Hifi-harrastuksen syvin olemus?

telemania

Käyttäjä
Liittynyt
1.5.2009
Viestejä
185
Esitin osin tämän kysymyksen tuossa "käärmeöljy" ketjussa, jossa molemman ääripään mielipiteet hämmästyttävät minua. Kukaan ei tarttunut aiheeseen, joten yritetään omassa ketjussa.
Kuulkoon kaikki niitä eroja mitä haluaa, ja uskokoon joku vain niitä asioita jotka _osataan_ mitata (kokoajan opitaan uusia asioita mitä voidaan mitata ja opitaan lisää miten ihminen havaitsee musiikkia/ääntä vaikka taustalla oleva fysiikka ei olekaan muuttunut mihinkään). En toivo inttämistä minkä asioiden välillä voi kuulla / kuulee eroja. Voitaneen lähteä olettamuksesta, että kaikki harrastajat kuulevat eroja joidenkin laitteiden välillä ja tämän keskustelunavauksen tarpeisiin se riittää.

Se mikä minua kiinnostaisi kuulla/keskustella on miten te arvon kanssa harrastajat näette koko hifi-harrastuksen syvimmän olemuksen? Lähdetään liikkeelle esim wikipediasta löytyvästä määrittelystä High Fidelitylle:
"High fidelity or hi-fi reproduction is a term used by home stereo listeners and home audio enthusiasts (audiophiles) to refer to high-quality reproduction of sound or images that are very faithful to the original performance." (high-end audion määrittely samaisesta paikasta sisältää valitettavan arvolatauksen, joten se ei ollut käyttökelpoinen). Wikipediassa ollaan kiteytetty minun mielestäni harrastuksen ultimate tavoite. Ongelma / haaste on kuitenkin sisäänkirjoitettuna kyseiseen määrittelyyn: tarkoitus on toistaa alkuperäinen esitys mahdollisimman hyvin.

Voitaneen lähteä liikkeelle siitä, että kaikissa musiikin "live" kuuntelutilanteissa aistittava äänikuva muodostuu vähintäänkin soittimien ja esitystilan lisäksi kuuntelijan sijainnista ko tilassa. Jos kyseessä on musiikki jota toistetaan vahvistamalla se kaiuttimien kautta on mukana PA-laitteiston kautta kuultu esitys. Ajatus, että kaikuiseen huoneeseen sijoitetut kaksi "kovaäänistä" voisivat toistaa kaikki Live-tilanteessa kuultavat aistimukset on (mielestäni) naurettava. Tästä naurettavuudesta voi olla eri mieltä, mutta niin väittäessään syyllistyy vakavaan fysiikan lakien vääristelyyn (enkä ainakaan itse ala kyseisestä asiasta väittelemään). Jotakin sieltä 2-kanava stereoista kuitenkin saadaan ulos ja kuunteluhuoneen akustiikan yms kanssa saadaan tilantuntua yms, ja antaa hyvän pohjan hifi-harrastukselle.

Onko teillä tai yleensä kenelläkään mielestänne "absoluuttinen hifi-korva" ts pystytte sanomaan kahdesta erilaisesta soinnista kumpi on parempi? Itse kuulen eroja helpostikin, mutta minun ei ole helppoa sanoa yhtäkkiä kumpi on parempi. Paremmuus selviää minulle vasta pitkän kuuntelun perusteella (jos silloinkaan) jos kyseessä on kohtuu hyvät laitteistot. Miksi toinen laitteisto on parempi?

Eikö tämä osaltaan tee koko harrastuksesta hauskaa, ei ole mitään absoluuttista totuutta; on paljon keskenään erilaisesti soivia laitteita ja joillakin musiikki kuulostaa subjektiivisesti paremmalta. Onko edes olemassa absoluuttista oikeaa:
1. Populaari musiikki; onko vertailukohde se mitä tuottaja on kuullut tarkkailumonitoreista? Kuku tietää miltä se kuulostaa?
2. Sinfonia-orkesteri; onko vertailukohta se miltä se kuulostaa kapellimestarille, aika harva on päässyt tuota kokemaan? Orkesteri kuulostaa eri istumapaikoista huomattavan erilaiselta, onhan soittimen sijainnillakin matkaeroja jotka ovat metreissä. Edelleen konserttisalit ovat erilaisia yms.

