Hifi ja elektroninen musiikki

  • Keskustelun aloittaja axl
  • Aloituspäivämäärä

axl

Käyttäjä
Liittynyt
18.9.2009
Viestejä
85
Kaupunki
Tampere
"Hifi-laitteiden tarkoitus on toistaa tallennettu materiaali muokkaamattomana, alkuperäisen kaltaisena, oli sitten kyse kuvasta tai – kuten yleisemmin hifistä puhuttaessa – äänestä." -Wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/Hifi

Keskustelin kaverin kanssa hifistä ja aihe sivusi jossain kohtaa tuota Wikipedian määritelmää. Tuosta alkuperäisen kaltaisesta tuli sitten mietittyä, että onko kaikessa musiikissa edes sitä alkuperäistä ääntä. Aluksi tuumin, että tuo määritelmä pätee vaan akustiseen musiikkiin ja pitempään tuumittuani päädyin laajentamaan sen pätevyyden myös rokkiin ja muuhun jossa on esim. sähkökitara kitaravahvistimen läpi soitettuna ja sen jälkeen mikitettynä.

Mutta miten on asian laita elektronisen musiikin kanssa? Tai ylipäätään musiikin, joka on tallennettu niin ettei sitä ole ensin soitettu ilmoille ja sen jälkeen mikrofonin kautta tallennettu, vaan tallennettu suoraan sähköisenä signaalina nauhalle tai kovalevylle. Onko tässä tapauksessa mitään alkuperäistä, johon toistoa voisi verrata? Käykö alkuperäiseksi ääneksi kuulokkeilla tai tarkkailumonitoreilla tapahtuva tallennuksen seuraaminen?

Lisäksi mietin pystyykö mittaamalla todentamaan tuon alkuperäisen kaltaisuuden. Jos tallennus on tehty digitaalisesti voidaan alkuperäistä "ääntä" tarkkailla tietokoneella ja siitä voidaan tarkastella vaikka taajuusspektriä, mutta voidaanko tuota tarkastelua verrata kuuntelupisteestä tehtyihin mittauksiin. Entä jos tallennus onkin tehty analogisesti? Voidaanko analogisen tallenteen (masternauhan) sähköisiä mittaustuloksia pitää alkuperäisestä saatuina?


Minulla ei ole juurikaan (lue ei yhtään) tietoa elektronisen musiikin tuotantoprosessista, joten mikäli tuo yllä oleva kuvailu ei pidä paikkaansa, asiasta sopii ärähtää. Tuo otsikko on hieman huonohko, mutta en keksinyt sopivampaakaan, joten parempia voi ehdottaa.
 
axl sanoi:
Tuosta alkuperäisen kaltaisesta tuli sitten mietittyä, että onko kaikessa musiikissa edes sitä alkuperäistä ääntä.

Ehkä ei, mutta jos on, niin se on se mitä artisti kuuli ennen kuin alkoi soittamaan, sitä meidänkin pitäisi yrittää kuunnella :D
 
Elektronisen musiikin toisto ei vaadi uskollisuutta alkuperäiselle äänelle, koska referenssiä ei ole. Genre sallii siis enemmän vääristymiä toistossa kuin aitoja instrumentteja sisältävä musiikki, koska muistijälkien puuttuessa virheet eivät niin helposti ja suoraan särähdä korvaan. Koko ajan tiettyyn suuntaan toistoa vääristävä setti jää kyllä ajan mittaan armotta kiinni.
 
ihan hyviä kysymyksiä. tässä hiukan filosofisempaa tulkki tulkintaa...

