Gradient R-5A

ihmettelin samaa, mutta kun guuglaa gradient taloustiedot niin oikein on.

Samaisten taloustietojen mukaan firmalla on kaksi työntekijää, mikä kyllä sopii vain 200 keuron liikevaihtoon. Mutta onko tällä Gradient Labsilla vain uusien kaiuttimien suunnittelu (ja ehkä jotain muuta) ja suurin osa toiminnasta on muilutettu toiseen firmaan? Ei kai tuota muuten voi selittää?
 
Vähän juttua lukiessa särähti, kun lopussa todettiin perinteisten hifikaiuttimien ajan olevan ohi ja suhteellisen pienellä rahalla saaa kuulokkeilla saman kuuntelukokemuksen kuin monta kertaa kalliimmilla kaiuttimilla. Ei mitään parasta markkinointia.
 
voi hyvin olla jotain tuon tapaista. Itseäni on himoittanut jo pitkään 2.1 malli, niitä ei paljoa liiku, mutta nyt olis classic audiossa. vaan ei nyt viitsi rouvaa suututtaa "mitä helvettiä sä taas oot ostanut, eikö noita vehkeitä ole tarpeeksi, kun joku aina rikki ja jotkut muuten käyttämättömiä"

edit. toimittajien juttuihin, esim tuossa kuulokkeista, pitää aina suhtautua varauksella. sinänsä tuo toimittaja oli jollain lailla asioista perillä, ainakin minusta. mulla on kuulokekuuntelu kyllä jäänyt, vaikka mulla on ihan laadukkaat ns "baby orpheus" sennheiserit.
 
Minusta tuo oli varsin hyvä artikkeli. Atte on entinen kollega firmasta joka tekee säänmittausvekottimia paljolti vastaavalla filosofialla kuin Gradient tekee kaiuttimia. Muotoilu on tärkeä osa tuotetta mutta aina mennään toimivuuden ja suorituskyvyn ehdoilla. Jos tuote on kalliihko niin maksan mieluiten laadusta ja suorituskyvystä kuin silmäkarkista.

Tavallaan toivoisi että Gradientin liiketoiminta lähtisi sopivalle kasvu-uralle. Potentiaalia on kun tuotteiden äänenlaatu peittoaa helposti paljonkin kalliimmat mutta kiiltävämmät kilpailijat. Onhan noita toki muitakin hyviä, myös Suomessa mutta ainakaan itse en ole missään kuullut selkeästi parempia kaiuttimia kuin nämä uutuudet. Lähes yhtä hyviä ja kiinnostavia malleja on kyllä tullut vastaan useampiakin. Moni näistä on sopivalla materiaalilla saanut jalankin vipattamaan mutta yksikään ei ole onnistunut kuulostamaan yhtä epäkaiutinmaiselta kuin tietyt Gradientin mallit.
 
Vähän juttua lukiessa särähti, kun lopussa todettiin perinteisten hifikaiuttimien ajan olevan ohi ja suhteellisen pienellä rahalla saaa kuulokkeilla saman kuuntelukokemuksen kuin monta kertaa kalliimmilla kaiuttimilla. Ei mitään parasta markkinointia.
Itse nykyään kuulokekuuntelijana yhdyn tuohon, siinä tapauksessa kun laitteisto on normaalin Suomalaisen perhe-elämän keskellä olohuoneessa. Kuten mulla.
Uskon kyllä tilanteen osaltaan muuttuvan kun mennään dedikoituihin kuuntelutiloihin kuuntelemaan asiaan pieteetillä paneutuneen harrastajan kaiutinlaitteistoa.
Kuulokkeilla on mahdollista saada myös erittäin upeita kuuntelukokemuksia, mutta esim. keholla tuntuvaa äänenpainetta niillä ei saada.
Itse olen saanut esim. Magnepaneilla erittäin uskottavaa ja hienoa ääntä aivan normaalissa olohuoneessa. Ilman akustointia.
Evidencet taas (mk2 ja mk4) ei normaalitilassa kuulokkeiden kanssa pysty kilpailemaan kun puhutaan elämyksistä.

