Gradojen tasalaatuisuus?

Lumient

Käyttäjä
Liittynyt
4.12.2007
Viestejä
13
Kaksia Gradon HF-1:siä lyhyen ajan sisällä samalla laitteistolla (ja padeilla) testanneena huomasin, että ne kuulostivat selkeästi erilaisilta. Molemmat olivat kyllä sisäänajettuja käyttötuntien puolesta, mutta silti erosivat toisistaan. Ensimmäiset HF-1:t (#28) kuulostivat lämpimiltä, tasaisilta ja melko vahvasti bassoja korostavilta. Jälkimmäiset (#4??) puolestaan olivat vähemmän bassokkaat ja saivat monet naislaulajat kuulostamaan hieman räkäisiltä ja olivat yleisesti ottaen vähemmän miellyttävät kuunnella. Sääli, että aiemmat HF-1:t tuli myytyä, kun jälkikäteen ajattelee.

Onkohan kukaan muu Gradoja kuunnellut törmännyt siihen, että samojen mallien välillä olisi suuriakin eroja?

RS-1:en äänenhän on kai foorumikirjoitusten perusteella ainakin muuttuneen peräti kolmesti (sarjanumerottomat tai alhaisella sarjanumerolla varustetut / hieman bassokkaammat ja vähemmän sulavasointiset myöhemmällä sarjanumerolla varustetut / uusimmat versiot, joissa ei ole enää nappia grilleissä). Näiden kohdalla kuitenkin muutokset (jos niitä on) ovat tapahtuneet pidemmän ajan sisällä ja ovat saattaneet kai olla jopa tarkoituksella toteutettuja.

HF-1:et kai kuitenkin esimerkiksi tehtiin varsin lyhyen ajan sisällä, joten mikähän niiden välisen eron sitten selittäisi? Gradon pajan vaihteleva työnlaatu kenties?
 

Bläkkis

Käyttäjä
Liittynyt
8.7.2007
Viestejä
2
Mulla on ihan samanlaisia kokemuksia. Ostin aluksi uudehkot n. 5000-sarjanumeroiset SR-325i:t huuto.netistä. Sitten eräs kaveri halusi eroon omistaan (sarjanumero 15XX) ja ostin nekin, kun niin halvalla sai. Molemmilla oli kuuntelua takana parisataa tuntia tai yli.

Ero äänessä oli kyllä järkytys. Uudemmissa oli enemmän bassoa, mutta niistä puuttui kokonaan se sähkökitaroiden purevuus mikä noissa kaverin Gradoissa oli niin hienoa. Symbaaleissakin oli jotain häikkää. Muutenkin uudet kuulosti paljon lämpimämmiltä. (Jos suurin osa 325i:stä ovat tommosia, niin en pysty käsittämään, miksi niitä sanotaan niin ylikirkkaaksi.) Testasin taajuusgeneraattorisoftalla, että mikä noi erot saa aikaan ja uusien taajuusvasteesta löyty ihan käsittämättömiä aukkoja yläpäästä. Äänenvoimmakkuus putosi parissa kohtaa todella radikaalisti kohdissa, joissa vanhemmat luurit vaimenevat vain hieman tai ei ollenkaan.

Myin uudemmat pois viikon testailujen jälkeen. Tuon kokemuksen jälkeen ei kyllä tulisi enää mieleenkään ostaa Gradoja kuulematta juuri sitä kyseistä yksilöä, jonka on ostamassa.
 

silmaauki

Hifiharrastaja
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
16 693
Kaupunki
Tois pual jokke
Onkos SR-325i-mallia muka valmistettu niin paljon, että sarjanumerot menee jo viiden tonnin yli?

Siis vastahan se ilmestyi markkinoille pari vuotta sitten.
 

moukkunen

Käyttäjä
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
1 082
Kaupunki
Kärkölä
Kyllä nuo Gradot ovat mielestäni tasalaatuisia lopulta kun niitä on soitettu tarpeeksi kauan. Kolme viikkoa kun soittelee vuorokaudet läpeensä, niin se on siinä.
Ainakin omien ja vähän vieraidenkin Gradot ovat olleet samanlaisia sen pitkän sisäänajon jälkeen.

Maahantuojan mukaan äänellinen erilaisuus on olemassa heti pakasta vedettynä, eli soivat välillä uutena jo yllättävän avonaisesti ja kirkkaasti, mutta välillä taas todella tukkoisesti ja tummasti. Lopputulos on kuitenkin sisäänajon jälkeen sama.
 

Bläkkis

Käyttäjä
Liittynyt
8.7.2007
Viestejä
2
silmaauki sanoi:
Onkos SR-325i-mallia muka valmistettu niin paljon, että sarjanumerot menee jo viiden tonnin yli?

Siis vastahan se ilmestyi markkinoille pari vuotta sitten.
Meneehän nuo jo yli 7000. Head-fistä löytyi tuo tieto. Hullut määrät noita näköjään menee ja jos nuo uudemmat kuulostavat samalta kuin noi mun omistamat 5XXX, niin en voi kyllä ihan täysin käsittää tuota suosiota. Molemmat (1XXX ja 5XXX) olivat siis sisäänajettuja ja kuulostivat kyllä Gradoilta, mutta aivan kuin eri malleilta.
 
Ylös