itse sanoisin että musiikki ja kaikki ääni informaatio jota toistetaan ihmisten valmistamista koneista oli ne nyt mitä tahansa, on ne lopulta vain suodatin/vaimennin rakenteita todellisuus kokemuksiin vertaen. äänenlaatu on kuin palapeli näkymättömiä palasia joita parsitaan taidoilla/ymmärryksellä kasaan. ja jos nyt vertailua haluaa kongreettiseen elävään realismiin, niin sama olisi kuin laittaisi omiinkorviin earit ja pitäisi niitä yhtämittaan pässä niin kauan kuin kyllästyminen tunkkaseen maailmankuvaan ärtyy tiettyyn kylläisyyspisteeseen saapuessasi. sama suhde on äänentoistossa nuo koneet ovat juuri tavallaan noita eareita näin vertauskuvallisesti. mitää täydellistä ei voi tehdä jäljitteenä. vaan ainoastaan kasata mahdollisimman taitavasti ja ymmärtävästi tuota tallennettua laatua (määrite siitä joka vaatii siis työtä ja aikaa) joka on sidoksissa mielen ymmärtämiseen yleensä reaalimaailman tapahtumista eri äänen painotuksissa eli suhteissa kulloin mitenkin. äänitteet ovat siitä mielenkiintoisia että ne kulkevat aikapaljon aivojen jumppaoppimisen kanssa käsikädessä. ja mitä enemmän kuuntelet sitä enemmän alat kiinnostumaan tietyistä asioista äänityksessä. ja äänessä yleensä luonnossakin esim eri muotojen ja tilojen hahmotuksissa. jos näin ei tapahtuisi, niin kuinka voi oppia maailmaa hahmottamaan paremmin/keskittyneemmin/tiukemmin jos nämä tavallaan earit olisi jokapaikassa päässä? kyllä useampi ihminen luontevuuteen taipuu luonnon ja oman tasapainonkanssa eikös vaan.


avoin mieli avartaa. mutta myös pohtiminen miksi asiat tapahtuu näin eikä noin siis työstää oppimista.
sanoisin vielä tuosta alkuperäisestä määritteestä sen että se on kuin veteenpiirretty viiva. tavoite karkaa aina käsistä kun purkkiin on tallenne leimojavaille valmis myyntiin. sitä ei enään rehellisesti saada täysin yksi yhteen toistettua koskaan sen tilan ja muodon ja akustiikan ja ihmisten kanssa jossa tuo äänitys tehtiin varsinaisesti se on kuin lyhyt hetki menneisyydestä jota ei ole enään olemassa. kun noita muuttuvia tekijöitä on niin monia lukuisia toistoketjussa. akustinen äänitetallenne on varmasti kyllä lähimpänä tuota alkuperää, mutta vielä lähempänä on huipputaltioitu luonto. sillä ihminen kerää dataa korviinsa pääsääntöisesti luonnosta koko elämänsä. esim. purot, linnun laulut, salamat, tuuli jne... näin ymmärrys on sidoksissa luonnon tasapainoiseen vuorovaikutukseen, ja keinotekoisuus häiritsee aina korvia äänentoiston suhteen. tässä todisteena kuuntelu väsymys.


oppia ikä kaikki. :)

terv. behrelec31
 
Meikäläisen filosofialla täydellinen "äänite" on vain säveltäjän päässä. Nuotit ovat käsittääkseni ainoa työkalu, jolla musiikkia voi siirtää toiselle henkilölle niin, että hän ymmärtää sen soinnin "kuten se alunperin suunniteltiinkin" (olettaen tietysti, että osaa lukea nuotteja ja on tarpeeksi lahjaks ymmärtääkseen miten nuotit kaikilla soittimilla soivat yhteensä). Käsittääkseni esimerkiksi Beethoven sävelsi melko paljon vielä kuuroutumisensa jälkeen.

Kun konemusiikkia tuotetaan studioissa, syntyy tietokoneisiin erilaisten ohjelmien avulla "nuotteja", jotka kertovat melodiat ja rytmit. Se miten ne toistetaan jää jokaisen harrastajan omien makujen varaan. Tietysti on hyvä, että studioissa käytetään korkealuokkaisia ja neutraaleja referenssilaitteistoja, joilla saadaan äänite vastaamaan mahdollisimman tarkasti musiikin tekijän omaa visiota. (Ainahan näin ei valitettavasti käy). Enpä tiedä kuinka paljon tekijät sitten valitsevat studion niiden referenssilaitteiden mukaan, esim. 'haluan tähän biisiin vähän ilmavamman soinnin ja enemmän resoluutiota'.

