Firestone Audio

Tilasiko muuten kukaan Spitfire mk II lisävirtalähteen kanssa? Olisi mukava kuulla, mitä kaikkea virtalähde tuo mukanaan.
 
Seppo Kaksonen sanoi:
Ja kuulematta kommentoit. Bere on periaatteessa "riittävän hyvä", loppu on kiinni kokonaisuudesta.
No enhän kommentoinut kuulematta. Fubar ja Spitfiren ykkösversio oli vertailussa Beren ykkösversion kanssa ja ero oli huima. Kaksi muuta harrastajaa voi todistaa saman. Ainakaan tuo minulla ollut Bere ei todellakaan ole riittävän hyvä.
 
rajani sanoi:
isojussi: hassua, itseäni Beressä (7520) häiritsi lähinnä se liian laajalle levittyvä soundi ja pieni pehmoilu, jonka ansiosta on mahdollisuus soittaa lujaa riipimättä ja toisaalta muovisuus, joka kehysti laajaa "äänikuvaa". Soundi oli kuin uusien Nadien ja Nuforcen vahvistimien kaltainen, sellainen aavistuksen pehmoileva. Tästä syystä olisin kiinnostunut millainen tuo Firestone on esim. pehmeys-kovuus -akselilla, koska tarvitsisin blu-raylle toisen vähän armollisemman, miellyttävämmän (ja halvan) dac:n kuin tuo modattu putkidaccini, se on tähän käyttöön sanotaan nyt vaikka liian tarkka, ärhäkkä ja realistinen. Blu-ray -äänellä mahtaileva olisi varmaankin oikea sana. CD:lle se on paremmin optimoitu.

Beresfordillehan oli omakin ketju: https://foorumi.hifiharrastajat.org/showthread.php?48367
No kyllähän se 7510 oli myös sellainen lattea pehmoilija. Jos nyt käsitän mitä taas kovuudella haet takaa niin luultavammin Firestonessa on kovempi saundi kuin Beressä. Miellyttävyysaspekti on ainoa missä Bere voi voittaa kun se on sellainen pehmeä mussupossu, jos siis sellaisista pitää.
 
Eihän se bere nyt exposure-miehelle hevisettiin käykkään ;) Jazzarin mopo taasen alkaa keulia.
 
Snowman sanoi:
Eihän se bere nyt exposure-miehelle hevisettiin käykkään ;) Jazzarin mopo taasen alkaa keulia.
Niinno, joku voi tykätä Berestä mutta itse en arvosta tuon demon perusteella kovin korkealle. Tai ei se pelkkä demo ollut vaan laite oli setissä pitemmän aikaa. Uudet versiot toki voi olla parempia ja on syytäkin tuon mussun jälkeen kehitystä tapahtua. Jotkuthan tuntuvat kuitenkin olevan ihan tyytyväisiä persfortteihinsa.
 
Itseltä löytyy juuri tuo beren 7510. Orginaalina se todella on pehmeä ja "mussuiluun" päin kallellaan oleva, mutta muutamalla modilla (noin 30eurolla osia) siitä saa paljon räväkämmän pelin.
 
Firestone yhdyn täysin Isojussin mielipiteeseen vr. Sen setissä beren ykköseen. Kuulut samalla ku isäntäkin.

Mutta omassa setissä kaun kuulleena niin jotain voisin hahmotella tota eka versiota.

Hyvää toi Isojussin mainitsema muna mikä kyllä välittyy rytmi,alukkeet aika hyvin toisaalta vähän myöskin paremmin metallin maku ja toisaalta yksinkertaisuus.
Huonoutta kun noi taas korostuu niin metallisuutta &kireyttä mutta myöskin yksi nuottisuutta ja soitinten soiminen akustisesti väärä ne ei vaan soi elävästi.

Karkeasti sanottu taustamusalla muun ohessa ok mutta mä en voi ottaa tota vakavasti oikoo mutkia ihan liikaa.

Rajani mulla toimi leffoillakin kanssa mutta sun setin tietäen ja leffat niin voi olla kiikun kaakun mulle se toi voimaa ja tiukkuutta mutta sulla menisikö yli en tiedä etenkin kireän bd-soitttimen perässä.
 
Ennen oli bere 7510 ja nyt spitfiren vanhaversio (se parempi >:D )
Aika nappiin isojussi eroja kuvailee.
Bere oli leppoisa peli mutta rytmillisesti kuitenkin toimi mielestäni hyvin.
Spittari on kirkkaampi ja jotenkin nopeempi, niitä kuviakin tosiaan löytyy bereä enemmän.
Beren liitäntöjä on kyllä ikävä..

Kummatkin hyviä pelejä. :)
 
dacit.JPG

Testit käynnissä :)
 
Onko joku vertaillut Spitfire vs. Fubar IV? Allekirjoittaneelta löytyy Fubar IV lisävirtalähteellä.
 
No en ainakaa itse ole sitä modaillut. Jos oikein muistan, taisin ostaa ton ennen kuin ne alko laittamaan tehtailla modausta.
 
Ok, eli on samanlainen kuin minulla oli. Mielenkiintoista kuulla millaiset tulokset testi tuo, kun noin rinnakkain pääset kuuntelemaan. Mulla on bere -ajasta sen verran aikaa ja tällä vahvistimella en koskaan ole kuullut.
 
Cytoni sanoi:
Onko joku vertaillut Spitfire vs. Fubar IV? Allekirjoittaneelta löytyy Fubar IV lisävirtalähteellä.
En suoranaisesti vertaillut vastakkain mutta molemmat kävivät setissä. Ihan hyvin tuntui molemmat toimivan enkä suurempia eroja muista olleen mutta tosiaan eri aikaan noita siis kuuntelin.
 
Eipä ole vielä tänne asti saapunut Spitfireä ??? Saiko muut jotain seurantakoodia, itse en ainakaan sellaista mistään löytänyt?
 
Ei ole tullut koodia. Saitkos sähköpostia viime viikolla? Jos et, ole yhteydessä myyjään ja vaikka saitkin, niin siinä kehoitettiin muistaakseni olemaan yhteydessä mikäli paketti ei ole meilissä ilmoitetussa aikaikkunassa perillä. Lähetyspäivä oli torstai... joten olisi pitänyt tulla jo kyllä...
 
Back
Ylös