CD-levyn kuolema

Alex

Hifiharrastaja
Liittynyt
18.10.2006
Viestejä
1 168
Kaupunki
Espoo, Kuusankoski
Moi !

tänään Hesarissa oli uutinen jossa Esa-Pekka Salonen ennusti CD-levyjen valmistuksen loppuvan viidessä vuodessa ja kaiken musiikin myynnin siirtyvän nettiin.

Itse en oikein tähän usko, ehkäpä saatavuus marketeista ja yleiskaupoista loppuu, mutta uskoisin että cd:n (johdannaisineen) ja LP-levyjen myynti nettikaupoissa tulee jatkumaan vuosikymmeniä tästä eteenpäin.

--
 
Mun mielestä semmoinen vaatisi vähintään jonkin palvelun mistä saisi uberlaatuiset kansipaperit tilattua. Ei kaikki vain kuuntele musiikki, levyjä pitää myös katsella.
 
Alex sanoi:
Moi !

tänään Hesarissa oli uutinen jossa Esa-Pekka Salonen ennusti CD-levyjen valmistuksen loppuvan viidessä vuodessa ja kaiken musiikin myynnin siirtyvän nettiin.

Itse en oikein tähän usko, ehkäpä saatavuus marketeista ja yleiskaupoista loppuu, mutta uskoisin että cd:n (johdannaisineen) ja LP-levyjen myynti nettikaupoissa tulee jatkumaan vuosikymmeniä tästä eteenpäin.

--

CD-levyt ja vastaavat loppuvat vasta silloin kuin sanomalehtiä lakataan painamasta paperille. Minusta on aika lyhytnäköistä povata sellaista maailmaa. Osuutensa ladattava media kyllä ottaa, mutta fyysisen esineen valmistamisen lopettamiseen ei ole mitään mahdollisuuksia.

Pitäisikö huomenna mennä läppärin kanssa huussiin? Vähemmät julkaisut kun tulee luettua siellä. :D

-128-
 
Littunatelkkari sanoi:
Pitäisikö huomenna mennä läppärin kanssa huussiin? Vähemmät julkaisut kun tulee luettua siellä. :D
Ja sitten kun olet lukenut sen niin jätät sen sinne seuraavalle pyyhkimistä varten. 8)

No, paperitonta konttoriakin on mun ammatissani ennustettu jo joskus 80-luvulla. Ei ole vielä missään näkynyt.

CD-levy kuolee luultavasti vasta sitten kun korvaava formaatti on saanut tiukan jalansijan, erittäin tiukan...

Kuoliko se vinyyli jo?
 
Sam Other sanoi:
Ilmeisesti. Tai ainakin löysin musahuoneestani vinyylien hautausmaan.

Hifiharrastaja: Soitas taas sitä Tsaikovskia.
HAL: Taasko se iänikuinen Pateettinen? En varmana, justiinhan sen aamulla kuuntelit ennen töihin lähtöä.
Hifiharrastaja: Anna tulla vaan vai kiskonko muistikortteja? Et pitänyt siitä viime kerralla.
HAL: No okei, jos pyydät kauniisti.
Hifiharrastaja (itselleen): Olisinpa säilyttänyt ne vinyylit kun hankin tuon rakkineen!
 
CD taitaa jäädä viimeiseksi laajemmaksi fyysiseksi tallennusmuodoksi. Keskivertokuluttaja ei kaipaa mitään kalliimpaa ja parempaa formaattia. Raastuvassakin Nokian kännykän pakatut musat todettiin CD-tasoisiksi, eli ei korvausvelvollisuutta rinnastuksesta levyjen laatuun. Ja milläs toistaiseksi kloonaat SACD-levyn?

Ps. Tuossa juttua lisää kännykästä, pitää kirjoittaa hakukenttään nokia:
http://www.hifimaailma.fi/etusivu_uutiset.htm
 
sepi_1 sanoi:
CD taitaa jäädä viimeiseksi laajemmaksi fyysiseksi tallennusmuodoksi. Keskivertokuluttaja ei kaipaa mitään kalliimpaa ja parempaa formaattia.
Valitettavaa nykyaikana on ettei keskivertokuluttajan todellisia tarpeita aina kuunnella. Markkinoinnin tarkoituksenahan useimmiten on myydä keskivertokuluttajille uutta turhuutta sopivilla mielikuvilla ja keinotekoisilla tarpeilla höystettynä. "Tarve" syntyy ihan muualla kuin kuluttajan pääkopassa. Eivät parhaat ideat aina kanna eteenpäin. Vaan sen sijaan ne parhaiten markkinoidut / myydyt ideat! "Kovaäänisin" jää henkiin, tämä on kait sitä evoluution teoriaa...
 
Jarkko sanoi:

Nokun Nokia mainosti puhelimeen mahtuvan niin ja niin paljon CD-TASOISTA musiikkia (muistanko väärin että oli vielä 128kbps pakattuna) ja kun asiasta mentiin käräjille niin Nokia voitti jutun ja sai jatkaa mainostamista koska testiryhmän Matit ja Maijat eivät kuulleet eroa cdn ja Ämpeekolmosten välillä.

