Hifi ja elektroninen musiikki

  • Keskustelun aloittaja axl
  • Aloituspäivämäärä
Tähän liittyen löytyy omakohtainen esimerkki, joka ehkä vie dilemmaa tavallaan pitemmälle: Eräällä testilevyllä on minulle hyvin tutussa salissa ja vielä tutulla soittimella äänitetty kappale. Itseasiassa niin tutulla, että kuunnellessani kappaletta piti kansista tarkastaa tutun kuuloisen soundin lähde, jota en siis etukäteen tietänyt.

Se dilemma osa on siinä, että tuo soittimen ja akustiikan yhteissoundi tuntuu välittyvän oikeastaan minkälaisella laitteistolla tahansa. Keittiömankasta en ole kokeillut, mutta luulen, että tuskin silläkään mennään kovin kauas. Hankala kokeilla itse, sillä tässä vaiheessa tiedän jo hyvin kyseisen raidan äänitysolosuhteet. Joka tapauksessa, voiko tätä hyvin äänitettyä, käsittelemätöntä ja hyvässä akustiikassa (eli tuo tunnistamani akustiikan osuus ei johdu siitä, että se olisi esim. soitettu jotenkin kummalliselta soundaavassa paikassa) soitettua akustista musiikkia pitää laitteistoa säädettäessä referenssinä, jos se kuulostaa "oikealta" hyvinkin kirjavalla toistolaitteistolla?

Tästä päästään taas siihen, että kuinka hyvin ylipäätään tiedetään äänitysolosuhteet, jotta voidaan referoida ääneen ja kuinka paljon menee omassa päässä olevan "oikean äänen" mielikuvan perusteella.
 
Elektronista musiikkia voi tehdä usealla tai lähes rajattomalla määrällä tapoja: esim. Booka Shaden levyssä lukee, että he käyttävät "native instruments" eli ymmärtääkseni pelkästään oikeita soittimia, joista on äänitetty sampleja. LCD Soundsystemsin levyllä taas "Most sounds: James Murphy", joka viittaisi siihen, että artisti itse soittaa suurinta osaa soittimista. Varmaan on paljon myös levyjä, jotka on tehty pelkästään "koneilla"

Edit: Niin onko tuo LCD Soundsystem sitten edes elektronista musiikkia? Ehkä käsitteen laveassa merkityksessä ;) Joo, mutta kuitenkin elektronisen musiikin alue taitaa olla varsin laaja, kuten täällä on jo aiemminkin kirjoitettu.
 
Eikös Red Snapperikin käytä oikeita soittimia? ..ainakin näin Prince Blimey albumillaan. Itse kuuntelen konemusiikkia about. 50-60% kaikesta kuuntelemastani musiikista. En ole koskaan ajatellut miten konemusiikin pitäisi toistua mutta kyllä se selvästi tuntuu hyötyvän siitä jos oikeilla soittimilla tehty musiikki toimii hyvin. Mielestäni konemusiikki on nykyiseltään kärsinyt pienen inflaation ainakin minun korvissani, sillä liikaa käytetään softaa raudan sijaan soundin luomiseen, totuus tulee karulla tavalla esille varsinkin silloin kun pistää jotain täysin analogisella laitteistolla tehtya soundia soimaan, esimerkkinä voisin mainita vaikka loistavalta Tresor:in 3:s kokoelmalta: Domina - Domina (Maurizio Mix) joka tarjoaa niin soundillisesti kuin musiikillisesti itselleni suurta mielihyvää. Esimerkiksi Chemical Brothersin soundi on nykyiseltään melkoista digikuraa vrt. kahteen ensimmäiseen albumiin.
 
Käytin tuota elektronista musiikkia lähinnä esimerkkinä musiikista, joka olisi äänitetty käyttämättä ilmaa väliaineena. En tarkoittanut sitä mitenkään väheksyvästi kyseistä tyyliä kohtaan. Kyllähän poikkeuksia löytyy varmasti suuntaan jos toiseenkin.

