digitaalisen äänen siirtotiet

^ voiko staattisesti varautunut vaate koskettaa jompaa kumpaa laitetta? Ääni pätkäisee hetkeksi? Oletuksia, mutta mulla oli joskus sellainen tilanne, että CD soittimen metallista kantta kun staattisella liinalla kosketti niin striimeri pätkäisi [cd soitin ei päällä mutta rca johdoilla kiinni vahvistimessa ja vahvistimen virrat kiinni toisaalla]. Kun kaikki laitteet samassa jatkojohdossa kiinni, niin ilmiötä ei ole tapahtunut.
 
Laitteet on luukkujen takana, eli suoraa kontaktia ei tule. Ja siis musa pätkii ihan kunnolla, ei sellaista cd:n pomppimiseen verrattavaa.
 
Kyselin tyhmissä kysymyksissäkin, mutta ei tullut edes tyhmiä vastauksia, joten kysytään täälläkin.

Meillä on vahvistin ja striimeri tv-tason uumenissa, ja nyt olen huomannut, että kun lapset leikkii aivan tason edessä alkaa striimi usein pätkiä kovasti. Striimeri (Cyrus xa) on verkkopiuhan päässä eikä bitit kulje ilmassa. Mistähän moinen häiriö voi tulla? Pistorasioita ei ole maadoitettu, en tiedä voiko vaikuttaa asiaan.
Siellä jos on samassa paketissa kiinni antennijohtoa telkkarissa ja telkkaria maadoittamattomissa hifilaitteissa, niin aika jännittäviä virtoja saadaan aikaan kun samaan maahan lyödään vielä striimerin kelluva hakkurivirtalähde. Oma veikkaus on, että tirriäisten telmiessä siellä jotain pääsee kahnaamaan, joka sitten saattaa vaikkapa laukaista streamerin IC:iden brownout-suojauksia tai sitten muuten vaan vetää resettiä kun maa katoaa lastulta. Itse olen sitä mieltä, että maadoitettavaksi suunniteltujen hifilaitteiden kytkentä maadoittamattomiin pistorasioihin on hifisynti numero 1. Tosiasia kuitenkin on, että elämme reaalimaailmassa, eikä maadoitettuja töpseleitä ole aina saatavilla. Tuossa tapauksessa sitten ei auta kuin galvaaninen erottelu. Jos omalle kohdalle moinen ongelma sattuisi, niin esimerkiksi tällaisia kylväisin, joka laitteen väliin, jotka maapotentiaalia yhdistelevät (niinkuin esimerkiksi RCA ja digicoax tekevät ):
https://www.starelec.fi/product_info.php?products_id=6531

Näitä voi löytyä halvemmallakin, sattui olemaan ensimmäinen tulos googlessa hakusanoilla "rca galvaaninen erotin".

Noita varmaan löytyy hifimpiäkin versioita, jossa on samat sisuskalut ja koreammat liittimet, mutta jos tuolle ei omassa harrastuksessa anna painoarvoa, niin tuo riittää vallan mainiosti. Ainakin tuon striimerin nyt erottaisin muusta konkkaronkasta ensalkuun.
 
Kiitos viestistä sartelle! Jotain tuonsuuntaista epäilin. Auttaisiko asiaa tuollainen erotin kaapeliverkon antennipistokkeeseen? Mulla ei ole rca:lla kiinni kuin cd-soitin, joka on käytössä varsin harvoin.
 
Auttaisiko asiaa tuollainen erotin kaapeliverkon antennipistokkeeseen?
Antenniin on omansa:
Kannattaa myös muistaa että tuo "syö" myös signaalia jonkun desibelin, eli jos ollaan kuvan suhteen rajoilla, voi ruveta palikoimaan , mutta jos vuotovirtaa on tarpeeksi se voi rikkoa laitteita, itsellä meni kaksi digiboksia sekä yhden tietokoneen emolevyyn integroidut himmelit.

T: Vesku
 
Tuo on sama, mitä ennen kutsuttiin ns. manttelin katkaisuksi (manttel= koaksiaalikaapelin vaippa). Eli vaippa poikki galvaanisesti, mutta muutaman kymmenen pF kondensaattorilla yhdistettynä. Jokainen voi tehdä itsekin ja kokeilla vaikutukset.
 
Saakko yhtä halpaan, siistiin ja toimintavarmaan pakettiin tuon askartelu/paskartelun?
Kaikkea voi toki tehdä itse, eri asia että kannattaako.

T: Vesku
 
Saakko yhtä halpaan, siistiin ja toimintavarmaan pakettiin tuon askartelu/paskartelun?
Kaikkea voi toki tehdä itse, eri asia että kannattaako.

T: Vesku
Joo, ei tuo kallis ole. Ennenvanhaan kun valmiita ei ollut saatavilla, radiomiehet hoitivat homman katkaisemalla vaipan.
 
Täytyy kokeilla noita erottimia, ei tosiaan kalliita sijoituksia. Pistorasiaan tökättävistä virtasuotimista ei vissiin ole apua tuohon ongelmaan?
 
