Eilen tuli jokunen tovi näitä kuunneltua ja mieleen jäi seuraavaa (pahoittelen kuvausten maallikkotasoa).
ForVoice: rasittamaton, helppo, lämpöiseen päin oleva ääni, äänikuvasta oli hankala sanoa tuntuiko ääni tulevan kaittimesta vai oliko soittaja vain sijoittunut kaiuttimen läheisyyteen.
Prelude: selvästi "hifimpi" ääni, lautasten sointi ja laulajan ääni sssuhahduksineen pinnemmassa. Äänikuva oli parempi.
ForVoice on enemmän yleiskaiuttimen oloinen, sen äänellä tuskin tiputellaan vierailijoiden leukoja lattialle. Prelude taas on selkeästi "jotain muuta", eron taviskaiuttimeen huomaa heti, ongelmana voi olla väsyminen äänen kirkkauteen.
Jos heti olisi pitänyt ostaa, niin omalla musiikkivalikoimallani valinta olisi ollut ForVoice, se peittää paremmin heikompaa äänitystekniikkaa ja tuntui että niitä voisi kuunnella tuntikaupalla ongelmitta. Heti ei kuitenkaan visaa tarvinnut vinguttaa vaan saan nämä vielä ensi viikonlopuksi loppusijoituspaikalle koekuunteluun. Silloin selvinnee viimeistään kumpaan vaaka kallistuu.
Ja kuuntelumateriaalina oli: Nick Cave & the Bad Seeds - No More Shall We Part, Muse - Black Holes and Revelations, Jacques Loussier Trio - Bolero ja U2 - POP.
-----
U2:sen POP oli mukana siksi että aikoinaan erään kaverini luonna sitä kuunnellessa setillä jossa oli Sonyn kotiteatterivahvistin ja dvd-soitin sekä Choruksen 662 -kaiuttimet kuulosti ko. levy paskalle. Oli kuin bändi olisi ollut seinän takana ja Bonolle olisi laitettu sukka suuhun. Siihenastisen elämäni suurin musiikillinen järkytys. Nyt yllättäen, odottaessani sontaa kaistan leveydeltä, tulikin ulos musiikkia aivan kuunneltavassa kunnossa. Eihän levy miksikään mestariteokseksi muuttunut, mutta kyllä hymy levisi kasvoille kun nuoruuden lempilevyni ei osoittaunutkaan täysin sudeksi.
ForVoice: rasittamaton, helppo, lämpöiseen päin oleva ääni, äänikuvasta oli hankala sanoa tuntuiko ääni tulevan kaittimesta vai oliko soittaja vain sijoittunut kaiuttimen läheisyyteen.
Prelude: selvästi "hifimpi" ääni, lautasten sointi ja laulajan ääni sssuhahduksineen pinnemmassa. Äänikuva oli parempi.
ForVoice on enemmän yleiskaiuttimen oloinen, sen äänellä tuskin tiputellaan vierailijoiden leukoja lattialle. Prelude taas on selkeästi "jotain muuta", eron taviskaiuttimeen huomaa heti, ongelmana voi olla väsyminen äänen kirkkauteen.
Jos heti olisi pitänyt ostaa, niin omalla musiikkivalikoimallani valinta olisi ollut ForVoice, se peittää paremmin heikompaa äänitystekniikkaa ja tuntui että niitä voisi kuunnella tuntikaupalla ongelmitta. Heti ei kuitenkaan visaa tarvinnut vinguttaa vaan saan nämä vielä ensi viikonlopuksi loppusijoituspaikalle koekuunteluun. Silloin selvinnee viimeistään kumpaan vaaka kallistuu.
Ja kuuntelumateriaalina oli: Nick Cave & the Bad Seeds - No More Shall We Part, Muse - Black Holes and Revelations, Jacques Loussier Trio - Bolero ja U2 - POP.
-----
U2:sen POP oli mukana siksi että aikoinaan erään kaverini luonna sitä kuunnellessa setillä jossa oli Sonyn kotiteatterivahvistin ja dvd-soitin sekä Choruksen 662 -kaiuttimet kuulosti ko. levy paskalle. Oli kuin bändi olisi ollut seinän takana ja Bonolle olisi laitettu sukka suuhun. Siihenastisen elämäni suurin musiikillinen järkytys. Nyt yllättäen, odottaessani sontaa kaistan leveydeltä, tulikin ulos musiikkia aivan kuunneltavassa kunnossa. Eihän levy miksikään mestariteokseksi muuttunut, mutta kyllä hymy levisi kasvoille kun nuoruuden lempilevyni ei osoittaunutkaan täysin sudeksi.