ahaapalainen
Hifiharrastaja
Katsoin eilen The Zone of interest -leffan. Siinä oli ihan jäätävän hieno Mica Levin säveltämä musiikki.
-
Hifiharrastajat ry:n infolehtinen yhdistyksestä ja hifistä harrastuksena nyt digijulkaisuna. » Lue lisää täältä!
-
Yhdistyksen nettikauppa on avattu! Ostoksille!.
Elokuvien musiikki
- Keskustelun aloittaja Ville_V
- Aloituspäivämäärä
Jep ja itse asiassa koko äänimaailman on hyytävän hieno. Se tasainen teollisen oloinen humina aidan takaa hyydyttää veren suoniin.
PJK
Käyttäjä
- Liittynyt
- 28.2.2011
- Viestejä
- 2 511
On alkanut kiinnostaa vanhojen kauhu/slasherleffojen musiikit. Synkeää syntikkaa ja progressiivista, kokeilevampaa otetta.
Tunnetuimpia on varmaan Jay Chattawayn "Maniac" ja Goblinin "Profondo Rosso". Perehtyminen vielä kesken näihin.
Kaipaan yleisesti aika monessa länsifilmissä irrottelevampaa otetta kotikuuntelijana. Animesarjoissa ja -filmeissä sitä taas on yllättävän usein. Se onkin lempityylini.
Toinen näkökohta on tuotanto, jotkut isotkin hollywood-produktiot jättävät soundtrackien soundit pikkuisen (ja yllättäen) vajaiksi ja hiomattoman oloisiksi. Höylänjälki on taas erittäin, erittäin harvoin huonoa Japanin soundtrackeissa, tekijä voi esimerkiksi tehdä yötä päivää musiikkia kovalla intensiteetillä ja studiotyö vaikuttaa hyvin tarkalta. CD ja myös animesoundtrack on iso markkina siellä, voi selittää osaksi.
Tunnetuimpia on varmaan Jay Chattawayn "Maniac" ja Goblinin "Profondo Rosso". Perehtyminen vielä kesken näihin.
Kaipaan yleisesti aika monessa länsifilmissä irrottelevampaa otetta kotikuuntelijana. Animesarjoissa ja -filmeissä sitä taas on yllättävän usein. Se onkin lempityylini.
Toinen näkökohta on tuotanto, jotkut isotkin hollywood-produktiot jättävät soundtrackien soundit pikkuisen (ja yllättäen) vajaiksi ja hiomattoman oloisiksi. Höylänjälki on taas erittäin, erittäin harvoin huonoa Japanin soundtrackeissa, tekijä voi esimerkiksi tehdä yötä päivää musiikkia kovalla intensiteetillä ja studiotyö vaikuttaa hyvin tarkalta. CD ja myös animesoundtrack on iso markkina siellä, voi selittää osaksi.
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 5 750
Missä mielessä? En ole huomannut lainkaan. Mielestäni taso on pääosin huikeaa.
PJK
Käyttäjä
- Liittynyt
- 28.2.2011
- Viestejä
- 2 511
Esim. Lion King (1994) edustaa ehkä jopa heikointa ikinä kuulemaani elokuvasoundtrack-tuotantoa. Eräänlainen mattaisuus verhoaa äänen. Tulee olo, että ääni on jotenkin kaapattu suoraan kuvasta ja että niin miksaus kuin tuotanto on aika nopeasti tehty. Ei olisi edes stereolle optimoitu tätä kokonaisuutta. Bongasin nämä puutteet jo aika huonoissakin oloissa stereokuunnellen.
LK on ääriesimerkki. Mutta kyllä myös kun Schindlerin listaa (1993) kuuntelin taannoin, ääni oli samoin yllättävän epädynaaminen ja "haalea". Ei varsinaisesti huono, mutta neutraali enemmän kuin intiimi, tarkka ja dramaattinen. Gettysburg (1993) samalta ajalta ei myöskään ole vaikuttanut tuotannollisesti koskaan - mutta tätä teosta pitäisi vielä kokeilla. Muitakin voisi ehkä mainita.