Aivan täysin mielipideasioita nämä. Kuulokekuuntelu ei todellakaan sovi kaikille, ei se sopinut ennen mullekaan.
Vaatii ikäänkuin elämäntapamuutoksen kuten painonhallintakin.😁
 
Kuulokekuuntelu on kuulokekuuntelua. Kaiutinkuuntelu kaiutinkuuntelua. Sähkökitaran soitto kuulokkeiden kautta on ainakin ihan hanurista.

Mitä tulee edelliseen evidencekommenttiin, niin olen samaa mieltä siinä, että kokemus ei todellakaan ole kuulokkeilla sama.

Yleensä se menee niin päin, että joudutaan tyytymään/turvautumaan kuulokkeisiin kun ei ole jostain syystä mahdollista kuunnella kaiuttimilla.
 
OT

Vältän itse kuulokekuuntelua, koska kuulokekuuntelussa alkaa korvat erittää vaikkua huomattavasti normaalia enemmän. Ilmeisesti alkaa korvat hikoilla kun pitää kuulokkeita kauemmin päässä.
 
Kuulokekuuntelu on kuulokekuuntelua. Kaiutinkuuntelu kaiutinkuuntelua. Sähkökitaran soitto kuulokkeiden kautta on ainakin ihan hanurista.

Mitä tulee edelliseen evidencekommenttiin, niin olen samaa mieltä siinä, että kokemus ei todellakaan ole kuulokkeilla sama.

Yleensä se menee niin päin, että joudutaan tyytymään/turvautumaan kuulokkeisiin kun ei ole jostain syystä mahdollista kuunnella kaiuttimilla.
Niin kukin tavallaan.
Oma kaiutinsetti on ihan ok, välittää musiikin varsin kivasti.
Mutta ei pääse lähellekään mun kuulokkeita.
En siis kuuntele kuulokkeilla olosuhteiden pakosta. Kuuntelen kuulokkeilla koska saan musiikista enemmän nautintoa niillä.

Jos olen yksin kotona, valitsen silti kuulokkeet kaiuttimien sijaan.

Mitä tulee sähkökitarakommenttiin, suosittelen perehtymään erilaisiin kuulokkeisiin. Mulla ainakin todellakin toimii.😉

Mun tapa harrastaa, jokaisella omansa.🙂
 
Kovin on yksioikoisia näkemyksiä.
Mutta samaa pätee niihinkin, kukin tavallaan.😉
 
Enemmän ketjun nimeen liittyvää sisältöä, eli juttu/arvostelu englanniksi käännettynä puolalaisesta High Fidelitystä:

Olisi mukavaa lukea tästä artikkeli myös Hifimaailmasta.
 
Niin kukin tavallaan.
Oma kaiutinsetti on ihan ok, välittää musiikin varsin kivasti.
Mutta ei pääse lähellekään mun kuulokkeita.
En siis kuuntele kuulokkeilla olosuhteiden pakosta. Kuuntelen kuulokkeilla koska saan musiikista enemmän nautintoa niillä.

Jos olen yksin kotona, valitsen silti kuulokkeet kaiuttimien sijaan.

Mitä tulee sähkökitarakommenttiin, suosittelen perehtymään erilaisiin kuulokkeisiin. Mulla ainakin todellakin toimii.😉

Mun tapa harrastaa, jokaisella omansa.🙂
Tässähän se sanotaan: "koska saan musiikista enemmän nautintoa"
Loppujen lopuksi on aivan sama mitä kuuntelee tai millä kuuntelee. Kupletin juoni on siinä että musiikkin kuuntelu tuottaa kuulijalleen nautintoa. "Kadunmies" nauraa hifisteille jotka kyttää jotain SINAD-arvoja tai juoksee metsissä käärmeöljyä keräämässä. Sillon kun musiikin kuuntelu toimii niin ihan sama miten tilanteeseen on pääytty ja toisaalta ihan sama mitä mittari tai Youtube guru sanoo tai näyttää jos homma ei siitä huolimatta toimi. Joku voi laittaa Lidl:n Bluetooth luurit päähän ja saada biisistä sellaiset vibat ettei ole tosikaan siinä missä toinen säätää kaapelinnostimiaan ja koetun parannuksen seurauksena innostuu kuuntelemaan levykokelmansa läpi yhä uudestaan. Voiko kumpikaan tai kukaan olla väärässä tai onko edes mitään oikeaa ja väärää olemassakaan?

