Digiformaatit ja tekijänoikeudet

'Piraatti'-sanaa käytetään nykyään kolmessa eri merkityksessä. Sillä voidaan viitata a) perinteiseen merirosvoon, b) kaupalliseen tuoteväärennökseen tai c) tekijänoikeudella suojattuja tiedostoja Internetissä jakavaan kansalaiseen. 'Piratismi' voi vastaavasti tarkoittaa a) merirosvoutta, b) väärennettyjen merkkituotteiden bisnestä tai c) kulttuurin 'luvatonta' nettijakamista kansalaisten kesken.

Tekijänoikeuksilla ansaitsevat tahot liittävät piratismin vastaisessa propagandassaan b- ja c-piratismin lähes aina toisiinsa, antaen ymmärtää, että olisi kysymys jotenkin toisiaan lähellä olevista asioista tai ilmiöistä. Näin ei kuitenkaan ole. Tuoteväärentäjien ahneuteen ja kuluttajien turhamaisuuteen perustuva väärennösbisnes on tietenkin sekä sosiaalisesti että ekonomisesti täysin eri asia kuin vapaaehtoinen ja voittoa tavoittelematon kulttuurin jakaminen kansalaisten kesken. Ensinmainitussa liikkuu laitonta rahaa ja väärennettyjä aineellisia tuotteita; jälkimmäisessä liikkuu julkisten, autenttisten ja laillisten kulttuuriteosten ilmaisia ja aineettomia kopioita.
 
Hihi sanoi:
Ymmärrän Pirkka sun kannan ja olet täysin oikeassa. Ei sillä ole väliä, mikä tuote on, jos sen varastaa. Mutta..

Jos pöllin donitsin kaupasta, niin siihen, että se on siellä hyllyssä, on mennyt työtunteja, tarvikkeita ja ties mitä. Netistä saa vain "arvottoman" kopion. Se on aivan sama, onko "hyllyssä" ko. tuotetta 20 vai 1 000 000, niin kulut ovat tulleet vain siitä ihka ensimmäisestä, valmiista levystä. Bitit ei kuiteskaan kait maksa. Tai pitääthän ne jossakin säilöä, mutta ymmärrät kait mitä yritän sönkkää. Jos kopio osottautuu hyväksi, niin voin ostaa itselleni laillisen kopion, tai muuten heitäisin sen roskiin.

Onhan se tavallaan näin mutta kyllä sen kappaleen tekemiseen on kulunut työtä ynnä muuta. Jos pöllin donitsin niin haitta on yhden donitsin kokoinen. Jos jaan kappaleen maksutta netissä niin haitta on koko tuotantoprosessin kokoinen.

Ja se selitys että itseasiassahan tämä on vain ilmaista promootiota kappaleelle niin sivitaanko siten että annetaan kappaleen itse tekijän päättää haluaako hän sellaista.
 
En osallistu tähän semanttiseen b*llshittiin pirawarettamisesta vaimikäsenytoli, sanonpahan vaan että kaikki laiton latailu on laitonta, ja ennenkaikkea p*rseestä. Jos haluatte kuunnella levyn biisin ennen ostoa, se onnistuu miljoonassa paikassa edes jossain määrin laillisesti (spotify, last.fm, youtube, biisimyyjien omat samplet).

Tämän yhdistyksen kannattais ottaa ihan julkinen kanta näihin asioihin.
 
Kyllä näistä asioista mun mielestä saa ja kannattaa puhua niin kauan, kuin ei mene laittomuuksiin (waretus -ohjeisiin yms.).
 
Samu sanoi:
Kyllä näistä asioista mun mielestä saa ja kannattaa puhua niin kauan, kuin ei mene laittomuuksiin (waretus -ohjeisiin yms.).

Jo pelkkä waretuksen puolustaminen on rinnastettavissa laittomuuksiin yllyttämiseen. Eio tässä ole mitään keskusteltavaa. Varkaus on rikos. Tekijänoikeuksien rikkominen on rikos. Tuo aiemmin esittämäsi lainaus piratismista tai sen toinen kappale ja etenkin viimeinen lause on tavattoman typerä. Piratismilla ei ainoastaan varasteta joitaikin kappaleita vaan kokonaisia elämäntöitä!

lause tulisi kirjoittaa näin:

Ensinmainitussa liikkuu laitonta rahaa ja väärennettyjä aineellisia tuotteita; jälkimmäisessä liikkuu julkisten, autenttisten ja laillisten kulttuuriteosten laittomia kopioita ja tällöin varastetaan itseasiassa tuottekappaleiden sijasta koko tuotanto.
 
pirkka sanoi:
Jo pelkkä waretuksen puolustaminen on rinnastettavissa laittomuuksiin yllyttämiseen. Eio tässä ole mitään keskusteltavaa. Varkaus on rikos. Tekijänoikeuksien rikkominen on rikos. Tuo aiemmin esittämäsi lainaus piratismista tai sen toinen kappale ja etenkin viimeinen lause on tavattoman typerä. Piratismilla ei ainoastaan varasteta joitaikin kappaleita vaan kokonaisia elämäntöitä!