Täytyy raportoida tänne, kun hommasin tuollaisen galvaanisen erottimen antennipistokkeeseen ja ongelmat tuntuivat kaikonneen. Samalla on hävinnyt toinenkin ongelma, kun striimeri putosi ajoittain langoilta, eli yhteys katkesi. Lienee liittynyt noihin häiriövirtoihin. 🤔
 
Onko ehdotuksia toimivasta HDMI/ Displayport erotusmuuntajasta tai vastaavasta?

Tällä hetkellä pc kytkeytyy kahta kautta vahvistimeen ja aiheuttaa kuvastreamin äänen pätkimistä.
Vika poistuu kun irroittaa äänistreamin Displayportin liittimen.

Ongelmaa ei olisi jos vahvistin sallisi saman kuvainputin kahteen erilliseen tuloon...
 
Tämä kuulostaa maadoitusongelmalta. Ilmeisesti maadoittamattomassa töpselissä kiinni, kun erotusmuuntajaa kysellään? Ainakaan google ei nopeasti moisia löydä, jonka varmaan itsekin jo huomasit. Medikaalipuolella näyttäisi olevan 2.0:aa tukevia vempeleitä, jotka muuntavat signaalin optiseksi, mutta nuo ovat aivan ruokottoman hintaisia.
Myös muutama highend paja näyttää tehneen optisia HDMI-piuhoja. Toki nekin melko suolaiseen hintaan, joskaan ei lainkaan niin ruokottomaan, kuin nuo medikaalipuolen vermeet. Tuollaisella laitteet saisi ainakin sähköisesti irti toisistaan. Todennäköisesti mikään noista ei mainospuheista huolimatta tue kuin maksimissaan 2.0:aa ja äänenkin kanssa saattaa olla murheita, jos nuo ylipäätään tukevat äänen siirtoa.
Jos ongelma on tosiaan maadoittamattomissa pistokkeissa, voi hyvinkin olla helpompaa ja halvempaa pyytää sähkäri paikalle ja kysyä josko hifien töpselit saisi maadoitettua jotenkin näppärästi.
 
Ehkä tuo aloitusviestini ei ollut tarpeeksi selkeä.
PC:ni kytkeytyy kahta kautta, HDMI:tä ja DP:tä, pitkin vahvistimeen ja tämä aiheuttaa maalenkin jonka saa päättymään irroittamalla DP-liittimen pc:stä.
Siksi kysynkin löytyykö erotusmuuntajaa tms.

Tuossa Janne-ii ehdottikin optista HDMI:tä mikä saattaisi ratkaista tilanteen.
Muitakin ratkaisuja saa ehdottaa.
 
Tarvitsen apua miten saan tietokoneelta USB:n kautta äänen Dacille, tietokoneessa ei ole mitään mistä valita USB ulostuloksi.
Ennen oli XMOS ajuri jonka sain Konkan sivuilta hänen dacilleen, mutta nyt sivuja ei ole enää kun hän on kuollut.
 
Ääniasetuksista sai valittua, että minkä kautta äänet toistetaan.
 
tietokoneessa ei ole mitään mistä valita USB ulostuloksi.; eli siis valikoissa ei ole mitään usb ulostuloa, tarvitsen jostain ajurin joka lisää USB:n sinne tai jotain kikkailua mitä en osaa tehdä.
 
tietokoneessa ei ole mitään mistä valita USB ulostuloksi.; eli siis valikoissa ei ole mitään usb ulostuloa, tarvitsen jostain ajurin joka lisää USB:n sinne tai jotain kikkailua mitä en osaa tehdä.
Jos DAC:n käyttöohjeessa ei ole ohjetta, mistä ajurin voi ladata, niin tarvitset ainakin DAC:n merkin ja mallin ajurin etsimiseksi netistä. Kun ajuri on asennettu, niin DAC:n merkki tai ajurin nimi näkyy äänivaihtoehdoissa. USB-liitäntää ei sinänsä valita ulostuloksi, vaan DAC.
 
Oon tutkaillut signaalia vahvarilta ulos ja on käynyt selväksi, että PC rutisee siellä aikalailla. Pakko olla HDMI liittyvää, kun rutinaa tulee vaikkei muuta yhteyttä ole.

Jos sais PC:n totaalisesti galvaanisesti irti, niin luulis ongelmien poistuvan. Pari vaihtoehtoa olen jo selvittänyt.

1. Optinen muunnin HDMI piuhalle.
2. Ethernet KVM muunnin.

Molemmat on overkilliä siinä, et mun PC on ihan äänentoiston vieressä ja noissa HDMI ratkaisussa tarjotaan usein kymmeniä metrejä kaapelia. Ethernet KVM ois sitte ihan erilainen ratkaisu ja vois paiskata PC:n vaikka tekniseen huoneeseen. Toki joskus pitää kaivaa umik esiin ja silloin vois olla kätevä olla kone samassa tilassa. Tai ehkä se menee myös USBin yli Ethernetin sisällä.

No jos jotain muita vielä on, nii saa vinkata.
 
Back
Ylös