BT-kuulokkeet, kandeeko?

Oman kokemuksen mukaan kuulostaa, kunhan laittaa "immersion moden" pois päältä tai säätää minimiasentoon. Tähän mennessä parasta bt-kuulokeääntä noista Nuraphoneista on irronnut, kun vertailukohtana olleet Sonyt ja Boset.

Täytyy yrittää joskus päästä kuulemaan moisia.
 
Löytyykö näistä foorumilaisilta kokemuksia?

Minulla on nyt ollut H95:t vähän aikaa. Tarkoitukseni ei ollut lainkaan hankkia BT-kuulokkeita, mutta satuin kuuntelemaan noita puolivahingossa ja hämmästyin. En ollut tätä ennen koskaan kuullut puhelimesta ilman mitään välihärpäkkeitä kovinkaan kummoista ääntä, mutta näillä lähtee.

Puhelimessani on bluetooth 5.1 ja Tidal sekä Primephonic, ja näistä suoraan ilmateitse ääni on oivallinen. Olen aikaisemmin omistanut Staxin Lambdat ja AKG 702:t, ja nyt useampia vuosia kuunnellut AKG K550:llä, kun on tarvittu suljettuja, ja näissä on riittävän neutraali ääni. Kokeilussa on käynyt muutakin, esim. Oppon PM3, jossa oli kyllä AKG:hen verrattuna kauniimpi keskialue, mutta ahtaampi ja vähemmän aidon tuntuinen saundi. BT-kuulokkeista olen kokeillut kaupoissa Sonyt ja paremman pään B&W:t, mutta ne ovat lähinnä saaneet jatkamaan matkaa olkapäitä kohautellen.

B&O on hyvin tasapainoinen, matalat bassot tulevat oikein mainiosti ilman yläbassokumua tai puuroutumista, lauluäänet kuulostavat luonnollisilta ja tilakaiut ja muut hauskat taustaäänet (vaikkapa Kare Eskolan tämän syksyn välilevyjen lähetysten kotistudion tuolin narinat ja etäinen lapsen protestointi toisessa huoneessa) kuuluvat sopivasti läpi. Sibilanssi kuulostaa omiin korviini juuri oikealta, eli laulajien ässät sihahtelevat luonnollisesti, ja eri äänitteillä ja eri laulajilla erinuottisesti eivätkä puske pintaan.

Suljetut kun ovat, niin äänikuva on ennemminkin kompakti kuin avara, mutta kylläkin hyvin selkeä ja vakaa.

Puristusta on jonkin verran, mutta muuten nämä ovat omaan päähäni mukavat. Kovin isopäiselle tai isokorvaiselle voi olla, että ovat liian pienet, sillä minulla on keskivertoa pienempi nuppi ja korvalehdet, eikä näissä hirveästi tunnu olevan ylimääräistä tilaa tai säätövaraa itsellenikään.

ANC:tä en ole kovin analyyttisesti testannut, sillä olen käyttänyt näitä tähän asti vain kotona. Tosin Adaptive ANC päällä äsken kuuntelin Bachin motetteja täysin omaan maailmaani uppoutuneena samalla kun vaimo ja tytär tekivät viereisessä huoneessa ompeluprojektia huoneiden välinen ovi auki. Myös huomasin sellaisen hauskan ilmiön, että ilman ANC:tä kuulen oman sydämeni lyönnit kun kuulokkeiden tiiviit kupit ovat korvilla, mutta ANC päällä ne vaimenevat kuulumattomiin. Signaali-kohinasuhdetta tämäkin... Sen voisin vielä lisätä, että en ole ainakaan vielä huomannut ANC:n vaikuttavan äänenlaatuun muuten mitenkään. Aluksi pidin huolella sen asennossa neutraali, mutta eipä taida olla tarvetta. Transparency Mode tuo ulkoisten äänien mukana jonkin verran kohinaa ääneen, mutta sitä olen testannut toistaiseksi hyvin vähän enkä sano siitä enempää.

- Tapio
 
^Kiitos kattavasta tekstistä. :)
Ehkäpä nämä on sitten kokeiltava.
Katsotaan nyt ensin miltä Airpods Maxit kuulostaa, kun joskus saapuvat.

Sibilanssi on itselle iso asia; joku yliherkkyys, pienikin korostus tai "vika" tuolla alueella on erittäin rasittavaa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Varmuuden vuoksi tarkennan, että olen itsekin hyvin herkkä sibilanssille enkä kestä liiallista terävyyttä äänessä. Aikoinaan metsästin CD-soitinta hiukankin aikaa, kun sokkona ostamani sibiloi oikein urakalla. "Oikealla" sibilanssilla tarkoitan sitä, että se minkä kuuluu suhahtaa sen myös tekee, ja se minkä ei kuulu sitten ei suhise eikä sihise korostuneesti.

- Tapio
 
Myös huomasin sellaisen hauskan ilmiön, että ilman ANC:tä kuulen oman sydämeni lyönnit kun kuulokkeiden tiiviit kupit ovat korvilla, mutta ANC päällä ne vaimenevat kuulumattomiin.

