Ei paluuta entiseen

roiene

Käyttäjä
Liittynyt
20.8.2006
Viestejä
1 682
Silloin kun kokee aidosti näin äänentoistoasioissakin jotakin sellaista, että entiseen ei ole enää paluuta, niin pakkohan sitä tänne tinkimätön -palstalle on kommentoida.

Nyt ymmärrän harrastajia, joille laajakaistat ovat olleet se viimeinen pysäkki. Itselle kävi juuri tällä tavalla. Zu Druideista itämään jäänyt saundin koskettavuus ja realismi ovat saaneet allekirjoittaneen kuunteluhuoneeseen arvoisensa jatkajan. Etsintä tuotti siis tulosta :).

Laajakaistasaundissa (parhaimmillaan)on jotain sellaista, jota on turha sen tarkemmin ryhtyä kuvailemaan. Saundi yksinkertaisesti vain vie mennessään, kuulostaen niin oikealta kuin vain olla voi.

Laajakaistatkin vaativat tottakai oikeanlaisen kombinaation (no, varmaan monenlaisilla kombinaatioilla oikeinkin tyydyttäviin tuloksiin voi päästä)toimiakseen optimaalisesti ja myönnän, että aika paljon harrastushistoriaa eli kokemusta vaatii yksinkertaisesti myöntää laajakaistasaundin erinomaisuus. Kyllä, kyllä se kuulostaa erilaiselta normaaliperiaatteella toimiviin, jakosuotimin varustettuihin kajauttimiin verrattuna. Kuitenkin, kun on tullut nuo perinteiset muut kajautintyypit testattua aika kattavasti, voi tämän ainakin omakohtaisena kokemuksena todeta, että nyt se itselle sopivin juttu on löytynyt.

Kannattiko tämä nyt sitten sanoa? Kyllä, mielestäni kannatti. Omakohtaisesti laajakaistat ovat sellainen "if you can handle the truth then they are for you" -kokemus. Tinkimättömästi.

jouni
 
Lukematon määrä valuuttaa taisi kulua ennen kuin pääsi tuohon pisteeseen? :p
 
Olli sanoi:
Lukematon määrä valuuttaa taisi kulua ennen kuin pääsi tuohon pisteeseen? :p

Kyllä. Mutta kuuluu mielestäni tähän tinkimättömästi -henkeen :).

jouni
 
jouni sanoi:
Kyllä. Mutta kuuluu mielestäni tähän tinkimättömästi -henkeen :).

jouni

Kuinkahan tinkimättömäksi sitä vielä vuosien saatossa muuttuukaan :D
 
Ei paluuta entiseen?? Saa nähdä kauanko uusi nirvana Jounilla kestää.
 
Jouni on vähän niinkuin Vuti mutta vanhempi :D

Anteeksi.
 
tarmo ojanen sanoi:
Ei paluuta entiseen?? Saa nähdä kauanko uusi nirvana Jounilla kestää.

Mulla kestää aina seuraavaan laitteistopäivitykseen asti ja sitten alkaa uusi nirvana >:D
 
Onnea Jounille laajakaistoista, itse olen kuvitellut että minulla ei kertakaikkiaan ole edes yrittämistä laajakaistoihin. Korkeintaan siten että alan rakentamaan kahta settiä eri musiikille, ja sitten ollaan jo täysin eri lähtökohdissa keskustelussa. Laajakaistoja en ole tosin kuullut kuin 4-5 mallia mutta sen vähän mitä olen kuunnellut niin selväksi on tullut että mennään hyvin paljon herkkää osaamista vaativalle alueelle, onnistuminen ja "magian" esiin saaminen ei ole ihan läpihuutojuttu. Itselle on ainakin selvä että jos luonnollista ihmisääntä haluaa kuunnella niin ilman jakosuodinta se todennäköisimmin onnistuu parhaiten. :D
 