Asiaan.
Jokunen on peräänkuuluttanut (paranneltuja) 1.x malleja takaisin. Valmistajalla lienee asiaan oma näkemyksensä. Toisaalta foorumilla on tuotu esiin kuinka kaiuttimen osat eivät melkein maksa mitään ja suunnittelukin on parin tunnin homma niin eiköhän siihen joku jossain vaiheessa tartu ja laita kiinnostuneille valmiin kaavan jakoon, tosin en pidättelisi hengitystä odotellessa...
 
Enpä tiiä noista dipolikötöstyksistä. Jos meinaa niitä kaiuttimia myydä ka-ostajalle, niin parempi valmistaa lähelle seiniä sopivia kaiuttimia.
 
1.3:t ja Revolutionit omistavana olen monesti miettinyt miltä kuulostaisi kaiutin, jossa on 1.x yläosa ja Revolutionin dipolibassot. Hurjalta se ainakin näyttäisi.

Hetkinen, noissahan on molemmissa XLR-liittimet... KABOOM!
 
Joskus muistan olleen myynnissä jotkut versiot paistinpannuista, näihin oli tehty replica siitä bassolaatikosta, mutta paksummasta aineesta... Olisiko jopa ollut koivua se kotelo. En tiedä mitä se basson laatuun vaikuttaa, mutta alkuperäisissä on kyllä aika ohut se kotelo sekä se myös tärisee ja soi aika paljon.
 
Enemmän ketjun nimeen liittyvää sisältöä, eli juttu/arvostelu englanniksi käännettynä puolalaisesta High Fidelitystä:

Olisi mukavaa lukea tästä artikkeli myös Hifimaailmasta.
Kiitoksia, ja itelle olennaisin kohta googlekiäntäjällä. Eli kuten Revoissa ennenkin basso on dipolina 2x12". Vaan onko tuo uudempi pallopää muka parempi kuin se entinen "resistanssikoteloitu" tjsp. Seas koaksiaali yms. jonka takasivukidusten piti torpata keskarin takasäteilyä? Onko joku täällä verrannut entistä ja uutta Revoa?

"Alemmassa moduulissa on kaksi bassokaiutinta, kummankin halkaisija 300 mm . Niissä on paperikalvot, joissa on Gradient-yhtiön leikkaamat reiät alemman jousituksen läheltä. Ne toimivat myös epätavallisesti, avoimessa välilevyssä. Se, mitä näemme "kotelona", on vain MDF- ja teräsrunko, johon säleikkö on venytetty. Itse asiassa takaosa on auki ja eteenpäin suunnattu kuljettaja toimii avoimessa kotelossa."
 
Olen itselleni antanut ymmärtää että tuo R5A on vain muotoilullisesti päivitetty versio Revoista. Eli yläpää on kardioidi kuiten ennenkin. Liekö enää mahdollisuutta basso-osan kääntöön?
 
On kardioidi ja uusi, puhtaasti keskiääni/diskanttitoistoon suunniteltu koksu, uudella alu/mg domella. Ja pallukkaa voi pyöritellä basso-osan päällä makunsa mukaan tai basso-osaa pallukkaan nähden, kumpaa nyt haluaa käännellä.
 
Viimeksi muokattu:
Niin Gradientti tunnetusti päivittää malleja aivan liian usein vain rahastus mielessä 😏

Joo kyllä nyt vituttaa kun noiden 25v vanhojen Revojen arvo varmaan laskee kuin lehmän häntä koska viimein tuli uusi korvaava malli jonka kaikki hankkii Revojen sijaan. Täytyy kyllä sanoa etten itse ole tuon uuden muotoilun ystävä, mutta niinpä se kettukin haukkui pihlajanmarjoja happamiksi.
 
Back
Ylös