Vai onko mielestänne olemassa "absoluuttinen totuus" mihin hifi-harrastuksesssa pyritään. Jos näin on, mikä se on? Miten sen tunnistaa?

Mielestäni hifi-harrastusta voi hyvin verrata esim viinien (tai vaikkapa viskien) maisteluun tai kulinarismiin. Tai jopa tietynkaltaiseen perfektionismiin. Itse olen lievä viinien maistelija ja kulinaristi, lievän hifismin lisäksi. Mitenkä muut?

Toivottavasti aihe ei ole liian filosofinen / abstrakti.
 
Erittäin hieno ja asiallinen aloitus keskustelulle. Koska jokaisella valmistajalla on hieman omanlainen tyylinsä soittaa musiikkia laitteidensa kautta ja jokaisella harrastajalla on omanlainen sointi-ihanne, joka saattaa vielä kehittyä vuosien varrella eri suuntaan, niin voimme vain sanallisesti kuvailla sitä omaa ihannetta ja kertoa mikä äänitteessä / laitteistossa toimii omasta mielestä ja mikä taas vaatii parannusta.

En tiedä onko absoluuttista sävelkorvaa, kun en ole tippaakaan musikaalinen (viimeksi ala-asteella rumpukapulaan, nokkahuiluun tai pianoon koskenut), mutta usein sen pystyy jo yhden biisin aikana sanomaan pitääkö vai ei kun on joku referenssi muistissa. Tähän kun vielä lisää sen yhden pidemmälle ehtineen harrastajan lausahdus, jonka mukaan 99 % kaupassa myytävistä hifi-laitteista on audiokäyttöön kelpaamatonta, se kertoo vain kaupallisen hifin ja rahan välisestä suhteesta nykypäivänä. Ei monella tavallisella palkansaajalla ole varaa uutena ostaa kunnollisia yli 3 kE komponentteja laitteistoonsa tinkimättä liikaa muusta elämästä, joten joudutaan tyytymään kompromisseihin laitevalinnoissa. Tästä syystä monet etsivät käytettyjä, kun nälkä kasvaa syödessä ja edullisimpien laitteiden äänenlaatu ei enää kelpaa.

Mielestäni yksi hifiharrastuksen syvimmistä olemuksista on juuri se että saadaan loihdittua nautittavaa musiikkia omaan kotiin laitteiden välityksellä ilman että aina tarvitsee lähteä ulos keikoille. Toiset taas keskittyvät enemmän musiikin keräämiseen ja kelpuuttavat laitteistoksi myös hieman vaatimattomamman. Silloin laitteisto on vain välttämätön paha, jotta rakkaat levyt saataisiin kuuluville.
Oli harrastuksen suuntaus mikä tahansa, niin kaikkien meidän tulisi mahtua samalle foorumille. Toivottavasti en vienyt keskustelua sivuraiteille, joten jatkakaa ensimmäisen postauksen aihepiiristä.
 
Mielestäni harrastuksen syvin olemus on sama mikä muissakin harrastuksissa. Panostaa aikaa ja ajatuksia keskimääräistä enemmän johonkin asiaan jotta mieli rentoutuu ja pääsee irti arjesta. Lopputuloksena on musikaalisen taiteen keskimääräistä paremmin soiminen kotioloissa.
 
komppaan alspea ja lisään vielä.
hifi harrastamisen syvin olemus pitää sisällään avoimen kiinostuksen hyvään ääneen, alan muihin harrastajiin ja heidä lähestymis
tapoihinsa, sekä lapsenomainen innostumisen erilaisiin laitteisiin ja teknisiin ratkaisuihin.
 
alspe sanoi:
Mielestäni harrastuksen syvin olemus on sama mikä muissakin harrastuksissa. Panostaa aikaa ja ajatuksia keskimääräistä enemmän johonkin asiaan jotta mieli rentoutuu ja pääsee irti arjesta. Lopputuloksena on musikaalisen taiteen keskimääräistä paremmin soiminen kotioloissa.

