D-luokkaan Nuforce vai joku muu?

jparvio sanoi:
Olet oikeassa BC:n hinnasta, mutta ei ehkä kuitenkaan kannata yleistää ihan noin rankasti D-luokkaa. Teknisessä toteutuksessa on eroja, samoin jopa äänenlaadussa.

Toki vahvistimien välillä on eroa jos verrataan NuForce vs. IcePower, mutta entäpä IcePower vs. IcePower. Virtalähde voi kaiketi olla eri ja volumepotikka? Luulisi niiden kuulostavan samalle.
 
sihvis sanoi:
Toki vahvistimien välillä on eroa jos verrataan NuForce vs. IcePower, mutta entäpä IcePower vs. IcePower. Virtalähde voi kaiketi olla eri ja volumepotikka? Luulisi niiden kuulostavan samalle.

Icepower-moduulit sisältävät myös omat virtalähteet, joten niihin harvempi valmistaja puuttuu muuten kuin ylimääräisen suodatuksen osalta. Eli varsinkin monojen kohdalla sisuskaluissa ei ole 90% tapauksista mitään eroa kunhan moduulit ovat samat.
 
sihvis sanoi:
Mistä IcePower halvalla?
Kun kyseessä on kuitenkin massatuotettu valmis piirilevy, niin esim. BelCanton hinnoittelu tuntuu aika kovalle. Kotimainen Apoll Acoustics tekee samaa hieman edullisemmin, ulkoasu ei vain nappaa.
Sama laite kaikkien noiden sisällä kuitenkin on, joten en usko isoihin laatuheittoihin hinnan mukaan.
Jostain syystä kaikki vain tekevät monopäätteitä tai sitten integroitua liian pienellä sisääntulojen määrällä, onko tässä käytävä katselemaan etunen-päätteet pinoa.

Mutta kuka tuota myy halvimmalla, mieluusti uusimmalla asx2 kortilla?

Nämä saattavat kiinnostaa sinua: http://www.d-sonic.net/
 
sihvis sanoi:
Toki vahvistimien välillä on eroa jos verrataan NuForce vs. IcePower, mutta entäpä IcePower vs. IcePower. Virtalähde voi kaiketi olla eri ja volumepotikka? Luulisi niiden kuulostavan samalle.

On tullut verrattua BC:n reference 1000:sen alkuversiota ja uudempaa mk2 versiota. Eroja kyllä löytyy, melko selkeitäkin. Vahvistin ICE-moduuli siis sama, oheiselektroniikka suureltaosin eri (mm. virtalähde yms.)

Tuosta hinnoittelusta NuForce versus BC; riippuu tosin mitä malleja vertaa keskenään, mutta kyllähän nuo NF:t liikkuvat selvästi alemmissa teholuokissa kuin BC:t, jolloin suora vertaaminen on minusta hieman ontuvaa. Aina yhteinen tekijä taitaa olla tuo D-luokkaisuus ??? Mutta ilmeisen hyvää ääntä tuosta NuForcestakin saa :D
 
Minulla on Onkyon digivahvistin A 9755 ja olen ollut siihen enemmän kuin tyytyväinen. Mitähän tekniikka (piiriä) he käyttävät, vai onko oma?
 
Mielestäni BC on nopeampi ja samalla konemaisempi, Nuforce taas analogisempi ja jollain tavalla pumpulisempi. Kyse on erilaisesta lähestymistavasta. Paljon kontrollia haluava valitsee ensimmäisen ja taas sellaista hieman pehmeämpää ääntä haluavan kannattaa kuunnella Nuforce. Kumpikaan ei ole missään tapauksessa huono, mutta sen verran erilaisia ovat kuitenkin että kannattaa kuunnella molemmat, jos ei ole varma kummasta pitäisi.
 
rajani sanoi:

Oletko kuullut samassa kattauksessa nuo?
 
akk sanoi:
On tullut verrattua BC:n reference 1000:sen alkuversiota ja uudempaa mk2 versiota. Eroja kyllä löytyy, melko selkeitäkin. Vahvistin ICE-moduuli siis sama, oheiselektroniikka suureltaosin eri (mm. virtalähde yms.)

Alkuperäinen IcePower1000ASP jota tuossa käytetään on ilmeisesti ollut jossain määrin herkkä virtalähteen laadulle ja BC on omilla paloillaan tuota ongelmaa paikannut. Toisaalta jos olen oikein ymmärtänyt IcePowerin nettisivuja niin tuo uusi ASX2-sarja paikkaa tuotakin ongelmaa, tosin 1kW antavaa korttia siitä mallistosta ei löydy, joten BC:n virittelytoiminta on ymmärrettävää.
On noitten speksien lukeminen semmoista tusaamista, THD+N=0,008% mutta käppyrät menevät noin ja 15kHz power bandwith vs 20kHz power bandwidth, taas ollaan pihalla kuin astronautti sukellusveneessä.

