yksinkertaisessa erikoistapauksessa, jos


Ca = V / (ρc^2)


Ra = rs / Sp


ja lisäksi


V = Ab d,


niin kardioidiehdosta


RaCa = d / c


saadaan


rs = ρc (Sp / Ab).


Jos resistiivinen pinta kattaa koko kotelon tarkastellun poikkipinnan eli


Sp = Ab,


saadaan


rs = ρc.


Tämä havainnollistaa, miksi tarvittavan pintavirtausresistanssin suuruusluokka liittyy ilman karakteristiseen impedanssiin ρc. Kyse on kuitenkin vain yksinkertaistetun lumped-mallin erikoistapauksesta, ei yleisestä Backmanin mitoitussäännöstä.


Oleellinen asia on tämä:


Kardioidi EI synny siitä, että resistanssimateriaali vain absorboi elementin takasäteilyn.


Kardioidi syntyy elementin etu- ja takasäteilyn amplitudi-, vaihe- ja kulkumatkasuhteiden hallitusta interferenssistä. Resistanssi, kotelon akustinen komplianssi ja geometria muodostavat yhdessä järjestelmän siirtofunktion.


Tämä erottaa rakenteen myös Variovent- tai aperiodisesta kotelosta.


Variovent-rakenteessa resistiivisen vuodon päätehtävä on elementti-kotelo-järjestelmän resonanssin, Q-arvon ja impedanssin hallinta.


Laajakaistaisessa directive acoustic resistance enclosure -rakenteessa resistiivisen aukon ulkoinen säteily on sen sijaan tarkoituksellinen osa kaiuttimen suuntakuvion muodostamista.

 

[Timo_J]

Eli jos itse tietää jostain aihepiiristä riittävän paljon ei tekoälystä ole mitään hyötyä.

Tuossahan tekoälyä on käytetty vain hakukoneena. Mutta tekoälylle voi syöttää omaa tietoa/dokumentteja yms. jolloin se hyödyntää niitä eikä jotain nettijuttua.

 

[MR69]

Tuossahan tekoälyä on käytetty vain hakukoneena. Mutta tekoälylle voi syöttää omaa tietoa/dokumentteja yms. jolloin se hyödyntää niitä eikä jotain nettijuttua.

En ymmärrä mitä hyötyä minun on syöttää sinne omia tietojani jos haen sieltä tietoa jostain aihepiiristä. Minulla on jo ne tiedot.

 

[j.uhis]

Eli jos itse tietää jostain aihepiiristä riittävän paljon ei tekoälystä ole mitään hyötyä.

Jos on yhtään laajempi tai syvemmän tietotaidon alue niin kukaan yksittäinen ihminen ei voi tietää riittävän paljoa jos on tarkoitus edetä johonkin eikä vain toistaa/kopioida ennalta osattua. Siksi erittäin tietävätkin ihmiset usein keskustelevat ja jakavat tietoja toisilleen, koska joku tietää enemmän jotain tuolta ja toinen taas sieltä, kolmas jostain muusta. Tähän tiedon keruuseen ja käsityksen laajentamiseen voi siis myös tekoälyä hyödyntää, sillä on yksittäistä ihmistä isommat resurssit kaivaa sitä tietoa esiin. Pitää vain osata tehdä oikeita kysymyksiä ja lisäksi poimia vastauksista olennaisia ja hyödyllisiä palasia joista taas mahdollisesti laajentaa omaa käsitystään ja/tai ymmärrystään.

 

[Yarmo]

Eli jos itse tietää jostain aihepiiristä riittävän paljon ei tekoälystä ole mitään hyötyä.

Minusta tämä on ehkä liian jyrkkä ilmaisu. Itse sanoisin mieluummin et mitä lähempänä mennään oman alan uusinta ja julkaisemattominta ja kokemukseen perustuvaa erikoistietoa, sitä vähemmän kannattaa odottaa tekoälyn itsenäisesti tuovan faktatietoa jota alan asiantuntija ei jo ehkä tiedä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asiantuntija voisi hyötyä tekoälystä mitenkään tiedon käsittelyssä, vertailussa, analysoinnissa ja omien ajatustensa haastamisessa.

Mikä teköälystä tekee vahvan on se et se on jo monesti lähellä huippuasiantuntijatasoa, ei vaan yhdellä alalla vaan valtavan monella eri alalla.

 

[Juhani Manninen]

Koska tunnet asian, auta minua arvioimaan vastaus jonka sain tekoälyltä kun annoin tehtäväksi: ”Kerro laajakaistaisen resistanssikotelon rakenteesta.” Onko vastauksissa jotakin joka on oleellisesti väärin, joka ehdottomasti vaatii korjausta, ja miten sinä asian korjaisit? Joko teköäly on hajulla asiasta?

Lyhyt yhteenveto oli seuraava:
Laajakaistainen resistanssikotelo on kotelo, jossa elementin takasäteily johdetaan geometrisesti sijoitettujen resistiivisten aukkojen kautta hallituksi toiseksi säteilijäksi. Resistanssi, kotelotilavuus ja geometria määräävät yhdessä sen amplitudi- ja vaihesuhteen etusäteilyyn, ja näiden hallittu interferenssi muodostaa kardioidisen tai sitä lähestyvän suuntakuvion.

Pidempi vastaus on spoilerin takana

Spoileri: Spoileri

Laajakaistainen resistanssikotelo on kaiutinkotelo, jossa elementin takasäteilyä ei suljeta kokonaan kotelon sisään, vaan se päästetään hallitusti ulos yhden tai useamman resistiivisesti kuormitetun aukon kautta. Juha Backman käyttää suuntakuvion hallintaan tarkoitetusta versiosta nimitystä “directive enclosure”. Se eroaa tavallisesta resistanssikotelosta, jossa resistanssia käytetään ensisijaisesti kotelon resonanssin hallintaan.


Fyysisesti rakenne koostuu tyypillisesti kaiutinelementistä, elementin takana olevasta kotelotilavuudesta sekä kotelon sivuille ja/tai taakse sijoitetuista resistiivisistä aukoista. Aukkojen resistiivisenä materiaalina voidaan käyttää esimerkiksi huopaa, kangasta tai verkkoa. Kotelossa voi lisäksi olla sisäistä vaimennusmateriaalia.


