BT-kaiutin mökkikäyttöön

isojussi

Hallituksen jäsen
Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
18 806
Kaupunki
Hellsinki
Noniin, mökille tarvittaisiin jonkunlainen asiallinen BT-kaiutin josta voisi musiikkia kuunnella ilman suurta närästystä. Olen toki jo vähän tutustunut aiheeseen, mutta esimerkiksi Beolit 20 on siinä hintaluokassa, mihin en ole halukas nyt juuri tällä erää lähtemään. Meidän mökillä ei ole sähköjä ja tuskin ikinä tulee olemaankaan, eli tarvitaan akkukäyttöinen tai jotain muuta virtalähdettä käyttävä laite. Toki tämä voisi tulla johonkin muuhunkin matkakäyttöön kuin omalle mökille, mutta se on se päätarkoitus. Eli sanotaanko nyt sitten että edullinen mutta asiallinen vehje haussa hyvällä akunkestolla ja järkevällä latausmahdollisuudella sekä toimivalla apilla jos näitä kikkareita ei ns. suoraan vaikka Qobuksesta striimailla tai youtubesta. Tässä vielä speksejä:

-pitäisi toimia jouhevasti ainakin oman iphonen kanssa ja jonkun vieraan anturan kanssa toki mielellään myös
-hinta mielellään alle 200e, jopa alle 100e jos sillä mitään järkevää saa
-hyvä akunkesto, koska mökillä ei ole sähköjä eikä sieltä aina kylille ravintolaan jaksa lähteä latailemaankaan, eli siis mielellään alle 10h kestolla olevat voinee sivuuttaa
-nopea latausaika plussaa jos pitää vaikkapa lounaan aikana saada akku melkoisen täyteen
-plussaa jos voi yhdistää myös helposti verkkovirtaan kun välillä voi tarvita ihan sähköisen sivistyksenkin parissa moista kikkaretta
-toki siedettävä äänenlaatu olisi kiva olla mutta ei tässä mitään haiendin hurmaa haeta
-yhdistämismahdollisuus johonkin ulkoiseen akkuun tai virtalähteeseen olisi toki plussaa myös

Mitä näillä spekseilä on siis saatavilla?
 
Kuuntelin viime viikolla mökillä puolen litran kaljatölkin kokoisella JBL Flip 3:lla 70-luvun progea erittäin nautittavasti. Pari kolme vuotta vanha ja edullinen malli, mutta silti kokoisekseen uskomaton toisto myös alas.
 
JBL:n Charge on tosiaan hyvä, mutta nuo akkukestot kannattaa ottaa varauksella varsinkin jos kuuntelee ulkona ja volyymiä joutuu nostamaan. Bluetooth:lla siirtää signaalin niin kuin muihin purkkeihin ja kuvittelisi että nuo USB-ladattavat saa ladattua myös powerbankista niin on lisävirtaa sekä puhelimeen että kaiuttimeen saatavilla melko edullisesti. Mulla on vieläkin käytössä lapsien iltasatupömpelinä joku Charge ja ikää on nyt 7 vuotta. Hyvin toimii, vaikka akkuteho vähän hyytynytkin. Se pyöreä muoto on vaan vähän rasittava koska kaiutin on aika arka tippumaan esim. jonkun tason päältä.
 
Toi Charge voisi olla tai Valco myös. Osaako joku sanoa voiko näitä ladata powerbankista ihan usbilla tarvittaessa?

Toki tietty pariin sataan saisi käytetyn Beolit 15:en joka nyt on aika paljon hienompi verraten näihin kahteen muuhun, mutta miten näissä iän myötä akuissa kestää käyttöikä jne. Onko joku sattunut Beolittia vertaamaan Chargeen tai Valcoon?
 
Aika hyvin tuo oman Beolit 15:n akku kestää, vaikka ikää on vuosia. Tosin sitä voi ladata vain verkkovirrasta, lataus on kyllä todella nopeaa.
 
