Focal-kuulokkeet

Millainen sointiväri tuossa Clear Mg:ssä on diskanttipuolella? Nimen perusteella voisi olettaa olevan kirkas, mutta netin taajuusvastemittauksia katsellessa vaikuttaisi kuitenkin melko lämpimältä verrattuna suurimpaan osaan muita kuulokkeita.
 
En ainakaan ole kiinnittänyt huomiota yläpään kirkkauteen, toisin kuin vaikka Denon AH-D9200 kanssa.
 
Jonkun verran kun on nyt kertynyt kokemusta niin nyt voi sanoa että kyllä mainio pari Focaleille Naim Uniti Atom HP. Käsittämättömän hieno vimpain tuo Naim. Vähän ehkä överiksi kaikki viety, esim. iso, raskas, (voimakkuuden mukaan) valaistu volumenappi. Vähän tuollaisesta viimeistelystä taitaa joutua maksamaan.

Mutta kaikki todella toimii, softapuolikin viimeistelty, mobiiliappi omine musakanavineen, kaukosäädin, etupaneeli. Jos säätää maksimivolumen mobiiliappista niin asteikko pysyy 0-100 yhden numeron tarkuudella säädettävänä, mutta jakaa vain sen määrätyn 0-max välin sataan osaan. Juuri näin max volume pitää tehdä omasta mielestäni.

Nopea laite myös, reagoi välittömästi muutoksiin kuten biisin kelaamiseen (Spotify), käynnistyy muutamassa sekunnissa lepotilasta. Ääni vähintään yhtä hyvä kuin Archella. Todella kelpaa Utopialle kaveriksi, vaikka ei nyt kuulokekohtaista lähtöimpedanssisäätöä olekaan :)

Eipä enää harmita että Arche jäi huoltoreissulle, melkoinen päivitys ylöspäin tämä Naim. Focal ei tosiaan taida omaa vahvaria enää tehdä: https://www.focal.com/en/uniti-atom-headphone-edition
 
Tässä pitkään oli vahvarissa kiinni vain Utopiat. Nyt ollut jokusen päivän Clear Mg. Ihan sama fiilis kuin aiemmin, joskin vielä enemmän huomaa eroa kun taukoa Clearista on ollut yli kuukauden - eli basso on hieman överi Clearissa, erottelukyvyn kustannuksella. Ja kuten ennen, omasta mielestä siinä on lievästi Utopiaa suttuisampi keskialue. Utopia on äänenlaadussa ihan omalla tasollaan, vaikka onhan Clear Mg ihan hintansa lupaamalla tasolla.

Sama ominaisuus Clearissa on (niin hyvässä kuin pahassa) kuin Utopiassa, että jos tallenteessa on mitään ”vinossa” se paljastuu.

Liikkeellä ollessa itsellä on paljon Denon D9200 kiinni puhelimessa ja melkeinpä nyt alkuinnon laannuttua pidän siitä enemmän kuin Clearista vaikka Clearilla on etuna että on kiinni vahvarissa. Voi kyllä johtua tottumisestakin. Clear vie kirkkaan ykkössijan ulkonäössä. Ehkä vaihdan Clearit mobiilikäyttöön niin pääsee esittelemään ;)
 
Onkos kukaan käynyt Celesteetä kuulemassa? Kruunuradiossa näemmä olisi, mutta tiedän että jos menen käymään on iso riski, että kuulokkeiden määrä on n+1..
Onko nyt porukalla tullut kokemusta näistä kuulokkeista? Itselle pitäisi ne mahdollisesti tulla vielä tämän viikon aikana.
 
Jonkun verran kun on nyt kertynyt kokemusta niin nyt voi sanoa että kyllä mainio pari Focaleille Naim Uniti Atom HP. Käsittämättömän hieno vimpain tuo Naim. Vähän ehkä överiksi kaikki viety, esim. iso, raskas, (voimakkuuden mukaan) valaistu volumenappi. Vähän tuollaisesta viimeistelystä taitaa joutua maksamaan.

Mutta kaikki todella toimii, softapuolikin viimeistelty, mobiiliappi omine musakanavineen, kaukosäädin, etupaneeli. Jos säätää maksimivolumen mobiiliappista niin asteikko pysyy 0-100 yhden numeron tarkuudella säädettävänä, mutta jakaa vain sen määrätyn 0-max välin sataan osaan. Juuri näin max volume pitää tehdä omasta mielestäni.

