idealehifi
Yhteistyökumppani
- Liittynyt
- 11.2.2009
- Viestejä
- 239
Tarkoitus ei ole aloittaa mitään vakavaa debattia, kiistelyistä puhumattakaan...
Mutta asia on mitä mielenkiintoisin omasta perspektiivistä, koska sekoilen fyysisen digimedian kanssa pahemmin, kuin koskaan… eli huomasin hankkineeni noin 2000 cd-levyä.
Levarit ovat kuolleet, nyt on uusi, moderni formaatti tullut Karin elämään – cd-levy!
Heh, no ehkei sentään…. mutta ennakkoluulottomasti eteenpäin.
Toki 1990-luvulla ”meillä” oli satoja tarkkaan harkittuja ja aivan loistavasti soivia cd-levyjä, jotka sitten joku pölli – roistot saatiin kyllä myöhemmin kiinni, levyjä ei. Onneksi mun demoina olleet LP:t eivät silloin kelvanneet. Eli ihan ekaa kertaa ei olla asialla, eikä juttuun liity mitään suurempia tunnelatauksia.
Samoihin aikoihin sattui muuten tilaisuus kuunnella Mark Levinsonin 30.5/31.5 cd-comboa, enkä usko, että siitä voisi paljoa parantaa. Ainakaan 30 vuoteen ei vielä ole osunut, mutta olen toki pelaillut lähinnä vinyylin kanssa, enkä oikein keskittynyt tuohon cd-asiaan. Nyt siis cd soi täällä ainakin hetken ja juuri kun se ei ole muodissa
Olen kuunnellut Tidalia vuosia ihan hyvillä mielin luureista, etenkin työmatkalla bussissa…
Ja jopa jollain menestyksellä kotistereoista, mutten ole ollut niin innoissani lukuun ottamatta klassisen musiikin sivistysprojektia.
Viime aikoina on kuitenkin alkanut selvitä, etteivät striimauksen optimispeksit vieläkään kerro koko totuutta. Lupaukset ovat kovia, toteutus usein aika surkea, lähteiden laadusta ei mitään takeita ja käyttöliittymät aivan hanurista.
Toki osasyy voi olla myös mun halvoissa da-muuntimissa yms., mutta jos Tsudan halpa Si2 DAC hakkaa 6-0 oversämpläävän, modernin, kiitellyn ja ylistetyn striimauslaatikon mennen tullen, standardit ovat matalalla…..
Talouteen siis ilmestyi 2000 cd-levyä. Toisen ostamina eli eivät tule kokonaisuutena jäämään, mutta jos jo sadasta ekasta pitää kuunnella vähintään 30, työmaata riittää, eikä sointi taida ollakaan niin huonoa. Kohtuullinen soitin ja kuulokkeet onneksi löytyvät, vaikkei ihan Mark Levinsonin tasoa.
Vielä en ole tehnyt mitään vertailua striimaukseen, mutta jos tästä ”toisesta puolesta” eli cd-soinnista pitäisi nyt sanoa jotain, pitää olla aika etevä striimi, että pääsee samalle tasolle….
Ja kun laittaa soimaan jotain ihan tuntematonta (tai tuttua), kuten vaikka
“Looging Into You” – Jackson Browne tribute
Burnen “Here Lies Love”
tai vaikka Jipun ja Samulin levyn, jossa on näköjään muutakin kuin ”Jos sä tahdot niin”
niin ei voi, kuin hymyillä.
Mielenkiintoinen ja luultavasti aika ainutlaatuinen kokemus tulossa.
Toivottavasti kestää ja samaan aikaan toivon, että joku tulee ja ostaa kaikki levyt heti pois ja jään onnellisen tietämättömäksi, mitä tsäänssi mulla kerran oli….
Kiinnostuneet – olkaa yhteyksissä.
Terv Kari
PS.
”Sadasta” ekasta tutkittavasta löytyi yksi levy, jossa ei ollut viivakoodia. Hienoa, että edes yksi!
