Moi!
Olisin kaivannut hieman neuvoja seuraavanlaiseen, ehkä omituiseenkin projektiin.
Omistan vanhat ja aika huonokunotiset Gradient 1.1 kaiuttimet, ja minun tekisi mieli rakentaa niiden elementtien ympärille uudet kotelot. (Nykyisten entisöiminenkin on toki vaihtoehto, mutta mietin nyt tätä toista) Uusien koteloiden tilavuus olisi noin 80 litraa ja rakenne sellainen kasarimallinen, tolppamainen, jossa basso on eristetty muista.
Kuuntelupaikka on pieni yksiö, jossa monta kuuntelupistettä. Gradientit ovat melko voimakkaasti suuntaavat kaiuttimet ja siksi eivät käyttööni kovin hyvät, vaikka ääni sinänsä on loistava. Kaiuttimien sijoitus tulee olemaan aika kiinni seinässä.
Aiheen tiimoilta muutama kysymys:
1) Miten bassotoisto muuttuu, jos elemention ja refleksiputken suuntaan eteenpäin, nykyisen alassuuntauksen sijaan? Bassokotelon tilavuus pysynee ennallaan.
2) Haluasin vähentää yläpään suuntaavuutta. Jos asennan nuo neljä diskanttielementtiä niin, että toiset kaksi näyttää 10 astetta toiselle sivulle ja toiset kaksi toiselle, niin suuntaavuus epäilemättä laajenee, mutta huononeeko yläpää?
3) Nykyinen keskiäänielementti on avoin (dipoli?). Mihin sen koteloiminen vaikuttaa, korostaa vai vaimentaa keskiääniä?
Olisin kiitollinen, jos joku aiheeseen perehtynyt hieman selventäisi em. ongelmia. Ja lopuksi vielä sellainen huomio, että en etsi mitään huippusaundeja, vaan kohtuullisen hyvin soivia yleiskaiuttimia. Mitään äänimittalaitteita en omista.
- markku