I agree. 100%.
 
Omalla kohdallani syvin olemus on itse musiikki.

En pyri laitehankintojen kohdalla siihen, että musiikki toistuisi niiden avustuksella autenttisesti, vaan siihen yksinkertaiseen olotilaan, jossa ihokarvat nousevat pystyyn. Tai siihen, että jos joku kappale on niin kaunis tai rujo, että silmät kostuu.
 
Alspe kiteytti syvimmän olemuksen hienosti.

Hivenen käytännön läheisemmin ajateltuna syvin olemus on mielestäni nimenomaan sitä, että tietää mikä on se "oma juttu" ja miten sitä lähestytään ja mikä on oikeasti itselle musiikin toistossa sitä parempaa laatua.
 
moukkunen sanoi:
Alspe kiteytti syvimmän olemuksen hienosti.

Hivenen käytännön läheisemmin ajateltuna syvin olemus on mielestäni nimenomaan sitä, että tietää mikä on se "oma juttu" ja miten sitä lähestytään ja mikä on oikeasti itselle musiikin toistossa sitä parempaa laatua.

Tähän yhdyn täysin. Musiikin ehdoilla mennään ja lähtökohta on nimenomaan entistä paremman musiikkielämyksen tavoittelu. Aloiteltaessa harrastusta juuri tuo oman tien löytäminen on se suurin haaste nykyisessä musiikki-, soundi- ja laiteviidakossa. Tuntuu, että pikkuhiljaa se suunta alkaa löytyä itsellekin, mutta eri asia on kuinka pitkälle matka jatkuu. Tässä harrastuksessa pitäisin myös erittäin oleellisena muiden harrastajien valintojen kuulemista ja kunnioittamista, ihan jo anatomian tasolla meillä on erilaiset kuuloelimet ja kuka sen sanoo minkä miltäkin pitäisi kuulostaa. Olen suhteellisen uusi tällä palstalla, mutta ikävän usein silmään tökkää toisten harrastamisen arviointi, välillä hyvinkin töykeästi. Ajoittain laittaa jopa harkitsemaan jäsenyydestä luopumista. Täytyy toki sanoa, että ei nuo maailman palstatkaan näytä olevan tässä suhteessa sen parempia. Vielä, toisten kuuntelukokemukset eri seteistä ovat erittäin mielenkiintoista luettavaa/kuultavaa.
 
Jep. Alspe pisti jo niin tyhjentävästi, että paha lisätä siihen enään mitään.

Jos nyt kumminkin joku kysyis multa, että mikäs Matti sulla on juoni tuossa hommassa, niin vastaisin varmaan, että kun nyt kerta tykkään kuunnella musaa, niin pistän noi laitteetkin mielelläni silleen, että saan itselleni mahdollisimman hyvän musiikinkuuntelunautinnon.
 
rajani sanoi:
Mielestäni yksi hifiharrastuksen syvimmistä olemuksista on juuri se että saadaan loihdittua nautittavaa musiikkia omaan kotiin laitteiden välityksellä ilman että aina tarvitsee lähteä ulos keikoille.

Tuosta olen kyllä eri mieltä. Vaikka tavoitteena olisikin ns. livemäinen ääni niin on kotona istuminen ja oikea keikkailu on kuitenkin kaksi eri asiaa. Sitä tunnetta ja fiilistä jonka loistokeikka saa aikaan on paha kotona saavuttaa. Vaikka "soundi" sinällään saattaisikin olla kotona parempi, kysymys ei sinällään ole siitä. Se on kuitenkin aina keinotekoinen tilanne, siittä puuttuu se inhimillinen elementti. Kaljat housuilla, niin kuuma että hiki virtaa, vierustoverit tönivät fiiliksissään - no ei haittaa jos se bändi just sillon sillä hetkellä soittaa paremmin yhteen kuin ikinä ja musiikki nousee uusiin ulottuvuuksiin.

