Ensimmäistä settiä hankkimassa: DAC (Beresford?) ja vahvistin

Veteli

Käyttäjä
Liittynyt
25.1.2008
Viestejä
47
Kaupunki
Helsinki
Tervehdys!

Olen tässä jo pidemmän aikaa pohtinut äänentoistoni päivittämistä. Nykyinen laitteisto on oikeastaan aivan nollatasolla, tietokone äänilähteenä, piuha suoraan integroidusta äänikortista markettisarjan vahvistimeen ja siitä kaverilta joskus aikoinaan muutamalla kympillä ostettuihin kaiuttimiin (nämä tosin ovat varmaan se vahvin lenkki tällä hetkellä, aikoinaan ehkä n.1000mk maksaneet ;) )

Olen ikuisuusopiskelija ja osa-aikatyöskentelijä, joten budjetista puhutaan sadoista, ei tuhansista, euroista. Nykyisellä systeemillä musiikin kuuntelu on kuitenkin aikamoista kidutusta kun musiikinystävä kuitenkin olen, joten parannusta olisi saatava. Tarvetta monikanavatoistoon ei ole, eikä rahat sellaiseen riittäisikään, joten stereolla mennään.

Keskustelupalstoja aikani luettua päädyin siihen, että voisin edelleen pitää tietokoneen äänilähteenä ja kuunnella sillä cd:t, FLAC:it ja myös MP3:set. Tuo integroitu äänikortti ei ole mikään paras mahdollinen, esimerkiksi kuulokkeiden kanssa kuulee usein häiriöääniä ja piippauksia muista laitteista. Optinen lähtö kortista löytyy, joten ilmeisesti ulkoinen DAC voisi olla minulle hyvä ratkaisu. En ole ainakaan vielä käytettyinä törmännyt hyviin diileihin. Törmäsinkin sitten mm. täälläkin keskusteluissa mainittuun Beresford TC-7510:iin, joka näyttäisi uutenakin irtoavan n.160€ posteineen, jos oikein tulkitsin. Nyt sitten kiinnostaisi mielipiteet tuosta laitteesta/onko muita vaihtoehtoa samassa hintaluokassa.

Beresfordin kotisivut, jos ei ole tuttu laite: http://www.homehifi.co.uk/main/main.html

Aloittelijana olen muutenkin hieman pihalla näistä asioista, riittääkö minulle tuon perään pelkkä päätevahvistin vai onko laitteen volumesäätö tarkoitettu vain kuulokkeille? Ylipäätään mikä vahvistin Beresfordin kanssa voisi sopia. Vahvistin olisi tarkoitus hankkia käytettynä 100-300€ hintaluokassa ja koska käytettyä metsästän, on koekuuntelu hieman hankalaa. Tiedän, että ei näillä rahoilla vielä "hifiä" hankita, mutta jostainhan se on aloitettava. Tiedä sitten, jos vaikka innostuu.

Kaittimet saavat jäädä vielä hetkeksi. Kunhan saisi alkupään säädylliseen kuntoon niin voisin kesällä katsoa uusia kaiuttimia. Arvosteluiden perusteella esimerkiksi Usher S520II vaikuttaisi sopivalta ratkaisulta. Tosin silloin taidan sitten ottaa muutamat kuunteluun ja valita sen perusteella, että tähän osastoon ei toistaiseksi tarvitse niin puuttua.

Musiikkimakuun lukeutuu rock/pop/indie ainakin. Mitään kovin raskasta ei tule juurikaan kuunneltua. Radiohead, Foo Fighters, Death Cab for a Cutie, Tool, Bright Eyes, Carpark North, U2 ja Sting nyt esimerkkeinä tulee mieleen niin tiedätte sitten vahvistinta suositella.

Kovasti kiitoksia jo etukäteen!
 
Veteli sanoi:
Tervehdys!

riittääkö minulle tuon perään pelkkä päätevahvistin vai onko laitteen volumesäätö tarkoitettu vain kuulokkeille?

Moikka!

Ymmärtäisin, että tuo volumesäätö tosiaan vaikuttaa vain tuohon kuulokeliitäntään, eikä noihin takana löytyviin analogi lähtöihin. Näin ainakin lukee tuolla, heti ensimmäisessä viestissä:

http://forum.ecoustics.com/bbs/messages/1/290370.html

Täten pelkkä päätevahvistin ei riittäisi, vaan sinun on katseltava integroituja malleja.