Toi Charge voisi olla tai Valco myös. Osaako joku sanoa voiko näitä ladata powerbankista ihan usbilla tarvittaessa?

Toki tietty pariin sataan saisi käytetyn Beolit 15:en joka nyt on aika paljon hienompi verraten näihin kahteen muuhun, mutta miten näissä iän myötä akuissa kestää käyttöikä jne. Onko joku sattunut Beolittia vertaamaan Chargeen tai Valcoon?

Valco ottaa virran USB-C -liitännän kautta, joten powerbank toimii.
 
... Kaikkia noita usbilla ladattavia (käytännössä kaikkia?) voi hyvin ladata powerbakilla.

No kun BJ ei mökille fillaroi, niin ihan yhtä hyvin voi sitten raahata kunnollista autonakkuakin. Vaikka edes pientä.

Ne jokusen tuhatta mAh sisältävät pwerbankit mataliin jännitteisiin mitatut <-> 12 V ja kunnolla ampeeritunteja. Siinä voi hyvin jokin tupakinsytytinadapteri olla välissä, minkä ei tartte edes olla erityisen häviötönkään, niin riittää sitä kuunneltavaa ihan toisella lailla. Vaikka laittaisi oheen ledilampun, millä lukea hifi-lehtiä niin ettei kukaan näe 😂 t. ' RIF '
 
Noniin, mökille tarvittaisiin jonkunlainen asiallinen BT-kaiutin josta voisi musiikkia kuunnella ilman suurta närästystä. Olen toki jo vähän tutustunut aiheeseen, mutta esimerkiksi Beolit 20 on siinä hintaluokassa, mihin en ole halukas nyt juuri tällä erää lähtemään. Meidän mökillä ei ole sähköjä ja tuskin ikinä tulee olemaankaan, eli tarvitaan akkukäyttöinen tai jotain muuta virtalähdettä käyttävä laite. Toki tämä voisi tulla johonkin muuhunkin matkakäyttöön kuin omalle mökille, mutta se on se päätarkoitus. Eli sanotaanko nyt sitten että edullinen mutta asiallinen vehje haussa hyvällä akunkestolla ja järkevällä latausmahdollisuudella sekä toimivalla apilla jos näitä kikkareita ei ns. suoraan vaikka Qobuksesta striimailla tai youtubesta. Tässä vielä speksejä:

-pitäisi toimia jouhevasti ainakin oman iphonen kanssa ja jonkun vieraan anturan kanssa toki mielellään myös
-hinta mielellään alle 200e, jopa alle 100e jos sillä mitään järkevää saa
-hyvä akunkesto, koska mökillä ei ole sähköjä eikä sieltä aina kylille ravintolaan jaksa lähteä latailemaankaan, eli siis mielellään alle 10h kestolla olevat voinee sivuuttaa
-nopea latausaika plussaa jos pitää vaikkapa lounaan aikana saada akku melkoisen täyteen
-plussaa jos voi yhdistää myös helposti verkkovirtaan kun välillä voi tarvita ihan sähköisen sivistyksenkin parissa moista kikkaretta
-toki siedettävä äänenlaatu olisi kiva olla mutta ei tässä mitään haiendin hurmaa haeta
-yhdistämismahdollisuus johonkin ulkoiseen akkuun tai virtalähteeseen olisi toki plussaa myös

Mitä näillä spekseilä on siis saatavilla?
Ultimate Ears Megaboom on hyvä ja kestää kuunnella. Uudemmassa on wifiä sun muuta ja siitä ei ole kokemusta mutta tämä ensimmäinen versio soi varsin hyvin ja ympärisäteilevänä toimii juuri ulkona parhaiten.

Rakenne on pomminkestävä ja voi upottaa vaikka veteen.