Kaikki ovat kuitenkin suuren luokan elokuvia, jolloin odottaisi soundtrackin olevan aivan mahtava ja viimeiseen asti pieteetillä tehty äänenlaadulta.
Esimerkki erittäin hienosta tuotannollisesta onnistumisesta taas on Lord of the Rings: Fellowship of the Ring (2001). Mielestäni kokonaisuus on aivan toisella tasolla. Myös The Last of the Mohicans (1992) on nappiin. Pointti olikin, että yllättävän moni suurtuotanto ei tunnu pääsevän samalle tasolle.
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 5 750
Okei. Itselläni on vaatimaton noin 50 scoren kokoelma enkä niissä huomaa suurta valittamista. Dynamiikkaa ainakin löytyy huomattavasti enemmän kuin keskimääräisissä pop/rock-tuotannoista.
PJK
Käyttäjä
- Liittynyt
- 28.2.2011
- Viestejä
- 2 511
Jälkimmäisestä olemme samaa mieltä. En itsekään huomaa suurta valittamista - paitsi tuossa LK:ssa
ilkka_S
Käyttäjä
- Liittynyt
- 28.12.2015
- Viestejä
- 7 693
Vuosikymmeniin enää harvoin olen törmännyt leffasoundtrackeihin, jotka kolahtavat, semminkin kun takavuosikymmeninä otona tein leffa-arvosteluja sanomalehteen (Ylä-Vuoksi, Imatra). Nyt kolahti leffamusa.
Mainoskanavilla pari iltaa sitten tuli elokuva Corrective Measures vuodelta 2022. Etukäteen oletin, että kyseessä olisi eläkevaari Bruce Willisille vasiten tehty, taas yksi turhanen leffa. Leffa olikin aivan katsottava, ja kriittinen Rotten Tomatoes on elokuvan reitannut 4//5. Omasta mielestäni parasta leffassa oli ehkä musiikki. Varsin maukasta bluesrockia, toimii etenkin kuulokkeilla.
Mainoskanavilla pari iltaa sitten tuli elokuva Corrective Measures vuodelta 2022. Etukäteen oletin, että kyseessä olisi eläkevaari Bruce Willisille vasiten tehty, taas yksi turhanen leffa. Leffa olikin aivan katsottava, ja kriittinen Rotten Tomatoes on elokuvan reitannut 4//5. Omasta mielestäni parasta leffassa oli ehkä musiikki. Varsin maukasta bluesrockia, toimii etenkin kuulokkeilla.
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 5 750
Michael Nyman: The Piano (1993)
Elokuvamusiikki ei sinänsä ollut Nymanille uusi aluevaltaus sillä hänet tunnettiin puhtaan taidemusiikkinsa ohella erityisesti sävellyksistään Peter Greenawayn elokuviin. The Pianon ohjaaja Jane Campion ohjasti Nymania suoraviivaisesti kieltämällä ”sen Greenway-paskan” Nymanilta. Järkyttynyt Nyman protestoi että se on hänen tavaramerkkinsä, mutta oivalsi pian, että tämä oli mahdollisuus tehdä jotain aivan uutta.
The Piano onkin Nymanille loikka aivan uudenlaisen tyylin pariin. Nyman oli aiemmin urallaan keskittynyt hyvin älylliseen minimalistiseen ja suorastaan matemaattiseen musiikkiin, mutta Campionin hienoon ja omalaatuiseen elokuvaan hän sävelsi lyyristä, vahvasti emotionaalista ja suhteellisen yksinkertaista musiikkia. Nymanin sävellykset ovat surumielistä ja täynnä kaipuuta. Aivan täysin Nyman ei ole jättänyt vanhaa tyyliään taakseen ja musiikin minimalistiset tekstuurit luovat taustalla hienovaraista rauhattomuuden tunnetta ja sitä kautta kaivattua jännitettä joka estää musiikin vajoamista liialliseen imelyyteen tai melodraamaan.