Aiemmin linkitetty D-sonic näytti kyllä hintojensa puolesta edulliselle, vanhan mantereen puolelta löytyisi ainakin acoustic reality.

Seuraava sitten IcePowerista, omia piirejään käyttävät ovat eri juttu.
Hieman nyppii se että massatuotetusta piirilevystä tehdään/yritetään tehdä he-kamaa lähinnä kuorien/brändin avulla. Jos esim. Apoll Acoustics pakkaisi vahvistimensa alumiiniboksiin ja ottaisi hinnasta 1ke pois niin olisin jo tilannut sellaisen. Nettijuoruja lukemalla selviää että noita ASP-levyjä on ebaystäkin joskus saanut 160-300$ hintoihin ja yksi pari taitaa olla nytkin foorumin myyntipalstalla edukkaasti, niin on se nyt kelettu että hinta kymmenkertaistuu kuorien myötä.

Köyhä itkee, Accuphaseen ei ole varaa ja ne tuotteet mitkä kiinnostavat koettavat hilata hintansa samaan luokkaan.
 
sihvis sanoi:
Seuraava sitten IcePowerista, omia piirejään käyttävät ovat eri juttu.
Hieman nyppii se että massatuotetusta piirilevystä tehdään/yritetään tehdä he-kamaa lähinnä kuorien/brändin avulla. Jos esim. Apoll Acoustics pakkaisi vahvistimensa alumiiniboksiin ja ottaisi hinnasta 1ke pois niin olisin jo tilannut sellaisen. Nettijuoruja lukemalla selviää että noita ASP-levyjä on ebaystäkin joskus saanut 160-300$ hintoihin ja yksi pari taitaa olla nytkin foorumin myyntipalstalla edukkaasti, niin on se nyt kelettu että hinta kymmenkertaistuu kuorien myötä.
IcePower on niin onnistunut konstruktio kaikista näkökulmista tarkasteltuna, että käsitykseni mukaan ei ole mitään *teknistä* syytä sille, että varsinainen vaffikortti ei maksaisi kuin muutaman kympin jos sitäkään. Asiallisen virtalähteen teko on sitten vähän kalliimpaa. No, tuo hintakehitys ei toteudu niin kauan kuin todella vakavia kilpailijoita ei ole ja B&O:n suojaukset (patentit ja muut) pitävät.

t. jjahifi
 
jjahifi sanoi:
No, tuo hintakehitys ei toteudu niin kauan kuin todella vakavia kilpailijoita ei ole ja B&O:n suojaukset (patentit ja muut) pitävät.
Luin sosiologian koekirjaa muutama vuosi sitten; se käsitteli teknologiaa ja informaatiota. Yksi näiden kombinaatio on teollinenvakoilu.
Eli se että firma x urkii firman y tuotekehitystä. Yksi tapa suojautua on patentti. Sen elinikä eli aika jonka se toimii; "ostaa" omistajalleen monopoliaseman ko. "innovaatioon" eli tuotteeseen oli maksimissaan 5 vuotta. Yleensä 2-3 vuotta. So that should mean 5 from now.... ;)
 
jjahifi sanoi:
IcePower on niin onnistunut konstruktio kaikista näkökulmista tarkasteltuna, että käsitykseni mukaan ei ole mitään *teknistä* syytä sille, että varsinainen vaffikortti ei maksaisi kuin muutaman kympin jos sitäkään. Asiallisen virtalähteen teko on sitten vähän kalliimpaa. No, tuo hintakehitys ei toteudu niin kauan kuin todella vakavia kilpailijoita ei ole ja B&O:n suojaukset (patentit ja muut) pitävät.

t. jjahifi

jjahifille tiedoksi, että suurimmassa osassa Icepower-moduuleita on virtalähteet (SMPS) sisäänrakennettuina. Eli moduulit eivät tarvitse muuta kuin 115/230V sisään. Osathan noissa eivät tosiaan kalliita ole, mutta kehitystyölle pitää muistaa antaa arvonsa.
Eri asia on sitten arvon antaminen firmoille jotka laittavat valmiit moduulit koteloihin, lisäävät liittimet ja laittavat hintalappuun pari-kolme nollaa lisää ;)
 
^^Plääh.

Ei se mene ihan noin. Rikkomuksesta seuraa yleensä oikeustaistelu ja B&O on omistajineen riittävän vahva voittaakseen ne tapaukset, jotka on voitettavissa. Eli suoja voi kestää koko patenttiajan.

