Tuota Funkadelicin Cosmic Sloppia kuunnellessani tuli mieleen että DMM:stä ei ole omaa aihetta vaikka ehdottomasti pitäisi olla. No nyt on. DMM on lyhennys sanoista direct metal mastering ja sen perusidea on että vinyylimaster kaiverretaan metallilevylle (kuparille) lakka-asetaatin sijasta. Tuolla asia selitetty kolmannen väliotsikon kohdalla:
http://www.crimson-ceremony.net/pr3/pressingplants/intro_vinyl.html
No onko DMM hyvä vai huono vai neutraali asia? Katsotaanpa hyllystä löytyviä DMM-levyjä:
Funkadelic: Cosmic Slop
Älyttömän hyvät soundit, erittäin vankka basso
Kauko Röyhkä: Pikku Enkeli
Soundit referenssitasoa kaikin puolin, parasta rokkisoundia mitä vinyylille koskaan taltioitu. Äänitetty Suomessa Millbrook-studiossa (tuottaja Mats Hulden, äänittäjä Juha Heininen). Kaiverrettu Tukholmassa. Tarkka tanakka basso, hyvät diskantit, loistava balanssi.
Simple Minds: Sparkle in the Rain
Heh, no tää oli aikamoinen shokki silloin muinoin unenomaisen New Gold Dreamin jälkeen. Yhtäkkiä tulikin päällehyökyvää soundia, rummut pinnassa ja melkoinen läiske ja lätinä. Mutta ei soundeissa mitään vikaa ole. Tuottajaksi vain tuli Steve Lillywhite joka haki terävämpää soundia tuon ajan muissakin tuotannoissaan (Big Countryn debyytti ja U2:n War). Tästä ei varmaan soundillisesti moni tykkää, moinen lätinä varmaan tökkii mutta jotenkinhan rumpukoneiden nousuun oli vastattava oikeiden rumpusoundienkin kehittelyillä ja minusta tuntuu että levyn DMM-kaiverrus on tuottanut juuri sellaista jälkeä mitä on haettukin.
Freddie Hubbard: Hub Cap
Ranskalainen audiofiiliprässi 1980-luvun puolivälistä. Ihan tajuttomat soundit, rummut paukkuvat todella terävästi muttei kuitenkaan mitenkään vihlovasti. Sitä kuuluisaa läsnäoloa löytyy rutkasti.
Jotain muitakin vielä oli mutta eiköhän noista mun kanta jo tullut selväksi. DMM on loistojuttu, se poistaa verhoa masternauhan ja kuulijan väliltä, lisää realistisuutta iskuääniin ja tarkentaa bassoa tavallisiin kaiverruksiin verrattuna. Mutta ei DMM tietenkään siinä mielessä mikään taikasauva ole että jos masternauha on jostain syystä surkea niin sen avulla pystyttäisiin jotenkin korjaamaan sen surkeutta. Ei pystytä. Mutta mielestäni paras mahdollinen DMM hakkaa parhaan mahdollisen tavallisen kaiverruksen. Tämä siis omana mielipiteenäni, nyt keskustelua esim. seuraavista aiheista:
1) Mitenkäs muut, koliseeko DMM vai nou?
2) Mitä DMM-lättyjä hyllystäsi löytyy ja mitä pidät niiden soundista?
3) DMM-historia: minulla on joitakin tietoja mutta tarkennuksia kaipaisin. Kaiketi DMM-levyjä ruvettiin tekemään joskus 1980-luvun alussa mutta miten homma tarkkaan ottaen meni?
http://www.crimson-ceremony.net/pr3/pressingplants/intro_vinyl.html
No onko DMM hyvä vai huono vai neutraali asia? Katsotaanpa hyllystä löytyviä DMM-levyjä:
Funkadelic: Cosmic Slop
Älyttömän hyvät soundit, erittäin vankka basso
Kauko Röyhkä: Pikku Enkeli
Soundit referenssitasoa kaikin puolin, parasta rokkisoundia mitä vinyylille koskaan taltioitu. Äänitetty Suomessa Millbrook-studiossa (tuottaja Mats Hulden, äänittäjä Juha Heininen). Kaiverrettu Tukholmassa. Tarkka tanakka basso, hyvät diskantit, loistava balanssi.
Simple Minds: Sparkle in the Rain
Heh, no tää oli aikamoinen shokki silloin muinoin unenomaisen New Gold Dreamin jälkeen. Yhtäkkiä tulikin päällehyökyvää soundia, rummut pinnassa ja melkoinen läiske ja lätinä. Mutta ei soundeissa mitään vikaa ole. Tuottajaksi vain tuli Steve Lillywhite joka haki terävämpää soundia tuon ajan muissakin tuotannoissaan (Big Countryn debyytti ja U2:n War). Tästä ei varmaan soundillisesti moni tykkää, moinen lätinä varmaan tökkii mutta jotenkinhan rumpukoneiden nousuun oli vastattava oikeiden rumpusoundienkin kehittelyillä ja minusta tuntuu että levyn DMM-kaiverrus on tuottanut juuri sellaista jälkeä mitä on haettukin.
Freddie Hubbard: Hub Cap
Ranskalainen audiofiiliprässi 1980-luvun puolivälistä. Ihan tajuttomat soundit, rummut paukkuvat todella terävästi muttei kuitenkaan mitenkään vihlovasti. Sitä kuuluisaa läsnäoloa löytyy rutkasti.
Jotain muitakin vielä oli mutta eiköhän noista mun kanta jo tullut selväksi. DMM on loistojuttu, se poistaa verhoa masternauhan ja kuulijan väliltä, lisää realistisuutta iskuääniin ja tarkentaa bassoa tavallisiin kaiverruksiin verrattuna. Mutta ei DMM tietenkään siinä mielessä mikään taikasauva ole että jos masternauha on jostain syystä surkea niin sen avulla pystyttäisiin jotenkin korjaamaan sen surkeutta. Ei pystytä. Mutta mielestäni paras mahdollinen DMM hakkaa parhaan mahdollisen tavallisen kaiverruksen. Tämä siis omana mielipiteenäni, nyt keskustelua esim. seuraavista aiheista:
1) Mitenkäs muut, koliseeko DMM vai nou?
2) Mitä DMM-lättyjä hyllystäsi löytyy ja mitä pidät niiden soundista?
3) DMM-historia: minulla on joitakin tietoja mutta tarkennuksia kaipaisin. Kaiketi DMM-levyjä ruvettiin tekemään joskus 1980-luvun alussa mutta miten homma tarkkaan ottaen meni?