Hifi 45/3 vs B&W 802d

Dambuilder

Käyttäjä
Liittynyt
9.12.2009
Viestejä
953
Jaahas. Sain Hifi 45/3 alkuperäisillä osilla(bassoelementit uusitut Focalit) ja käyn vertailua 802D-malliin, jota kuulin erään masterointistudion B&W esittelyhuoneessa.

Mielestäni 802:n stereokuva oli hieman häilyvän epämääräinen. Laaja, muttei syväkään. Äänen edessä tuntui olevan verho, vaikka näennäisesti sointi neutraali. Keskiäänillä mukavaa rapeutta ja diskantilla ilmaa. Basso hieman korostunut keskiosiltaan, alemmaksikin voisi mennä kotelon koko huomioonottaen.

45/3 on tarkempi, nauhadiskantin osalta varsinkin. Kaiutin on huomattavasti suuntaavampi, joten uskoisin normikuunteluhuoneessa 45/3:n vahvuuksien tulevan enemmän esille. Äänikuvassa on jopa kerroksellisuutta, tosin stereokuva on siitä outo, että siinä tuntuu korostuvan jotkut kaiut, mutta kuitenkin hyvin miellyttävällä tavalla. Auktoriteetti ei tietenkään aivan pärjää Bowersille, mutta riittävästi pakotonta hönkää irtoaa kuitenkin. kaiutin on paljon rumempi kuin 802D.

Nopea summaus ja voittajaksi 45/3.

Olisipa kiva kuulla mielipiteitä tästä vertailutestistä.
 
Tervehdys. Vaikka et varmaankaan tarkoita.että provoisit,mutta näistä jutuista tulee vain sellaisia. Kannattaa olla hieman varuillaan tuonkaltaisista asioista. Tiedän,että 45/3 on hyvä ääninen vanha tuote,jossa on omat vahvuutensa ja puutteensa samoin B&W:ssä,muuta totuuden nimessä me puhumme 2:sta eri asiasta ja myöskin käyttäjäkunnasta.

En haluakkaan tietää taustaa,ja en myöskään sitä,että oliko siellä nuo 45/3:set,mutta tuskinpa. Studiot on studioita,ja ehkäpä sen takia siellä on nuo 802:set.

Normaali käyttäjä,joka investoi 802d malliin,ei hae ääneltä sitä viimeistä herkkua,vaan kuuntelee musaa laidasta laitaan (yleistys,mutta mm. La Jazz).ja sen takia tuon kaltaiset vertaukset ovat mukavia,mutta niin turhia. Jätät aivan helkkaristi aukkoja asiaan laitteista johdoista yms.ja sen takia kommenttisi eivät ole perusteltuja. Kaiken maailman verhot eivät ole kaiuttimen ominaisuuksia,vaanne johtuvat niin monista asioista,että sitä on ilmeisen turha selittää.

Ja jottei tästä tulisi mitään isompaa vääntöä,niin toteaisin vain Pekkana,että molemmilla on puolensa,enkä minä maasuta kumpienkaan puolesta,molemmat tarjoavat oikein setitettynä musiikillisia nautintoja.

Jotta näin pääsiäisen alla,tästä heräisi mukava keskustelu,niin sanoisin kaikille kaiuttimien omistajille,että cool down. Minä ainakin tiedän noiden erot,ja sillä hyvä :D
 
Jep, jep. Ainahan ne 500€ itsetehdyt pesee 12k€ kaiuttimet. Ei kait tuota käy kyseenalaistamaan.

Selvähän se.

Jyri
 
Dambuilder sanoi:
Nopea summaus ja voittajaksi 45/3.

:D Ja rahaa säästyy ;) Eihän kaiuttimia voi mitenkään verrata jos kuuntelu tehdään eri paikassa ja eri oheiskalustolla. Mä olen kuullut 45/3 joskus -95 Hesassa niitä rakennussarjoja silloin kaupanneessa liikkeessä. B&W taas -05 ja -09 samassa tilassa. Eka kerta ei kovasti innostanut, mutta se jälkimmäinen oli jo melko tyrmäävä kokemus. Kyse on pakko olla setityksestä, ja varsinkin päätteestä.
 