Hyviä integroituja stereovahvistimia löytyy vallan mainiosti niin käytettynä, kuin uutenakin tuohon 100-300,- hintaluokkaan. Pistetään uusista esimerkiksi vaikkapa NAD C315BEE, joka maksaa uutena karvan alle kolmesataa. Se ainakin on hyvä, sekä laadukas vahvistin.

Jos joihinkin mielenkiintoisiin vahvistinehdokkaisiin törmäät käytettyjen markkinoilla, niin kysele vaan lisää. :)

Matti.
 
Veteli sanoi:
Törmäsinkin sitten mm. täälläkin keskusteluissa mainittuun Beresford TC-7510:iin, joka näyttäisi uutenakin irtoavan n.160€ posteineen, jos oikein tulkitsin. Nyt sitten kiinnostaisi mielipiteet tuosta laitteesta/onko muita vaihtoehtoa samassa hintaluokassa.


Aloittelijana olen muutenkin hieman pihalla näistä asioista, riittääkö minulle tuon perään pelkkä päätevahvistin vai onko laitteen volumesäätö tarkoitettu vain kuulokkeille?

Laitteen perään voi kytkeä suoraan päätevahvistimen, joten toimii myös esivahvistimena.

En ole laajemmin kokeillut, mutta NAD:n päätteiden kanssa ainakin soi nätisti.

Mulla on tuossa yhdistelmänä ollut DVD-soitin - DAC ja ensin NAD 214 ja nykyisin NAD 216 pääte, sekä Magnat 505 / 503. Tällä yhdistelmällä ainakin on soinut ihan mukavasti. 214:ia ainakin saa käytettynä suht edullisesti, enkä mitään kovin isoa eroa ole tuohon isompaan päätteeseen huomannut.

Tuota olen silloin tällöin vertaillut Yamahan 7.1 av-vahvistimeen ja musiikin kuuntelussa tuo Beresford / Nad yhdistelmä vie voiton Yamahasta 10 - 0. Edelleen toimii paremmin kuin yhdistelmä Yamaha - Nad (eli Yamaha etuvahvistimena ja Nad siinä päätteenä)

Itse tilasin laitteen tuolta valmistajalta ja 3 päivää maksua myöhemmin laite oli postissa odottamassa.
 
Musiikin.comilla näytti myös olevan pari alle kahdensadan euron hintaista DAC:ia. Tuossa olisi ainakin se hyvä puoli, että siellä voi sentään kuunnella. Postimyynti on aina sika säkissä.

Vahvistimeksi kieltämättä käytetty NAD voisi olla aika kova peli, tai sitten esim. joku vanha Marantz, kuten PM-67. Kovat jätkät väsää ite. Kolmella sadalla saa komponentit putkivahvistimeen... Vaatii sitten tietysti tietotaitoa ja kärsivällisyyttä, mutta lopputulos on usein vaivan arvoinen.
 
Hyviä vastauksia ja neuvoja näköjään on jo tullut.

Ilmeisesti siis tuossa uusimmassa Beresford mallissa on toinen lähtö on linjatoinen ja toiseen vaikuttaa äänensäätö. Eli sekä integroitu-, että päätevahvistin kävisivät. Mahtaako samalla rahalla saada "parempaa", jos päätyy päätevahvariin? Ehdotetut NADit ja myös Marantz:in vanhemmat PM-mallit ovat kyllä keskusteluista jo tuttuja ja ainakin tällä hetkellä vahvoja ehdokkaita. Pitää katsella mitä tulee vastaan. Käytettyä tosiaan ajattelin metsästää kun taitaa uuden arvosta lähteä ainakin 20% kun kaupasta ulos kantaa.

Pitänee tutustua tuohon musiikin.com:inkin valikoimaan. Tosin aika hyviä arvosteluita on saanut Beresford niin ei kai se aivan susi ole ja kai se nyt integroidun äänikorttini päihittää mennen tullen.

