Business is business

Mitro’s Sound Factor

Yhteistyökumppani
Liittynyt
24.9.2007
Viestejä
2 901
Kaupunki
Helsinki
Meillä on pieni uutinen julkistettavana.

Ei itseasiassa ihan pieni.

Melkoisen innoissamme rantauduimme Helsinkiin kesken korona-pandemian, ja alkuun meinasi olla ihan hyväkin ajoitus, mutta sitten lopulta ei olla vieläkään saatu pidettyä edes megaloaudiomaanisia avajaisia, kun liikkumis- & kokoontumisrajoitukset on mitä on.

Ja sitten sellainen melko kiusallinen fakta on, että Messeniuksenkatu 5:n alueen kadunvarsiparkit on lähes aina niin täynnä että on tullut palautetta vaikeudesta tulla visiitille kaupallemme.

Tämän kyllä sanoi muutama helsinkiläinen heti tuon osoitteen kuultuaan, mutta jotenkin itselle oli vaikea uskoa, kun tilaa sattui olemaan hyvin mm. kun aikoinaan kävin liiketilan näytöllä.

Eli me mietimme tässä jälleen, pystyisimmekö parantamaan palvelua jollain toisella sijainnilla. Mulle hlö.koht. itseasiassa kuuluisan vesivahinko-sulun (6kk!) aikana tuli selväksi että olen ehkä kuitenkin parhaimmillani kun jalkaudun asiakaskäynneille kotikokeilujen, asennusten ja säätöjen merkeissä, mutta jotenkin se kivijalkaliikkeen olemassaolo tuntuu lisäävän vakuuttavuutta tms., eli siitä on jotenkin tosi vaikea ajatella luopuvansa.

Nyt joka tapauksessa alkaa kevään karkelot, myydään melko paljon demoja ja vaihdokkeja edullisin hinnoin:

Kevätkarkelot
 
Jos haluut pysyä lähellä keskustaa ja samanlaises kivijalassa niin vaikeeta on löytää parkkipaikkoi,
mutta kai sillä autolla yhtä helppo/vaikee ajaa suburbia.
 
Liikkeet menestyy kyllä vaikka ei ole parkkiruutua oven edessä jos niikseen on.
Esimerkiksi Kruununhaan Kruunuradio ja edesmennyt SoundCorner olivat/ovat pysäköinnin osalta surkeissa paikoissa mutta miksi pitää saada auto juuri oven eteen?
Kyllä helsinkiläiset jaksaa kävellä pari korttelia jos on mieluinen kohde ja tuotteet sen nämäkin edellämainitut ovat osoittaneet vaikka harva muu liike siellä menestyy.
Kun ollaan noutamassa isompia kuormia niin sitten täytyy soveltaa ja toivoa ymmärtämystä naapureilta :)

Jatkuva muuttaminen rikkoo paketin ja liike on hukassa /Töölö on loistava paikka kun vaan asiakkaat oppivat sinne.. siihen menee oman aikansa.

-Stefan
 
Teurastamon alue oli ainakin ennen loistava, en ole tosin muutamaan vuoteen käynyt. Fresh Gargabe Records oli ennen siellä ja paikalle oli ilo mennä autolla.
 
Kalasatama/Teurastamo/Kaasukellon alue olisi aika siisti..ja varmasti ois puitteet kaupungin hienoimpaan liiketilaan.
Tosin jos haluaa ns..tavallista kansaa joka käy iltalankillä ja tekee ikkunaostoksia niin ehkei...en tiedä.
Ehkä pitäisi olla hifiliike jossa on myös edullisempaa kansan tuotetta ..tosin uudella twistillä...kun muut jo sen tekee ja myy arkisempaa musiikkilaitetta.
 
Back
Ylös