CD-soittimen twiikkailua

mkutvonen

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
4 198
Kaupunki
Orimattila
Tulipahan taas mietittyä, että miksi CD kuulostaa niin kököltä: latteaa, innotonta toistoa. Päinvastoin kuin vinyyliltä ei. No, avasin sitten taas kertaalleen wanhan uskollisen Denon DCD-1450AR:ni, ja ajattelin parannella virtalähteen suotoa. No, olisihan sille voinut tehdä vaikka ja mitä, mutta kun olin kaivanut analogiaosan/DA-muuntimen levyn irti, huomasin ettei laatikostoissani ollutkaan juuri elkoja joita sulloa eri paikkoihin. Jäi siis tekemättä. Yksi asia kuitenkin pisti silmääni, kun aloin etsimään laitteesta kytkentäkonkkia.

Ja kas, olihan siellä ja millaisia ne olivatkaan (kts. kuva ohituskonkka1.jpg)! Kaksi (!) 47µF elektrolyyttiä pro kanava sarjassa! "Mitä helvettiä? Kuka täysjärkinen laittaa ohittamattomia elkoja ja vielä sarjaan kytkentäkonkiksi?", kysyin itseltäni. No, samaisessa kuvassa näkyvä värillinen alue sisältää paikat kahdelle konkalle, joita tässä ei ole. Hieman tutkittuani, huomasin niiden ohittavan molemmat kytkentäelkot. Pienen etsimisen jälkeen löysin laatikoistani kaksi kappaletta Mojotonen Vitamin T -öljykonkkia, arvoltaan 0,1µF, jotka sitten pienen preparoinnin jälkeen survaisin tuohon noita kökköelkoja ohittamaan (kts. kuva ohituskonkka2.jpg).

Äänellistä eroa kyllä tuli, ja nimenomaan parempaan päin. Uskon, että DCD-1450AR:n omistajia täällä on muitakin, ja tuossa soittimessa on sen verta hyvät DAC:t, että sitä kannattaakin twiikkailla. Analogiaosa sen sijaan on aivan täyttä kuraa, enkä tajua, että kuka halvatun uuvatti tuollaista piirtää. Hirteen joutaisi, munistaan. Muita kannattavia pikkuparannuksia ovat opareiden vaihdot parempaan - vakionahan tuo asuttaa kaksi arkkivihollistani NE5532:ta - ja mute-trankkujen poiston. Näillä eväin soittimen ääni avautuu edes hieman, ja varsinkin tilainformaatio lisääntyi pirusti viimeisen modin jälkeen. Se ei edelleenkään saa tuota soimaan yhtä hyvin, kuin vinyylisettiäni, mutta paranipa edes hieman.

Jatkakaa toki ketjua kysymyksin, tai löytäminne idiotismein. Niitä ovat kaupalliset laitteet puolillaan, ja on jokaisen itseään kunniottavan tai ei-kunnioittavan twiikkarin tehtävä paljastaa nämä ja tehdä asialle jotain. On meinaan huomattavasti halvempaa sulloa taskunpohjakonkkia olemassaoleviin käpistyksiin kuin ostaa aina uutta... Oppiikin enemmän!
 

Liitteet

  • ohituskonkka1.jpg
    ohituskonkka1.jpg
    108,6 KB · Katsottu: 102
  • ohituskonkka2.jpg
    ohituskonkka2.jpg
    65,2 KB · Katsottu: 87
Oon huomannut itekin että Denonin soittimissa on panostettu digitaalipuolelle enemmän kuin analogipuolelle. Lähtöaste on usein toteutettu mahdollisimman halvalla. Soittimessasi elkot on kytketty sarjaan siten että + navat on yhdessä jotta niistä tulisisi bipolaarisia AC-konkkia, musiikkisignaalihan on vaihtojännitettä. Varmaan astetta kalliimmassa soittimessa on ne ohituskonkat elkoilla kun kerran paikat oli valmiina piirilevyllä. Vielä kun heität oparit romukoppaan ja laitat putket tilalle niin sillä jo soittelee kummasti...
 
No, tuo on jäämässä pelkäksi transportiksi jahka joskus saan DAC:ni valmiiksi. Olen nyt muutaman viikkoa odotellut ELFA:lta läjää pintaliitoskomponentteja että saisi muunninosan levyn valmiiksi ja kokeiluun, mutta ei näjy ei kuulu. Varoittelivatkin, että ovat paikalliset varastomiehet Ruåtsin päävarastolla puolisokeita SMD-kamojen kohdalla. Hassu vaan, kun duuniin tilattiin yhtä värkkiä varten läjä pintaliitoskamaa samasta puljusta, niin meni muutama päivä ja nyt ne on meikäläisen pöytälaatikossa odottamassa piirilevyä alleen.
 