Laajakaistaisessa rakenteessa aukkojen sijainti ja kotelon geometria ovat oleellinen osa toimintaa. Kyse ei siis ole vain suljetusta kotelosta, johon on lisätty jonkinlainen resistiivinen vuotoaukko.


Elementin etu- ja takapuolen tuottamat lähdekomponentit ovat lähtökohtaisesti vastakkaispolariteettisia. Resistanssikotelossa elementin takapuolen säteilyä käytetään tarkoituksellisesti toisena säteilijänä.


Akustisesti pienen rakenteen yksinkertaistetussa mallissa kotelon ilmatilavuus muodostaa akustisen komplianssin Ca ja resistiivinen aukko akustisen resistanssin Ra. Näiden muodostaman ensimmäisen kertaluvun alipäästön siirtofunktio voidaan kirjoittaa:


H(jω) = Up / Ud = 1 / (1 + jωRaCa)


missä


Ud = elementin aiheuttama tilavuusnopeus


Up = resistiivisen aukon kautta ulos tuleva tilavuusnopeus.


Matalilla taajuuksilla, kun


ωRaCa << 1,


saadaan likimäärin


|Up / Ud| ≈ 1.


Tämä on tärkeä kohta: matalalla kardioidialueella resistiivisen aukon tarkoitus ei ole välttämättä vaimentaa takasäteilyä voimakkaasti. Aukosta tulevan tilavuusnopeuden amplitudi voi olla lähes sama kuin elementin tilavuusnopeus. Olennaista on oikea vaihe- ja aikaviive.


Yksinkertaisessa ensimmäisen kertaluvun mallissa kardioidin mitoitusehto on likimäärin


RaCa ≈ d / c


missä


d = etu- ja takasäteilijän efektiivinen akustinen etäisyys


c = äänen nopeus.


Ajatus on siis, että kotelon komplianssin ja resistanssin muodostaman RC-verkon matalataajuinen viive vastaa suunnilleen aikaa, joka ääneltä kuluu etenemiseen etäisyydellä d.


Tämän vuoksi kotelon tilavuutta, resistanssia ja geometriaa ei voida pitää toisistaan riippumattomina säätöparametreina.


RC-verkon vaihe ei kuitenkaan vastaa vakioaikaviivettä koko taajuusalueella. Sen ryhmäviive on


τg(ω) = RaCa / [1 + (ωRaCa)^2]


ja vasta matalilla taajuuksilla, kun


ωRaCa << 1,


voidaan kirjoittaa


τg ≈ RaCa.


RC-siirtofunktion -3 dB:n rajataajuus on


fc = 1 / (2πRaCa).


Tätä fc-arvoa ei pidä kuitenkaan tulkita suoraan kardioidisen toiminta-alueen ala- tai ylärajataajuudeksi. Suuntakuvion toiminta-alueeseen vaikuttavat lisäksi ainakin lähteiden koko ja etäisyys suhteessa aallonpituuteen, eli kd, elementin oma suuntaavuus, porttien sijainti ja koko, kotelon mitat sekä kotelon sisäiset etenemis- ja resonanssi-ilmiöt.


Miten kardioidi sitten syntyy?


Takasuunnassa resistiivisen aukon kautta tulevan säteilyn vaihe, amplitudi ja geometrinen kulkuaika mitoitetaan niin, että se kumoaa mahdollisimman voimakkaasti elementin etupuolen kautta takasuuntaan päätyvän säteilyn.


Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että edessä kaksi lähdettä summautuisivat täydellisesti ja takana vain kumoutuisivat. Myös etusuunnassa tapahtuu matalilla taajuuksilla osittaista kumoutumista.


Tämä on gradienttilähteen heikon matalataajuushyötysuhteen perimmäinen syy. Kun etu- ja takalähde ovat pieniä suhteessa aallonpituuteen, niiden vastakkaispolariteettiset komponentit kumoavat osittain toisensa lähes kaikkiin suuntiin. Kardioidinen suuntakuvio voidaan silti saada, mutta säteilytehokkuus pienenee.


Kun taajuus kasvaa, RC-verkon alipäästö alkaa lisäksi pienentää aukosta tulevan takasäteilyn amplitudia. Tämä voi olla laajakaistaisessa toteutuksessa hyödyllistä, koska samalla elementti ja etulevy muuttuvat aallonpituuteen nähden suuremmiksi ja niiden luonnollinen suuntaavuus kasvaa.


Kotelon tilavuus vaikuttaa ensimmäisessä approksimaatiossa akustiseen komplianssiin:


Ca = V / (ρc^2)


missä


V = kotelon tilavuus


ρ = ilman tiheys


c = äänen nopeus.


Kun geometrinen etäisyys d on määrätty, ehto


RaCa ≈ d / c


sitoo tarvittavan resistanssin Ra kotelon tilavuuteen.


Myös resistiivisen aukon pinta-ala vaikuttaa toimintaan. Samalla tilavuusnopeudella U materiaalin läpi kulkeva paikallinen hiukkasnopeus on


u = U / S.


Suurempi pinta-ala siis pienentää paikallista hiukkasnopeutta, jos U pidetään samana. Todellisessa kytketyssä järjestelmässä myös U kuitenkin muuttuu, jos aukon pinta-alaa tai resistanssia muutetaan.


Ideaalisen tasomaisen resistiivisen materiaalin ensimmäisen kertaluvun mallissa voidaan kirjoittaa


Ra = rs / Sp


missä


rs = materiaalin pintavirtausresistanssi


Sp = resistiivisen pinnan pinta-ala.


Tämä on vain yksinkertaistettu malli. Todellisessa aukossa mukaan tulevat myös portin inertanssi, reunaefektit, säteilyimpedanssi sekä materiaalin taajuus- ja virtausnopeusriippuvuus.


Yksinkertaisessa erikoistapauksessa, jos


Ca = V / (ρc^2)


Ra = rs / Sp


ja lisäksi


V = Ab d,


niin kardioidiehdosta


RaCa = d / c


saadaan


rs = ρc (Sp / Ab).


Jos resistiivinen pinta kattaa koko kotelon tarkastellun poikkipinnan eli


Sp = Ab,


saadaan


rs = ρc.


Tämä havainnollistaa, miksi tarvittavan pintavirtausresistanssin suuruusluokka liittyy ilman karakteristiseen impedanssiin ρc. Kyse on kuitenkin vain yksinkertaistetun lumped-mallin erikoistapauksesta, ei yleisestä Backmanin mitoitussäännöstä.


