silmaauki sanoi:
Betty Davis on aika kähee.
Sly and the Family Stonesia jo löysin omin avuin, muttei näytteet iskeneet. Onkos jokin / jotkin levyt, joita kannataisi kokeilla?
Mulle iskee eniten Fresh vuodelta 1973. Myöskin there is riot going on kannattaa kuunnella ihan jo sen
vuoksi, että on vahingossa ns.lofi levy, johtuen kaoottisesta meiningistä slyn kotistudiolla.Loistavia biisejä
joissa on raidat äänitetty ruvelle(monta kertaa päälle), mm.semmosista syistä, että sly pelimiehenä puhui gimmoja
levylle laulamaan jotta saisi pesää

.Kun typsyt lähti niin äänitettiin luonnollisesti yli, sessioissa kävi paljon
muusikoita soittamassa, mutta tuskin kukaan tietää ketkä lopullisilla raidoilla esiintyy

.Miles Davis oli myös
ainakin käynyt paikanpäällä mutta onko soittanut ja saatu talteen on epävarmaa.Sessiot olivat kuulemma kokkelia,ganstereita, aseita , huoria yms täynnänsä.
Lisää tietoa näistä löytyy alan kirjoista.
Jaa tuolla ylempänä näköjään ehdittiin ensin