Mutta sitten sivukommenttina: on loistavaa nähdä B&O pitkästä aikaa teknologisen kehityksen kärjessä! Aikoinaan 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa B&O:n värkit olivat *SEKÄ* upean näköisiä *ETTÄ* hyviä hifilaitteita. Nyt voi sanoa B&O is back.

t. jjahifi

PS1. Nimimerkillä settiä BeoSound 5 ja BeoLab 5 kuunnelleena. Missä romppeet? Ei näy, digitaalista kaikki. Kajarit kuin veistokset ja ääni loistava. Huone huomaamattomasti akustointu... Loistava suoritus... Ai niin, kyllä taloudesta löytyi myös BeoCenter 2, mutta se ei ollut suoraan sormilla kuten BeoSound 5... Ei samaa Wanhan Liiton meininkiä mitä itse haen, mutta myös tuollaisen kanssa voisi elää oman levyvalikoiman kanssa... Pitäisi vain opetella digikirjaston käyttö...

PS2. Kappas. (Vutille) Aikoinaan kun työn puolesta lueskelin white-paper -vaiheessa olevia speksejä niin monissa korteissa ei virtalähdettä ollut. Oma moka kun ei ole tullut tarkennettua tuotetietoutta. ;) Ja kyllä, kyllä minä kehitystyötä noissa nimenomaan arvostan. Respect. (Hattu päästä.)

Tosin toteutusmielessä ne on silti halpiskamaa. Kuten pitääkin, muuten olisi mennyt kehitystyö hukkaan...
 
Seppo Kaksonen sanoi:
Minulla on Onkyon digivahvistin A 9755 ja olen ollut siihen enemmän kuin tyytyväinen. Mitähän tekniikka (piiriä) he käyttävät, vai onko oma?

Höh, no kukaan ei siis tiedä mihin tuo Onkyo perustuu.
 
Seppo Kaksonen sanoi:
Höh, no kukaan ei siis tiedä mihin tuo Onkyo perustuu.
Hifimaailman 3/09 kuvan perusteella A-9555 näyttäisi perustuvan tavanomaiseen pulssileveysmodulaatiokytkentään.
Tee itse hifilaitteita -kirjan viimeisessä painoksessa on digivahvistimen teko ohje, josta selviää myös kytkennän toimintaperiaate.
 
Vuti sanoi:
jjahifille tiedoksi, että suurimmassa osassa Icepower-moduuleita on virtalähteet (SMPS) sisäänrakennettuina. Eli moduulit eivät tarvitse muuta kuin 115/230V sisään. Osathan noissa eivät tosiaan kalliita ole, mutta kehitystyölle pitää muistaa antaa arvonsa.
Eri asia on sitten arvon antaminen firmoille jotka laittavat valmiit moduulit koteloihin, lisäävät liittimet ja laittavat hintalappuun pari-kolme nollaa lisää ;)

RB-1072:ssa (jossa 200ASC) näyttää olevan jonkin sorttinen virtafiltteri virtakytkimen ja moduulin välissä. Se on kuitenkin laitettu muutaman tikkuaskin kokoisen näkö+kosketussuojan sisälle, joten sisältö jäi salaisuudeksi. Lähtöpuolella on kaiuttimien suojauskytkentä releineen.

Joka tapauksessa aika yksinkertaisen ja edullisesti valmistettavan näköinen kokonaisuus. Eipähän tuo paljoa maksakaan, ainakaan käytettynä.
 
jni sanoi:
Hifimaailman 3/09 kuvan perusteella A-9555 näyttäisi perustuvan tavanomaiseen pulssileveysmodulaatiokytkentään.
Tee itse hifilaitteita -kirjan viimeisessä painoksessa on digivahvistimen teko ohje, josta selviää myös kytkennän toimintaperiaate.

Kiitti tiedosta.
 
NADilta on ilmestynyt C338-vahvistin D-luokkaan. Hybrid Digital™ Amp Technology tarkoittaa, että modulaatiotaajuus vaihtelee. Vahvistimessa valmistaja hyödyntää HypexUCD -tekniikkaa (siis ei nCore)ja tehoa löytyy kunnioitettavat wattimäärät. Erilaisia dac- ja striimausominaisuuksia (sisäänrakennettu ChromeCast), levysoitin- ja subwooferliitännät, analogisia sisääntuloja sekä kuulokeanto löytyy myös.
Kun itsellä on aikanaan ollut Nad 325 BEE -vahvistimesta toisenlaisia äänellisiä muistoja kuin mitä ykleensä d-luokaan on liitetty, niin olisi mielenkiintoista kuulla, olisiko tämä uusi Nad erilainen toistaja kuin kliseinen käsitys d-luokasta joskus on tai onko valmistajan house sound nyt hyvin erilainen kun on siirrytty d-luokkaan.
Joidenkin arvioiden mukaan äänellisesti puuttuisi joitakin juuri d-luokkaan liitettyjä hyveitä dynamiikkaan ja rytmiin liittyen. Ehkäpä tässä hintaryhmässä käyttöominaisuudet korostuvat äänellisten audiofiili-vaatimusten sijasta?

Olisiko olemassa vahvistinta, jolla olisi Nadin käyttöominaisuuksia ja samalla kenties parempia äänellisiä toisto-ominaisuuksia? Tai ehkäpä on viisaampaa sijoittaa käyttöominaisuudet eri lootaan?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös