c-kasetti

Alex

Hifiharrastaja
Liittynyt
18.10.2006
Viestejä
1 168
Kaupunki
Espoo, Kuusankoski
Moi !

Kuunteleeko kukaan muu enää c-kasetteja?

Viime kesänä kaivelin varastosta pari pahvilaatikollista vanhoja itse äänitettyjä kasetteja, oli aikamoinen yllätys havaita että ne kuulostivat edelleen varsin mukiin meneviltä.
nyt olen usean kuukauden ajan soittanut kasetteja lähes yhtä paljon kuin CD:tä tai vinyyliä. Tässäkin pätee että sisältö ratkaisee kyllä paljon enemmän kuin se formaatti jota kuuntelee. Ja Nakamichi teki aikoinaan uskomattoman hyviä pelejä.

--
 
Ei ole C-kasetteja hävitetty, vaan ne uinuvat vielä uutta löytämistään odottaen. Tosin osa niille nauhoitusta musiikista on hankittu jälkikäteen LP-levyinä. Vuonna 1981 ostettu NADin dekki (dolby-C) on ihan toimiva edelleen, ainoastaan kumihihnat tarvii uusia. Samoin aiemmin tänä vuonna hankittu Nakamichi 582 odottelee käyttöä. Muutamia äänityksiä olenkin Nakamichilla tehnyt ja kylläpä se puolustaa paikkaansa vinyylimiehen laitteistossa. Kuin myös Revox B77.
 
Kyllä C-kasetit löytyvät vielä laatikosta. Satunnaisesti noita tulee kuunneltua, mutta haittana on tällä hetkellä se, ettei talossa ole toimivaa dekkiä. Autosta mulla soitin löytyy, mutta sinne tosiaan aika satunnaisesti noita tulee otettua kyytiin. Varastossa olisi Akain dekki, joka vaatisi totaalisen läpikäynnin (hihnan uusimisen, puhdistuksen jne.). Viimeksi kun sitä varoen kokeilin niin veeeenyyyminen oli aikamoista. Pitäisi joskus käydä läpi nuo kasetit ja ostella niille nauhotettuja vinyylejä hyllyyn. Nostalgiaa, nostalgiaa...
 
Kyllä kuuntelen edelleen satunnaisesti, pääasiassa itse äänitettyjä rockabillykasetteja on muutama sata. Pioneerin keskihintainen 90-lukuinen dekki toimii edelleen, ääni nyt on hieman pioneerimaisen tumma, mutta muuten ihan ok. Dolbya en käytä ikinä, koska pieni taustasuhina kuuluu asiaan 8).
 
Tottahan toki C-kasettia tulee kuunneltua. Dekkinä on AKAI GX-95 Refence Master.
 
Moi !

eBayssa pyörii laatudekkejä kelpo hintaan viikottain.

Itse ostin viime vuonna Nakamichin ZX-7:n reilulla kahdella sadalla mint-kuntoisena. Aivan yliveto peli.

http://www.naks.com/

zx-7-h.jpg


Ja kaikki nakamichin varaosia saa eBaysta kohtuulliseen hintaan.

--
 
Ostin huutonetistä jokunen vuosi sitten kolmella kympillä (!) c-kasettisoittimen. Nyt saan siis vinyyliääntä mutkan kautta. Dekki on Technics RS-B965 huippu laite. Technics todella teki aikoinaan huippu audiofiili kasettisoittimia ja tämä lienee niistä kaikkien aikojen paras. Tämä on tarkoitettu CD direct toiminnolla ja dbx kohinanvaimennusjärjestelmällä mastereiden taltioimiseen. Kohinaetäisyys on huikeat 115 db ja taajuusvaste 20Hz-21kHz.

hifi_8.JPG


Kasetteja on tuollaiset kolmisensataa mutta tunnustettakoon että yli vuoteen en ole yhtään pyörittänyt. Ajatuksissa kuitenkin siintää sillä joukossa on sellaisiakin nauhoituksia, joita ei ole helppo saada enää.
 
Kyllä kasetteja tulee vielä kuunneltua ja jopa ostettua, viime aikoina tosin jäänyt hieman vähemmälle. Täytyy korjata tilanne. Dekin virkaa hoitaa Marantz SD-62 ja kasetteja löytyy vajaa 430 kpl.

48512
 
Eipä ole pahemmin viime vuosina tullut kuunneltua kasetteja. On niitä muutama kymmen vaatehuoneen hyllyllä jemmassa. Pitäisi varmaan virittää Sony Walkman kiinni stereoihin. Aikaisemmin oli systeemissä Aiwan AD-F 660, joka on nyt rikki ja pitäisi tutkia, voisiko sen korjata.
 
