Esittelylevyehdotuksia liikkeeseen?

Toisinkuulija

Kaupallinen toimija
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
1 490
Sattuneesta syystä olen kovasti kiinnostunut ehdotuksista
mielestäsi erinomaisista esittelylevyistä liikkeeseen.
Olettamuksella, että liikkeessä on musikaalisia esittelysettejä.

Heitä rohkeasti ajatuksia hyvistä levyistä, joita jopa voisi olla
jostain saatavana.

Myös hyvät musiikki-DVD:t ja SACD levyehdotukset ovat tervetulleita.

Ts. Millaisia levyjä itse tahtoisit kuulla, jos astuisit em. kaltaiseen
liikkeeseen ja tahtoisit tyypittää parit setit vastakkain?

Selvää on, että erilaiset ihmiset haluavat erilaista esittelylevyä.
Siksi jokaisen ehdotus on tärkeä. Voit heittää vaikka useamman
levyn listan, jos tulee sopiva setti mieleesi.

KIITTI! :)

Ossi

P.S. Peräti vinyylitkin kiinnostavat!
 
Itse testaisin laitteet mielellään mahdollisimman kattavalla oman maun arsenaalilla, en välttämättä niinkään runsaalla.
Tietysti levyiksi valitsee myös semmoiset, joille on onnistuttu vangitsemaan hyvät saundit.
Jos vaikka kuusi levyä saisi valita settiin, voisi se hyvinkin olla seuraavanlainen:

Tori Amos - The Beekeeper <- kevyempää yhtäaikaa rock- ja pop-henkistä musaa uskomattomalla naislauluäänellä ja (imo) todella hyvin onnistuneilla saundeilla varustettuna.

Tool - Lateralus <- raskaamman saundin testailuun, samalla testiin pääsisi myös komponenttien erottelukyky, sillä levyllä tavataan todella paljon kerroksittain olevia, "piilosta" löytyviä kikkoja ja koukkuja sekä koneistusefektejä. Tämä olisi täysin ehdoton albumi omassa testisetissäni, ehkä osittain siksi koska lienee myös yksi lempialbumeistani.

Vesa-Matti Loiri - Ivalo / John Zorn - Masada Guitars <- jompi kumpi testaamaan akustista sointia. Edellinen hyvä valinta jos samalla tsekkaisi myös laulun esilletuomisen, jälkimmäinen taas olisi loistava pelkästään akustiseen kitarasessioon. Paljon mielenkiintoisia ääniä ja kuvioita saatu irti akustisesta kitaratunnelmoinnista, samalla eroaa aivan "tavallisesta" ollessaan juuriltaan paljolti juutalaispohjainen.

Trio Töykeät - Jazzlantis <- jazzia edustamaan, pääsee testaamaan sitä todellista musiikin menevyyttä ja svengiä. Tässä kohdin täytyy viimeistään komponenttien temmata esityksellään mukaan, muuten ei tule mitään.

Kaada&Patton - Romances <- ambient-henkiselle tunnelmointimusiikille. Pitää sisällään niin uskomattoman määrän tunteita että tällä levyllä täytyy pystyä koskettamaan jo kunnolla.

Naked City (artisti John Zornin projekti) - Naked City <- tällä levyllä pääsee mielestäni aivan valtavan erinomaisesti testaamaan, miten komponenttien muodostama kokonaisuus pysyy perässä erilaisissa tyyleissä - jatkuvia tyylien ja tahtilajien muutoksia ja sekoituksia, erittäin nopeita ja hitaita tempoja, erittäin brutaalia ja myös herkkää, valtavaa leikittelyäkin ja paljastaa hienosti jos setti aiheuttaa päänsäryn Zornin saksofonisoitannosta - jota ei itseni kohdalla saa tapahtua.


Tässä olisi oma tiivistetty testilistani. Jos settiin pitäisi kyhätä "sidedeck", reservi, josta voisi listalle vetää uusia levyjä, tiivistäisin sen seuraavanlaiseksi:

Espers - Espers II <- indie-henkiselle musalle, todella kaunis albumi ja mielestäni sille osuva soundimaailma.

Nicole - Sivu syyttömistä <- Toolia raskaammalle metallille ja huomattavasti raaemmalle laululle.