Aphex Twinilläkin on ainakin Drukqs albumilla käytetty sekvensserillä ohjattua Yamahan Disklavier -pianoa, joka on äänitetty mikrofoneilla ja koneiston toiminta on levyltä kuultavissa.

Osaisiko joku sanoa tuohon mittaamalla asian todentamiseen mitään?
 
teekal sanoi:
Esimerkiksi Chemical Brothersin soundi on nykyiseltään melkoista digikuraa vrt. kahteen ensimmäiseen albumiin.
Eh? Mun mielestä Chemicalin soundit paranee plätty plätyltä. Parhaat kappaleet löytyy imo Come with us-levyltä (Star Guitar, Hoops, Galaxy Bounce jne.), mutta soundillisesti kovin on We are the night (Modern midnight conversation , All rights reserved, jne). Live vedoissa on silti kovimmat tunet ja soundit (esim. Do it again ja big jump, voi jeesus soikoon !!!)
 
Tuli tosta Maurizion mixistä mieleen, että ylipäänsä tämmöinen vanhanaikainen analogisempi dub/ambient soundi rakastaa hyvää hifilaitteistoa. Tai voisin jopa sanoa, että se on kamaa, jota ei ole mitään järkeä kuunnella paskoilla vehkeillä. Mä tykkään konemusasta, joka luo ikäänkuin "tilan", jonka sisällä voi olla. Se on niin eri juttu kuin esim. rokki. Koen, että hyvässä konemusassa on jotain hirveän samanlaista kuin hyvässä jazzissa. Eikä rokissa ja popissakaan mitään vikaa, kaikkea löytyy levyhyllystä.

Maurizion vanhasta kamasta lemppareita on oikeastaan kaikki Rhythm and Sound duona tehdyt pläjäykset. Niin dub-reggaena kuin ilman. Uudemmasta saman henkisestä dub-ambientista (tai dub-technosta, ota noista käsitteistä nyt selvää) suosittelisin ehdottomasti Deepchord presents: Echospace - the coldest season.

Paska, huonosti sävelletty, tuotettu ja miksattu konemusa on paskaa millä tahansa vehkeillä.
 
Pibe sanoi:
Eh? Mun mielestä Chemicalin soundit paranee plätty plätyltä. Parhaat kappaleet löytyy imo Come with us-levyltä (Star Guitar, Hoops, Galaxy Bounce jne.), mutta soundillisesti kovin on We are the night (Modern midnight conversation , All rights reserved, jne). Live vedoissa on silti kovimmat tunet ja soundit (esim. Do it again ja big jump, voi ****** soikoon !!!)

We Are The Night:ista kyllä kuullee että äijät on laiskistunu ja softasoundilla mennään kun se on helppoa ja vaivatonta. Kuuleehan tuon nyt selvästi jos verrataan johonkin alkuaikojen tuotoksiin että tuosta on analogisuus aika kaukana. En kyllä pidä muutenkaan uudemmasta kemikaalista joten eipä väliä mitä suoltavat ulos nykyään, on niin paljon parempaakin olemassa.
 
pölsä sanoi:
Elektronista musiikkia voi tehdä usealla tai lähes rajattomalla määrällä tapoja: esim. Booka Shaden levyssä lukee, että he käyttävät "native instruments" eli ymmärtääkseni pelkästään oikeita soittimia, joista on äänitetty sampleja.

Hehe :) Native Instruments on Berliinissä perustettu softatalo, joka tuottaa virtuaali-instrumenttejä, vahvistin ja kaappimallinnuksia ja paljon muuta audio softaa. Tuo mainitsemasi Booka Shade on yksi heidän tuotteita massiivisesti käyttävä, kuten voi täältä huomata. Tuossa toinen esimerkki virtuaalisoittimesta. Jos joku tuon erottaa triviaalisti originaalista niin onnea vaan kultakorvista :)
 
Gretch sanoi:
Jos joku tuon erottaa triviaalisti originaalista niin onnea vaan kultakorvista :)