Oleellinen asia on tämä:


Kardioidi EI synny siitä, että resistanssimateriaali vain absorboi elementin takasäteilyn.


Kardioidi syntyy elementin etu- ja takasäteilyn amplitudi-, vaihe- ja kulkumatkasuhteiden hallitusta interferenssistä. Resistanssi, kotelon akustinen komplianssi ja geometria muodostavat yhdessä järjestelmän siirtofunktion.


Tämä erottaa rakenteen myös Variovent- tai aperiodisesta kotelosta.


Variovent-rakenteessa resistiivisen vuodon päätehtävä on elementti-kotelo-järjestelmän resonanssin, Q-arvon ja impedanssin hallinta.


Laajakaistaisessa directive acoustic resistance enclosure -rakenteessa resistiivisen aukon ulkoinen säteily on sen sijaan tarkoituksellinen osa kaiuttimen suuntakuvion muodostamista.

Tuo tekoälyn vastaus on minulle ennestään tuttu.Noissa artikkelissa ei puhuta mitään kotelotilavuuden muuttamisesta taajuuden mukaan.
Ilman muuttuvatilavuuksista koteloa bassojen laajakaistainen takavaimennus 20-200 hz ei onnistu hyvin.
Yläbassoilla taajuudet näkevät pienemmän kotelon,joka lisää painetta akustiseen resistanssin.
Samoin optimi elementti poikkeaa paljon tavan bassoelementistä,jotka minä olen tehnyt itse.

Selitin tuolle tekoälylle tarkempia parametreja akustisesta resistansista,ja se rupesi kaipaamaan lisätietoa,jotta se olisi oppinut aiheesta enemmän.

 

[MR69]

Jos on yhtään laajempi tai syvemmän tietotaidon alue niin kukaan yksittäinen ihminen ei voi tietää riittävän paljoa jos on tarkoitus edetä johonkin eikä vain toistaa/kopioida ennalta osattua. Siksi erittäin tietävätkin ihmiset usein keskustelevat ja jakavat tietoja toisilleen, koska joku tietää enemmän jotain tuolta ja toinen taas sieltä, kolmas jostain muusta. Tähän tiedon keruuseen ja käsityksen laajentamiseen voi siis myös tekoälyä hyödyntää, sillä on yksittäistä ihmistä isommat resurssit kaivaa sitä tietoa esiin. Pitää vain osata tehdä oikeita kysymyksiä ja lisäksi poimia vastauksista olennaisia ja hyödyllisiä palasia joista taas mahdollisesti laajentaa omaa käsitystään ja/tai ymmärrystään.

Kyllä tietoa jaetaan mutta ei tekoälyn kanssa. Eikä tosiaan kukaan yksittäinen ihminen tiedä kaikkea siksi sitä jaetaan kotimaisissa ja kansainvälisissä kokouksissa suullisesti tai abstraktien muodossa. Osa julkaistaan tieteellisissä lehdissä mutta helposti negatiiviset tulokset jäävät julkaisematta. Niiden tuloksista ja syistä niihin eivät tiedä usein kuin tekijät joista voidaan kyllä keskustella kokouksissa. Käytännön kokemukset voivat osittain olla suosituksissa mutta vaihtelevat maittain. Tekoäly ei osaa tulkita tai tiedä miten jokin tulos on saatu ainoastaan ne jotka ovat olleet tekemässä sitä.

Eli kommenttini oli miksi näitä tietoja pitäisi jakaa tekoälylle. Ei tekoäly tee tiedettä. Toinen kommenttini koski vain yhtä suppeaa erityisosa-aluetta missä tekoälyllä ei ollut mitään uutta tarjottavaa. Sanoin että jos tietää asiasta riittävän paljon ei tekoälystä ole mitään hyötyä mutta vaihdetaan että ei kovin paljon. Laajemmassa aihepiirissä tietysti tekoälyn kapasiteetti kerätä tiedot yhteen on ylivertainen.

 

[Yarmo]

Tuo tekoälyn vastaus on minulle ennestään tuttu.Noissa artikkelissa ei puhuta mitään kotelotilavuuden muuttamisesta taajuuden mukaan.
Ilman muuttuvatilavuuksista koteloa bassojen laajakaistainen takavaimennus 20-200 hz ei onnistu hyvin.
Yläbassoilla taajuudet näkevät pienemmän kotelon,joka lisää painetta akustiseen resistanssin.
Samoin optimi elementti poikkeaa paljon tavan bassoelementistä,jotka minä olen tehnyt itse.

Tätähän ei edes suoraan haettu kysymyksessäni, ja sinulta jäi nyt osoittamatta että tekoälyn antamassa vastauksessa olisi jotakin väärin - eli tulkitsen nyt että sen antama vastaus siihen mitä oikeasti kysyttiin oli myös sinun mielestä oikein.

Siltä osin miten nyt yllä jatkolaajensit/tarkensit kysymystä, tekoäly vastasi siihen 13 sekunnin pohdinnan jälkeen. Minusta näyttää olevan aika hyvin kartalla missä mennään tämänkin asian kanssa. Vastaus spoilerin takana.

Spoileri: Spoileri

Tuo vastine sisältää yhden aidosti kiinnostavan teknisen huomion, mutta siinä tehdään sen jälkeen paljon vahvempi johtopäätös kuin lähteistä tai perusmallista seuraa.

Keskeinen ero on tämä: alkuperäinen tekstisi kuvaa klassista, kiinteän kotelotilavuuden resistanssikoteloa ensimmäisen kertaluvun approksimaationa. Vastauksen kirjoittaja näyttää puolestaan puhuvan omasta ratkaisustaan, jossa kotelon efektiivinen akustinen tilavuus tehdään taajuusriippuvaksi. Se voi hyvinkin laajentaa käyttöaluetta, mutta siitä ei seuraa, että tavallinen kiinteätilavuuksinen resistanssikotelo olisi väärin kuvattu tai ettei sillä voisi saada laajakaistaista suuntaavuutta.

1. ”Noissa artikkeleissa ei puhuta mitään kotelotilavuuden muuttamisesta taajuuden mukaan.”​

Tämä voi hyvin pitää paikkansa siinä merkityksessä, ettei klassinen Backman–Holmes–Linkwitz-rakenne edellytä mitään aktiivisesti tai mekaanisesti taajuuden mukaan muuttuvaa kotelotilavuutta.