Nine Inch Nails - The Downward Spiral / Aphex Twin - Drukqs <- toinen näistä koneistetummalle menolle.


Tässäpä nämä tiivistettynä, omat toivelättyni. :)
 
Moro!

Jos teillä on siellä kotiteatteri hommeleita myös, niin Pink Floydin - Pulse, dvd taltioinnilla ei mennä metsään. :)
 
Noista vanhojen lehtien Eräpuun käyttämistä levyistä löytyy "takuumusikaalisuus". Kaikuja, kilkutuksia ja pohjamutia yms. hifismejä unohtamatta.
 
En ole ihan varma, mutta muistaakseni Nirvana - MTV Unplugged levyllä löytyi stereokuvia? Olisko se levy siihen hommaan hyvä?
 
Möykkäpuolelta suosittelisin moiseen käyttöön seuraavia:
- Saviour Machine: II
- Pantera: Cowboys from Hell
- Pantera: Vulgar Display of Power
- Rammstein: Reise, Reise

Jos systeemit ovat hyvät, niin nuo kaikki kuulostavat hifistiäänityksiltä... :p

t. jjahifi
 
Levyt vaihtelee aika paljon sen mukaan mitä on kuunnellut viimeaikoina, mutta BISsin Suomalainen Virsi tai Suomalainen Kansanlaulu on useimmin mukana, mukavan dynaamista orkesterimusiikkia.
Noista Suomalainen Kansanlaulu lienee soveliaampi esittelylevyksi, sana virsi aiheuttaa useissa allergisen reaktion ;) niin kuin hifimessuillakin kun antaa kys. levyn esittelijälle :D
 
Mikäs tuota sopisi virttä paremmin musikaalisuuden mittaamiseen, 'lyhyestä virsi kaunis' tuumasi tune-demmaajakin. ;) Sitä paitsi lähes kaikki ovat kuulleet virsilaulun livenä.

Laitan tähän itse koostamani testilevyn kappaleiden mukaan albumit:

Blackmore's Night: Ghost of a Rose
Celtic Circle 2
Dead Can Dance: Into the Labyrinth
Death: Sound of Perseverance
Gustav Holst: Planets
King's Singers: Acappella
Lenni-Kalle Taipale Trio: Nothing to Hide
Madonna: Ray Of Light
Mario Lopez: Eternal Sounds
Mike Oldfield: Songs from the Distant Earth
Kalevi Kiviniemi: Fire Dance
Robbie Roberston: Music for the Native Americans
Sepultura: Chaos A.D.
Tool : 10,000 Days
Armageddon: Soundtrack
 
Hienoja ehdotuksia, joista joitakin jo onkin plakkarissa, totta kai!

Muuten, mitä levytystä Holstin planeetoista tarkoitat?

Ossi
 
Toisinkuulija sanoi:
Hienoja ehdotuksia, joista joitakin jo onkin plakkarissa, totta kai!

Muuten, mitä levytystä Holstin planeetoista tarkoitat?

Ossi

Minulla oli mielestäni hyvä SACD-monikanava olikohan Cheskyltä, mutta SACD:stä luopumisen jälkeen vaihdoin sen vuoden 1987 Deccaan. Molempi kivempi.
 
Mitäs näistä mainituista levyistä Ossilla on plakkarissa? :)
 
Toisinkuulija sanoi:
Muuten, mitä levytystä Holstin planeetoista tarkoitat?
En tiedä mistä versiosta Janne puhelee, mutta minusta kannattaa tsekata tuo Speakerscornerin Decca SXL 6529, lienee yksi parhaista jos joidenkin isojen poikien juttuja uskoo ;)

FMPro
 
Suzanne Vega:Solitude Standing (testilevyjen klassikko jo Musiikin Ääni -ajoilta) LP
Opeth:Damnation LP
Hellwood:Chainsaw of Life CD
King Crimson:The Power to Believe CD

Näillähän testailisi mukavasti, eikä alkaisi v**uttaa ainakaan musan puolesta!
 