Tuommoista Zero DACCIA on hiukan tullut modailtua.

http://www.lampizator.eu/LAMPIZATOR/REFERENCES/ZERODAC/ZERODAC.html

Oheisten ohjeiden modeista olen tehnyt suurinpiirtein kaikki muut,paitsi ohituskonkkia en ole käyttänyt.

http://www.head-fi.org/forums/f6/frankenzero-bang-buck-exploration-diy-heart-370985/

Ensimmäisestä linkistä selviää,että DACISSA on jo vakiona käytetty kahtakin 100nF MKT ohituskonkkaa.Kysymys kuuluukin,olisiko mahdollisista lisäohituskonkista paljonkin hyötyä,kokeilemalla tietysti selviäisi?Lampizator-kaveri on lisänyt DAC-piirien konkille Tantalumeja rinnalle.
 
Gretch sanoi:
Voi pojat, annas palaa nyt niitä kommentteja itse äänestä äläkä vain kiusaa :)

Niin oma DAC on ihan opareiden kautta olevalla ulostulolla,ettei ole käytetty noita Lampizator sivulla olevia suoraa/putkiulostuloa.Potentiaalia kuitenkin löytyy varovaisesti sanoen ihan kivasti,pitäisi vain saada kokeiltua joillain laadukkailla oheislaitteistoilla.
 
Noista elkojen ohittamisesta: tuo on juuri hyvä konsti , jos halutaan parantaa omia laitteita. Mikähän noiden ei elkojen yleisnimi olisi, mutta puhutaan vaikka muovieristeisistä kondensaattoreista . Itse olen käyttänyt esim. MKP- kondensaattoreita, mutta moni muukin tyyppi on yhtä hyvä. Oleellista kuitenkin, ettei laita liian pientä kondensaattoria, koska silloin voi vahingossa tehdä värähtelypiirin. Sanotaan esim. , jos ohitetaan 200 mikrofaradia,pitäisi muovikondensaattorin olla ainakin 0,1 mikrofaradia, mutta se voi paljon suurempikin esim. 10 mikrofaradia. Näitä, kun laittaa saa virtalähteistä kohinoita pois ja äänessä vastaavasti diskantit paremmiksi. Virtalähteen parantamisella voi olla oleellinen vaikutus digitaalipiirin toimintaa. Itse totesin sen muuttaessani Yamahan FM-viritintä, virtalähteiden parantamisella laitteen virityskyky kasvoi huomattavasti esim.Viron kanavat sai helposti kuulumaan.
Digitaalilaitteiden analogiaosan, piirin, output:ista voi suoraan ottaa kondensaattorilla lähdön vahvistimeen, joskus tämä parantaa ääntä selvästi, mutta taajuusvirheitä voi tulla myös.
 
Audisa sanoi:
Mikähän noiden ei elkojen yleisnimi olisi, mutta puhutaan vaikka muovieristeisistä kondensaattoreista

Polko(t)

Yksi vaihtoehto olisi tosiaan kokeilla esim.Wima MKS4:sia.Noi pitäisi mahtua vielä piirilevyn alle,MKP10 on hiukan liian paksu.

Pistetään vielä mahdolliset ohitettavat konkat

Rubycon ZLH 4700uF 16V(Tämän tilalle pitäisi vaihtaa 25V)

Rubycon ZLH 2200uF 16V

Sanyo Oscon SP 270uF 16V

Elna Silmic 47uF 10V

Elna Cerafine 100uF 16V
 
finax sanoi:
Polko(t)

Yksi vaihtoehto olisi tosiaan kokeilla esim.Wima MKS4:sia.Noi pitäisi mahtua vielä piirilevyn alle,MKP10 on hiukan liian paksu.

Ei vain ole tuo MKS4 mikään hirvittävän hyvä konkka, mitä olen kokeillut. Vähän suttuääninen on se. Oli putkosissa kytkentäkonkkina tollatteet, tälläsin Mundorfin perus- M-Capit tilalle, ja ero oli ihan tarpeeksi iso oikeuttamaan sen muutaman euron mitä niihin mäni. MKP10 on kai sitten jo pikkasen parempi, ainakin toleranssi taisi olla pienempi.
 
Teollisuuskäyttöönhän nuo Wimat on kai etupäässä suunnattu,mutta paljon niitä käytetään audiopuolella.Voisivathan tietenkin nuo MKS4:set tai muut Wiman vaihtoehdot toimia ohituskäytössä pieniarvoisina ihan hyvinkin.Täytyy kuitenkin miettiä muitakin vaihtoehtoja ja eikä asia ole ihan akuutti vaan enemmän kokeiluluonteinen.16 kpl noita kaikkiaan tarvitsisi hankkia joten ei hirveän kalliita vaihtoehtoja viitsisi käyttää.

Tuollaisiakin näkee käytettävän ohituskonkkina

http://www.uraltone.com/kauppa/index.php?cPath=12_24

Tuollaiset on vahvistimen sisääntulo konkkina juuri nyt käytössä.Vähän liian isoja vain fyysisesti ohituskonkiksi.

http://www.uraltone.com/kauppa/index.php?cPath=12_151
 
Aina ei välttämättä kannata vaihtaa parempilaatusiin konkkiin.

Epätarkemmat konkat voivat myös pehmentää DAC:n
epämiellyttäviä piirteitä.
 
Moro.