Tuossa se uudempi versio:

Tässä vanhempi:

Viimeksi muokattu:
jos JBL niin kannattaa miettiä riittäisikö Flip, etenkin jos on tarkoitus kuunnella sisätiloissa. Charge on melkoinen bass booster. mulla on molemmat, joten kokemuksella huutelen.
tuo Valco vaikutti aika mielenkiintoiselta. yli 600 arviota ja 4,5 tähteä
 
Ai ei kuulu muuta kuin bassoa ja ei voi säätää? Se Flip on ihan minikikkare kai kuitenkin.

Valco taitaa olla työmiesten suosikki.
 
ei voi säätää. toi flip on se normi putki. riittää ulkona muutaman kaverin kera. jos isommat partyt, niin sit isompi voi olla parempi. mulla onkin tuo isompi Xtreme, mutta taitaa olla aika sama peli Chargen kanssa. isommassa on vaan basso niin pinnassa, että joutuu hetken totutteleen ihan ulkokuuntelussakin. liikaa alakertaa hiljaa soitettaessa, tasaantuu lujempaa soitettaessa.
 
Jöblöttimissä kun painaa bluetooth ja miinus namiskoita pohjassa jonkun kymmenen sekuntia, niin lähtee se loudness ja ylipäästösuodinkin käytöstä pois. Ei tuolla omalla extremelläkään voi sisällä edes kuunnella normimoodissa kuin humalassa, kun buustaa passoa niin kovasti. Kannattaa testata.
 
Itselläni on tosiaan 2 kpl JBL Flip 6, nämä saa kätevästi toistamaan stereona mobiililaitteen BT-yhteydellä. Hankintaperusteena oli lähinnä kannettavuus ja kohtuullinen hinta. Nämä menevätkin mukavasti vaikka repun sivutaskuissa, eivätkä painakaan sen isommin.
Jos mukanakuljetettavuus ei olisi niin suurella painoarvolla niin olisin varmaankin päätynyt Charge 5 malliin jonka pitäisi olla parempi äänenlaadultaan, akunkestoltaan ja äänenpainevaroiltaan. Charge mahdollistaa myös käytön varavirtalähteenä eli voi laittaa vaikka kännykän latautumaan samalla kun kuuntelee kaiutinta. Äänenlaatu edellä olisin katsonut tarkemmin B&O:n tarjontaa mutta silloin myös kustannustaso vähintään tuplaantuu.
Ei näillä vehkeillä kuuhun mennä eikä fysiikan (eikä markkinoiden) lakeja kumota. Kannattaa miettiä mitkä ovat itselle tärkeimmät ominaisuudet ja tehdä hankintapäätös niillä painotuksilla.
 
Edelleen jaksaa naurattaa, kun Pori Jazzin lavalla mittailimme mun ostamaa SER-jätettä, aka Lidl XL bt-kaiutin.

1655261478808.jpg

1655261498866.jpg

Mittaajan oma JBL clip (!) varhaista mallisukupolvea mittautui - puuttuvaa bassoa lukuunottamatta - varsin mallikkaasti samassa positiossa.

Lidl oli onnistunut tuossa tekemään isoon kokoon varsin (p-)onnettomat äänenpainevarat ja equttamatta varsin vinksallaan olleen tasapainon. Ja tiedä sitten mitä tilaaja-/toimittaja-akselilla oli mietitty, kun mitään ylipäästöä ei ollut. Kesätöiden ajankuluna ajoin bluetoothin yli szynalski-sivulta siniaaltoja, ja tämä reppana yritti toistaa alk. 1-2 Hz , neljällä hertsillä näkyi passiivielementin lepatusta.

Täytyykin ottaa K-ryhmän FIODIO merkkinen blutarini mukaan tän kesän keikoille, niin voisi saada siitäkin vähän mittadataa. Mun 5 € kesäostokseni etätöihin kesällä 2020 , se on ärsyttävän hyvän kuuloinen ja hyvin toiminut laite.

t. ' RIF '
 
Back
Ylös