Joo pahoittelut taustatietojen puutteellisuudesta ja muutenkin aika pateettisesta vertailusta. Korostan itsekin, että mainioita toistimia ovat molemmat, ja 45/3:n oheiskalusto on Supran kaiutinjohtoja lukuunottamatta aika huonolla, mutta riittävällä tolalla. Vahvistin tulee vaihtumaan pian johonkin Arcamiin tms. integroituun.

Eipä tässä ole tarkoitus provoilla, sanoa vain asiat ilman sen kummempia filtteröintejä. Mielestäni toistolaitteita(kaiuttimia) voi verrata, kun oletetaan vahvistimien ja äänilähteiden ylittävän tietyn laatutason. Paljon suurempi vaikutus on kuunteluhuoneella, eli siitä olisi syytä enemmänkin olla huolissaan, mielestäni. Vaikka toki vahvaimilla sun muilla voi ja on hyväkin hienosäätää sointia esim. kirkkaus/tummuusakselilla, taikka tilatoistollisilla eroavaisuuksilla. Tämä tietysti vie hieman pohjaa siltä kaiuttimien vertailun mielekkyydeltä, mutta kyllä kai jotain suuntaa-antavaa vertailua voi hyvinkin tehdä eri tyyppisillä kokoonpanoilla. Muutenhan koko harrastaminen voisi käydä hankalaksi tai jopa täysin mahdottomaksi :)

Hauskaa Pääsiäistä vaan kaikille!
 
sepi_1 sanoi:
B&W taas -05 ja -09 samassa tilassa. Eka kerta ei kovasti innostanut, mutta se jälkimmäinen oli jo melko tyrmäävä kokemus. Kyse on pakko olla setityksestä, ja varsinkin päätteestä.
Juu, tyrmäävä kokemus... ei tullu ees mieleen hankkia toista subia >:D ;)
 
Jyri sanoi:
Jep, jep. Ainahan ne 500€ itsetehdyt pesee 12k€ kaiuttimet. Ei kait tuota käy kyseenalaistamaan.

Selvähän se.

Jyri

No se on vaan minun mielipiteeni. Tuosta hinnasta sen verran, että kaupallisena tuotteena 45/3 kyllä maksaisi varmaan jotain 2-3k, koska pelkät sähköiset osat on ~800e, siihen kotelot, markkinointikulut ja kauppojen katteet päälle. Niin ja kyllä kai jonkun pitäisi ne suunnitellakin, joka ei ilmaista sekään oikeasti ole.

Tuo sinun kommenttisi kyllä vähän vaikuttaa siltä, ettet ole ainakaan missään kovin järjellisessä tilassa/setillä/mielialalla 45/3:a kuullut, kun noin varmasti asiasi esität. Peace kuitenkin :)
 
Niin tuosta studiosta vielä sen verran, että saispas varmaan asiakas hyvän kuvan, kun esittelytiloissa on itse tehdyt kaapit. :D Ihan sama kuinka "hyvä-ääniset"...

Varsinaisessa masterointihuoneessa(yhdessä niistä) oli B&W 803 aika ronskilla saman merkin subbarilla ryyditettynä. Ja mikäs siinä, hyvältä kuulosti.

Setissä ei vaan mielestäni ollut studiossa mitään järkeä, koska 803:ssa on siinä määrin korostunut yläpää, että se on juurikin kiva kuuntelussa kotona, mutta kun sillä miksaa ja masteroi äänitteitä, niin neutraalimmassa setissä kyseiset äänitteet kuulostavat poikkeuksetta liian tummilta. nimim. kokemusta on.
 