Freukkareiden ”Aina ja iankaiken”.
Mutta asia on mitä mielenkiintoisin omasta perspektiivistä, koska sekoilen fyysisen digimedian kanssa pahemmin, kuin koskaan… eli huomasin hankkineeni noin 2000 cd-levyä.
Levarit ovat kuolleet, nyt on uusi, moderni formaatti tullut Karin elämään – cd-levy!
Heh, no ehkei sentään…. mutta ennakkoluulottomasti eteenpäin.
Toki 1990-luvulla ”meillä” oli satoja tarkkaan harkittuja ja aivan loistavasti soivia cd-levyjä, jotka sitten joku pölli – roistot saatiin kyllä myöhemmin kiinni, levyjä ei. Onneksi mun demoina olleet LP:t eivät silloin kelvanneet. Eli ihan ekaa kertaa ei olla asialla, eikä juttuun liity mitään suurempia tunnelatauksia.
Samoihin aikoihin sattui muuten tilaisuus kuunnella Mark Levinsonin 30.5/31.5 cd-comboa, enkä usko, että siitä voisi paljoa parantaa. Ainakaan 30 vuoteen ei vielä ole osunut, mutta olen toki pelaillut lähinnä vinyylin kanssa, enkä oikein keskittynyt tuohon cd-asiaan. Nyt siis cd soi täällä ainakin hetken ja juuri kun se ei ole muodissa
Olen kuunnellut Tidalia vuosia ihan hyvillä mielin luureista, etenkin työmatkalla bussissa…
Ja jopa jollain menestyksellä kotistereoista, mutten ole ollut niin innoissani lukuun ottamatta klassisen musiikin sivistysprojektia.
Viime aikoina on kuitenkin alkanut selvitä, etteivät striimauksen optimispeksit vieläkään kerro koko totuutta. Lupaukset ovat kovia, toteutus usein aika surkea, lähteiden laadusta ei mitään takeita ja käyttöliittymät aivan hanurista.
Toki osasyy voi olla myös mun halvoissa da-muuntimissa yms., mutta jos Tsudan halpa Si2 DAC hakkaa 6-0 oversämpläävän, modernin, kiitellyn ja ylistetyn striimauslaatikon mennen tullen, standardit ovat matalalla…..
Talouteen siis ilmestyi 2000 cd-levyä. Toisen ostamina eli eivät tule kokonaisuutena jäämään, mutta jos jo sadasta ekasta pitää kuunnella vähintään 30, työmaata riittää, eikä sointi taida ollakaan niin huonoa. Kohtuullinen soitin ja kuulokkeet onneksi löytyvät, vaikkei ihan Mark Levinsonin tasoa.
Vielä en ole tehnyt mitään vertailua striimaukseen, mutta jos tästä ”toisesta puolesta” eli cd-soinnista pitäisi nyt sanoa jotain, pitää olla aika etevä striimi, että pääsee samalle tasolle….
Ja kun laittaa soimaan jotain ihan tuntematonta (tai tuttua), kuten vaikka
“Looging Into You” – Jackson Browne tribute
Burnen “Here Lies Love”
tai vaikka Jipun ja Samulin levyn, jossa on näköjään muutakin kuin ”Jos sä tahdot niin”
niin ei voi, kuin hymyillä.
Mielenkiintoinen ja luultavasti aika ainutlaatuinen kokemus tulossa.
Toivottavasti kestää ja samaan aikaan toivon, että joku tulee ja ostaa kaikki levyt heti pois ja jään onnellisen tietämättömäksi, mitä tsäänssi mulla kerran oli….
Kiinnostuneet – olkaa yhteyksissä.
Terv Kari
PS.
”Sadasta” ekasta tutkittavasta löytyi yksi levy, jossa ei ollut viivakoodia. Hienoa, että edes yksi!
Freukkareiden ”Aina ja iankaiken”.