Nopea laite myös, reagoi välittömästi muutoksiin kuten biisin kelaamiseen (Spotify), käynnistyy muutamassa sekunnissa lepotilasta. Ääni vähintään yhtä hyvä kuin Archella. Todella kelpaa Utopialle kaveriksi, vaikka ei nyt kuulokekohtaista lähtöimpedanssisäätöä olekaan :)

Eipä enää harmita että Arche jäi huoltoreissulle, melkoinen päivitys ylöspäin tämä Naim. Focal ei tosiaan taida omaa vahvaria enää tehdä: https://www.focal.com/en/uniti-atom-headphone-edition
Upea laite on Atom HE kyllä myös ihan striimeri/etusena aktiivikaiuttimille. Nyt kun tuohon kuulokepuoleen on myös panostettu niin kyllähän haaveena on ollut myös kunnon kuulokkeet. Tuo Focal Clear Mg on kyllä ylistetty ja varmasti toimisi Naimin kanssa hienosti kun ovat ns. samaa puljua nykyään.

Audeze LCD-X on myös erittäin mielenkiintoinen malli, onko kukaan mahdollisesti päässyt vertaamaan näitä kahta?
 
Audeze LCD-X on myös erittäin mielenkiintoinen malli, onko kukaan mahdollisesti päässyt vertaamaan näitä kahta?
Kuulematta kumpaakaan niin LCD-X olisi itselle ainakin kiehtovampi ajatus jos tykkää nauttia analysoimisen sijaan. Kummatkin varmaan tosi päteviä luureja.

Siellä näyttäisi olevan nyt yksi myytävänäkin.
 
Upea laite on Atom HE kyllä myös ihan striimeri/etusena aktiivikaiuttimille. Nyt kun tuohon kuulokepuoleen on myös panostettu niin kyllähän haaveena on ollut myös kunnon kuulokkeet. Tuo Focal Clear Mg on kyllä ylistetty ja varmasti toimisi Naimin kanssa hienosti kun ovat ns. samaa puljua nykyään.

Audeze LCD-X on myös erittäin mielenkiintoinen malli, onko kukaan mahdollisesti päässyt vertaamaan näitä kahta?
Mulla on ollut Clear (ei siis Mg) ja on edelleen LCD-XC (suljettu malli siis). Myös LCD-2:t olen omistanut ja kolmosiakin testaillut, joten suunnilleen tunnen myös avoimien Audezejen äänen.

Omaan makuuni Audezejen vahvuus on tuo tietty mehukkuus sekä vahva basso. X-mallissa on hieman tasaisempi taajuusvaste kuin normi-Audezeissa, bassoa ei ehkä ole aivan niin paljon ja diskanttia on hieman enemmän. Audezejen äänikuva on myös varsin leveä.

Focalien vahvuus taas mielestäni on tasapainoisuus sekä tietty rytmikkyys. Äänikuva on Audezeja kapeampi, mutta syvyyttä muistaakseni on hieman enemmän. Omaan makuuni ainoa miinus oli se, että Clearien basson taso oli naksun alhaisempi kuin esimerkiksi Focalin Elearissa ja Utopiassa.

Mutta koekuuntelu on tietysti suositeltavaa.
 
^Muuttunut Clear malli Mg:n myötä sitten, Mg on bassokkaampi kuin Utopia. Ei vaivaa ”analysointi”
kumpaakaan omasta mielestä. Huonot taltioinnit toki sietämättömiä.
 
Kiitoksia vastauksista! Mites tämä hiukan huokeampi Elear malli vertautuu Clearit kanssa? Onko suurikin ero kalliimman hyväksi? Näyttäisi olevan Elear nyt käytettynä palstalla myynnissä.
 
Tarkoitus ei ole provokaatio, Oisko vinkkiä, mikä olis seuraava hyvä kuulokevaihtoehto:

sennheiser HD 800s, beyerdynamic t1 gen3 vai focal clear mg? Eksoottiset vaihtoehdot ei nyt kiinnosta. Haussa pitkäikäinen suhde hyvällä mekaanisella kestolla. Kaikenlaista on tullut kokeiltua, mut yo. Yleispätevät luurit kiinnostaa. Syy miksi tähän ketjuun kirjoitin, et focal clear Mg on kuulematta. Utopiat oli toki hyvät, mut aivan liian kalliit.

t1 gen2 Ollu yhä vakioluuri. Grado ps series ei kiinnosta, ei tarjoa itselle vastinetta rahalle. Eli tonni, reilu tonni, mitä,kannattas tsekata ja mitä häviää?
 
