Classic Radion alamäki

kuzma

Hifiharrastaja
Liittynyt
21.12.2006
Viestejä
5 229
Kaupunki
Kuopio
Classic Radion (ent. Classic FM) alamäki ansaitsee mielestäni ihan oman aiheen, koska kyseessä on sentään ollut valtakunnallinen, kunnianhimoisesti pelkkään klassiseen musiikkiin erikoistunut kanava. En ala ko. kanavan koko historiaa tässä perkaamaan, koska en ole kuunnellut kanavaa ihan alusta asti, enkä edes tunne sen syntyvaiheita. Keskityn siis mieltäni painavaan kanavan nykyiseen alamäkeen.

Luettelen nopeasti muutamia huomaamiani käännekohtia, koska oikeastaan minun pitäisi paiskoa töitä :D. En siis jää mitenkään erityisemmin muotoilemaan sanomisiani. Pahoittelen myös jo etukäteen värikkäitä kielikuviani, koska en ole syntynyt hopealusikka suussa, enkä myöskään ole saanut erityisen hyvää kasvatusta. Mutta asiaan...

Vielä vuosi pari takaperin kanavalla oli hyviä juonnettuja musiikkiohjelmia, mutta sitten juontajilta alkoi tulla ilmoituksia tyyliin, että "tämä ohjelma loppuu, kiitän kaikkia kuulijoitani". Ohjelmien loppumisia ei (muistaakseni) mitenkään perusteltu, joten voi vain arvata, että rahat olivat omistajilta loppumassa. Erityisesti jäin kaipaamaan Roni Malisen juontamaa ohjelmaa. Nykyään ei ole ainoatakaan juonnettua ohjelmaa, ellei lasketa mukaan umpikaupallista "Kiinalaista tuntia", jota olen sivumennen sanoen inhonnut syvästi alusta asti.

Juonnettujen ohjelmien tilalle tuli vakiosoittolistoja, joihin kanavan vakiokuuntelija kyllästyy nopeasti.

Alkoi tulla radiomainoksia, jotka aluksi liittyivät klassiseen musiikkiin, sittemmin eivät. Radiomainokset ymmärrän kyllä toiminnan rahoittamisen takia, mutta jos ne alkavat hallita lähetysaikaa, niin jotain on pahasti vialla. Erityisesti tänä kesänä ja syksynä radiomainonta on mennyt todella mauttomaan suuntaan (eikä ihme, koska kanavan omistaja on kuulemma vaihtunut viime kesänä). Nykyiset radiomainokset ovat paitsi typeriä, kanavan aihepiiriin kuulumattomia, myös osittain alatyyliin tehtyjä. Nämä typerät mainokset toistuvat kymmeniä kertoja päivässä, jolloin vakiokuuntelija saa niistä raivokohtauksia :mad:.

Viime päivinä soittolistoille on ilmestynyt myös jotain hevon veen easy listening ******.

Huhhuijaa, tähänkö on tultu? Mitähän seuraavaksi, mikko ja arska keskustelemaan hietalahden torin pulutilanteesta?

Ottakaa kantaa, mielestäni tämä on keskustelun arvoinen asia.

Tämä kappale soi jo toistamiseen tunnin sisällä, joten minä suljen nyt radion :-\.
 
Classic Radiolla ei mielestäni ole mitään tekemistä hyvän klassisen kanssa. Teoksia pätkitään, valinnat ovat ihan mitä sattuu, säveltäjiä ja esittäjiä ei kerrota, missään ei tunnu olevan mitään logiikkaa. Ja päälle sellaiset kompressoinnit että verisuoni katkeaa päästä. Kanava on suunnattu niille, jotka haluavat hajuttoman äänimaton taustamusiikiksi. Kuunnelkaa Ylen Radio1:tä, jos haluatte oikeasti toimitettua musiikkiohjelmaa.
 
Yle1:llä klassista musiikkia kuuluu vain silloin tällöin, enpä tiedä jaksaako väliin jääviä merisäätiedotuksia yms. höpölöpöuutisia kuunnella? Kokeilen kuitenkin, kiitos vinkistä.

Tiistai 28.10.2008
6.25-6.58 Nousutahdit.

7.15-7.45 Aamusoitto.

10.03-10.57 Suomalainen solistitunti.

13.40-13.45 Intermezzo.

15.10-15.55 Konserttilavalla.

16.15-16.57 Faunin iltapäivä.

19.03-20.30 Kansanmusiikin ilta.

20.30-21.00 Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertti Madridissa.

21.00-21.20 Espanjan musiikin alkulähteillä.

21.20-22.35 Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertti Madridissa jatkuu.

22.35-23.00 Ystävien kesken - Fernando Sorin ja Dionysio Aguadon musiikkia.

23.18-23.30 Franz Lisztin Mefisto-valssi nro 1.

23.30-24.00 Aikamme suomalaista musiikkia.

0.06-6.00 Yöklassinen.
 
Suosittelen että teet täsmäiskun vaikka näihin ohjelmiin: Välilevyjä, Riston valinta ja Uusia levyjä. Sitten illalla vaikka joku konserttitaltiointi. Nykymusiikin klassikko-sarja oli myöskin hyvä, en tiedä pyöriikö se enää (saattaa löytyä interwebistä).
 