No yhtä kaikki, jos tässä asiassa(hifistelyssä) olisi absoluuttisia totuuksia ja valmiita vastauksia, niin tuskin meistä sitä kukaan harrastaisi. ;)
 
Elektronisesti tuotetun musiikin toistossa ei tosiaan ole ulkoista referenssiä.

Siksi laitteisto onkin ensin "kalibroitava" akustisen musiikin avulla. Mitä vääristymättömämpi toisto näin saavutetaan, sitä varmempia voidaan olla siitä että myös elektroninen musiikki toistuu oikealla tavalla (tämä ajatus ei siis tarkoita, että akustinen musiikki tai sen kuuntelu olisi jotenkin arvokkaampaa).
 
Kyllä aika monet poppis- ja rokkislevyt tehdään sen verran pienistä palasista tracker-ohjelmilla, ettei kovin suurta eroa tuossa vaiheessa ole konemusiikin ohjelmointiin. Aika monet konemusiikkiartistit käyttävät kyllä ihan "oikeitakin" soittimia: löytyy kaikenlaista kitaraa, perkussiota, liverumpuja, pianoa, puhaltimia. Ja mun mielestä on aika kapeaa ajattelua, jos jotain tiettyä kamaa pukkaavaa syntsaa tai rumpukonetta ei jollain määritelmällä voisi laskea instrumentiksi. Joissain tapauksissa koneiden soundia myös muutellaan lennosta erilaisilla efektilaitteilla ja dj-teknisillä jipoilla, jolloin saadaan paljonkin persoonallista ilmaisua aikaiseksi.

Sanokaas viisaammat tästä onko tämä soittamista vai mitä tämä on :D
http://www.youtube.com/watch?v=qMYMC6atRoE

Veikkanpa että tässä asiassa ihmisillä hämää se, että klubilla ja kotona musiikki kuulostaa kovasti erilaiselta. Klubilla pistetään yleensä aika surutta subwoofer hyppimään eikä taajuusvasteita ole muutenkaan ihan kauhean viivasuoriksi sliipattu. Lisäksi showteknisistä näkökulmista saatetaan vetää vasteet uituralleen dj-mikserillä, jolla voi tehdä aikas monenlaista temppua. (nämä kojeet kuulostavat myös monesti yllättävän hifistyneiltä IMO) Käyttömusiikkiahan valtaosa konemusasta on ja hyvä niin. Konemusiikin kuluttamiseen kuuluu elintärkeitä osia inhimillisestä kulttuurista, joita sievistelevä länsimainen kulttuuri on yrittänyt kristinuskon avulla satoja vuosia tukahduttaa. Niin kauan kuin ihminen on osannut hakata rytmiä jollain kalikalla puunrunkoon tai rumpuun on ihminen osannut tanssia improvisoiden, vapautuneesti ja ennakkoluulottomasti tähän rytmiin. Sitten jotku kirkonmiehet keksivät tämän olevan syntiä; sittemmin tästä ollaan hiljalleen poisoppimassa länsimaissa. Meni vähän off-topic, mutta tosiaan kuuntelutuolissa spottaillessa ei välttämättä kaiken konemusiikin hienous mitenkään avaudu.

Mun mielestä Tiukkapipon ajatus kalibroinnista on sinällään ihan hyvä. Toki on syytä muistaa se, että koska ideaalitilanteessa konemusaa soitellaan tuntuvilla voimakkuuksilla jotta rytmi todella tarttuu, on turha luulla että kivasti akustista laulava pikkulaajakaista saisi tanssilattiaa sykkimään kotonakaan. Suoran taajuusvasteen, tiukan ja seurattavan basson ja rasittamattoman diskantin laskisin kyllä suoraan konemusan toistumisen edellytyksiksi. Erityisesti laadukas disu on yllättävän tärkeä, sillä perkussiot sähisevät joillain klubeilla todella ilkeästi korvissa kun niitä yritetään tuutata ilmoille kompressiodraiverilla joka ei enää pystykään soimaan puhtaasti käytetyillä äänenpaineilla.
 