No mutta onneksi keikkailu ja musan kuuntelu kotona eivät millään tavoin riitele keskenään, molemmista voi nauttia täysin rinnoin sillä ovat ne saman harrastuksen kaksi eri puolta - joita voi harrastaa molempia tai sitten vain toista.
 
Itsellekin tuo musiikin nautinnollinen kuuntelu on se juttu.

Mutta kun tavoitellaan luonnollista äänentoistoa niin mielestäni täytyy olla tarkempi tavoite asettelu kuin että kuulostaa hyvältä (hyvä vaihtelee esim. mielialan mukaan). Omalla systeemilläni (joka nykyisellään vaatii runsaasti lisäsäätöjä), jotkut levyt kuulostavat suoraan sanottuna kauheilta, suurin osa ihan ok:lta. Huonolta kuulostavien levyjen suhteen olen sitä mieltä, että vika ei ole laitteistossani. Mutta nuo levyt kuulostaisivat todennäköisesti nautittavimmalta huonommalla laitteistolla joka kompensoisi surkeaa soundia. Pitäisikö siis olla kaksi settiä eri luokan levyille (tai digitaalisesti kaiutiimia säätävänä kahdet säädöt)? Vai pitääkö olla puristi ja pitää vain yhtä ihannetta ja unohtaa huono soundisista lyvyistä nauttiminen?

Nuorena miehenä (20 vuotta sitten) esimerkiksi B&W:n 800 sarja teki lähtemättömän vaikutuksen, mutta nykyään kun olen lyhyesti kuunnellut B&W:n kaiuttimia (en tosin 800, 801, 802) ovat ne kuulostaneet hiukan "loudness" sointisilta. Mutta kuulostaako lievä loudnessmaisuus loplta pahalta? Suomalaisten kaiutinvalmistajien äänikuva on selvästi erilainen, mutta onko se sinänsä hyvä pyrkimys luonnollisuuteen ja karsii liikaa (suuntaavuuden korostaminen) heijastuksia ja tuottaa "kuolleen" äänen.

Oma kriteeri hyvälle on pitkien kuuntelusessioiden rasittamattomuus, luulen että säröt ja vaihevirheet ovat tuossa tavoitteessa tärkeimmät elementit minimoitavaksi; mutta tiedä häntä.... Onhan tässä koko loppu elämä aikaa parannella laitteistoa ja nauttia musiikin kuuntelusta.
 
Tärkeintä on päästä pätemään ja saada huomiota.

Toiseksi tärkeintä on pelottavan realistinen musiikillinen kokemus. Musiikin kuuntelu on minulle lähinnä fiilistelyä, rentoutumista, ja jossain määrin myös tunteiden purkamista. Tottakai laitteet ovat suuressa osassa harrastusta, mutta ne ovat vain keino päästä tavoitteeseen.

Kolmanneksi tärkeintä harrastuksissani. Pitäähän sitä ihmisen saada johonkin rahansa ja aikansa tuhlattua!
 
Olen ajatellut ton silleen pragmaattisesti, että jos ajaa paljon, kandee ostaa hyvä auto, ja jos kuuntelee paljon musaa, kandee ostaa hyvät sterkat.

Filsofisesti ottaen mun mielestä kaikkien aistiärsykkeiden tulkinnssa ja vertailussa ollaan metafyysisessä hetteikössä. Toisen suuhun Aurajuusto maistuu pahalta ja toisen hyvältä. Mittaustulos varmaan paljastaa molekyyliksi aina homeen. Joku tykkää sikarin savusta toinen ei. Aistit ei ole kohteessa vaan aivojen tekemässä tulkinnassa. Ei minusta kuulo tee tässä mitään poikkeusta. Ainoa asia, missä mittaustuloksen objektiivinen yleistettävyys taitaa ylittää subjektin mielivaltaisen tulkinnan taitaa olla naisen tissit. Niissähän isommat on aina paremmat. Eli mittaustulos korreloi tulkinnallisen mielihyvän kanssa. Toisaalta, koska mimmienkin suhteen on niin, että jotkut tykkää läskeistä, niin ei toi ole suuri ihme, että jotkut tykkää loudnesspöniköistä.