Hyvä kun keskustelua syntyy (näyttävät herättäneen tarmon ja mutasenkin ja melkein voisi sanoa tuota v......ksi, mutta saatte anteeksi, koska olette asiantuntijoita >:D :D ;)), tosin toivoisin laajakaistojen omistajilta ja varsinkin heiltä, joita kyseinen kaiutintyyppi on "koskettanut" enemmältikin omia kokemuksia. Sana on vapaa.

jouni
 
Kyllä laajakaistat tarjoavat sopivalla parittamisella erittäin herkkää ja sielukasta soundia. Yksipistesäteilijän tuottama etu on minulle ehkä ollut tässä se suurin asia, se koherenssi mikä äänessä on viehättää. Ja kyllä laajakaistojen ääni voi olla nopeaa ja munakastakin jos kaikki on mennyt nappiin.

Itsellä nykyään siis Naimit ja Tannoyn Prestigeä kohtuullisella LP-etupäällä. Hyvä ja realistinen soundi kaikella musalla, mutta selvää on että tietyllä tavalla hienointa tässä talossa ovat tarjonneet Sun-Audio ja PHY-HP yhdistelmä. Ei rytmisesti tai ulottuvuudeltaan yhtä hyvää kuin nyt, mutta hienoa siitä huolimatta. Jos olisi enemmän tilaa baffeleille tai ollut vain uskallusta lähteä kokeilemaan erilaisia kompaktimpia TL-ratkaisuja noille elementeille niin uskoisin, että olisi edelleen hyvin tyytyväinen siihen minulla olleeseen laajakaistasettiiin.

Nyt on ajatuksissa on elellä näin aikansa ja pitää nykyinen kaiutinvalinta lukossa ainakin toistaiseksi kun ei tuo Tannoykaan niin heikko valinta ole. Soundi on tietty hieman vanhahtava, mutta jotain samaa siinä on kuin monissa laajakaistoissa. Tiettyä sukulaisuutta :D
Sitten kun olen sen verran vanhempi ettei tuo juniori enää mellasta olohuoneessa nykyiseen malliin niin mulle tulee jotkut kunnon laajakaistat tai sitten joku hieno torviratkaisu. Ja totuuden nimissä on sanottava, että kyllä nuo Sellan PHY-HP koksut himottaisi pelastaa, mutta kun ei ole valuuttaa moiseen investoitiin juuri nytten. Taidan tänään muuten lotota..

Kokonaan toinen asia muuten on se kun joku kertoo vihdoin löytäneensä sen oman juttunsa tässä harrastuksessa(=fiksaatiossa). Itse olen tehnyt sen monesti ja huomannut, että niitä juttuja voi olla kanssa aika monia. Tällä haavaa minulla on taas yksi.. :D
 
jouni sanoi:
Hyvä kun keskustelua syntyy (näyttävät herättäneen tarmon ja mutasenkin ja melkein voisi sanoa tuota v......ksi, mutta saatte anteeksi, koska olette asiantuntijoita >:D :D ;)), tosin toivoisin laajakaistojen omistajilta ja varsinkin heiltä, joita kyseinen kaiutintyyppi on "koskettanut" enemmältikin omia kokemuksia. Sana on vapaa.

jouni

Heh, vai asiantuntija. Mikä tekee musiikinkuuntelijasta asiantuntijan? Jos sillä on mitään tekemistä omistamaansa laitemäärään - niin olen kaukana siitä. Sinulla taas sen pitäisi "polttaa" jo.
 
Jouni,

Sori, hymiö unohtui kommentistani...

Melko pitkään sinut tunteneena en todellakaan usko jotta kokeilusi ja testailusi loppuisi nykyiseen pisteeseen. Eikä siinä mitään pahaa mielestäni ole vaikka etsiikin jatkuvasti jotakin itselle uutta. Jollei olisi laitteista ja niiden soundista kiinnostunut, niin tuskinpa senenempää sinä kuin minäkään tänne kirjoittelisi tai tätä palstaa ylipäätänsä lukisi. Elikä en arvostellut sinua, kunhan totesin mitä ajattelin. Ei kai nämä hifiasiat nyt muutenkaan niin kauhean vakavia ole, kysymyshän on vapaaehtoisesta harrastuksesta ei kilpaurheilusta.