Ei tarvitse kultakorvia, puukorvat riittää... siis noiden demo tracksien perusteella. ;)
 
kre sanoi:
Ei tarvitse kultakorvia, puukorvat riittää... siis noiden demo tracksien perusteella. ;)

Itseasiassa tuo on tuotettu samplaamalla aitoa soitinta, eli se on aivan yhtä aito kuin tallennettu referenssikin. Aidosta soittimesta on otettu 17GB verran sampleja, jotta kotisoittajalla on lähtökohtaisesti identtinen saundimaailma käytettävissä. Se onko lopputulos kaiuttimien läpi identtinen akustiseen live-soittoon verrattuna onkin sitten luonnollisesti eri juttu (kuten on artistin CD:täkin kuunnellessa).
 
Ei sinänsä mitään uutta ketjuun, mutta hyvien laitteiden roolia ei voi vähätellä, kun kuuntelen esim. Lustmordia tai Steve Roachia omassa tilassani pää kuulokkeiden välissä. Kuuntelukokemus on tuolloin aivan eri tasolla, kuin silloin jos pistän jompaa kumpaa soimaan halvahkon ministereosetin läpi. Paljon konemusiikkia kuunteleva ystävänikin huomasi eron, kun kerran hänelle demosin Steve Roachin "Mystic Chords & Sacred Spacesia" kuulokesettini läpi.
 
Gretch sanoi:
Itseasiassa tuo on tuotettu samplaamalla aitoa soitinta, eli se on aivan yhtä aito kuin tallennettu referenssikin. Aidosta soittimesta on otettu 17GB verran sampleja, jotta kotisoittajalla on lähtökohtaisesti identtinen saundimaailma käytettävissä. Se onko lopputulos kaiuttimien läpi identtinen akustiseen live-soittoon verrattuna onkin sitten luonnollisesti eri juttu (kuten on artistin CD:täkin kuunnellessa).

Onneksi (tai jonkun mielestä valitettavasti) akustisesta instrumentista ei saada samplella kuin pienenpieni osatotuus, nimenomaan "näyte" esille. Ääntä kun niistä saa ulos niin monella eri tavalla, mahdollisia nyansseja on yksinkertaisesti liikaa. Saman nuotin voi soittaa äärettömän monella eri tavalla. Tämä pätee kaikille akustisille soittimille, ja epäilemättä myös monille sähköisille, mutta kuitenkin ei-elektronisille laitteille.

Sen sijaan uskon hyvin että oikeankin akustisen instrumentin äänen voi survoa protoolssin läpi etuperin, takaperin ja kaksinkerroin, niin kaun kunnes se kuulostaa synteettiseltä ja täysin sieluttomalta.
 
Eikö kukaan enää muista Orbitalia? Entä Orb - the Orb's adventures beyond the ultraworld.

Anyone? :)
 
Elektronisen musiikin takia minä aina välillä mietin sen subbarin hommaamista. Aina kun käy muualla kuunteluvierailuilla ja sattuu olemaan raskaamman sarjan lattiakaiutinta kehissä, niin mukavia alapään humahduksia sieltä kuuluu joita omat jalustakajarit eivät toista. Mutta sitten se säätämisen kauhu ja omien rajallisten tilojen vähäiset säätömahdollisuudet sitten pelottavat moiset ajatukset pois...

Dambuilder sanoi:
Eikö kukaan enää muista Orbitalia? Entä Orb - the Orb's adventures beyond the ultraworld.

Anyone? :)

Kyllä kyllä, Orbitalin pari ekaa iskevät aika kovaakin ja Orbia löytyy melkein kaikki täyspitkät albumit hyllystä.
 
kre sanoi:
Onneksi (tai jonkun mielestä valitettavasti) akustisesta instrumentista ei saada samplella kuin pienenpieni osatotuus, nimenomaan "näyte" esille. Ääntä kun niistä saa ulos niin monella eri tavalla, mahdollisia nyansseja on yksinkertaisesti liikaa. Saman nuotin voi soittaa äärettömän monella eri tavalla. Tämä pätee kaikille akustisille soittimille, ja epäilemättä myös monille sähköisille, mutta kuitenkin ei-elektronisille laitteille.