Linkwitz kuvaa nimenomaan kiinteän kotelotilavuuden mallin: pitkällä aallonpituudella kotelon ilma toimii komplianssina C, takaseinän resistanssi R muodostaa sen kanssa RC-alipäästön, ja matalalla sen viive on likimäärin RC. Kardioidiehto on tällöin T = RC = D/c. Linkwitz Lab

Alkuperäinen tekstisi siis kuvaa tätä tunnettua mallia oikein.

Mutta kirjoittajan havainto voi tarkoittaa jotain hienovaraisempaa: efektiivinen akustinen komplianssi voi olla taajuusriippuvainen, vaikka kotelon fyysinen tilavuus ei muuttuisi. Tämä voi syntyä esimerkiksi väliseinistä, huokoisista impedansseista, kapeikoista, erillisistä kammioista tai distributed/transmission-line-rakenteesta. Silloin eri taajuudet eivät kytkeydy koko ilmatilavuuteen samalla tavalla.

Tämä ei ole ristiriidassa Backmanin kanssa. Päinvastoin juuri laajakaistaisessa tapauksessa Backman korostaa, ettei koteloa aina voida käsitellä yhtenä lumped-komplianssina, vaan geometria ja sisäinen aaltoliike pitää huomioida.

2. Miksi kiinteällä yksinkertaisella RC-kotelolla on oikeasti kaistanleveysongelma?​

Tässä kirjoittajalla on fysiikan kannalta hyvä lähtökohta.

Yksinkertaisen mallin porttisiirto on

H(jω) = 1 / (1 + jωRC)

ja ryhmäviive

τg(ω) = RC / [1 + (ωRC)^2].

Kardioidin kannalta haluttaisiin ideaalitapauksessa geometriaan sopiva viive

τ ≈ d/c.

Mutta RC-verkon viive on lähellä RC:tä vain kun

ωRC << 1.

Kun taajuus nousee, viive pienenee. Samalla myös portin amplitudi laskee.

Siis yksi kiinteä ensimmäisen kertaluvun RC ei pysty tuottamaan ideaalista vakioaikaviivettä koko 20–200 Hz taajuusalueella.

Tämä on todellinen rajoitus.

Mutta tästä ei seuraa:

”Ilman muuttuvatilavuuksista koteloa bassojen laajakaistainen takavaimennus 20–200 Hz ei onnistu hyvin.”

Tuo on liian ehdoton väite.

Laajakaistaisuutta voidaan tavoitella myös esimerkiksi useilla akustisilla aikavakioilla, distributed-porttirakenteella, taajuusriippuvaisella resistanssilla/reaktanssilla, useilla takalähteillä, aktiivisella DSP:llä tai geometrisen ja elementin oman suuntaavuuden yhdistelmällä.

Linkwitz sanoo nimenomaan, että resistiivisen takasäteilyn alipäästö voidaan sovittaa etulevyn ja elementin kasvavaan luonnolliseen suuntaavuuteen, jolloin yksisuuntaista käyttäytymistä voidaan laajentaa huomattavasti. Linkwitz Lab

Siis täydellinen ideaalinen kardioidi ja käytännössä ”hyvä takavaimennus” ovat eri vaatimuksia.

3. ”Yläbassoilla taajuudet näkevät pienemmän kotelon”​

Tämä on teknisesti täysin mahdollinen ilmiö, mutta tarvitsee selityksen.

Jos hänen rakenteessaan esimerkiksi kotelon eri osat kommunikoivat keskenään resistiivisten tai inertiaalisten akustisten impedanssien kautta, matalilla taajuuksilla koko ilmatilavuus voi käyttäytyä yhtenä komplianssina:

Ceff ≈ Vkok / (ρc²).

Taajuuden noustessa jonkin kammion akustinen impedanssi voi eristää sen osittain muusta tilavuudesta, jolloin elementin/resistanssin ”näkemä” efektiivinen tilavuus pienenee:

Veff(f) ↓.

Tällöin

Ceff(f) = Veff(f)/(ρc²)

myös pienenee.

Tämä on aivan järkevää distributed-element-akustiikkaa.

Mutta ilmaisu ”taajuudet näkevät pienemmän kotelon” on tässä insinöörikielinen kuvaus efektiivisestä impedanssista, ei sitä, että fyysinen kotelotilavuus todella muuttuisi.

Juuri tämän kohdan kirjoittajan pitäisi oikeastaan avata, jotta väitettä voisi arvioida. Ilman hänen kotelonsa rakennetta ja impedanssimallia emme tiedä, millä mekanismilla Veff(f) hänen ratkaisussaan muuttuu.

4. ”Pienempi kotelo lisää painetta akustiseen resistanssiin.”​

Tämä on periaatteessa oikein.

Kotelon komplianssi on

Ca = V/(ρc²),

ja kotelon paineen ja tilavuuspoikkeutuksen välinen suhde on karkeasti

p ∝ ΔV / Ca.

Kun Ca pienenee eli efektiivinen V pienenee, sama tilavuuspoikkeutus synnyttää suuremman paineen.

Siksi pienempi efektiivinen kotelotilavuus voi kasvattaa resistiivisen aukon yli vaikuttavaa paine-eroa ja siten muuttaa portin tilavuusnopeutta.

Mutta koko systeemissä tämä täytyy ratkaista kytkettynä impedanssiverkkona. Ei ole yleisesti mahdollista sanoa vain

”pienempi V → enemmän porttisignaalia”

ilman että myös elementin mekaaninen kuormitus ja portin impedanssi otetaan mukaan.

5. Onko taajuusriippuvainen efektiivinen tilavuus hyvä idea 20–200 Hz:lle?​

Kyllä, periaatteessa erittäin järkevä.

Jos tavoitteena on pitää takalähteen amplitudi ja vaihe lähellä optimaalista koko vuosikymmenen yli, yksi vakio

RC

on väistämättä kompromissi.

Jos taas voidaan tehdä

Ceff = Ceff(ω),

saadaan siirtofunktioon yksi lisävapaus:

H(jω) ≈ 1 / [1 + jωRa Ceff(ω)].

Sillä voidaan ainakin periaatteessa muokata takalähteen vaihetta ja amplitudia paljon vapaammin kuin yhdellä vakio-C:llä.