Jostain syystä osa hifiharrastajista tuntuu kuitenkin olevan vahvasti sitä mieltä, että ääniaaltojen tulkinta on jotenkin eri juttu kuin muiden aistiärsykkeiden tulkinta

Yleisesti ottaen ihmisen elo on niin lyhyt, että kandeisi tehdä asioita, joista saa mielihyvää, ja jotka eivät vahingoita ketään muuta. Tähän hifi on mielestäni oiva apuväline.
 
rainyday sanoi:
Tuosta olen kyllä eri mieltä. Vaikka tavoitteena olisikin ns. livemäinen ääni niin on kotona istuminen ja oikea keikkailu on kuitenkin kaksi eri asiaa.

Tästä samaa mieltä 8) Keikoilla ollaan fyysisesti samassa esitystilassa vuorovaikutuksessa soittajien kanssa ja kotona taas on tarkoitus luoda uskottava illuusio tästä yhteydestä.
Eipä ole tullut edes ajateltua keikkojen äänentoistoa mutta kyllä se kotona kuulostaa paremmalta kuin livenä, ei voi mitään. Himassa ei tarvii korvatulppia ja stereokanta on spotista kuultuna paremmin panoroitu >:D

Kysyin musiikkiopiston jazzkeikan miksaajalta miksi siinä pienessä salissa pitää rummutkin mikittää kun lähteehän niistä kyllin muutenkin? Kyse ei ole kuulemma suoranaisesti voimistamisen tarpeesta vaan "äänen levittämisestä" laajemmalle. Niinku ne ei muka kuuluisi laitapaikalle. Mä taas haluan että ääni tulee sieltä suunnasta mistä silmäkin sen kertoo tulevan. Ketun tunari... >:D
 
Noista live keikoista -n. 90% keikoista joissa olen käväissyt ovat olleet pettymyksiä.
Määkyvää laulantaa (suomalaiset artistit voisivat jättää sen lavalla riekkumisen vähemmälle kun ei kunto sitä kestä) tai muuten vaan äärimmäisen juntit kanssaihmiset joiden seassa saa pidätellä raivoaan ja ei, pahimmat keikat on koettu joissa "ihana" yleisö on keskimäärin yli 40 vuotiaita...

Tästä syystä tulee nykyään käytyä ikävän harvoin keikoilla.
Parhaat keikat on tullut täysin yllättäen jossain pikkuisessa kälyisessä baarissa johon on esim. eksynyt kurttuinen vanha ukko soittamaan akustista ja laulaa rallattelee.
 
sepi_1 sanoi:
Keikoilla ollaan fyysisesti samassa esitystilassa vuorovaikutuksessa soittajien kanssa ja kotona taas on tarkoitus luoda uskottava illuusio tästä yhteydestä.

Tsemppiä Sepi, tuohon hommaan. :D
 
"ni"

Kaikessa harrastustoiminnassani tärkeintä on ollut viisastelu, inttäminen ja teoretisointi.
Toisten kokemusten analysointi ja kirjatietoon perustuva kyseenalaistaminen on myös ollut tärkeää.

Olen soveltanut tätä myös hifiharrastukseeni, joka nyttemin on onneksi hiipunut. Ihmisiä kun k*setetaan tärkeämmissäkin asioissa. Ei hifi ole kovinkaan tärkeä asia ja roska on nykyisin ihan asiallisen hintaista. Varmasti toki huonoakin.

Itse asiassa mainstream hifi k*setus (Verkkokauppa.co*m' on) on edelleen niin törkeää etteivät siihen edes pahimmat High End -valehtelijat (kaikki eivät ole valehtelijoita) ole edes pystyneet, ehkä Jadis'ta lukuunottamatta. Sitä asiakaskuntaa kai ei ole mahdollista tavoittaa kommunikoimalla. Siitäpä masennusta.

Samanmielisten kohtaaminen on kaiken harastamisen ydin. Kohdatkaa. Se tekee hyvää.
 
Back
Ylös