Tuakko sanoi:
Käyttömusiikkiahan valtaosa konemusasta on ja hyvä niin. Konemusiikin kuluttamiseen kuuluu elintärkeitä osia inhimillisestä kulttuurista, joita sievistelevä länsimainen kulttuuri on yrittänyt kristinuskon avulla satoja vuosia tukahduttaa. Niin kauan kuin ihminen on osannut hakata rytmiä jollain kalikalla puunrunkoon tai rumpuun on ihminen osannut tanssia improvisoiden, vapautuneesti ja ennakkoluulottomasti tähän rytmiin. Sitten jotku kirkonmiehet keksivät tämän olevan syntiä; sittemmin tästä ollaan hiljalleen poisoppimassa länsimaissa. Meni vähän off-topic, mutta tosiaan kuuntelutuolissa spottaillessa ei välttämättä kaiken konemusiikin hienous mitenkään avaudu.

Toki paritteluriitit rytmikkään musiikin tahdissa kuuluvat oleellisesti inhimilliseen kulttuuriin mutta muistetaan kuitenkin että kulttuuri on syvempi juttu ja elektroninen musiikkikin on paljon enemmän kuin vain klubimättöä. Otetaan vaikka Klaus Schulze, Kitaro, Vangelis, Fumitaka Anzai...

Mutta itse asiaan siis kuten Tiukkapipo totesi: jos akustinen soi "oikein" niin eiköhän se elektroninenkin sinne päin.
 
Itse ainakin tykkään konemusiikista juurikin sen takia että se on tavallaan niin alkuperäistä musiikkisignaalia kuin olla voi, ilman äänitystilanteeseen liittyviä vääristymiä akustiikan tms. takia. Tokihan se jollakin kuulokkeilla tai monitorilla säädetään kuulostamaan "oikealta" monitorien vääristymien mukaisesti mutta nimenomaan hyvällä hifilaitteistolla kuuntelee mielellään hyvälaatuisen konemusiikin soundimaailmaa. Enkä toisaalta ymmärrä miksi konemusiikin pitäisi kuulostaa "aidoilta" instrumenteilta koska konemusiikki on nimenomaan fyysisten instrumenttien fyysisistä rajoitteista vapaata synteesiä, jolla voi luoda vaikka paremman kuuloisia soundeja kuin aidoista instrumenteista. Loppupeleissä eikö se ole se ja sama millä tavalla ääni on luotu ja purkitettu medialle jos sitä on kotona ja autossa ja baarissa miellyttävä kuunnella.
 
Tuon setin kalibrointi elektroniseen musaan voisi onnistua vaikka tällä:

6419369991883.jpg


Vähän snadi kuva... mutta sen kakkos levy on elektroakustista musaa eli sinne on napattu ääniä ja niitä sitten on soviteltu ja muokkailtu...
 
pirkka sanoi:
Mutta itse asiaan siis kuten Tiukkapipo totesi: jos akustinen soi "oikein" niin eiköhän se elektroninenkin sinne päin.

Ehkä luotettavin tapa arvoida (ainakin keskialueen) äänentoiston aitoutta olisi tallentaa mahdollisimman hyvin itselleen kaikkein tutuimpien ihmisten normaalia puhetta. Käsitys siitä, miltä alkuperäinen kuulostaa olisi tuolloin harvinaisen vahva.

:) v-a
 
axl sanoi:
Aluksi tuumin, että tuo määritelmä pätee vaan akustiseen musiikkiin ja pitempään tuumittuani päädyin laajentamaan sen pätevyyden myös rokkiin ja muuhun jossa on esim. sähkökitara kitaravahvistimen läpi soitettuna ja sen jälkeen mikitettynä.
Tiukkapipo sanoi:
Elektronisesti tuotetun musiikin toistossa ei tosiaan ole ulkoista referenssiä.