Dambuilder sanoi:
No se on vaan minun mielipiteeni. Tuosta hinnasta sen verran, että kaupallisena tuotteena 45/3 kyllä maksaisi varmaan jotain 2-3k, koska pelkät sähköiset osat on ~800e, siihen kotelot, markkinointikulut ja kauppojen katteet päälle.
Nythän on tietenkin kysymys asioden järkevyydestä,eikä muusta. No,minä tunnustan,että olen myynyt nuo tuotteet sinulle ja se rahamäärä mitä noihin on sijoitettu,on lapsellinen,ja kysymyksessä ei ollut itseväsätyt kotelot yms.
Jotta kukaan ei ymmäärtäisi väärin,niin olen valmis maksamaan saman summan hyvityksenä,vaiikkapa 1000-1500€ uusiin kaiuttimiin,mutta kysymyshän ei ole tästä. Hyvät kajarit siihen hintaa,jopa loistavat.

Mutta,jos ja kun lähdetään puhumaan äänentoistosta,niin kyllä 802d tarjoaa musiikin kuuntelialle aivan toisenlaisia sväärejä. Silloin tulee kysymkseen jo yksinkertaisestaisesti kotelon rakenne ja elementtien seurattavuus/potentiaali. Tehtävä on mission imbossible 45/3:selle. Eli minun normaali lauseisiin kuuluu,että:"Ei mopolla mahottomia" Huom,ei autovertaus.

Sitten vielä sellainen pieni asia Dambuider. Älä osta vain vahvistitna huhupuheiden mukaan. Arcam on hieno tuote,mutta tässä tapauksessa ei se oikea. Minä Pekkana en saisi puhua näistä tuotemerkeistä,vaikka Arcamia myynkin,mutta kannatta tarkistaa asiat. Älkää puuttuko tähän,pyydän.
 
Hienoa Dambuilder, nostan hattua sinulle. Rehellinen mielipide koetusta kuuntelukokemuksesta. Kun jaksaa uskoa omia korviaan niin saa tästä hifi harrastuksesta hienoja kokemuksia. Mielestäni tämän palstan suola on nimeenomaan se että jokainen kertoo omista kokemuksistaan, ei täällä tarvitse olla "varuillaan". Pekkayn kommentti lapsellisesta rahamäärästä herätti hieman kummastusta,toisilla sitä on ja toisilla taas ei, mutta hifiharrastuksella voi päästä pitkälle vaikkei sitä paljoa olisikaan, ne omat korvat edelleenkin.
 
tkau sanoi:
Hienoa Dambuilder, nostan hattua sinulle. Rehellinen mielipide koetusta kuuntelukokemuksesta. Kun jaksaa uskoa omia korviaan niin saa tästä hifi harrastuksesta hienoja kokemuksia. Mielestäni tämän palstan suola on nimeenomaan se että jokainen kertoo omista kokemuksistaan, ei täällä tarvitse olla "varuillaan". Pekkayn kommentti lapsellisesta rahamäärästä herätti hieman kummastusta,toisilla sitä on ja toisilla taas ei, mutta hifiharrastuksella voi päästä pitkälle vaikkei sitä paljoa olisikaan, ne omat korvat edelleenkin.
Mistä lapsellisesta rahamäärästä? Olet käsittänyt täysin väärin,enhä minä niin puhunut tai tarkoittanut,vaan laitoin vain esimerkin,että hyvitän saman rahamäärän,millä olen myynyt,sen hintaisiin kaiuttimiin. Esimerkki oli vain tarkoitettu,etten koitakkaan kertoa,että saat saman rahan 10.000€ tuotteisiin. Olet käsittänyt asiat väärin. En aliarvioi mitään,mutta kohtuullisuus kaikessa,ettei vaan pääse synytmään hypetystä olemattomista asioista. Kun kuitenkin olen varmaan ainoita ihmisiä,jotka voivat antaa kommentin,perustuen tähänpäivään,eikä 20v. vanhoihin muisteloihin,niin kerroin vaan näin,ja sillä hyvä. En kumpaakaan nosta jalustalle,enkä kumpaakaan paina alas,mutta realiteetti täytyy aina ottaa huomioon.

