Downgrade: Kuinka paljosta voisit luopua, mutta silti nauttia hyvällä tasolla

  • Keskustelun aloittaja op
  • Aloituspäivämäärä

op

Hifiharrastaja
Aluevastaava
Liittynyt
4.11.2007
Viestejä
11 571
Kaupunki
Oulu
Viimevuosien kehityssuunta itselläni on ollut alaspäin, jos ajatellaan hifilaitteiden hintoja. Ja tulevaisuudessa vähän kutkuttaisi jatkaa samalla linjalla, eli siirtyä halvempaan kokonaisuuteen.

Vaikka hinta ei aina takaakaan paremmuutta, on hinnallakin saatu ihan tilastollista korrelaatiota esille laadun paranemisena tiettyyn pisteeseen asti elektroniikan osalta. Edesmennyt Hifilehti laittoi taannoin kaikki lehdessä olleet vahvistin- ja cd-soitintestit järjestykseen äänenlaatupisteineen ja tilastolinen korrelaatio löytyi molemmista ryhmistä tiettyyn hintaluokkaan saakka. Cd-soittimien lakipiste oli noin kahdessatuhannessa eurossa ja vahvistimilla summa oli jonkin verran korkeampi. (Muistaako kukaan paljonko se olikaan tarkemmin?) Mainittakoon, että Hifilehden testit olivat sokkotesteja, joissa testaajat tiesivät vain, että minkätyyppistä laitetta testattiin, mutta heillä ei ollut tietoa hintaluokasta tai merkeistä tai mistään muustakaan.

Kuinka paljon vähemmällä pystyisit siis tulemaan toimeen? Vai pystyisitkö ollenkaan "huonontamaan" asioita nykyisestä setistäsi? Tiedätkö mahdollisesti laitteet johon voisti downgradeta? Anna esimerkki mahdolisesta minimilaitteistostasi jos pystyt, tai jokin taso millä luultavasti tulisit vielä toimeen.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tuottas suuria ongelmia tosin nyt on jo karsittu turhuudet minimiin, kun ykkös setissä aktiivit striimerin kera. Yksi laatikko ja kaksi kaiutinta:)

Passiivilla selviäisi halvemmalla, mutta romun määrä lisääntyisi ja kaiuttimien koko ainakin tuplaantuisi. Hinta ei kovin paljoa kerro äänestä.
 
Pystyisin downgreidaamaan, ja seuraavalla setillä tulisin varmasti hyvin toimeen. Ovat kaikki olleet joskus omistuksessa, joskaan eivät samaan aikaan:

Rega Brio-r
Rega Dac
Audiospace AS3/5a

Käytettynä tuo olisi noin tonnin setti, pystyisi nauttimaan musiikista vallan mainiosti.
 
Kuinka paljon vähemmällä pystyisit siis tulemaan toimeen? Vai pystyisitkö ollenkaan "huonontamaan" asioita nykyisestä setistäsi? Tiedätkö mahdollisesti laitteet johon voisti downgradeta? Anna esimerkki mahdolisesta minimilaitteistostasi jos pystyt, tai jokin taso millä luultavasti tulisit vielä toimeen.

Tein tuon jo. Hävitin Transparentin ja Analysiksen kaapelit -> Schultz tilalle, Denonin laitteiston -> Onkyoon, Audiomecan levysoitin ja Thorens -> Clearaudioon (tuossa oli tarkoituksena että talossa on vain yksi riittävä, eikä kaikenlaista treijaa joita voi kaiken aikaa säätää), Triangle Genése Quartet -> vaihtui mutkien kautta Triangle Altea EX kaiuttimiin.

Kaiuttimet voisivat olla erilaiset, jopa kalliimmatkin, mutta kun en osaa päättää/tiedä mitkä. Nuo voisi olla hintavammat, tai halvemmat - Ihan sama kunhan kuultu lopputulos olisi vielä nykyistäkin parempi (aavistuksen kuivemmat yläbassot, ulottuvampi basso-osasto, läpikuultavampi ja stereokuvaltaan vieläkin tarkempi = Ei hajuakaan mitkä ne voisi olla).
 
moi
missä tossa hommassa on se pihvi:cool:eikö elävän mieli ole aina ylöspäin,treiska
 
Esim siinä kumpi on tärkeempi: laitteet vai musa.
moi
noi kyllä kietoutuu toisiinsa,kyllä niillä laitteilla yritän musaa kuunella ja aika paljon vielä ,kun ei työ pakotetta:cool:ja tykkään vähän vekslailla laitteita pienen budjettini mukaan,mutta ,että lähtisin systemaattisesti huonontaa laitteistoani ja sitä kautta saundia,se päivä ei ole näköpiirissä,treiska

- - - Päivitetty - - -

[
 
^ lähestyvän asunnonvaihdon yhteydessä tuota samaa tuli mietittyä ja tulin siihen tulokseen, että voisin pärjätä kuulokesetillä. Joka tarkoittaisi että nykysetistä poistuisi kaiuttimet ja vahvistin ja jäljelle jäisi sitten nykyisen setin mukaisesti kaksi laitetta: esivahvistin/kuulokevahvistin/CD-soitin ja viritin/streameri. Ja tietysti ne kuulokkeet. Kyllä tuon kanssa voisi elää.

No, onneksi asuntovalinta osui sellaiseen jossa on tilaa laittaa kaiuttimetkin.
 
Viimeksi muokattu:
Eihän downgrade ole välttämättä edes huononnus, jos vain löytää ne oikeat laitteet. Sehän voi olla jopa parannus entiseen.