Vastamelu tosiaan vaimentaa pään sisältä tulevia sekä pään ja kuulokkeen yhteistoiminnasta aiheutuvia ääniä. Myös tyynyä tms vasten hankautumisen äänet häviää.
 
Noniin nyt ainakin kannattaa:
Enpä ole kuulokkeita harrastanut mutta nuo oli pakko hankkia. Täytyy sanoa että 50€ en olisi noin hyvää ääntä uskonut saavani. Soivat bt päällä vallan mukavasti ja johdolla suoraan linn majik dsm/3 kytkettynä erottelevammin ja puhtaammin. Aika tasapainoisen kuuloiset ja mikään ei ainakaan käy rasittamaan. Ehkä varsinkin bt päällä hieman basso muhku mutta vasta vähän kuuntelua takana.
 
Näyttäis myös senkun PXC550 II malli olevan kohtalaisessa alessa nyt verkkokaupassa. Onko porukalla kokemuksia näistä?

Nuo AKG:t on loistava diili tuohon hintaan. Hommasin itse nuo reilu vuosi sitten kun Telialla oli vastaava diili, mutta myin sittemmin kun hommasin Beyerdynamic Lagoonit joissa ANC.
 
Enpä ole kuulokkeita harrastanut mutta nuo oli pakko hankkia. Täytyy sanoa että 50€ en olisi noin hyvää ääntä uskonut saavani. Soivat bt päällä vallan mukavasti ja johdolla suoraan linn majik dsm/3 kytkettynä erottelevammin ja puhtaammin. Aika tasapainoisen kuuloiset ja mikään ei ainakaan käy rasittamaan. Ehkä varsinkin bt päällä hieman basso muhku mutta vasta vähän kuuntelua takana.
Tota bassoa kun enemmän kuuntelee tulee välillä mieleen että onko se vika sittenkin siellä äänitteessä. :D
On nimittäin hyvinkin "neutraalin tukeva" jos niin voi sanoa. Omaan korvaan siis.

Muoks: tulipas vaan mieleen että mitähän kodekkia 845 käyttää iPhonen kanssa? Mistään ei löydy tietoa mitä kodekkeja tukee, paitsi Aptx.
Jos AAC ei kelpaa niin mitä kuuloke tekee signaalille, meneekö kuralle?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Tota bassoa kun enemmän kuuntelee tulee välillä mieleen että onko se vika sittenkin siellä äänitteessä. :D
On nimittäin hyvinkin "neutraalin tukeva" jos niin voi sanoa. Omaan korvaan siis.

Muoks: tulipas vaan mieleen että mitähän kodekkia 845 käyttää iPhonen kanssa? Mistään ei löydy tietoa mitä kodekkeja tukee, paitsi Aptx.
Jos AAC ei kelpaa niin mitä kuuloke tekee signaalille, meneekö kuralle?
Apple käyttää BT:ssään AAC:tä
 
Omistaako kukaan Audio-Technica ATH-M50xBT -kuulokkeita? Ei ilmeisesti ihan suora toisinto ATH-M50X-kuulokkeista missään tapauksessa, mutta onhan noita alkanut jo katukuvassa näkymään niin mietin että onko jollain kokemuksia.

Kritiikkiä löytänyt mm. että kuumentuvat pitkässä käytössä ja näyttäisi painavan 310g ilman kaapelia, mikä on varmaan reippaat 20% enemmän mitä itse tottunut kantamaan.
 
Ostin tänään powerista kygo 11/800 bt kuulokkeet hintaan 99 - pikaisella kokeilulla ihan kohtuullisilta kuulostaa hintaansa nähden. maksoihan nämä vuosi sitten kai 299, jolla hinnalla ei nyt testimenestys ollut ... Ei mulla noille kyllä käyttöä ole ennen kuin työmatkat alkaa tai ruohonleikkuukausi, mutta ovatpahan valmiina.

Lähetetty minun SM-T815 laitteesta Tapatalkilla
 
AKG N700NC M2 ihan hyvässä alessa DNA:lla.


Onko porukalla kokemuksia näistä?
Olen tyytyväinen kyseiseisiin kuulokkeihin. Neutraalimpi ääni kuin valcon edellisessä versiossa. Ääni ei ole niin basso voittonen eikä tunkkainen. Basso on muutoinkin napakampi ja syvempi.Aladiskantti on hieman koholla mikä lisää laujan läsnäoloa. Verrattuna akg 371bt kuulokkeihin suurin ero juuri tällä alueella joka on 371:ssä hieman vaimentunut. Vastamelu toiminta valcon luokkaa ei siis huippulaatua.
 
BT 4.1 tuossa AKG:ssä. Ei sillä varmaan juuri ois väliä, kun liikkuessa kuuntelee, mutta en viiti periaatteesta ostaa noita, joissa ei oo tukea AptX HD:lle. Olin meinaan itekin jo painamassa liipasinta.

Dropin Pandaa oon ollu tilailemassa useaan otteeseen, mutta jarruttaa intoa, kun ei voi laittaa vaan helposti takas, jos ei tykkää, plus kestää todnäk ikuisuuden toimituksessa.
 
Back
Ylös