Jos vääntää asian noin,niinkuin sinä tkau koitat sen tehdä,niin valitettavasti voin kertoa,että jokainen ihminen käy lävitse sen saman tien,ja ehkä se on sinulla vielä alussa,tai lopussa,sitä en tiedä. Mutta kysymys on aina musiikista,eikä muusta. Jos linja repeää,ja olosuhteet muuttuvat,ja kuitenkin pienessä mielessä on aina musiikki,niin jokaisen on tehtävä ratkaisunsa.Musiikin kuunteluun liittyvät aina jonkin näköiset kikkareet,jos ei osaa itse soittaa,tai laulaa :D
 
PekkaY sanoi:
...se rahamäärä mitä noihin on sijoitettu,on lapsellinen...
...
...Mistä lapsellisesta rahamäärästä? Olet käsittänyt täysin väärin,enhä minä niin puhunut tai tarkoittanut...

:D
 
Gretch. Yksittäisten lauseiden irrottaminen varsinaisesta aiheesta on hyvin tyypillistä,mutta tuo lapsellinen hinta,ei perustu aliarvioimiseen,vaan hinnan/ja sen tuottaman äänen kompinaatioon. Ja sehän tässä tapauksessa on loistava. Mutta tarkoitukseni ei ollut mollata ketään,eikä mitään tuotteita,mutta hieman "passata"asioita,jottei niistä syntyisi joillakin olemattomilla perustelluista asioista isompaa vääntöä.

Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään väliä,vaikka niitä verrattaisiin AR:n pikku ihmekaiuttimiin 70-luvulta,mutta joku roti täytyy olla asioissa olivatpa ne mitä tahansa.

Hyvät Pääsiäiset kaikille.
 
Hienoa Pekka(kehua),
näinhän se menee kun yrittää neuvoja antaa. Itse olisin aikanaan niitä kaivannut, ei löytynyt, joten piti ostella testivoittjia(mm.Tandbergin kajarit) joilla ei mitään tehnyt. Nykyään on hienoa kun on tälläinen palsta josta voi kysyä neuvoja ja ohjeita. Sopii sekä aloittelijoille sekä loppusuoralla oleville. Tässä mielessähän Pekka edustaa kokemusta vaikka esittääkin asiat usein melko kärjistetysti. Mutta kuunnelkaa, kyllä se totuus piilee siellä rivien välissä.
 
sepi_1 sanoi:
:D Ja rahaa säästyy ;) Eihän kaiuttimia voi mitenkään verrata jos kuuntelu tehdään eri paikassa ja eri oheiskalustolla. Mä olen kuullut 45/3 joskus -95 Hesassa niitä rakennussarjoja silloin kaupanneessa liikkeessä. B&W taas -05 ja -09 samassa tilassa. Eka kerta ei kovasti innostanut, mutta se jälkimmäinen oli jo melko tyrmäävä kokemus. Kyse on pakko olla setityksestä, ja varsinkin päätteestä.

Tai/ja siitä, että 09 kyse saattaa olla jakosuotimeltaan ja varsinkin diskanttielementiltään eri kaiutin. Jos kyseessä on Uudenmaankatu, niin sielläkin on tullut käytyä. ;)
 
PekkaY sanoi:
Nythän on tietenkin kysymys asioden järkevyydestä,eikä muusta. No,minä tunnustan,että olen myynyt nuo tuotteet sinulle ja se rahamäärä mitä noihin on sijoitettu,on lapsellinen,ja kysymyksessä ei ollut itseväsätyt kotelot yms.
Jotta kukaan ei ymmäärtäisi väärin,niin olen valmis maksamaan saman summan hyvityksenä,vaiikkapa 1000-1500€ uusiin kaiuttimiin,mutta kysymyshän ei ole tästä. Hyvät kajarit siihen hintaa,jopa loistavat.