Yleisesti ns. hyvä soundiset levyt ovat jotenkin turhia mun mielestä testissä. Siis toisaalta. Joku Dire Straits, John Fogerty, Madonna kuullostavat hyviltä melkein millä tahansa laitteilla. Yleisesti sellaiset joissa "ei paljon tapahdu"

Jotkut uudemmat Amorphikset (Eclipse, Far from the sun..) ovat paskoilla vehkeillä aika kamalia kun niissä on aika monta soitinta päällekkäin eikä ne erotu. Just kuuntelin Eclipseä autossa, jotenkin sekavaa kun on puoliakustista, leadia ja peltiä kokoajan ilmassa. En tiedä sitten varmaksi vaikka olisi huonosti tuotettu koko levy. Mutta paljastaisiko se levy erottelukykyä?
 
Alkaa näiden suositusten perusteella näyttämään siltä että parhaita testilevyjä kullekin on ne omat. Ei kukaan testaa värkkejä musiikilla jota ei muutenkaan siedä. Jos kauppiaalla on hyllyssään jokaisesta tyylisuunnasta parhaat myös äänellisesti niin sehän on hälle plussaa.
 
sepi_1 sanoi:
Alkaa näiden suositusten perusteella näyttämään siltä että parhaita testilevyjä kullekin on ne omat. Ei kukaan testaa värkkejä musiikilla jota ei muutenkaan siedä. Jos kauppiaalla on hyllyssään jokaisesta tyylisuunnasta parhaat myös äänellisesti niin sehän on hälle plussaa.

Eiköhän Oz juuri halunnutkin listaa eri tyylisuuntien sopivista esimerkeistä... Ei välttämättä ehkä äänellisesti parhaita, mutta sellaisia edustavia. Jokaiselle jotain. :D

Jazz-levyjä porukka näyttää esittäneen yllättävän vähän, mutta hyviä nimiä tuolta puolelta löytyy vaikkapa parista muusta tämän osaston ketjusta.

t. jjahifi
 
Toisinkuulija sanoi:
Olettamuksella, että liikkeessä on musikaalisia esittelysettejä.

Mitenhän tämäkin on otettavissa huomioon levyjä valkatessa? Suosituslistalla olevia tuskin mikään yhdistää. No, aika näyttää miltä musikaalisuus kuulostaa. Täältä tullaan, Helsinki >:D
 
Pisteet Ossille! :)

Hyvin pysyy liike kaikkien huulilla.

Mitäs jos seuraavaksi valittaisiin vaikka kuuntelutuolit :D
 
Eräs jazzfriikki kävi H:gin keskustassa sijaitsevassa liikkeessä hifiostoksilla. Sanoi vilaisseensa levyvalikoimaa, kommentti oli, että "täyttä paskaa"

No melkein samaa mieltä itse olen demolevyjen tarjonnasta liikkeissä ja foorumeillakin. Joka paikassa samat levyt joita joku on suositellut - ei viitsitä itse nähdä vaivaa ja kuunnella. Ehkä hifiharrastus laitteita vaihdellessa vie aikansa.
No mutta, olisi se hienoa jos jossain olisi liike josta sanotaan " siellähän soi ihan erilainen musiikki"
Tämä nykyinen muniinpuhaltelu meininki kun ei oikein nappaa.

Nythän on niin, että jos liikkeeseen eksyy on pakko olla omat levyt mukana. Voisihan se olla toisinpäinkin. En usko, että joku vakavasti musiikkin suhtautuva ilostuu nähdessään krallit, duket sun muut - arvokasta settiä kuuntelemaan tullessaan. Laitteita kyllä kehutaan maastataivaaseen ja sitten heitetään keskikertaista massojen hyväksymää musiikkia soittimeen.
Klassisella puolellakin voisi unohtaa ne iänikuiset paukuttelulevyt.

Tässä olisi yksi linkki, oikein nykypäivän pawanssoppia. Harmi kun tuota aloitusbiisiä ei pääse koneelta kuulemaan.

http://www.ayler.com/ ja sieltä aylCD-030
 
holpoti, kun tuolit on löytynyt, voidaan alkaa miettiä millaista värimaailmaan liikkeeseen tulisi hakea, sitten pintamateriaalit, nimiehdotuksia... :-D
 
Back
Ylös