Mutta silloin emme enää oikeastaan puhu yksinkertaisesta ensimmäisen kertaluvun RC-resistanssikotelosta, vaan korkeamman kertaluvun / distributed acoustic network -järjestelmästä.

Ja se on tärkeä ero alkuperäiseen tekstiisi nähden.

6. ”Optimi elementti poikkeaa paljon tavallisesta bassoelementistä”​

Tämäkin on uskottava, mutta ei vielä todistettu väite.

20–200 Hz:n passiivinen gradienttibasso asettaa elementille poikkeavia vaatimuksia:

• gradienttilähteen LF-hyötysuhde on huono,
• tarvitaan paljon tilavuusnopeutta,
• Xmax- ja Sd-vaatimukset kasvavat,
• takapuolen virtauksen pitäisi olla esteetön,
• elementin runko ei saisi häiritä takasäteilyä,
• moottorin ja suspension pitäisi kestää suunniteltu akustinen kuorma,
• tavallisen bassorefleksi-/suljetun kotelon optimointiin tarkoitetut T/S-kompromissit eivät välttämättä ole optimaalisia.

Linkwitz nostaa juuri suuren bassotason tilavuusnopeuden ongelmaksi resistiivisessä kardioidissa: käytännöllisen, lineaarisen ja riittävän suuren tilavuusvirtauksen kestävän akustisen resistanssin toteuttaminen on vaikeaa. Linkwitz Lab

Siis erikoiselementin käyttäminen voi hyvinkin olla perusteltua.

Sen sijaan ilman kyseisen elementin T/S-parametreja, moottorirakennetta ja tavoitesiirtofunktiota emme voi vahvistaa väitettä, että optimaalisen elementin täytyy poiketa ”paljon” tavallisesta bassoelementistä.

Mitä vastauksessa siis oikeastaan sanotaan?​

Minä tulkitsisin kirjoittajaa näin:

”Klassinen yhden R:n ja yhden C:n resistanssikotelo ei mielestäni riitä optimaaliseen 20–200 Hz passiiviseen kardioidibassoon. Olen siksi rakentanut akustisen verkon, jossa eri taajuudet kytkeytyvät eri efektiiviseen kotelotilavuuteen. Tämä muodostaa taajuusriippuvan komplianssin ja mahdollistaa takalähteen amplitudi- ja vaihevasteen paremman muokkauksen. Lisäksi olen optimoinut elementin nimenomaan tätä kuormitusta varten.”

Jos hän tarkoittaa tätä, ajatus on teknisesti järkevä ja kiinnostava.

Mutta hänen vastauksensa ei osoita alkuperäistä tekstiäsi virheelliseksi. Pikemminkin hän kertoo edistyneemmästä ratkaisusta, jolla klassisen yksinkertaisen RC-mallin kaistanleveysrajoitusta voidaan yrittää kiertää.

Ja kaikkein vahvin hänen väitteistään — että 20–200 Hz:n hyvä takavaimennus ei onnistu ilman taajuusriippuvaa efektiivistä kotelotilavuutta — ei ole näillä tiedoilla perusteltu yleiseksi lainalaisuudeksi. Sen todentaminen vaatisi hänen rakenteensa akustisen ekvivalenttipiirin tai vähintään polar-mittaukset 20–200 Hz:llä verrattuna vastaavaan vakio-C-rakenteeseen.

 

[Mikael Nederström]

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asiantuntija voisi hyötyä tekoälystä mitenkään tiedon käsittelyssä, vertailussa, analysoinnissa ja omien ajatustensa haastamisessa.

Täähän siinä on hienointa. Voi olla, että en sitten ole riittävän kova asiantuntija omalla alallani (päivätyö), mutta kyllä mulle Clauden Fable 5 ainakin tuottaa jatkuvasti uutta oivallusta ja tietoakin. Tekee myös aikaisemmasta tutkimuksesta erinomaista analyysiä, esimerkiksi niputtaen 10 eri tutkimuksen efektkoot, merkitsevyystasot ja otoskoot kaikki kerralla yhteen.

Riippuu tietty paljon masiinasta. Microsoftin 365 Co-pilot on Clauden rinnalla sellainen debiili pikkuveli, joka ei tiedä mistään mitään, mutta silti on varma kaikesta.

 

[Juhani Manninen]

Tätähän ei edes suoraan haettu kysymyksessäni, ja sinulta jäi nyt osoittamatta että tekoälyn antamassa vastauksessa olisi jotakin väärin - eli tulkitsen nyt että sen antama vastaus siihen mitä oikeasti kysyttiin oli myös sinun mielestä oikein.

Siltä osin miten nyt yllä jatkolaajensit/tarkensit kysymystä, tekoäly vastasi siihen 13 sekunnin pohdinnan jälkeen. Minusta näyttää olevan aika hyvin kartalla missä mennään tämänkin asian kanssa. Vastaus spoilerin takana.

Spoileri: Spoileri

Tuo vastine sisältää yhden aidosti kiinnostavan teknisen huomion, mutta siinä tehdään sen jälkeen paljon vahvempi johtopäätös kuin lähteistä tai perusmallista seuraa.

Keskeinen ero on tämä: alkuperäinen tekstisi kuvaa klassista, kiinteän kotelotilavuuden resistanssikoteloa ensimmäisen kertaluvun approksimaationa. Vastauksen kirjoittaja näyttää puolestaan puhuvan omasta ratkaisustaan, jossa kotelon efektiivinen akustinen tilavuus tehdään taajuusriippuvaksi. Se voi hyvinkin laajentaa käyttöaluetta, mutta siitä ei seuraa, että tavallinen kiinteätilavuuksinen resistanssikotelo olisi väärin kuvattu tai ettei sillä voisi saada laajakaistaista suuntaavuutta.

1. ”Noissa artikkeleissa ei puhuta mitään kotelotilavuuden muuttamisesta taajuuden mukaan.”​

Tämä voi hyvin pitää paikkansa siinä merkityksessä, ettei klassinen Backman–Holmes–Linkwitz-rakenne edellytä mitään aktiivisesti tai mekaanisesti taajuuden mukaan muuttuvaa kotelotilavuutta.