Itse on tullut tuunattua Maranzin CD-67SE soitinta aika paljon. Ja voin sanoa että soundi on aika miellyttävä. Suotoelkot kannattaa yleensä vaihtaa parempiin tai vanhoissa soittimissa ainakin uusiin. Netistä saa paljon tarkkoja kellopalikoita, joissa on ehkä oma teholähdekin. Tällä saa kellotuksen tarkkuutta parannettua (esim Tentlabs yms). Itselläni suurimman vaikutuksen teki DAC:n jälkeisen oparisuodattimen ja Maranzin niin ylistämän HDAM linjavahvistimen ohitus passiivisuodattimella + diskreettikomponenteista kootulla A-luokassa toimivalla takaisinkytkemättömällä linjavahvistimella (single-ended). No täytyy kyllä sanoa että vielä on yksi kriittinen paikka, lähtösignaalin erotuskonkat. Niillä pystyy muuttaan ääntä vaikka kuinka. Hyväksi on havaittu Mundorfin Supreme Silver/oil. Elkoja ei yleensä kannata käyttää paitsi että täytyy sanoa että Black Gaten N on aika kova luu hintaluokassaan. Black Gate on myös ehdoton tehonsyöttöpuolella.

Jos CD:tä käyttää vaan pyörittimenä niin sitten pääsee paljon helpommalla mutta sitten pitää tuunata DAC:ia ;)

Projekti on aika lailla loputon, aina löytyy jotain tuunattavaa mutta sehän pitää homman vain mielenkiintoisena. Yksi hyvä linkki DIY miehille on: www.audioupgrades.co.uk.

- Mikko
 
No. Tulipahan taas jatkettua hommia. Heivasin alkuperäiset kytkentäkonkat kokonaan (ne sarjaan kytketyt naminamielkot), ja korvasin ne pöytälaatikosta löytyneillä IT:n puluesterikonkilla ja ohitin vihreillä wimoilla, jotka myös löysin pöytälaatikosta. Lisäksi lisäsin pariin powerilinjaan rekkuloiden perään hieman suotokapasitanssia (47 µF -> 100 µF) pöytälaatikosta löytyneillä osilla.

Tilantuntu parani, merkittävästikin. Ehkä alapäähän tuli hieman lisää voimaa, mutta ei tätä edelleenkään voi tykiksi sanoa. En tiedä johtuuko BB:n OPA2134-opareista vaiko PCM1702-DAC:eista tuo edelleenkin soundia lievästi vaivaava nasaalisuus. Se ei ole hirveän paha, mutta jotakin tuossa keskialueessa on vielä.

Jos muuten jollakulla harrastajalla sattuu olemaan alkuperäinen DCD-1450AR, niin tervetuloa tänne, olisi mielenkiintoista verrata modattua ja modaamatonta soitinta toisiinsa.
 
Gnäh. Tuota viitsi tuoda. Jos DAC:n saisi edes protoasteelle ennen sitä niin voisin harkita sen tuomista. Ja loppusetin. Pittee kahtoo. Tuossa Denonissa kun ei ole mitään nähtävää.
 
OniJon sanoi:
Turha tehdä uutta aihetta joten kysyn täällä, että onko kellään kokemusta tästä tempusta:
http://diyparadise.com/web/index.php?option=com_content&task=view&id=53&Itemid=26
Väittävät myös että johdonpätkällä oikosulkeminen auttaisi.
Jos joku on viisaampi voisi kertoa mitä tuo muka vaikuttaa, laitteen sisällä niinkuin äänessäkin.

Musiikin ääni -lehdessä aikoinaan todettiin ainoaksi ja oikeaksi tavaksi cd-soittimen digitaalilähdölle oikosulkeminen. Joissakin sen aikaisissa soitinmalleissa kyseinen tulppa taisi olla jopa vakiovarusteena. Itse en ole kokeillut muuten, kuin omassa Marantzissa, jossa on digital off -nappi - en kuullut eroa, eri suotimissa ja vaiheenkäännössä kylläkin ja selvästi.
 
jni sanoi:
Musiikin ääni -lehdessä aikoinaan todettiin ainoaksi ja oikeaksi tavaksi cd-soittimen digitaalilähdölle oikosulkeminen. Joissakin sen aikaisissa soitinmalleissa kyseinen tulppa taisi olla jopa vakiovarusteena. Itse en ole kokeillut muuten, kuin omassa Marantzissa, jossa on digital off -nappi - en kuullut eroa, eri suotimissa ja vaiheenkäännössä kylläkin ja selvästi.

Täällä talossa on tuollainen Atoll CD80 MK3:nen ja olisi kiva tietää mitä tuo muka käytännössä laitteen sisällä vaikuttaa että se parantaisi ääntä, jostain ihmeen signaalikimpoilusta itse luin. Kaippa tuota pitää testata.
 
sähköinen peruste tuolle olisi se, että jos liitin avoin, siitä heijastuu tehot takaisin, ja jos tekee ton päätteen, signaali ei heijastu (tää on ihan perus-rf-tekniikkaa). Se mitä se vaikuttaa laitteen sointiin onkin toinen juttu.
 
Back
Ylös