Sähköisen musiikin kanssa ei ole referenssiä perinteisessä mielessä. Ainut referenssi on näkemys, joka studiossa on lopputuloksesta. Loppukäyttäjälle se jää mysteeriksi. Toki settiä voi koittaa kalibroida sillä akustisella materiaalilla mahdollisimman laajasti, mutta ei se tarkoita että studiossa olisi mietitty juuri sellaista settiä kun studiomonitoreista on viilattu saundia tiettyyn suuntaan. Voi olla, että akustisella musiikilla neutraali laitteisto olisi itse artistin ja muun tuotantoryhmän mielestä esim täysin liian tumman kuuloinen tai saundissa olisi liian vähän bassoa tai jälkikaikua aivan liikaa yms.

Muutenkin referenssien hakeminen on aika vaarallista. Jos esim tietää miltä kuulostaa Gibsonin Les Paul Mesa Boogien nupin ja kaapin läpi ei kotikäyttäjä ikinä voi tietää onko hänen kotona kuulemansa saundi edes lähellä ajateltua (oliko hänen referenssinsä lähimikitetty vs kauempaa, millä pedaaleilla, paljonko paristoissa oli virtaa, jne jne). Pahinta on jos levyllä onkin kitarat vedetty raakana tietokoneelle ja sovitettu vahvistinmallinnuksen läpi. Monet isot nimet tekee näin, koska se antaa valtavasti mahdollisuuksia ja vapautta musiikin ja äänimaailman suhteen.

Itse en välitä referensseistä, mutta yleensä se lopputulos kunnioittaa referenssejä edes etäisesti jos itse on settiin tyytyväinen. Hifiä, en tiedä eikä niin ole väliäkään.
 
Sävyihin perustuva (puhe, akustiset soittimet) arviointi on melko tunnoton ajoituspuolen asioille. Akustisen äänen tallenne on mikin etäisyydestä, suuntakuviosta, suuntauksesta ja ympäristöstä riippuen heijastusten pehmentämä, joten se sopii ajoitusten puolesta lähinnä laitteiden keskinäiseen vertailuun. Liian kaukaa äänitetty ei sovi edes vertailuun, koska laitteiden erot hukkuvat akustisten ilmiöiden alle. Synteettinen ääni voi paljastaa transientin hajoamisen ilman vertailuakin, mutta joku tieto/aavistus täytyy kuitenkin olla siitä ettei synteettistä ääntä ole pehmennetty samalla tavoin, ja miltä ajoitukseltaan hajoamaton toisto kuulostaa. En siis arvosta luonnollista referenssiä kovinkaan korkealle, ellei käytössä ole eri tavoin äänitettyjä, joita on itsekin ollut tallentamassa kuulomuistiin mikin vierellä.
 
Omiq sanoi:
Meikäläisen filosofialla täydellinen "äänite" on vain säveltäjän päässä. Nuotit ovat käsittääkseni ainoa työkalu, jolla musiikkia voi siirtää toiselle henkilölle niin, että hän ymmärtää sen soinnin "kuten se alunperin suunniteltiinkin" (olettaen tietysti, että osaa lukea nuotteja ja on tarpeeksi lahjaks ymmärtääkseen miten nuotit kaikilla soittimilla soivat yhteensä). Käsittääkseni esimerkiksi Beethoven sävelsi melko paljon vielä kuuroutumisensa jälkeen.

Nuotit ovat yksi tapa säilyttää musiikallista informaatiota ilman akustista reproduktiota. Et kuitenkaan ota huomioon tässä tulkintaa nyt ollenkaan. Esimerkiksi Bachin Goldberg variaatiot oli melko tuntematon teos kunnes Glenn Gould tulkitsi ne unohtumattomalla tavalla. Gouldin (ja monien muidenkin huippusoittajien) tulkinnat ovat aina tutkielmia, jotka avaavat teoksen täysin uudesta kulmasta. Tämä johtuu siitä, että nuottikirjoitus ei anna ohjeita kaikista soittamisen nyansseista. Nuotteihin merkitty "presto" soitto-ohjeena jättää vielä solistille melko paljon tulkinnanvaraa. Esim. pianon soinnut kuulostavat myös erilaisilta riippuen siitä mitä nuotteja painottaa milloinkin, kun iskee soinnun jne. Koska tämä informaatio puuttuu nuoteista, tulkinnalle jää vielä paljon pelivaraa esityksen tunnesisällön kommunikoinnissa yleisölle.