Linkwitz kuvaa nimenomaan kiinteän kotelotilavuuden mallin: pitkällä aallonpituudella kotelon ilma toimii komplianssina C, takaseinän resistanssi R muodostaa sen kanssa RC-alipäästön, ja matalalla sen viive on likimäärin RC. Kardioidiehto on tällöin T = RC = D/c. Linkwitz Lab

Alkuperäinen tekstisi siis kuvaa tätä tunnettua mallia oikein.

Mutta kirjoittajan havainto voi tarkoittaa jotain hienovaraisempaa: efektiivinen akustinen komplianssi voi olla taajuusriippuvainen, vaikka kotelon fyysinen tilavuus ei muuttuisi. Tämä voi syntyä esimerkiksi väliseinistä, huokoisista impedansseista, kapeikoista, erillisistä kammioista tai distributed/transmission-line-rakenteesta. Silloin eri taajuudet eivät kytkeydy koko ilmatilavuuteen samalla tavalla.

Tämä ei ole ristiriidassa Backmanin kanssa. Päinvastoin juuri laajakaistaisessa tapauksessa Backman korostaa, ettei koteloa aina voida käsitellä yhtenä lumped-komplianssina, vaan geometria ja sisäinen aaltoliike pitää huomioida.

2. Miksi kiinteällä yksinkertaisella RC-kotelolla on oikeasti kaistanleveysongelma?​

Tässä kirjoittajalla on fysiikan kannalta hyvä lähtökohta.

Yksinkertaisen mallin porttisiirto on

H(jω) = 1 / (1 + jωRC)

ja ryhmäviive

τg(ω) = RC / [1 + (ωRC)^2].

Kardioidin kannalta haluttaisiin ideaalitapauksessa geometriaan sopiva viive

τ ≈ d/c.

Mutta RC-verkon viive on lähellä RC:tä vain kun

ωRC << 1.

Kun taajuus nousee, viive pienenee. Samalla myös portin amplitudi laskee.

Siis yksi kiinteä ensimmäisen kertaluvun RC ei pysty tuottamaan ideaalista vakioaikaviivettä koko 20–200 Hz taajuusalueella.

Tämä on todellinen rajoitus.

Mutta tästä ei seuraa:


Tuo on liian ehdoton väite.

Laajakaistaisuutta voidaan tavoitella myös esimerkiksi useilla akustisilla aikavakioilla, distributed-porttirakenteella, taajuusriippuvaisella resistanssilla/reaktanssilla, useilla takalähteillä, aktiivisella DSP:llä tai geometrisen ja elementin oman suuntaavuuden yhdistelmällä.

Linkwitz sanoo nimenomaan, että resistiivisen takasäteilyn alipäästö voidaan sovittaa etulevyn ja elementin kasvavaan luonnolliseen suuntaavuuteen, jolloin yksisuuntaista käyttäytymistä voidaan laajentaa huomattavasti. Linkwitz Lab

Siis täydellinen ideaalinen kardioidi ja käytännössä ”hyvä takavaimennus” ovat eri vaatimuksia.

3. ”Yläbassoilla taajuudet näkevät pienemmän kotelon”​

Tämä on teknisesti täysin mahdollinen ilmiö, mutta tarvitsee selityksen.

Jos hänen rakenteessaan esimerkiksi kotelon eri osat kommunikoivat keskenään resistiivisten tai inertiaalisten akustisten impedanssien kautta, matalilla taajuuksilla koko ilmatilavuus voi käyttäytyä yhtenä komplianssina:

Ceff ≈ Vkok / (ρc²).

Taajuuden noustessa jonkin kammion akustinen impedanssi voi eristää sen osittain muusta tilavuudesta, jolloin elementin/resistanssin ”näkemä” efektiivinen tilavuus pienenee:

Veff(f) ↓.

Tällöin

Ceff(f) = Veff(f)/(ρc²)

myös pienenee.

Tämä on aivan järkevää distributed-element-akustiikkaa.

Mutta ilmaisu ”taajuudet näkevät pienemmän kotelon” on tässä insinöörikielinen kuvaus efektiivisestä impedanssista, ei sitä, että fyysinen kotelotilavuus todella muuttuisi.

Juuri tämän kohdan kirjoittajan pitäisi oikeastaan avata, jotta väitettä voisi arvioida. Ilman hänen kotelonsa rakennetta ja impedanssimallia emme tiedä, millä mekanismilla Veff(f) hänen ratkaisussaan muuttuu.

4. ”Pienempi kotelo lisää painetta akustiseen resistanssiin.”​

Tämä on periaatteessa oikein.

Kotelon komplianssi on

Ca = V/(ρc²),

ja kotelon paineen ja tilavuuspoikkeutuksen välinen suhde on karkeasti

p ∝ ΔV / Ca.

Kun Ca pienenee eli efektiivinen V pienenee, sama tilavuuspoikkeutus synnyttää suuremman paineen.

Siksi pienempi efektiivinen kotelotilavuus voi kasvattaa resistiivisen aukon yli vaikuttavaa paine-eroa ja siten muuttaa portin tilavuusnopeutta.

Mutta koko systeemissä tämä täytyy ratkaista kytkettynä impedanssiverkkona. Ei ole yleisesti mahdollista sanoa vain

”pienempi V → enemmän porttisignaalia”

ilman että myös elementin mekaaninen kuormitus ja portin impedanssi otetaan mukaan.

5. Onko taajuusriippuvainen efektiivinen tilavuus hyvä idea 20–200 Hz:lle?​

Kyllä, periaatteessa erittäin järkevä.

Jos tavoitteena on pitää takalähteen amplitudi ja vaihe lähellä optimaalista koko vuosikymmenen yli, yksi vakio

RC

on väistämättä kompromissi.

Jos taas voidaan tehdä

Ceff = Ceff(ω),

saadaan siirtofunktioon yksi lisävapaus:

H(jω) ≈ 1 / [1 + jωRa Ceff(ω)].

Sillä voidaan ainakin periaatteessa muokata takalähteen vaihetta ja amplitudia paljon vapaammin kuin yhdellä vakio-C:llä.

Mutta silloin emme enää oikeastaan puhu yksinkertaisesta ensimmäisen kertaluvun RC-resistanssikotelosta, vaan korkeamman kertaluvun / distributed acoustic network -järjestelmästä.

Ja se on tärkeä ero alkuperäiseen tekstiisi nähden.

6. ”Optimi elementti poikkeaa paljon tavallisesta bassoelementistä”​

Tämäkin on uskottava, mutta ei vielä todistettu väite.