En taida olla niin kova jätkä, että itse rakentaisin. Ei ole ollut kolvia kädessä sitten yläasteen. Tietysti, jos sulla on antaa linkkejä, missä olisi lisätietoa aiheesta, niin voisihan sitä vilkaista aikansa kuluksi. :-\

Yksi hölmö kysymys vielä tähän. Kai äänikortin optinen ulostulo antaa sitten puhdasta signaalia ulos, ei tule samoja häiriöitä mitä analogilähdössä? Näin ainakin olettaisin, mutta täytyy vielä varmistaa näistä enemmän tietäviltä.
 
Veteli sanoi:
Yksi hölmö kysymys vielä tähän. Kai äänikortin optinen ulostulo antaa sitten puhdasta signaalia ulos, ei tule samoja häiriöitä mitä analogilähdössä? Näin ainakin olettaisin, mutta täytyy vielä varmistaa näistä enemmän tietäviltä.

Mutupohjalta ja muutamat emojen integroidut kokeilleena sanosin että joku satkun äänikortti lienee paree/halvempi vaihtoehto kuin emolle integroitu+DAC. Ite kuuntelin hyvän tovin tommosen m-audion 2496:n ja satkun käytetyn integroidun kanssa saamatta suurempia näppylöitä.
 
Brix sanoi:
Mutupohjalta ja muutamat emojen integroidut kokeilleena sanosin että joku satkun äänikortti lienee paree/halvempi vaihtoehto kuin emolle integroitu+DAC. Ite kuuntelin hyvän tovin tommosen m-audion 2496:n ja satkun käytetyn integroidun kanssa saamatta suurempia näppylöitä.

Taisi unohtua sanoa, että käytän kannettavaa, joten sitten pitäisi hommata USB-versio tuosta ja hintakin pomppaa sitten lähelle DAC:ia. Kokemusta kun ei ole niin äänenlaatueroista en sitten tiedä. Taas pääsen lukemaan arvosteluita.
 
Veteli sanoi:
En taida olla niin kova jätkä, että itse rakentaisin. Ei ole ollut kolvia kädessä sitten yläasteen. Tietysti, jos sulla on antaa linkkejä, missä olisi lisätietoa aiheesta, niin voisihan sitä vilkaista aikansa kuluksi. :-\

Yksi hölmö kysymys vielä tähän. Kai äänikortin optinen ulostulo antaa sitten puhdasta signaalia ulos, ei tule samoja häiriöitä mitä analogilähdössä? Näin ainakin olettaisin, mutta täytyy vielä varmistaa näistä enemmän tietäviltä.

http://www.diyparadise.com/simpleel84.html

Tuota kannattaa katsoa. Aika simppeli. Enpä itsekään ollut kolvia pidellyt sitten yläasteen, mutta kovinpa pykelsin kuulokevahvistimen. Vantaalla asun, tere tulemasta jos kiinnostaa ihmetellä mitä itse tehden saa aikaan. Vaikka on noita meikäläistä kovempiakin jätkiä jokunen täälläkin.

Tuollaisenkin kytkennän, mitä tuolla diyparadisessa on, ajattelin tuossa pykeltää yhden vanhan Rotelin päätteen sisään. Se on kyllä just nyt kaverilla hoidossa kun se on mun varapääte. Mutta on vaan niin simppeli kytkentä että on pakko kokeilla. Saapahan kaveri sitten vähän paremman pelin hoitoon.

Ja tuon optisen, tai ihan S/PDIF-lähdönkin pitäisi olla kyllä puhtaampi, huomattavastikin. Kellohuojuntaa (jitteriä) niissä voi kaiketi olla tuon häiriörikkaan käyttöympäristön ansiosta, mutta ei sinne sentään niitten kiintolevyjen lukuäänien pitäisi tulla. Tiedän kyllä nuo, olen joskus kytkenyt Sennheiserin HD600:t omaan läppäriini. Oli aika hämmentävä kokemus. Avaruusääniä... USB-DAC on sitten tietysti se toinen vaihtoehto. Enpä ole tullut kokeilleeksi kumpaakaan vaihtoehtoa itse, nautiskelen mieluiten musiikkini kiekoilta. Mustat on parempia kö hopeiset.

Niin, ja tervetuloa palstalle!
 
Back
Ylös