Tulee mieleen Sulo Aittoniemen kommentti hampun laillistamiseen; Sulo sanoi että mihinkään laittomuuksiin ei pidä yllyttää eikä ryhtyä (ei sanatarkasti mutta tuonnepäin, pointin ymmärtänet).

Pirkka; Jos lainsäädäntö tiukentuisi, ja kopion lisäksi pitäisi lain mukaan omistaa alkuperäisteos, niin painaisitko kovorippilevykokoelmasi kohdalla deleteä ja aloittaisit ostelut uudelleen?

Minulla waretuksen lopetti 90%:ti Spotify+pari muuta verkkomusiikkipalvelua. Edelleen (play/amazon/cdon.com) verkkolevyostoni ovat n. 70-100 nimikettä vuodessa. Ennen waretin demotakseni, nyt demoan mm. Spotifyllä(josta naksan Premium-maksun).

Asiat eivät ole yksiselitteisiä, ja niillä tuppaa olla monta puolta. Sata vuotta takaperin ei ollut tekijänoikeusjärjestelmää, mutta silti taidetta tehtiin- ja erittäin korkeatasoista sellaista. Maailma muuttuu, ja joskus on rikottava vanha jotta uutta syntyy. Ja joskus vanhan säilyttäminen ei käytännössä ole mahdollista. Tässä tapauksessa nettiyhteyksien nopeuksien kasvu mahdollistaa nykyisenkaltaisten tekijänoikeuksien rikkomisen yhä helpommin ja vaivattomammin. Ja sen estäminen on tulevaisuudessa yhä hankalampaa ilman totalitäristista valtiojärjestystä "staseineen". Realiteetti on, vaikka kuinka vihaksi pistäisi, että tulevaisuudessa on valittava joko immateriaalioikeuksien ei-kaupallisen käytön käytännön vapautumisen puolesta, tai sitten Pohjois-Korean malli. On naivia ajatella että nykyisenkaltainen järjestelmä kestäisi ilman perusteellista muutosta ansainta(tai ansaitsemattomuus) malleihin.
 
Itse pidän yhtä tuomittavana sitä kun ostaa vaikka cd:n kaupasta, kopioi sen omalle koneelle ja myy sitten tämän alkuperäisen eteenpäin. Ja tämä taas jatkaisi eteenpäin saman kaavan mukaan, piratismia tämäkin? Minusta jos levyn myy eteenpäin, pitäisi samalla deletoida tiedostot koneelta. Ainakin minun moraalikäsitys asiasta on tällainen.
 
Ibanez sanoi:

Lait eivät tulee yleensä voimaan taannehtivasti, menneisyyden tekeminen ei muutu rangaistavaksi jos lakia muutetaan.

Suurin ongelmahan nykyisin on se että kun joku vaikkapa Itävallassa laittaa digitaalisen median jakoon voi siitä olla täydellisiä kopioita ladattuna viikon kuluttua muutama sata tuhatta. Tämä ei ole ikinä ennen ollut mahdollista, kasettinauhojen kopion-kopiot olivat pisara meressä nykyisen tekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin verrattuna.
Mitä sitten voi tehdä? ei kait enää mitään, peli on jo menetetty. vituttaa silti.

--
 
Itse pidän yhtä tuomittavana sitä kun ostaa vaikka cd:n kaupasta, kopioi sen omalle koneelle ja myy sitten tämän alkuperäisen eteenpäin. Ja tämä taas jatkaisi eteenpäin saman kaavan mukaan, piratismia tämäkin? Minusta jos levyn myy eteenpäin, pitäisi samalla deletoida tiedostot koneelta. Ainakin minun moraalikäsitys asiasta on tällainen.

Eipä olisi itselle tullut mieleen. Mutta tottahan tuo on. Tuollain kun tekee, niin alkuperäisen duudin tekijä ei saa latiakaan.
 
pirkka sanoi:
Jo pelkkä waretuksen puolustaminen on rinnastettavissa laittomuuksiin yllyttämiseen.

Höpö höpö Pirkka :D. Se tästä vielä puuttuisikin, että oman mielipiteen julkituominen olisi rikos.
 
Hihi sanoi:
Eipä olisi itselle tullut mieleen. Mutta tottahan tuo on. Tuollain kun tekee, niin alkuperäisen duudin tekijä ei saa latiakaan.