20–200 Hz:n passiivinen gradienttibasso asettaa elementille poikkeavia vaatimuksia:

• gradienttilähteen LF-hyötysuhde on huono,
• tarvitaan paljon tilavuusnopeutta,
• Xmax- ja Sd-vaatimukset kasvavat,
• takapuolen virtauksen pitäisi olla esteetön,
• elementin runko ei saisi häiritä takasäteilyä,
• moottorin ja suspension pitäisi kestää suunniteltu akustinen kuorma,
• tavallisen bassorefleksi-/suljetun kotelon optimointiin tarkoitetut T/S-kompromissit eivät välttämättä ole optimaalisia.

Linkwitz nostaa juuri suuren bassotason tilavuusnopeuden ongelmaksi resistiivisessä kardioidissa: käytännöllisen, lineaarisen ja riittävän suuren tilavuusvirtauksen kestävän akustisen resistanssin toteuttaminen on vaikeaa. Linkwitz Lab

Siis erikoiselementin käyttäminen voi hyvinkin olla perusteltua.

Sen sijaan ilman kyseisen elementin T/S-parametreja, moottorirakennetta ja tavoitesiirtofunktiota emme voi vahvistaa väitettä, että optimaalisen elementin täytyy poiketa ”paljon” tavallisesta bassoelementistä.

Mitä vastauksessa siis oikeastaan sanotaan?​

Minä tulkitsisin kirjoittajaa näin:


Jos hän tarkoittaa tätä, ajatus on teknisesti järkevä ja kiinnostava.

Mutta hänen vastauksensa ei osoita alkuperäistä tekstiäsi virheelliseksi. Pikemminkin hän kertoo edistyneemmästä ratkaisusta, jolla klassisen yksinkertaisen RC-mallin kaistanleveysrajoitusta voidaan yrittää kiertää.

Ja kaikkein vahvin hänen väitteistään — että 20–200 Hz:n hyvä takavaimennus ei onnistu ilman taajuusriippuvaa efektiivistä kotelotilavuutta — ei ole näillä tiedoilla perusteltu yleiseksi lainalaisuudeksi. Sen todentaminen vaatisi hänen rakenteensa akustisen ekvivalenttipiirin tai vähintään polar-mittaukset 20–200 Hz:llä verrattuna vastaavaan vakio-C-rakenteeseen.

Kysyppä sitten käytännön esimerkki muuttuvatilavuuksista reistansibassokoteloista.
Samoin optimielementistä siihen.Resistanssikotelo muuttaa varsin paljon elementin Qts arvoa alemmaksi .

 

[Yarmo]

Kysyppä sitten käytännön esimerkki muuttuvatilavuuksista reistansibassokoteloista.
Samoin optimielementistä siihen.Resistanssikotelo muuttaa varsin paljon elementin Qts arvoa alemmaksi .

Minähän kysyin, ja ChatGPT :n 20 sekunnin pikavastaus on spoilerin takana. Vastauksessa oleva kuva ei ole kovin selkeä kun se muuttui vähän matkalla, ja alkuperäinenkin oli jo itsessään vähemmän ideaali.

Jos minä ihan tosissani vielä haluasin tekoälyn pohtivan lisää tätä optimielementtiasiaa, en jatkaisi tässä ChatGPT modessa, vaan laittaisin TÄ agentin tutkimaan selvittämään asiaa, ja toisen haastamaan sen löydöksiä.

Spoileri

Kyllä. Tästä löytyy itse asiassa erittäin hyvä käytännön esimerkki: Kimmo Sauniston KS-585:n bassokotelo. Saunisto kuvaa sitä itse nimellä “resistance enclosure with variable volume”. Rakenteessa elementtien takana on ensisijainen kammio, joka toimii koko taajuusalueella, ja sen takana toinen kammio. Kammiot yhdistetään aukolla, joka toimii akustisena alipäästönä. Matalilla taajuuksilla myös takimmainen kammio osallistuu ja efektiivinen tilavuus kasvaa; ylempänä sen kytkentä heikkenee, jolloin elementti ja resistiiviset sivuaukot “näkevät” pienemmän efektiivisen tilavuuden. Saunisto sanoo tämän itse hyvin suoraan: sekundäärikammio “doubling the volume for low bass”. stereonet.com

Rakenteen voi hahmottaa näin:

resistiivinen sivuaukko
↓
┌─────────────────────┐
│ ENSISIJAINEN │
elementti → KAMMIO V1 │
│ │
│ aukko / │
│ akustinen LPF │
├──────────○──────────┤
│ │
│ SEKUNDAARIKAMMIO │
│ V2 │
│ │
└─────────────────────┘
Hyvin matalilla taajuuksilla efektiivinen tilavuus lähestyy karkeasti

Veff ≈ V1 + V2

kun taas taajuuden noustessa sekundäärikammio irtoaa asteittain akustisesti järjestelmästä ja

Veff → V1.

Tämä on siis konkreettinen esimerkki siitä, mitä kommentoija tarkoitti sillä, että “yläbassot näkevät pienemmän kotelon”. Fyysinen tilavuus ei muutu, vaan eri taajuudet kytkeytyvät eri määrään kotelon ilmatilavuutta.

Oleellinen lisähuomio on kuitenkin se, että Saunisto itse ei väitä tätä välttämättömäksi ratkaisuksi. Hän kirjoitti samassa yhteydessä, että “Traditional resistance enclosure (with fixed volume) may be as good as variable volume model.” Eli muuttuva efektiivinen tilavuus on yksi tapa laajentaa ja muokata toimintaa, ei yleinen edellytys resistanssikardioidille. stereonet.com

Millainen olisi tähän optimaalinen bassoelementti?​

Tässä olen samaa mieltä siitä, että elementtivalinta voi poiketa tavallisen suljetun tai refleksikotelon optimoinnista. Mutta yksi terminologinen korjaus on tärkeä:

resistanssikotelo ei muuta itse elementin Qts-arvoa.

Qts on elementin vapaan ilman ominaisuus:

1/Qts = 1/Qes + 1/Qms

Kun elementti asennetaan resistanssikoteloon, koko elementti–kotelo-järjestelmän Q pienenee, koska elementille tulee ylimääräinen akustinen resistiivinen vaimennus. Jos katsotaan asennetun järjestelmän impedanssia, resonanssipiikki voi painua hyvin matalaksi. Tätä voi puhekielessä kuvata niin, että “Q putoaa”, mutta täsmällisesti kyse ei ole Qts:n muuttumisesta vaan järjestelmän kokonais-Q:n muuttumisesta.