Mutta,jos ja kun lähdetään puhumaan äänentoistosta,niin kyllä 802d tarjoaa musiikin kuuntelialle aivan toisenlaisia sväärejä. Silloin tulee kysymkseen jo yksinkertaisestaisesti kotelon rakenne ja elementtien seurattavuus/potentiaali. Tehtävä on mission imbossible 45/3:selle. Eli minun normaali lauseisiin kuuluu,että:"Ei mopolla mahottomia" Huom,ei autovertaus.

Sitten vielä sellainen pieni asia Dambuider. Älä osta vain vahvistitna huhupuheiden mukaan. Arcam on hieno tuote,mutta tässä tapauksessa ei se oikea. Minä Pekkana en saisi puhua näistä tuotemerkeistä,vaikka Arcamia myynkin,mutta kannatta tarkistaa asiat. Älkää puuttuko tähän,pyydän.

Ehkä meillä on hieman eri priot mitä tulee kaiuttimien soundiin. Mulle on esim. erittäin tärkeää kuulla kitarat ja niiden harmoniset ylä-äänet koska itse rävellän moista eräässä kokoonpanossa. Siinä kohtaa 45/3 on aika supertarkka. Silti tietenkin itse pumpun kokonais-soundi on se juttu, ja siinä kieltämättä 802d on erinomainen ja ansaitsee kaikki pisteet. Tarkkaan soitinkohtaiseen syynäykseen saa kuitenkin soveltuvampiakin vaihtoehtoja, kuten Maggiet vaikkapa...

No joo ehkei kaikista tymäkimpiin rytmisoittimiin -> tässä on erittäin hyvä syy saada viimein kaiuttimet, joita olen melkeinpä ikäni speksien puolesta yrittänyt hankkia. Ja kun äänenlaatu noin muutenkin on hyvin kaunis, niin... Jäävi tai ei, ottaisin autiolle saarelle ennemmin 45/3 kuin 802d. Ja kitaran :)
 
Mun mielestäni nämä kaksi kandidaattia eivät ole alkuunkaan samalla viivalla. Tuomelan peli on tässä vertailussa absoluuttisella asteikolla auttamatta altavastaaja. Rajoitetuissa olosuhteissa se saattaa silti olla käyttökelpoisempi. Skobet kannattaa aina valita olosuhteiden mukaan, joten se mikä on yhdelle hyvä, voi olla toiselle huono vaihtoehto. Lopputuloshan tässä ratkaisee - eikös?
 
Ei tämä ole ensimmäinen kerta kun joku rakastuu vähän liikaa omiin hankintoihinsa ja mopo karkaa niitä kehuessa. Hieno hommahan se, että voi olla hankintaansa tyytyväinen.

Pientä realismia kumminkin voisi noissa hehkumoissa olla. Puhutaan kumminkin niin täysin eri sarjassa painivista tuotteista, joka ikisellä osa-alueella. Hintaisekseen varmasti mahtihankinta, ei sitä käy kieltäminen. Hinta / laatusuhde kait noissa Hifi rakennussarjoissa on ollut aina vähintäänkin kohdallaan.

Juu ja kumpaakin olen pohjanmaan perukoilla kuullut. Hyvä kaiutin tuo 45/3. Jopa todella hyvä hintaisekseen.

Jyri

Edit: ja 802d on kuunneltu monessa muussakin paikkaa kuin pohjanmaan perukoilla.

Edit 2: Soitin tuolle tutulleni ja kyselin, että olisko päässyt noita hifejä vielä kuuntelemaan tässä pyhien aikana. Oli kuulemma myynyt ne 260 € eteenpäin 1/2 vuotta takaperin. No kutsu tuli kumminkin vähän toisellaista settiä testailemaan johon tietty myös tartuin.
 
Back
Ylös