Elokuvia, joissa musiikki (lähes) pääosassa

  • Keskustelun aloittaja v-a
  • Aloituspäivämäärä

v-a

Käyttäjä
Liittynyt
28.11.2007
Viestejä
9 704
Kaupunki
Helsinki
Katselimme vaimoni kanssa juuri Christophe Barratierin elokuvan Kuoropojat.
Leffa on ylistystä humanismille ja toisista välittämiselle, mutta myös musiikin eheyttävälle ja kollektiiviselle voimalle. Kovaosaisten nuorukaisten kuorokohtauksissa kiteytyvät elokuvan sanoma ja ydin koskettavalla tavalla.

Myös Kieslowsin Veronikan kaksoiselämässä ja Sinisessä musiikkia on käytetty todella upeasti elokuvan keskeisten tunteiden kuvaajana, yhtenä tarinan kertojista.

Missä leffoissa musiikin käyttö on saanut sinulla ihokarvat pystyyn ja/tai tipan linssiin? (Ehkäpä pois lukien bändileffat.)

:) v-a
 
Moi!

Erinomainen elokuva jossa musiikki näyttelee isoa osaa on David Helfgottin tarinan kertova "Loisto", ohjannut Scott Hicks.

Suosittelen.

--
 
The Wall, yks lempileffoistani. Purple Rain, Under the Cherry Moon, Graffiti Bridge jne. (noi onkin oikeestaan musikaaleja) Princeltähän näitä löytyy monia. Sitten sellanen elokuva kun The Piano on aika ok.
 
Alex sanoi:
Moi!

Erinomainen elokuva jossa musiikki näyttelee isoa osaa on David Helfgottin tarinan kertova "Loisto", ohjannut Scott Hicks.

Suosittelen.

--

Kiva kun muistutit. Ei olekaan tullut katsottua aikoihin. Varasin samantien kirjastosta. Thanks.

:) v-a
 
Kls sanoi:
Sitten sellanen elokuva kun The Piano on aika ok.

Michael Nyman myös vetää aika vakuuttavan ja tunteikkaan soundtrackin elokuvaan nimeltä Gattaca. Kaiken lisäksi vielä loistava elokuva sanomalla, enempää en vois vaatia.
 
Onkohan Ray tälläinen elokuva? Ray Charlesista kertoo. Katsoin sen viime keväänä. Todella hyvä elokuva. Pääosassa Ray Charlesia esittää Jamie Foxx, ja jos oikein muistan sai Foxx tuosta osasta Oscarin.
 
No country for old men :D

No tottakai Moulin Rouge, musiikki on pääosassa.
 
v-a sanoi:
Millainen musa tuossa oli? Näin leffan ja pidin paljon, mutta musiikkia old man ei muista.

:- v-a

Siinä ei ole ollenkaan musiikkia, ei edes yhtä nuotillista ;)
Jännää on muuten se miten harva ihminen huomaa katsovansa elokuvaa joka ei sisällä musiikkia koska kuvallinen kerronta on tehty kertakaikkiaan nerokkaasti.
 
Dead Man Walking. Ainakin mulle musa oli tuossa pääosassa sikäli että sekosin siihen niin täysin leffaa katsoessa että oli pakko ostaa soundtrack. Niitä julkaistiin leffasta peräti kaksi ja hommasin tietenkin sen version jossa Nusrat Fateh Ali Khanin ja Eddie Vedderin kimppavedoista pitkät versiot eli tämän:

c73670914ql.jpg
 
v-a sanoi:
Ilmankos ei melodia tarttunut mieleen. Onkohan tuosta soundtrackia?

:) v-a

The music-as-such in No Country is the occasional barely audible hum and whine of undefinable instruments at moments of tension.

Olin ilmeisen väärässä, juuri ja juuri kuultavaa huminaa ja jotain vinkauksia jossain vaiheissa, että kait niistä jonkin nuotin saisi aikaiseksi ;)
 
Onhan näitä:

Hair
Blues Brothers
Mamma Mia
Chicago
Moulin Rogue
Woodstock
The last waltz
Mr Hollands Opus
Cabaret
West Side Story

äkki9ä tulee nämä mieleen
 
v-a sanoi:
Missä leffoissa musiikin käyttö on saanut sinulla ihokarvat pystyyn ja/tai tipan linssiin? (Ehkäpä pois lukien bändileffat.)

Jarmuschin psykedeelinen länkkäri Dead Man. Neil Young skulaa skeballa sinne tänne niitä nuotteja, niin toimii. En tunnusta itkeneeni sentään.

Hitchcockin leffoissa, esim. Vertigo, musiikin käyttö on esimerkillistä. Vertigo tuli muuten mieleen, kun hiljattain katselin ties monetta kertaa Polanskin erinomaisen Ninth Gaten. Molemmissa mielestäni hienot teemat, joita käytetään oikeissa kohdissa tunnelman luojana.
 
Disneyn Pocahontas tuskin olisi sama elokuva ilman musiikkia. Yleensä tämmöiset musikaalit eivät innosta mutta tässä tapauksessa on annettava hyväksyvä nyökkäys tekijöille. Soundtrack möi myös tavallista paremmin Pocahontas soundtrack
 
Mukavia vihjeitä satelee. Joitain löytyy kirjastostakin, osaa pitää kytätä muualta.
Tässä Mozartia kuunnellessa tulee tietysti mieleen Amadeus.

:) v-a
 
Back
Ylös