2000-luvulla on myös tehty konepianolla toisinto noista Gouldin Goldberg variaatioista. Tässäkin siis konepianoon oli kopioitu jokainen Gouldin soittama koskettimen isku yksilöllisesti (nykytekniikalla se on mahdollista), ja tämän vuoksi lopputulos ei kuulosta samalta kuin MIDI-piano joka paukuttaa mekaanisesti läpi pelkkiä nuotteja. Lisäksi tuo konepiano on etämitetysti sekä toisena versiona binauraalisesti äänitetty, jolloin mukaan tulee tilainformaatio. Silti kyse on tavallaan tässä konemusiikista, mutta sellaisesta johon on sisällytetty se kaikki lisäinformaatio mukaan mikä akustiseen musiikkiin kuuluu.

Tietenkin konemusiikki jossa ei ole tulkintaa (artisti EI soita mitään koskettimilta) vaan kone paukuttaa menemään niin silloin asiat menevät kuvaamallasi tavalla. Iso osa konemusiikkilevyistä sisältää kuitenkin vapaata soittoa koskettimilla, vaikka käytetäänkin koneita. Esim. techno taas on parhaimmillaan puhtaasti sekvensserillä ohjelmoituna ja siitä sitten kuuleekin sen konemaisuuden kun nuotteja ei tulkita vaan kone vaan soittaa ne läpi konemaisesti.

Onhan myös tietyillä konemusiikin instrumenteilla tietty tunnistettavissa oleva soundi (esim. Minimoog syntetisaattori, Rolandin TR-808 ja TR-909 rumpukoneet jne.) - jos se toistuu vääristyneesti jollain laitteistolla niin kyllähän se pistää jo korvaan.

Tosi mielenkiintoinen filosofinen ongelma siis.
 
pirkka sanoi:
Toki paritteluriitit rytmikkään musiikin tahdissa kuuluvat oleellisesti inhimilliseen kulttuuriin mutta muistetaan kuitenkin että kulttuuri on syvempi juttu ja elektroninen musiikkikin on paljon enemmän kuin vain klubimättöä. Otetaan vaikka Klaus Schulze, Kitaro, Vangelis, Fumitaka Anzai...

Ja muistakaamme myös elektroninen musiikki ns. kevyen musiiikin ulkopuolelta: Karlheinz Stockhausen, David Tudor, Robert Ashley, Iannis Xenakis, Pierre Henry jne. jne.
 
Kyllähän Conlon Nancarrowin automaattipianolle tekemät sävellykset kuuluvat myös tähän ryhmään ja varmaan myös 1940-50 lukujen musique concrète. Kaikki elektroninen musiikki ei siis ole synteettistä musiikkia.
 
ubu sanoi:
Ja muistakaamme myös elektroninen musiikki ns. kevyen musiiikin ulkopuolelta: Karlheinz Stockhausen, David Tudor, Robert Ashley, Iannis Xenakis, Pierre Henry jne. jne.

Tai sitten ei-ollenkaan-niin-helppoa konemusiikkia tuottavat artistit, joista ehkä itsestään selvimpinä Aphex Twin, Squarepusher, Venetian Snares, Autechre tai vaikka Boards Of Canada. Esimerkkejä toki on paljon enemmänkin, mutta nämä nyt ovat niitä omia suosikkeja ja vaikka tuotanto onkin yleensä leimattu "konemusiikiksi", löytyy yhtymäkohtia vaikka minimalismiin tai moderniin klasariin roppakaupalla. Pääsääntöisesti täysin ohjelmoitua (tosin ensiksi mainittu on säveltänyt preparoideulle pianolle musiikkia ja toiseksi mainittu taas käyttää paljon sähköbassoa äänilähteenä), mutta ei todellakaan tasapaksua jumputusta vaan hyvinkin moniulotteista, vivahteikasta ja moninpaikoin sangen vaikeaa musiikkia.