Eniten classic radiossa häiritsee se ettei kappaleisiin ole mitään juontoja (ei ennen kappaletta, eikä jälkeen), eikä mistään näe kenen esittämänä mikäkin kappale soi. Todella ärsyttävää kuulla esim. jotain laulajaa, jota ei tunne ja arvuutella itsekseen kuka tämä on, kuitenkin tietoisena siitä ettei asia ikinä valkene. Sama pätee jos kuulee jonkun erinomaisen hyvän levytyksen jostain teoksesta (ja haluaisi saman levytyksen vaikka ostaa), mutta ei ole mitään mahdollisuutta tietää mikä levytys on kyseessä. Sama pätee teoksiin joita ei ole ennen kuullut.

Joissain päivisin tulevissa varta vasten toimitetuissa ohjelmissa juonto toki on, mutta onko se vaan liian vaikeaa lisätä teostiedot siihen soittolistaan, tai edes nettisivuille. :mad:
 
Enpä ole CR:n soittolistoja viime aikoina netistä katsellut, mutta vielä vuosi-pari takaperin siellä vielä mainittiin teos ja esittäjä?

Yle1:n kanssa kävi tänään vähän niinkuin arvelinkin. Kello yksi alkoi mainio kuunnelma Knalli ja sateenvarjo, joten radio oli pakko laittaa kiinni mieli tehdä samana päivänä vielä jotain järkevää työtäkin :D.
 
Täytyy vielä lisätä pieni moite Radioykköselle: mielestäni kaikki jumalanpalvelukset, mietelauseet ja kirkonkellot voisi siirtää jollekin omalle taajuudelleen mummojen iloksi. Ja vaikka ne merisäätkin samalla.

Mutta yllättävän monipuolista ohjelmaa sieltä tulee, kannattaa suhtautua avoimin mielin. Tässä näytteenä historian oppitunti kaikille basisteille:

http://areena.yle.fi/toista?id=1611605
 
Kyllä vaan, alamäki. Jos et ole huomannut tason laskua, et ole paljon kuunnellut (ja tämä on toteamus, ei mikään moite).
 
Laitoin palautetta joitain kuukausia sitten classic radiolle. Eivätpä olle vaivautuneet vastaamaan. Mainokset, varsinkin omat, ovat banaaleja. Muutkin ihmeelisä. Hissi kotiin, sairastellaanko teillä? ei sairastella, ja sitten se kiinapropaganda ynnä halvat soittolistat. Kumma että Rondo lehti edelleen tekee yhteistyötä kanavan kanssa...
 
pirkka sanoi:
Kumma että Rondo lehti edelleen tekee yhteistyötä kanavan kanssa...
En tiedä mikä on lehden sopimustilanne ko kanavan kanssa, mutta toisinaan sopimuksista ei pääse eroon niin nopeasti kuin haluaisi. Ei vaikka olisi valmis maksamaan...

t. jjahifi
 
Ja ihan pppikkuaaton hinnnttaan. Pirkka on huomannut just ne samat asiat, jotka minuakin eniten ottavat kaaliin. Muutama päivä on nyt tullut töissä kuunneltua Yle1:stä. Keskusteluohjelmat nyt ovat mitä ovat, vaikeuttavat työhön keskittymistä. Musiikkiohjelmat ovat kyllä olleet hyviä.

Minäkin olin jo muutama viikko sitten kirjoittanut palautetekstin valmiiksi, mutta jätin lopulta lähettämättä. Mitä se tointaa.

[OT] Minun oli muuten joitakin vuosia sitten himputin vaikea päästä eroon Rondo-lehdestä, eivät meinanneet millään uskoa että haluan lopettaa tilauksen. Ja vielä vaikeampaa oli vakuuttaa Hifi-lehteä siitä, että olen tilannut lehden vain yhteen kertaan, enkä millään haluaisi maksaa kahdesta tilauksesta :D. No sattuuhan näitä ja jälkeenpäin näille jaksaa jo vähän vaikka nauraakin. [OT]
 
Juu, mutta kaikki kaupalliset radioasemat ovat viime kädessä voittoa tavoittelevia liikeyrityksiä, joiden ainoana tuotteena on mainosaika. Tuote menee yksinkertaisesti paremmin kaupaksi easy listening -sillisalaatin kuin Mahlerin ja Brucknerin seurana.
 
kuzma sanoi:
Ja ihan pppikkuaaton hinnnttaan. Pirkka on huomannut just ne samat asiat, jotka minuakin eniten ottavat kaaliin. Muutama päivä on nyt tullut töissä kuunneltua Yle1:stä. Keskusteluohjelmat nyt ovat mitä ovat, vaikeuttavat työhön keskittymistä. Musiikkiohjelmat ovat kyllä olleet hyviä.

Minäkin olin jo muutama viikko sitten kirjoittanut palautetekstin valmiiksi, mutta jätin lopulta lähettämättä. Mitä se tointaa.

Samma här. Classicin listat hävettävät heidän puolestaan.Voi, kun autossa voisi kuunnella nettiradioita, kuten töissä. Classicille olisi melkoisesti parempia vaihtoehtoja. Sillä eihän Classicin tekninenkään laatu ole koskaan vastannut Ylen ykkösen klassista ulosantia.
 
No jos nyt tulisi seuraavaksi toimitusjohtaja joka ei olisi kusettaja, ja saataisiin taas kunnon radiokanava musiikin ystäville ;) Eli tuota taustaa vasten myös classic radio tuntuisi aika laskelmoidulta kuuntelijoiden huijaamiselta.
 
Classic Radio lopettaa ääniradiotoiminnan syyskuun alusta alkaen ja keskittyy jatkossa toimimaan netissä.

No jokohan ne nyt lopetti? Kesken aamukahvin loppui lähetys kuin seinään...
 
Back
Ylös