Clear Mg ainakin tuntuu käpistellessä rakenteeltaan mekaanisesti jopa Utopiaa laadukkaammalta. Hyppäys äänessä siitä Utopiaan ei ole mikään iso loikka, jos Utopia on kuunneltu niin lähellä sitä on. Hienommat myös ulkonäöltään tai sitten ei, makuasioita, itse tykkään. HD800S osalta itse olen miettinyt drop.com 8XX-versiota, mutta jenkkitoimitukseen ja -takuuseen tökännyt ajatukset.
 
Focal clear Mg ei sitten uinut vastaan missään, joten hankin käytetyt utopiat. Toki tämä kirpaisi budjetissa enemmän.

Koska suoraa vertailua utopiasta t1:een ei netissä juuri ole, vaan lähinnä hd800:een, ajattelin muutamia omia havaintoja laittaa tänne t1 vs utopia.

yhteistä t1 ja utopia
- sopivat isoon päähän
- hyvä ja kontrolloitu basso, ylettyy alas
- detaljia irtoaa, armottomia huonoille äänitteille, t1 ehkä armottomampi
- molemmat selviää musiikista yleispätevästi, akustisesta mörkörokkiin.

t1:
- parempi äänikuva
- popinpi ( esim. Avicii, Lauri tähkä tms. ui ihon alle vakuuttavammin)
- paremmat miesvokalisteilla
- vähemmän kompressointia?
- ässä suhahtelee
- hyvät live äänitteillä
- vaatii 15 min lämmittelyn

utopia:
- rockimpi, heavympi, äärettömän hieno kappaleilla jossa iso äänimassa joka voi helposti kuulostaa monella äänilähteellä lähes puurolta. rumpujen jne. detaljia riittää. Moni vanha rock cd soi yllättäen jopa tosi upeasti (esim. vaikka paskasti äänitetty appetite for destruction). Children of Bodom ei ikinä ole kuulostanut näin hyvältä.
- ässä kuulostaa ässältä mies ja naisvokalisteilla, tosin huono äänite on yhä huono
- paremmat naisvokalisteilla
- kuivakan oloinen soundi joillakin äänitteillä
- soi enemmän pään sisässä, mutta ei häiritsevästi
- live Äänitteet ei vahvinta aluetta
- painavat

Ei ne utopiat siis vielä täydelliset ole, mutta rockia on siis kuunneltu uudestaan ja paljon viime aikoina 😀
 
Jos jollain muulla natisee pääpanta pahasti niin 8 eurolla löytyy lääke. Ostin tuossa myyntiosastolta erittäin edulliset Elearit, mitkä natisi melkoisen pahasti. Ei ainoastaan käsissä väännellessä vaan myös päätä liikuttaessa, leukoja liikuttaessa, purressa, yms.

https://www.tokmanni.fi/teflon-spray-400-ml-6416631093375 Tuota kun suihkuttaa molemmille puolille pannan sisään. Ulko- ja sisäpuolella pantaa on yhteensä 8 aukkoa minne suutin mahtuu. Pieni ruiskaisu riittää jokaiseen koloon ja sitten jonkin verran vääntelee ja sahaa kuppeja sisään ulos niin että aine levittyy kunnolla, jättää kuivumaan joksikin aikaa ja voila!

Aivan äänettömiksi eivät korjaantuneet mutta jotain 80% metelistä kyllä häipyi.
 
CB934712-C92C-4002-A7C6-6D2629096166.jpeg

Kertokaapas vinkkejä millainen kaapeli näihin Focal Elear kuulokkeisiin kannattaisi hankkia? Pitäisi olla noin metrin pidempi kuin vakiojohto ja mielellään hiukan taipuisampi kuin tämä ronkeli vakiomöhkö. Soundi ei saisi juurikaan muuttua sillä pidän siitä juuri tällaisenaan!
 
katso liitettä 210500

Laita viestiä käyttäjälle STW Iotechin tietsikkafoorumilla. Teki mulle just piuhan Focaleille 90e hintaan ja odotan nyt toista Beyereille. Tossa galleria mitä se on tehny.
 
Back
Ylös