Nymanin scoren selkärangan muodostaa kauniit ja suhteellisen yksinkertaiset pianokappaleet. Näyttelijä Holly Hunter oli riittävän lahjakas amatööripianisti pystyäkseen soittamaan piano-osuudet elokuvassa, mutta levyllä Nyman soittaa ne itse mukaillen Hunterin tulkintoja. Pelkän soolopianon varaan ei silti jäädä vaan mukana on myös runsaasti kaunista isolle orkesterille sovitettua musiikkia. Orkesteriosioissa Nymanin minimalismi-juuret nousevat siellä täällä esiin etenkin itsepintaisesti toistuvissa jousi-ostinatoissa. Michael Nyman Bandin jäsenet lisäävät peliin myös saksofoneja jotka vievät musiikkia hieman jazzin ja toisaalta myös kansanmusiikin suuntaan.
Levyn keskeinen teema ”The Heart Asks Pleasure First” perustuukin skotlantilaiseen traditionaaliseen sävellykseen ”Gloomy Winter’s Noo Awa”. Nyman tutki skotlantilaista kansanmusiikkia säveltäessään musiikkia sillä elokuvan päähenkilöllä, mykällä säveltäjällä Adalla, on juuret Skotlannissa (elokuva sijoittuu 1800-luvun Uuteen-Seelantiin).
The Pianon musiikki on hetkittäin todella upeaa, mutta kuten usein elokuvamusiikin kohdalla käy niin myöskään tämä soundtrack ei vakuuta täysin albumikokonaisuutena. Keskeisten teemojen liiallinen toistuminen käy hieman puuduttavaksi. 60 minuuttinen levy tuntuu ainakin kymmenen minuuttia ylipitkältä.
Vuonna 1994 Nyman tavallaan korjasi tilannetta muokaten The Pianon musiikista konserton joka sai nimeksi hieman vitsikkään nimen ”The Piano Concerto”. ”The Piano Concerto” sovitettiin pelkälle orkesterille ja pianolle. Piano-osuudet ovat aiempaa virtuoosimaisempia ja konserto tiivistää elokuvan teemat hieman runsaaseen puoleen tuntiin. Ylipituudesta ei siis voi enää puhua, mutta toisaalta konserttomuodossaan Nymanin sävellys menettää jotain alkuperäisestä omalaatuisuudestaan. The Piano Concerto -levy ilmestyi vuonna 1996.
Campionin The Piano voitti parhaan elokuvan Oscarin, mutta Nymanin score jäi vaille suuria elokuva-alan palkintoja mikä on hieman kummallista kun ajatellaan miten merkittävässä osassa musiikki elokuvassa on. Nymanin musiikki on kuin yksi elokuvan hahmoista tai ainakin keskeinen osa päähenkilö Adan ja häntä esittäneen Holly Hunterin ilmaisua.
Palkintoraatien nuiva suhtauminen ei kuitenkaan estänyt musiikin menestystä. The Piano oli hyvin epäkaupalliselle säveltäjä Michael Nymanille lottovoitto; soundtrack-levy myi yli kolme miljoona kappaletta ja Nyman on itsekin myöntänyt, että kyseessä oli vedenjakaja hänen urallaan. On Michal Nyman ennen The Pianoa ja Michael Nyman The Pianon jälkeen. Ilmeisesti menestys on tuntunut välillä jopa taakalta sillä etenkin konserttilavoilla Nymanilta odotetaan aina paluuta suurimman hittinsä pariin.
Parhaat biisit: ”To The Edge Of The Earth”, ”The Heart Asks Pleasure First”, ”Here To There”
****
Lisää luettavaa vuoden 1993 parhaista levyistä:
Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 1993
Esittelyssä vuoden 1993 parhaat levyt. Mukana mm. Lindsay Cooper, Kingston Wall, Trey Gunn ja Michael Nyman.
pienemmatpurot.com
QoE
Käyttäjä
- Liittynyt
- 6.11.2011
- Viestejä
- 20 209
Ketjun aiheeseen väljästi liittyen
open.qobuz.com