Häiriöääniä kaiuttimista

xyakaix

Käyttäjä
Liittynyt
7.11.2010
Viestejä
4
Minua on nyt kuukausien ajan häirinnyt äänentoistossani pieni, mutta ärsyttävä ongelma.

Säännöllisen epäsäännöllisesti kaiuttimistani alkaa kuulumaan useita lyhyitä peräkkäisiä poksahteluääniä ja välillä myös noin sekunnin kestoisia selvästi häiriöiltä kuulostavia piippausääniä. Tälläisiä häiriöääniä kuuluu yleensä 5-30 sekunttia kerralla yhden tai useamman päivän välein. Äänilähteenäni on tietokone. Sama ongelma on esiintynyt sekä vanhoissa multimediakaiuttimissa, jolloin niiden vahvistimena toimi subbari, sekä nykyisissä "hifi"-kaiuttimissani, joiden vahvistimina on toiminut tähän asti kaksi eri vahvistinta. Signaali kulkee tällä hetkellä optisella liitännällä, jonka vaihdan tosin kohta hdmi:hin. Äänikortti on vaihdettu eikä häiriöt ole hävinneet. Olen kokeillut myös analogista liitäntää suoraan äänikortilta vahvistimeen, mutta ongelma ei hävinnyt. Vähän olen myös lukenut, että häiriöt saattavat johtua kännykän tai langattoman netin reiittimen läheisyydestä, mutta niiden siirtäminen kauemmaksi tietokoneesta tai muu säätäminen ei auttanut.

Näin tekniikasta kuitenkaan suurempaa tietämättä, päättelin, että häiriöiden on johtuva emolevystä, virtalähteestä tai kodin pistorasioista. Onko kenelläkään ollut vastaavaa ongelmaa ja millainen ratkaisu siihen on löytynyt jos on. Kaikki apu on tervetullutta. Annan lisätietoja jos on tarve.
 
Back
Ylös