Omalta kohdaltani ainakin voin sanoa, että vaikka laitteistokokonaisuus on nyt jonkun verran halvempi kuin jokin vuosi sitten, niin ei se ole kuitenkaan huonompaan suuntaan mennyt. Kokonaisuutena se on oikeastaan vain parantunut. Pienen uhrauksen olen kuitenkin ehkä tehnyt laadun kustannuksella, saadakseni enemmän määrää, kun ajatellaan nykyistä kaiutinvalintaa.
 
Viimeksi muokattu:
Jos mietin oman laitteiston hintaa uutena ja millä hinnalla halvimmillaan sen olen nähnyt olevan käytettynä, niin downgreidauksen hyöty jää niin pieneksi, etten pidä sitä järkevänä. Yksinkertaisemmaksi setin saisi vain siirtymällä aktiivikaiuttimiin.
 
Onhan tässä rahallisesti mitaten downgreidattu ohjehinnoilla laskien toistakymmentä tuhatta euroa. Mutta äänenlaatu on parempi kuin milloinkaan. Ei ne laitteiden hinnat paljonkaan merkitse. Enkä enää edes halua maksaa turhista mielikuvista jota lähinnä on tarjolla.
 
Tällaisen setin haluaisin kuulla, että kohtaisiko tuo omien preferenssien kanssa millä tasolla. Ei mikään kovin edullinen setti vielä, mutta sellainen jossa saa luultavasti paljon hifiä kohtalaisella panostuksella.

Lähde: hyvä blu-ray -soitin jossa tarvittava digi-ulostulo ja näyttö, max- 400€.
Etuvahvistin, dac, huonekorjain, streamer: Minidsp SHD 1490€
Päätteet: XTZ A2-300 (x 2 monotettuna) 495€/kpl
Lattiakaiutiimet: Heco Celan GT 702 2200€ tai Heco Celan Revolution 7 2600€.
Kaapelointi jotain lähtötason Analysis Plussaa vaikka. Välikaapelit ja kaiutinkaapelit.

Vinyylipuolesta voisin luopua kokonaan, mutta jos sen haluaisin mukaan, niin se olisi sama kuin nytkin, eli Rega Planar 3, Rega Neo psu ja Lehmann Black Cube.
 
Viimeksi muokattu:
Rega Brio-r
Rega Dac
Audiospace AS3/5a
Suunnilleen tommoseen settiin mä itsekin päätyisin jos olis pyrkimys halvimpaan mahdolliseen. Jos budjettia jäis yli, niin levari vielä. Ehkä Regan 3-sarjaa käytettynä.
 
Onhan tässä rahallisesti mitaten downgreidattu ohjehinnoilla laskien toistakymmentä tuhatta euroa. Mutta äänenlaatu on parempi kuin milloinkaan. Ei ne laitteiden hinnat paljonkaan merkitse. Enkä enää edes halua maksaa turhista mielikuvista jota lähinnä on tarjolla.
Eikös kuitenkin kysymys ole pitkän polun kulkemisesta, harha-askelista ja paluu siihen mistä tavallaan innostus alkoi. Ei kai se sen kummempaa ole.
Jos joutuu vaihtamaan asuntoa ja tilat muuttuu, niin joskus on pakko mennä toiseen suuntaan laitteiden osalta.
 
Eikös kuitenkin kysymys ole pitkän polun kulkemisesta, harha-askelista ja paluu siihen mistä tavallaan innostus alkoi. Ei kai se sen kummempaa ole.
Jos joutuu vaihtamaan asuntoa ja tilat muuttuu, niin joskus on pakko mennä toiseen suuntaan laitteiden osalta.
Kyllä se noin on mennyt minun kohdalla. Kaikki välillä ei ole ollut harha-askelia mutta tää paluu juurille-juttu toimii mulle parhaiten.
 
Minä nyt en ihan hirveästi voi downgreidat, mutta vahvistimen kohtaloa olen joskus pohtinut. Onko järkeä pitää Densen B-130+:n tasoista vahvistinta tuollaisessa budjettisetissä?
 
Reilulla tonnilla saisi jo käytetyistä setin, jossa perusasiat kunnossa. Vaikka
-cyrus one 550€
-Wilson benesch square two 895€
-piuhat vaikka Van Dammea - 50€

musat puhelimesta bluetoothilla. Vaihtoehtoisesti naimin tai linnin entry-all-in-one etupäävahvistin.

tai hulluilta päivilät B&O A9 mk2 -1399€

ei harmittaisi lainkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoinen ketju, johon omalta kohdalta on vaikea vastata. Vain kokeilemalla edullisempia komponentteja selviäisi miten muutokset kokisi. Mitään intoa minulla ei downgreidaukseen ole. Joskus olen leikitellyt ajatuksella, miten lähtisin downgreidaamaan, jos tulisi akuutti rahapula. Kaiuttimista luopuisin viimeisenä (olettaen, että kuuntelutila ei muuttuisi). Luulen, että digisourcesta ja kaapeloinnista alkaisi downgreidaus ja etenisi siitä vahvistimeen.
 
... Joskus olen leikitellyt ajatuksella, miten lähtisin downgreidaamaan, jos tulisi akuutti rahapula. ...

Tuo on itselle ehkä ainoa syy downgreidaukseen. Ja koska kyseessä on tuolloin puhtaasti järkisyy, niin itse näkisin järkevimmäksi aloittaa kalleimmista komponenteista.

Jos oikein tiukalle vetäis, niin autotallista Möröt, av-vahvari ja htpc jäis settiin tykin ja valkokankaan kera, ja bluray-pyöritin. Akustointi sit oman mielen mukaan, akustointimateriaaleilla ei kummoista budjettivajetta saa oikaistua.

Käytännössä mulle riittää kun ääni kuuluu, nykyään on vaan ollu tavoitteena pyrkiä mahdollisimman hyvään. Katsoa mihin rahkeet riittää.
 
Back
Ylös