-I
 
Tänään on juuri uutisissa juttua siitä, että Suomessa cd-levyjen myynti on kasvussa eikä hiipumassa. ÄKT:n tilastot ovat harhaisia koska yhä useammat levykaupat ostavat levynsä suoraan tuottajilta ulkomailta. Tuo tuonti ei näy ÄKT:n luvuissa millään tavoin... Omat kokemukset ovat samansuuntaisia, sillä levyvalikoimat sekä täällä kalakukkomaassa että Keski-Suomessa ovat tällä vuosituhannella selvästi parantuneet Helsingistä nyt puhumattakaan...

t. jjahifi
 
jjahifi sanoi:
ÄKT:n tilastot ovat harhaisia koska yhä useammat levykaupat ostavat levynsä suoraan tuottajilta ulkomailta. Tuo tuonti ei näy ÄKT:n luvuissa millään tavoin...
t. jjahifi

Taas malliesimerkki tilastoharhasta. Pitäisi ennemmin kysyä lukuja valmistajilta, ei yhden "virallisen" kanavan kautta maahantuoduista määristä kokonaiskuvaa saa. Moni yksityinen tilaa lisäksi levynsä suurelta osaltaan itse netistä eikä kyläkaupasta.
 
Tähän mennessä olen netistä ostanut ainoastaan "Vapaus Johtaa Kansaa" -sinkun ja seuraavaa nettiostosta ei ole näköpiirissä! Jäärä mikä jäärä..! :p ;) Villi arvaus: jos levymyynti loppuisi, loppuisi myös "kannattamaton" suomimusan teko! Perustelen väitteeni näin: Esim. CMX:n tuleva lätty maksaa levykaupassa 35 erkin kantturoissa ja iTunesista vedettynä 9.99! ??? ??? Ei iskostu tähän tyhmään päähän...
 
Onneksi maailmassa ei kaikki kuuntele ämpeekolmosia, meinaan vaan sitä, että pitihän sen vinyylinkin aikoinaan kuolla ja cd on sentään käytettävyydeltään aivan toista...
Meikäläinen itseasiassa eilen testaili noita cd ja ämpeekolmosia vastakkain ja Nokian onneks kukaan ei tajunnut pyytää meikäläistä sinne raastupaan, meinaan erot ovat suht´helposti kuultavissa ja voi sitä Nokian korvauksia sen jälkeen...
Cd ja Vinyyli rulez ja nettimusa arseesta ;)

Mikä voittaa putkien hehkun ja vinyylisoittimen maagisen pyörinnän, itunes vai, buaaaaah.............. :D
 
Moi !

Eihän nettimusiikin tarvitse välttämättä tarkoittaa mp3:a rankasti koodattuna, verkkojen nopeus ja talletuskapasiteetin hinta puoltaa yhä paremmin häviöttömän musiikin kauppaa netin välityksellä. tällöin vakavemminkin musiikkiin suhtautuva saisi rittävän laadukasta musiikkia ostettua netin kautta.

ei silti, ainakin itse pidän fyysisistä tallenteista, haluan lukea kansilehtiä ja katsella hyllyrivistöjä täynnä cd/lp-levyjä.

--
 
Alex sanoi:
ei silti, ainakin itse pidän fyysisistä tallenteista, haluan lukea kansilehtiä ja katsella hyllyrivistöjä täynnä cd/lp-levyjä.

Joo, totta.
Onhan se ihan eri, kuin katsella hyllyrivillistä CF-kortteja...

Filmin tappajaksikaan ei digitalimediasta täysin ole, jotkut jipot ainakin toistaiseksi vaatii vielä analogikameran ja studion, ja jollakin tasolla tulos on kuitenkin analogisella "vääristyneemmällä" mukavampi katsella. Rakeet eri kokoisia, pikselit homogeenisia.

Vaan ehkä jatkossa täytyy sitten ostella gigan tai parin Card Flash -ammattimedioita, joille kopioi muutamassa minuutissa koko levyn häviöttömästi pakkaamatonta levyäkin. Kunhan sen ensin hakee netistä, mikä kestää muutamia minuutteja sekin. Samalle medialle mahtuu sitten painokelpoisessa muodossa kansipahvit...pitänee ostaa myös sopivat laitteet niiden painamiseen akuuttia ikävää varten ;)

Mutta, joku fyysinen tyyssija tulee kyllä jatkossakin olemaan, itse en ainakaan haluaisi maksaa kymppiä tai paria per levy, sitten kännykkä/tietokoneen kiintolevy hajoaa ja pitää hakea taas samat levyt uudelleen kun tilanne nollautuu eikä omista mitään niistä. :p

Nimimerkillä olen pari kertaa ostanut netistä eli hakenut wap/gprs/internet maksullista sisältöä kännykkään...niin, bugi softassa ja päivityksen (jota ennen ei toiminut että voisi ottaa backupit) jälkeen ei enää sitten niitä sisältöjä omistuksessa olekaan ollut. En viitsinyt toista kertaa maksaa samasta sisällöstä, saadakseni sen jälleen omaan laitteeseen josta se poistuu viimeistään kännykkää vaihtaessa. Etenkin kun ne on copyrighted useimmiten, ei voi siis ottaa kopiota itselleen talteen kun se media (kännykän muistisiru) ei salli ohjelmallaan sitä.
 
Uskoisin että tämä että on omistettava kopio mediasta jossain muodossa (CD, vinyyli, mp3 kovalevyllä/kannettavassa...) on ohimenevä vaihe joka kuuluu tällaiseen pioneerityöhön. Lopputilanne lienee sellainen että se mitä omistaa on oikeus käsitellä verkon yli materiaalia. Silloin ei tarvitse hyllyjä saati pelätä että oma kovo tms hajoaa. Palveluntarjoajalla on hyvät backupit kaikesta ja verkko salaman nopea. Myös eri mediat integrioituu entistä enemmän ja lopulta olohuoneessa on sellainen yleishallintayksikkö, etähallintalaite ja tarvittavia käyttöliittymiä eri medioille (kuvaruutu, kaiuttimet, luurit, sauna, kahvinkeitin, lukot...) Voi olla että elän tällaisen vielä kokemaan.
 
Back
Ylös