Enivei, varsinainen kysymys ei mielestäni eroa juurikaan koko hifin perusprobleemasta, joka juontaa tuonne äänitystilanteeseen ja sen toteutukseen. Miltä se trumpetti kuulostaa juuri siinä tilassa. Miten erilaiselta se kuulostaa eri mikrofoneilla tai mikrofonitekniikoilla äänitettynä. Kuinka paljon soundia on ruuvattu miksauspöydässä tai pro toolsilla? Miten tuon muka takaisinmallintaa, jotta saa sen aidon ja todellisen referenssiäänen ulos? Kannattaako edes vaivata päätään?
 
Karlsson sanoi:
Tai sitten ei-ollenkaan-niin-helppoa konemusiikkia tuottavat artistit, joista ehkä itsestään selvimpinä Aphex Twin, Squarepusher, Venetian Snares, Autechre tai vaikka Boards Of Canada. Esimerkkejä toki on paljon enemmänkin, mutta nämä nyt ovat niitä omia suosikkeja ja vaikka tuotanto onkin yleensä leimattu "konemusiikiksi", löytyy yhtymäkohtia vaikka minimalismiin tai moderniin klasariin roppakaupalla. Pääsääntöisesti täysin ohjelmoitua (tosin ensiksi mainittu on säveltänyt preparoideulle pianolle musiikkia ja toiseksi mainittu taas käyttää paljon sähköbassoa äänilähteenä), mutta ei todellakaan tasapaksua jumputusta vaan hyvinkin moniulotteista, vivahteikasta ja moninpaikoin sangen vaikeaa musiikkia.
+1
 
Täältä lähtee kans iso käsi Aphex Twinille ja Venetian Snaresille. Tarjoan kaljan sille joka tuputtaa jälkimmäiseltä sitä rankempaa break-core matskua soimaan messuilla joka settiin :) Musta tuntuu että etenkin tämä helpompi konemusiikki on jotenkin se hifin final frontier, jonne uskaltautuminen on tarkoittanut urpoksi leimautumista. Ilahduttavasti kuitenkin esim Hifimaailmassa on alkanut näkyä testilevyinä esim Infected Mushroomin tuotantoa, josta erityisesti kaksi viimeisintä lättyä on soundillisesti aivan loistavaa matskua. Psy-trance on muutenkin puskenut soundillisen kikkailun rajaa koko genren olemassaolon ajan, musiikillisesti laadukkaammista mainittakoon vaikkapa Juno Reactor. Junon Beyond The Infinite, Bible of Dreams, Shango ja Labyrinth on melkeinpä konemusiikin yleissivistystä. Uusin levy on kyllä ihan skeidaa, ei kannata vaivautua sen suhteen.
 
Kukaan ei varmasti kiistä elektronisen musiikin taiteellisia ansioita. Itse ongelma on kuitenkin edelleen ihan mielenkiintoinen: konserttisalissa kuultu flyygeli on itselleni selvä referenssi, johon vertaan laitteiden tuottamaa musiikkia. Toki tuotantoratkaisuilla (mikitys jne.) on konserttimusiikissakin merkitystä, mutta enemmänkin sen suhteen mihin paikannan itseni salissa kun kuuntelen tallennetta kotona. Mutta ehkä se raja ei tosiaan mene muun musiikin ja elektronisen musiikin välillä, sillä kyllähän kevyen musiikin tuottaminen tosiaan on nykyään eräänlaista konemusiikin tekemistä. Pro toolsissa siirrellään nuottejen paikkoja ja autotunella säädellään koko ajan vireitä. Hankala siinä on enää sanoa, voiko saman artistin klubilla kuultua live-esitystä pitää minään referenssinä, sillä yleensä nuo huipputuotetut artistit kuulostaa livenä järjestään huonommilta kuin levyllä, kun taustanauhalle ei saadakaan kaikkia samoja tuotantoratkaisuja toteutettua. Tällöin levyn soundit ovat referenssi, johon vertaan livekeikkaa.
 
Back
Ylös