Hörhelö
 
Onnea Jouni valinnastasi. Laajakaistat eivät vain ole kaikkien juttu. Täälläkin Abbyihin ollaan tyytyväisiä. Toki aina pidän vaihtoehtoja auki suuntaan tai toiseen. Taidetaan olla hieman oman polun kulkijoita.
 
Petri Mutanen sanoi:
Jouni,

Sori, hymiö unohtui kommentistani...
Elikä en arvostellut sinua, kunhan totesin mitä ajattelin. Ei kai nämä hifiasiat nyt muutenkaan niin kauhean vakavia ole, kysymyshän on vapaaehtoisesta harrastuksesta ei kilpaurheilusta.

Hörhelö

Petri,

no hard feelings :). Ammattilaisuudesta ja kokemuksesta äänentoistoalalla; oikeasti olen sitä mieltä, että kokeilemalla sitä karttuu ja sitä sinulla varsinkin, Petri, on. Ehkei laajakaistoista välttämättä niin paljon (tai mistäs minä sen tiedän :))..

Topicciin, kyllä itsestä nyt siltä tuntuu, että se "mun oma juttu" on selvästikin löytynyt. "Nirvanaan" en koskaan laitteita kuuntelemalla ole päässyt, enkä pääsekään, mutta jos joku yhdistelmä tai ennen kaikkea kaiutintyyppi on sisintäni läheltä kouraissut niin laajakaistat. Ei tietenkään kaikki niistäkään (siis joita olen kuullut). Mikään ei ole täydellistä, mutta ei musan kuuntelu ikinä niin hauskaa ole ollut kuin nykyään..

Ei toden totta tämä audioharrastaminen mitään kilpailua ole. Kokeilen toki edelleen, jos joku mielenkiintoinen jutska eteen tulee (nytkin on pussillinen ebony-palikoita testissä ;)). Korostan vielä, etten suinkaan tässä ole enkä yritä yhden asian totuutta julistaa, koska sellaista ei ole (tai, no tietenkin; on muiden tapa harrastaa ja sitten on Tarmon tapa :-X), vaan kerron asiaa omalta kantiltani. Ja toivon mielihyvin kanssaharrastajien kommentteja mielellään laajakaistoista ja niihin liittyvistä kokemuksista.

Jouni
 
Janne sanoi:
Onnea Jounille laajakaistoista. Laajakaistoja en ole tosin kuullut kuin 4-5 mallia mutta sen vähän mitä olen kuunnellut niin selväksi on tullut että mennään hyvin paljon herkkää osaamista vaativalle alueelle, onnistuminen ja "magian" esiin saaminen ei ole ihan läpihuutojuttu. Itselle on ainakin selvä että jos luonnollista ihmisääntä haluaa kuunnella niin ilman jakosuodinta se todennäköisimmin onnistuu parhaiten. :D

No kiitosta vaan, Janne, vaikka ei minua suinkaan onnitella tarvitse, tämä on vain harrastus. Tuossa magian esiin saamisessa olet kyllä niin oikeassa kuin vain olla voit. Pienestä se on kiinni. Viimeinen lauseesi osuu mielestäni jälleen oikeaan, lisäisin tähän vielä, että nykyisin löytyy myös laajakaistoja, joilla voi surutta siirtyä musagenrestä toiseen hymyssä suin.

jouni
 
Hauska sinänsä lukea tällaisia "ei paluuta entiseen"-juttuja. Itselläni moinen kynnys oli aito a-luokkainen vaffi. :D

t. jjahifi
 
Back
Ylös