Kirjaston kanssa on aivan sama juttu. Kuitenkin on aivan eri luokkaa jos kopåiominen sallitaan silloin kun sinulla on hallussasi alkuperäinen äänite. Tuo netin kautta p2p-verkkojen avulla kopioiminen on se ongelma. kaikki muu on pikku puuhastelua ja monta dekadia merkityksettömämpää.

--
 
Alex sanoi:
Mitä sitten voi tehdä? ei kait enää mitään, peli on jo menetetty.

Ei välttämättä. Niin minä, kuin kaikki muutkin henkilökohtaisesti tuntemani harrastajat, käymme hakemassa musikkimme levykaupasta, yhtälailla tänään kuin huomennakin. Meitä ei voisi latailu vähempää kiinnostaa.
 
Kyllä minunkin musiikkini löytyy alkuperäisenä levyhyllystäni tai lähipiirini levyhyllystä.
 
Littunatelkkari sanoi:
Ei välttämättä. Niin minä, kuin kaikki muutkin henkilökohtaisesti tuntemani harrastajat, käymme hakemassa musikkimme levykaupasta, yhtälailla tänään kuin huomennakin. Meitä ei voisi latailu vähempää kiinnostaa.

Pelkään että meitä on liian vähän. Laadukasta musiikkia tulee olemaan yhä vaikeampi saada. Pelkään.
Onneksi laatu-äänitteitä on jo olemassa niin iso määrä ettei niitä ehdi elämänsä aikana läpi kuuntlemaan. CD-soittimen "kuolema" voi olla onnenpotku, levyt voivat halventua...

--
 
Juuso69 sanoi:
Itse pidän yhtä tuomittavana sitä kun ostaa vaikka cd:n kaupasta, kopioi sen omalle koneelle ja myy sitten tämän alkuperäisen eteenpäin. Ja tämä taas jatkaisi eteenpäin saman kaavan mukaan, piratismia tämäkin? Minusta jos levyn myy eteenpäin, pitäisi samalla deletoida tiedostot koneelta. Ainakin minun moraalikäsitys asiasta on tällainen.

Jep, hifiharrastajat voisivat alkaa tukea harrastajien toimintaa ostamalla vaikka 10 levyä kuussa jotka möisivät eteenpäin, sanotaanko vaikka nimellisellä arvolla 1€ / kpl, uusi omistaja vetäisi ne kovolle ja laittaisi levyt liikkeelle seuraavalle, sanotaanko vaikka 2 pvä. sisällä, uuden omistajan siirtäen edelliselle omistajalle sen 10€ jne. jne.
Ei tuo levyn ostaminen, kopioiminen ja sen jälkeen eteenpäin myyminen pitäen kopion itsellään eroa kovinkaan moraalikäsityksen mukaan suoraan 2p2 imutuksesta...
 
Alex sanoi:
Lait eivät tulee yleensä voimaan taannehtivasti, menneisyyden tekeminen ei muutu rangaistavaksi jos lakia muutetaan.

Silti, kyse on periaatteesta jos sille tielle lähdetään.

Suurin ongelmahan nykyisin on se että kun joku vaikkapa Itävallassa laittaa digitaalisen median jakoon voi siitä olla täydellisiä kopioita ladattuna viikon kuluttua muutama sata tuhatta. Tämä ei ole ikinä ennen ollut mahdollista, kasettinauhojen kopion-kopiot olivat pisara meressä nykyisen tekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin verrattuna.
Ja sitten festarijärjestäjä sekä Tarantino huomaavat tämän netti-hitin nerouden jota ennen piraattilahtijakoa oli kuullut vain artistin lähipiiri ja 30henkeä kapakassa. Keikkatarjouksia satelee ja Jackie Brown- New Games leffan kaupallisista maksuista+ suosion kerrannaisvaikutuksista t-paitakauppoineen. Näistä rikastuneena bändi ostaa studion Kaliforniasta viettäen loppuelämänsä taiteilijabileiden ja latinopyllyjen seassa ilman huolta huomisesta.

500kpl omakustanteen loppuunmyynnillä ei tuota olisi ikinä saavutettu. Levyjäkin myytiin, miljoonista ilmaislatauksista huolimatta 500 000kpl.
 
Luulenpa, että tämä musiikin latailu on syntynyt vain yhdeksi metodiksi tähän formaattien sekamelskaan. Se tuskin syrjäyttää fyysistä mediaa - ainoastaan kilpailee sen kanssa. Ihmisissä on aina sen verran keräilijäluonnetta, ettei kirja- tai levyhyllyt täältä mihinkään katoa - ainakaan tämän palstan nykyisten kirjoittajien aikana.
 
Back
Ylös