Tällä erolla on käytännön merkitystä, koska resistanssikotelossa ei välttämättä tarvitse valita elementtiä normaalin suljetun kotelon Qtc-tavoitteen perusteella.

Hyvä bassoelementti tällaiselle rakenteelle olisi tyypillisesti:

• suuri Sd, koska gradienttirakenne menettää matalilla taajuuksilla hyötysuhdetta
• suuri lineaarinen Xmax
• tehokas moottori eli riittävä BL
• hyvä tehonkesto
• avoin ja vähän virtausta estävä runko
• hyvä takapuolen hengittävyys magneetin ja spiderin ympäriltä
• mahdollisimman vähän takapuolen kaviteetti- ja runkoresonansseja
• pieni induktanssi tai muuten hallittu Le, jos toiminta ulottuu yläbassolle/keskialueelle
• riittävän suuri lämpökapasiteetti, koska resistanssikardioidi voi vaatia paljon sähkötehoa.

Sauniston myöhemmästä 2 × 18" resistanssibassosta löytyy kiinnostava vertailukohta. Hän käytti elementtejä, joiden ilmoitetut parametrit olivat esimerkiksi:

Fs = 30.2 Hz
Qes = 0.40
Qms = 6.3
Qts = 0.37
Vas = 261 l
Sd = 1213 cm²
Xmax = ±10 mm
BL = 23 Tm

ja vuotoaukkojen kokonaisala oli yli 160 % elementtien Sd:stä resistanssimateriaalin epälineaarisuuden vähentämiseksi. faktiskt.io

Tämä on kiinnostavaa juuri Qts-keskustelun kannalta: elementti ei ollut mikään korkean Qts:n dipolielementti, vaan varsin voimakkaalla moottorilla varustettu Qts ≈ 0,37 -elementti. Resistanssikotelon akustinen kuormitus tuo joka tapauksessa paljon lisävaimennusta.

Miksi pienempi efektiivinen tilavuus auttaa yläbassolla?​

Yksinkertaisessa mallissa kotelon komplianssi on

Ca = V / (ρc²).

Kun Veff pienenee, Ca pienenee.

Sama elementin tilavuuspoikkeama tuottaa silloin suuremman kotelopaineen:

p ∝ ΔV / Ca.

Tämä kasvattaa resistiivisen aukon yli vaikuttavaa paine-eroa ja auttaa ylläpitämään portin tarvitsemaa tilavuusnopeutta alueella, jolla yksinkertainen suuri kiinteä kotelo alkaisi käyttäytyä liian “löysästi”.

Mutta tässä on olennainen nyanssi: muuttuvatilavuuksisessa kotelossa ei ole enää vain yksi

RaCa

-aikavakio. Kytkentäaukon akustinen massa/resistanssi ja kaksi komplianssia muodostavat korkeamman kertaluvun akustisen verkon. Juuri sillä voidaan saada enemmän vapautta portin amplitudi- ja vaihevasteen muokkaamiseen 20–200 Hz alueella kuin yhdellä kiinteällä R–C-parilla.

Jos suunnittelisin tähän “optimaalisen” elementin​

Jos suunnittelisin elementtiä laajakaistaiseen resistanssikardioidiin, en lähtisi tavoittelemaan mitään yhtä tiettyä Qts-arvoa. Optimi riippuu kotelon akustisesta impedanssista, resistiivisestä kuormituksesta, tavoitellusta taajuusalueesta sekä siitä, kuinka paljon järjestelmää korjataan DSPä.

Varmimmin hyödyllisiä ominaisuuksia ovat suuri lineaarinen tilavuuspoikkeama Sd × Xmax, hyvä tehonkesto, avoin ja vähän takasäteilyä kuristava runkorakenne sekä hyvä lineaarisuus suurella liikepoikkeamalla. Kardioidinen gradienttirakenne menettää matalilla taajuuksilla hyötysuhdetta, joten elementiltä tarvitaan paljon tilavuusnopeutta.

Qts suhteen ei ole yhtä yleispätevää optimia. Resistanssikotelo lisää järjestelmään akustista vaimennusta ja voi laskea asennetun järjestelmän kokonais-Q selvästi elementin vapaan ilman Qts-arvoa pienemmäksi. Siksi hyvin matala Qts ei automaattisesti ole paras lähtökohta.

Toisaalta korkeampi Qts ja suuri Vas voivat joissakin toteutuksissa auttaa kompensoimaan gradienttihäviötä. Aktiivisessa, DSP-korjatussa järjestelmässä Qts merkitys pienenee ja Sd × Xmax, lineaarisuus ja tehonkesto korostuvat.

Siksi optimaalista resistanssikotelon elementtiä ei voi määritellä pelkän Qts perusteella. Elementti ja kotelo pitää arvioida yhtenä kytkettynä elektroakustisena järjestelmänä.

 

[hm42]

Testasin minäkin. ChatGPT oli hurjan innoissaan setupeistani, jopa sellaisista kombinaatioista joita en itse koe hyviksi. Mielisteli ihan täysillä ja kehui hyviksi ostoksiksi lähes kaikkea. Selkeästi homman juju oli positiivisten vibojen aikaansaaminen.

Kun tivasin, mikä on laitteistokokoonpanon heikoin lenkki ja mitä seuraavaksi päivittää, niin sanoi että DAC-päivitys LAIVista Holo Audio May KTE, Chord Dave, tai Weiss DAC502. Muuta ei kannata tehdä, edes uusia kuulokkeita hankkia. Jep jep...

 

[Mikael Nederström]

Testasin minäkin. ChatGPT oli hurjan innoissaan setupeistani, jopa sellaisista kombinaatioista joita en itse koe hyviksi. Mielisteli ihan täysillä ja kehui hyviksi ostoksiksi lähes kaikkea. Selkeästi homman juju oli positiivisten vibojen aikaansaaminen.

Tää on myös Geminin ongelma lähtötilassaan, mutta onneksi myös hyvin helppo välttää. Masiinat voi myös ohjeistaa debiasoimaan käyttäjää, olemaan kriittisiä ja opponoimaan, jolloin hyöty kasvaa huomattavasti.