Laadukas muunnin on sellainen kapistus, että se silloin tällöin saattaa, vielä tänäkin päivänä, herättää omistamisenhalua. Aiempien vuosikymmenten "sointi-ihanteet" ovat tosiaan asia erikseen. Itse en suoriltaan rankkaisi modernimpaa verrokkia parempaan luokkaan.
Lainaus käyttäjältä murkku:
"olisiko mahdollista, että piiriä ympäröivään analogipuoleen keskityttiin joskus enemmän?"
Tapauskohtaisesti, varsin todennäköistä. Analogipuoli on sinällään osa-alue muuntimissa, joita voi tapauskohtaisesti lähteä itsekin ehostamaan. Olen omistanut myös muuntimia, joiden sisuskalut eivät oikeastaan näytä yhtään miltään. Silti osaa niistä voisi melkein ikävöidä, mitä teen tässä harrastuksessa harvoin tahattomasti. En kuitenkaan lähde sekoittamaan mielestäni hienoa ketjua näkemyksellä, ettei kykenevä harrastaja voisi suorittaa modifikaatioita omatoimisestikin.
Minullakin on kirjanmerkeissä "salaista luettavaa" kotimaan hifijulkaisujen ulkopuolelta: kondensaattorivertailuja yms. höttöä. Lisäksi meilailen toisinaan valmistajille ja modauksia ammatikseen tuunaaville henkilöille. Viimeisin heistä on Lee Thompson, jonka kanssa mietimme kuinka upgreidata massavalmisteinen uudenkarhea monikanavaäänikorttini parempaan kuosiin. Lainaan hieman Leen vastauksesta tuohon alle:
"Those mods you mentioned will make a very nice difference to the sound quality of any card.
I particularly recommend bypassing any dc blocking capacitors on the output section if you can. Also the decoupling capacitors around the dac can be replaced with Sanyo Oscon SEPC as these make a large improvement by helping to remove noise from the power rail.
I can also highly recommend replacing the standard oscillator or crystal with a low-jitter clock. This makes a huge improvement to the sound, making it smoother with lots more detail and separation."
Leen tavoittaa diyaudio.co.uk:sta ja hän on samainen henkilö, joka on valmis modaamaan myös asiakkaiden lähettämät kortit. Oma ajatukseni on käyttää korttia muuntimena monikanavaäänelle ilman av-vahvistinta. Sille ei sinällään ole näkyvää estettä, mutta projekti ei syväluotaavammin kuulu tähän ketjuun.
En ehkä lähtisi kaksikanavahifissä tyystin vähättelemään transportinkaan merkitystä, hyvän muuntimen kanssa näiden sovittaminen onnistuneesti on itselleni jokseenkin tuntematon taiteenlaji. On toisaalta ollut yllättävää lukea toisten harrastajien uskottavista kokemuksista, joissa tietokone äänilähteenä erilliselle muuntimelle on syrjäyttänyt erinäiset asialle dedikoidut cd-kieputtimet. Omat kokemukseni ovat päinvastaisia, ihan mainittavalla marginaalilla.
Yst. Terv.
-svoo-