Laitetaan nyt vielä kuvakin, eli Pioneer CT-737 Mark II. Mallinumero kertoo, että se oli sen ajan ylempää keskisarjaa. Mutta bulkkihifiä toki.
index.php
 

Liitteet

  • CT-737 MkII.jpg
    CT-737 MkII.jpg
    38,9 KB · Katsottu: 223
Tuommoinen hiukan paremman luokan Aiwa täältäkin löytyy, malli AD-S950 90-luvun alusta. Hyvä laite joskin vähäisessä käytössä. Nauhoja on paljon, vanhimmat 70-luvun alusta. Useimmat ovat hyvinsäilyneitä mutta kelata ei uskalla kun joskus irtoaa lopuksi nauha kelalta.

Juhani
 
pirkka sanoi:
Ostin huutonetistä jokunen vuosi sitten kolmella kympillä (!) c-kasettisoittimen. Nyt saan siis vinyyliääntä mutkan kautta. Dekki on Technics RS-B965 huippu laite. Technics todella teki aikoinaan huippu audiofiili kasettisoittimia ja tämä lienee niistä kaikkien aikojen paras. Tämä on tarkoitettu CD direct toiminnolla ja dbx kohinanvaimennusjärjestelmällä mastereiden taltioimiseen. Kohinaetäisyys on huikeat 115 db ja taajuusvaste 20Hz-21kHz.

hifi_8.JPG


Kasetteja on tuollaiset kolmisensataa mutta tunnustettakoon että yli vuoteen en ole yhtään pyörittänyt. Ajatuksissa kuitenkin siintää sillä joukossa on sellaisiakin nauhoituksia, joita ei ole helppo saada enää.

Hei! Siskollani oli aikanaan tuollainen jota sitten kadehdin koska itselläni oli vain Sonyn hinnat alkaen soitin cd-soittimen ja vahvistimen kaverina. Itse myin kyseisen setin pois 8 vuotta sitten ja sen jälkeen kasetteja tuli pyoritettyä vain autossa, nyt ei kasettisoitinta ole enää autossakaan, mutta kasetteja on kyllä vino pino vielä varastossa.
 
Täähän alkaa muistuttaa jo samantyyliseltä kuin levarikeskustelut aikanaan,kohta kaikki hullaantuu ja hankkii taas c kasettivehkeitä ja nauhoja ja nää digihömpät jää unholaan=))
 
niko79 sanoi:
Täähän alkaa muistuttaa jo samantyyliseltä kuin levarikeskustelut aikanaan,kohta kaikki hullaantuu ja hankkii taas c kasettivehkeitä ja nauhoja ja nää digihömpät jää unholaan=))

Jotenkin musta tuntuu, ettei ihan kuitenkaan. C-kasettien maailmanmarkkinat on aika pienet ja vaikeelta tuntuu ajatus levyjen nauhottamisesta c-kasetille kuuntelua varten :)

Mulla tämä pieni "polttelu" formaatin osalta on kytenyt jo pitkän aikaa, johtuen niistä vanhoista biiseistä, jotka noissa kaseteissa kotosalla makaa. Niitä olisi kiva silloin tällöin kuunnella. EN osa yhtään uutta kasettia kyllä ikinä ??? ehkä :p
 
Ylläolevat dekit on hienoja, mutta jotenkin vain ei oikein kiinnostaisi enää koskea c-kasetteihin. Antaa vuosien kullata muistot.
 
Noinhan porukka puhui lp,stäkin =)) Hankalaa ja mää en ainakaan koske ym ym ja nyt myydään levyä melkeen enemmän kuin koskaan =)) Tsoukki tsoukki.
 
niko79 sanoi:
Noinhan porukka puhui lp,stäkin =)) Hankalaa ja mää en ainakaan koske ym ym ja nyt myydään levyä melkeen enemmän kuin koskaan =)) Tsoukki tsoukki.
:D
 
rajani sanoi:
Ylläolevat dekit on hienoja, mutta jotenkin vain ei oikein kiinnostaisi enää koskea c-kasetteihin. Antaa vuosien kullata muistot.

Samaa mieltä, myin juuri vähän aikaa sitten oman Pioneerini pois ja kasetit meni mukana, kyllä nyt on kevyt olo.
 
Pitäisiköhän otsikoksi vaihtaa vilauta dekkiäsi =))
 
Back
Ylös