Hans Zimmer: The Thin Red Line (1999)
Vuonna 1999 ilmestynyt
The Thin Red Line oli elokuvatapaus, jota oli odotettu pitkään ja hartaasti. Se merkitsi ohjaaja
Terrence Malickin paluuta yli 20 vuoden tauon jälkeen. Malick teki 1970-luvulla kaksi ylistettyä elokuvaa –
Badlands (1973) ja
Days of Heaven (1978) – ja katosi sen jälkeen elokuvabisneksestä. Pitkä poissaolo loi hänelle lähes
Stanley Kubrickiin verrattavissa olevan mystisen auran.
Malickin paluu oli yhtä aikaa suureellinen ja hyvin epätyypillinen.
The Thin Red Line on runollinen sotaelokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat Guadalcanalin taisteluun toisen maailmansodan aikana. Saksalaissyntyinen
Hans Zimmer oli tuohon aikaan tunnettu lähinnä suurieleisistä toimintaelokuvien soundtrackeista kuten
The Rock,
Crimson Tide ja
Gladiator. Ne olivat täynnä maksimaalista orkestraatiota, pauhaavia syntetisaattoreita ja rock-vaikutteista energiaa. Zimmerin valinta Malickin elokuvaan olikin monille todellinen yllätys.
Malickin elokuvat syntyvät leikkauspöydällä vahvemmin kuin oikeastaan kenenkään muun ohjaajan. Hänellä on tapana kuvata valtavat määrät materiaalia ja karsia siitä lopulta suurin osa, oivaltaen vasta leikkausvaiheessa, mistä elokuvassa todella on kyse.
The Thin Red Linen kohdalla monet nimekkäätkin näyttelijät jäivät kokonaan pois lopullisesta elokuvasta tai heidän roolinsa kutistui hyvin pieneksi, kun Malick hioi visiotaan yhä tiiviimmäksi.
Myös Zimmer ja hänen apusäveltäjänsä
John Powell joutuivat koville Malickin vaatimusten edessä. Ohjaaja pyysi Zimmeriä säveltämään musiikkia useiden tuntien edestä jo ennen kuvauksien alkua – käytäntö, joka on Hollywoodissa erittäin harvinainen. Osa sävellyksistä toimi inspiraationa kohtausten leikkauksessa, ja Malick soitti musiikkia jopa kuvauspaikalla luodakseen tunnelmaa näyttelijöille ja kuvausryhmälle. Tämä oli varmasti palkitsevaa Zimmerille, mutta kääntöpuolena Malick hylkäsi suuren osan valmiista musiikista. Lopullisessa elokuvassa kuullaan myös
Charles Ivesin ja
Gabriel Faurén klassisia teoksia sekä melanesialaista perinnemusiikkia (elokuvan tapahtumat sijoittuvat Tyynenmeren alueelle). Soundtrack-levyllä on kuitenkin pääosin Zimmerin sävellyksiä, pois lukien yksi Powellin nimiin merkitty kappale “Beam”,
Francisco Lupican atonaalinen sävellys “Sit Back and Relax” sekä yksi melanesialainen laulu.
The Thin Red Linen musiikki poikkeaa radikaalisti Zimmerin tavanomaisesta, usein aggressiivisesta ja elektronisesta tyylistä. Nyt sävellykset ovat enimmäkseen akustisia, hitaita, tummasävyisiä ja suhteellisen minimalistisia orkesteriteoksia, joissa pohdinta ja hiljainen uhka kulkevat käsi kädessä. Pääosassa ovat surisevat jouset, ja siellä täällä soivat aasialaiset etniset instrumentit – shakuhachi-huilu, taiko-rummut ja koto – tuovat omat vivahteensa sovituksiin. Kaksi sanaa, jotka kuvaavat tätä musiikkia parhaiten, ovat pahaenteinen ja ennen kaikkea surumielinen.
Scoren keskeiseksi kappaleeksi nousee “Journey to the Line”. Se rakentuu yksinkertaisesta nelisävelisestä jousiostinatosta, joka toistuu ja voimistuu asteittain. Kellomaisesti tikittävä rytmi korostaa vääjäämättömyyden tunnetta ja kasvattaa jännitettä. Musiikki kasvaa lopulta majesteettiseen, emotionaaliseen huipennukseen, joka ei ole voitonriemuinen vaan pikemminkin täynnä haikeutta ja lähes hengellistä latausta. “Journey to the Linea” on sittemmin käytetty lukuisissa elokuvatrailereissa, mikä on valitettavasti hieman syönyt sen alkuperäistä tehoa.
Erityisesti tämä hitaasti majesteettiseen päätökseen kasvava teos on upea esimerkki Zimmerin kyvystä yhdistää yksinkertainen rakenne valtavaan tunnevoimaan. Kappale onnistuu olemaan yhtä aikaa liikuttava ja uljaan voimakas.
The Thin Red Linen score sai Oscar-, Golden Globe- ja Grammy-ehdokkuudet, ja sitä voidaan pitää tärkeänä käännekohtana Zimmerin uralla. Se osoitti, että säveltäjä pystyi irtautumaan pelkästä kaupallisten toiminta- ja spektaakkelielokuvien maailmasta kohti vakavampaa taide-estetiikkaa.
The Thin Red Line kuuluu elokuvamusiikin hienoimpiin saavutuksiin – ja se on edelleen Hans Zimmerin paras ja kestävin työ.
Parhaat biisit: ”Journey To The Line”, ”Stone In My Heart”, ”Light”
****½
Lisää luettavaa vuoden 1999 parhaista levyistä:
Esittelyssä vuoden 1999 parhaat levyt. Mukana mm. Camel, Porcupine Tree, Absoluuttinen Nollapiste ja Nine Inch Nails.
pienemmatpurot.com
www.imdb.com
Radioheadista ja The Smilestä tuttu Jonny Greenwood on ollut ohjaaja Paul Thomas Andersonin luottosäveltäjä vuonna 2007 ilmestyneestä There Will Be Bloodista alkaen. One Battle After Another on heidän viides täysimittainen yhteistyö.
sit toki monia muitakin kuten reservoir dogs, inception, blade runner, hyvät pahat ja rumat jne.