Sen sijaan uskon hyvin että oikeankin akustisen instrumentin äänen voi survoa protoolssin läpi etuperin, takaperin ja kaksinkerroin, niin kaun kunnes se kuulostaa synteettiseltä ja täysin sieluttomalta.
Tuo on minunkin mielestäni totta. Tähän mennessä jokainen kerta, jolloin korvani ovat sanoneet, että jotain on pielessä, on osoittautunut ainakin osittain sähköisesti "parannelluksi". Synteettiset soittimet olivat kuinka sämplejä tahansa yms kuitenkin kuulostavat aavistuksen erilaiselta kuin aidot. Nuo kre:n mainitsemat nyanssit ovat se maaginen avain asiaan... Niitä ei kuitenkaan opi kuuntelemaan ellei kuule aitoa soitinta riittävän paljon. Itselläni puhallinsektion osana soittaminen on tehnyt temppunsa...

t. jjahifi
 
Oletteko muuten ajatelleet että elektroninen musiikki on huomattavan haastavaa akustiikalle ja laitteistolle yleensä, sillä musiikki usein sisältää paljon dynamiikkaa ja usein todella matalia taajuuksia. Monesti jos joku setti on viritetty paljon "dynamiikkavajaampaan" musiikkiin kuten heavy ym. joka saattaakin toistua mukiin menevästi mutta ne ongelmat alkavat vasta silloin kun laitetaan jotain dynaamista konemusiikkia lautaselle. Usein mm. kompressoitu heavy tarvitsee ylimääräistä boostausta keski ja bassoalueelle joka ei sovi sitten ollenkaan dynaamisemmalle materiaalille, seuraa ns. matalien "yliampuminen"

Dambuilder: Täällä yksi The Orb:in ja Orbitalin musiikin pitkäaikainen ystävä lisää..
 
... ja Orbia löytyy melkein kaikki täyspitkät albumit hyllystä.

Palatkaamme, kun on tuoretta theorb:ia ulkona : https://www.theorb.com/prism/ , onko tästä kellään™ käsitystä ?

Mulla ei ole virallisia pilvikanavia, mutta myönnän liponeeni sekä youtube:sta että https://theorb.bandcamp.com/album/prism pieniä maistiaisia. Jättää hieman sekavan fiiliksen.

Ei mulla liikaa theorb:ia ole ( lue, ei lähellekään kaikkia 😀 ), mutta parempihan se olisi sitä parempaa ostaa. t. ' RIF '
 
Mun Orb-diggailu päättyy vuoteen 2008. Olen yrittänyt kuunnella joitakin vähän uudempia tuotoksia 2010-luvulta, mutta noista ei ole oikein muistikuvia, joten eivät ole tehneet niin kovaa vaikutusta, että olisi pitänyt hankkia fyysisenä äänitteenä, niinkuin tapana on. Pitäisi kyllä jossain vaiheessa ottaa kiinni ja kuunnella Spotifystä kaikki uudemmat, kun ovat viime vuosina pukanneet uutta albumia pihalle aika tiuhaan tahtiin...
 
Palatkaamme, kun on tuoretta theorb:ia ulkona : https://www.theorb.com/prism/ , onko tästä kellään käsitystä ?

Mulla ei ole virallisia pilvikanavia, mutta myönnän liponeeni sekä youtube:sta että https://theorb.bandcamp.com/album/prism pieniä maistiaisia. Jättää hieman sekavan fiiliksen.

Ei mulla liikaa theorb:ia ole ( lue, ei lähellekään kaikkia ), mutta parempihan se olisi sitä parempaa ostaa. t. ' RIF '

Tämä uutukainen yllätti todella positiivisesti. Levy on ollut alkuvuoden parhaita julkaisuja mielestäni. Oikein koukuttavaa elektronista jyystöä.
 
Back
Ylös